o1l123o7
Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen.
Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti.
Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri
Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni.
Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella.
Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä.
Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille.
Palstoilla tavataan!
Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky
Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät
Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka
Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa
Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti
Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia
Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla
En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu
Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin.
Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Työskentelen: Oloneuvoksetar
Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä)
Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset
Siviilisääty: Varattu
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia28 aloitusta · 3298 kommenttia
- Niin sitä vain sumuisesta aamusta selkeni värikäs, aurinkoinen päivä.
Puut ovat eilistäkin loisteliaampia, ja taivas on niin sininen kuin se kauneimmillaan voi olla.
Hienoisella haikeudella katselen niitä polkupyöräilijöitä. jotka selvästi nauttien kiitävät eteenpäin- En ole enää vuosikymmeniin omistanut fillaria. Mitäpä sillä nykyisin tekisinkään, kun en voisi luottaa tasapainotaitooni. Skooterihan minulla on, ja sen kanssa ei tarvitsisi jännittää tasapainon säilyttämistä. Se on kolmipyöräinen, ja kokeilin ajotaitoani käydessäni ostamassa oman ajokkini.
Nyt pitäisi lähteä tutustumaan naapuritalon alakertaan, jos sieltä löytyisi paikka ajokilleni.
Heippa! - Ihana aamu!
Entisestä yökyöpelistä on tullut aamuvirkku. Aamujeni avaus on sellainen, että satoi tai paistoi hiippailen parvekkeelle istuskelemaan. Tänään on sellainen aamu, että mielessäni alkoi soida vanha laulu: "Linnut laulullaan meidät herätti. Taivaanranta peittyi peittyi säteistä auringon"...
Laulu kertoo ensi rakkaudesta, mutta se sopi tunnelmaan, vaikka omalla kohdallani ensi rakkauteni ei ollut sen kauempana kuin ikkunan tapana makuuhuoneessa peitto korvillaan. Kumma kyllä, laulun sanatkin soivat mielessäni. Tyydyin kuitenkin vain viheltämään ja olin onnellinen, ettei alla vaahterain sävel suruinen kertonut sellaista, minkä kertomattakin tiesin.
Nyt alkaa ruska tulla upeammaksi päivä päivältä. Onneksi täällä on aikoinaan ymmärretty istuttaa kotoisten koivujen lisäksi myös muita lehtipuita. Ajelimme eilen sellaisissa maisemissa, missä oli osattu antaa arvoa aidolle luonnolle.
Täällä Ilvesvuoren teollisuusalue saa täydet plussapisteet. Siellä on osattu rakentaa niin, ettei maisemaa ole pilattu.
Näin paljasjalkaiseksi maalaiseksi syntyneenä ja täällä koko koko elämäni asustelleena olen alkanut kammota kaikenlaista suuruudenhulluutta, mikä kunnassamme näyttää päässeen valloilleen. Luin lehdestä, että kuntaamme pitää saada 40.000 asukasta lisää määrättyyn aikaan mennessä. Kyllä tänne väkeä mahtuu, mutta aina jossakin vilahtaa kerrostalojen rakentaminen. Vaikuttaa siltä kuin jossakin kaavailtaisiin jopa kokonaisia kerrostalolueita...
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että kerrostaloja on. Mutta jos avara maalaismaisema kaavoitetaan slummiksi, niin se on osoitus siitä, että raha on tärkeämpi kuin ihmiset. Kuinka paljon tänne mahtuisikaan tilavia, kauniita omakotialueita...
Ei pitäisi ottaa turhia murheita itselleen, mutta kun olen juntti niin olen juntti!
Terveisin. Nyt testataan, onko alla oleva sininen nimikirjoituseni vielä voimassa - Usvaista aamupäivää. Mittari näyttää plussaa 10,9 astetta, ja kaiken aikaa vaikuttaa siltä, että ilma olisi valostumassa.
Päivän ensimmäinen päiväkotilasten jono taapersi keltaisissa huomioliiveissään käsi kädessä.
Kaupan pihassa on vilkas autoliikenne; jos yksi menee, tulee kaksi tilalle. Usein on sellainen trafiikki, että ihan ihmetyttää kun kolarointeja ei ole tapahtunut.
Kauempana seisoo se valkea huvila, jonka ostan heti, kun voitan lotossa kymmenen miljoonaa.
Jostakin kumman syystä en ole vielä ennättänyt lottoamaan. Luultavasti se unelmieni huvila lähtisi parillakin miljoonalla, mutta se on niin monta vuotta ollut asumattomana, että siellä pitäisi teettää melkoinen remontti.
Pieneksi on mennyt penskasta lähtien vilkkaan ja meneväisen ihmisen elämänpiiri.
Onneksi on vilkas mielikuvitus. Surkeaa olisi, jos ei olisi muuta ajateltavaa kuin omat raihnaisuuudet ja kivut.
Ymmärrän hyvin, ettei Late ole innostunut lähtemään kanssani sen paremmin kuin Pohjois-Karjalaan kuin Vinku-Intiaankaan. Kotimaassa matkailun sulkee pois se, että meillä on nyt enää yksi kuljettaja. Annoin ajokorttini mennä vanhaksi jo parisen vuotta sitten.
Ulkomaille ei kannata matkustaa pelkästään asustamaan pari viikkoa hotellissa. Enää ei onnistuisi kipeäminen Kiinan muurille tai seikkailu siellä sun täällä ihan omin nokkinemme oman aikataulumme mukaan ja ilman matkaopasta.
Nobelin kirjallisuuspalkintoakaan en enää kaavaile.
Jään nyt odottelemaan, että nykyiseen kiireiseen elämääni tulisi yhden lottorivin raaputtamiseen riittävä hiljainen hetki.
Kun se on ohi, ja minusta on tullut unelmahuvilani omistaja, pidän ikimuistoiset pihapippalot, joihin toivotan sydämellisesti koko Kahvipirtin porukan!
Terveisin: Venlastiina
J.K. En ole ympäristölle vaarallinen. - Kyllä minun olisi pitänyt ottaa vaarin Ynnämuun toteamuksesta, että oikoluku pitää tehdä ennen edellisen kirjoitukseni lähettämistä. On muutaman vuoden leipänsä sanomalehden oikolukijana itsensä elättäneen tosi iso häpeä mennä sekoilemaan rikastumisesta rakastumisen.
Siispä esitän pyyntöni uudessa muodossa:
Rakkaat kahvipirttiläiset, kirjoitelkaa uutterasti Pirttimme päiväkirjaan. Sitä on mielenkiintoista lukea, kun kirjoittajia on niin monenlaisia ja kirjoitukset tietysti jokaisen omien puuhien, harrastusten ja tapahtumien mukaan.
Kun edellisestä sepitelmästäni oli taas alkupäinen kirjautunut nikkini kadonnut taivaan tuuliin, jouduin testaamaan kelpaako rekisteröimätön keksintöni, ja kelpasihan se.
Nyt jännitän, onko virallinen Venlastiina vielä tallella vai onko taas keksittävä uusi nikki.
Voikaapa hyvin! - Voi hyvä tavaton! Voiko olla tottakaan, että aamuvarhaisesta asti taivas on ollut sininen?
Päivä sen kun komistuu. Tuulen virettäkään ei käy, eikä ainuttakaan pilvenhattaraa näy. Aurinko säteilee niin upeasti, että siinä jäävät kaiken maailman keinovalaistukset pimeiksi kuin niillä olisi pussit päässä.
Kerään tässä voimia nautiskelemalla kahvia ja pari siivua uusinta rakkauttani, jonka päällä on voita, kinkkuviipale ja pieniä tomaatteja. Luultavasti tulevaisuudessakin jaksan kahaista aitoa saaristolaisleipää.
Tämän aamupalan ahmittuni nielen nurisematta aamuisen pillerikouralliseni, vaikka en moisten nappien ja näppyjen ole havainnut tilannettani yhtään parantaneen. Kai tässä on vain tyydyttävä kuuluminen siihen hyväntekijäjoukkoon, joka pitää apteekkeja ja lääketeollisuutta pystyssä.
Vielä kuppi kuumaa ja sitten pääsen jännittämään kirjautumisen kohtaloa, Jäljellä olisi 4101 merkkiä, mutta ollako vai eikö olla Venlastiina taitaa olla ajan käytöstä kiinni.
Ihanat päivät toivottaa kahvipirttiin:
Venlastiina - Tässä taitaa olla aikaraja.
Tämä ei siis ole tarkoitettukaan kirjoittajille, joilla on lasta kirjoituskädessä ja yhden sormen järjestelmä.
Oi, kun malttaisin pysyä lukijana! - Ehtoota. Taas on yksi kosteahko päivä takanapäin.
Sen verran viileääkin on ollut, että aamuistuntoani parvekkeella en pitänyt. Vähän ovelta kurkistelin ja haukoin raitista ilmaa pariin otteeseen.
Siinä oli sitten meikämuijan päivän tapahtumien tilitys.
Kurkkaan vielä kerran parvekkeelle ja keuhkot täynnä raikasta ilmaa sukellan petiin.
Luultavasti nukahdan aika pian.
Hyvää yötä ja kauniita unia toivotellen se sama vanha.-- - Hauskaa huomenta! Minua hymyilyttää tuo Kahvipirtin alapuolella oleva teksti lupaavan näköisestä aamusta. Kolmisen tuntia olen istunut parvekkeella haukkomassa happea, tiirailemassa löytyisikö harmaalta taivaalta edes pieni sininen viiru ja ihmettelemässä ettei tuntunut edes kylmältä, vaikka tuuli piehtaroikin naapurin koivujen latvoissa.
Nyt eivät pelkästään latvat saa kyytiä, suuretkin koivut taipuvat nöyriin kumarruksiin. Kuri näkyy löytyneen myös taivaalle. Tuuli lakaisee pilviä pois sinisen tieltä. ja sään valaistumisesta päätellen aurinkokin pikkuhiljaa heräilee hyväntuulisena.
Hyvältä tuntuu meistäkin. Osasyynä ovat kunnon kahvit ja makoisa mustikkapiirakka, mutta tunnelman viritti Reijo Kallio Suvivalssilla. Hänen jälkeensä lauloi Hvorostovski Iltalaulun, ja vuorossa oli Tapio Rautavaara, joka Uralin pihlajan jälkeen vakuutti ettei päivääkään vaihtaisi pois. Moskovan valot taikoi loistamaan SNTL:n kansanedustaja eestiläinen Georg Ots.
Nyt on konsertti päättymässä Irwin Goodmanin upeaan Viimeiseen lauluun.
Seuraava ohjelmanumero, joka musiikin kuuntelussa oli unohtua, on aamupillerien ahmiminen.
Huomenna menen omalääkärille ja aion kysyä, onko tarpeellista ottaa esim. kahta saman sairauden hoitoon määrättyä lääkettä. Oikeastaan ainakaan minun nautiskelemani pillerit eivät ainakaan ole parantaneet - mielestäni päinvastoin. Ehkä niitten tarkoitus onkin pitkittää kitumista...
Samperi! Taas meni tunnelma alamäkeen, ja taivaskin on jälleen tasaisen harmaa.
Aurinkoistakaan ei enää ole. Rakastan äidinkieltäni ja sen monia vanhoja viisauksia. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän elämänkokemusten synnyttämiä. Uskon niihin, joten tähän hetkeen sopii tieto, että paistaa se päivä risukasaankin.
Terveisin sama vanha Venla - Kauniina on päivä alkanut täälläkin. Mittaria en ole kurkistanut, mutta tyyni on ja aurinko paistaa.
Late on lähdossä lasarettiin. Hän on kymmenen vuoden ajan käynyt piikitettävänä kolmen kuukauden välein. Sitä edelsi viisi käyntiä viikossa visiitti Meilahteen sädehoitoon. Niitä piikityksiä kertyi kolmekymmentäyhdeksän ennen kuin ruljanssi oli ohi. Minulla ei ole aavistustakaan mikä on PSA-arvo, mutta kun se on toistaiseksi ollut hyvä, huokaisen joka kerta helpotuksesta.
Jestas!
Eikös sitä ole akkojen tapana "jäädä suustaan kiinni". Minä jäin nyt kiinni vaikeisiin muistoihin.
Kuinkahan kauan olisin tässä kirjoitellut, jos en oli katsahtanut ikkunasta parkkipaikalle. Piikitetty kömpi juuri autosta ulos.
Ei ole ihme, että minulle ei ole siunaantunut kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Reilu tunti ja vajaat kuusi (6) riviä!
Hyh, hyh! Nyt Venlastiina menee nukkaan häpeämään.
Aurinkoista päivää Teille kaikille ja voikaa hyvin! - Tämäpä nyt on: alapuolella sinistelee jälleen Venlastiina, vaikka en ole kirjautunutkaa! Saa nähdä, pysyykö se paikallaan loppuun asti. Tällä kertaa jännitän sitä kannattaako kirjoittaa, kun eilen oma läppäri kenkkuili. Tänään sitten molempien kirjoittimet olivat aivan pimeinä. Luultavasti Late kirjoittaa toimintaselostuksen, jonka ansiosta kummankin läpyskä toimii jälleen. Minä olen niin osaamaton masiinan tekniikasta etten tiennyt edes mitä mokkula tarkoittaa.
Onneksi on tullut tekaistuksi nuo kaksi jälkeläistä. Kun neuvoja tai apua tarvitaan, omasta takaa on voi pyytää käytännön apua tai neuvontaa. Parasta on se, että kumpikin on tiennyt mitä haluavat tehdä ja tekevät sen osaavasti ja ahkerasti. Plussaa tietysti ovat heidän jälkeläisensä:
kaksi tyttöä ja yksi poika. Näitä aikaansaanoksia ovat olleet tekemässä kaksi ihanaa nuorta naista, joista toinen kantaa samaa nimeä kuin mekin. Toinen miniämme oli avoliitossa poikamme kanssa, ja vaikka he päätyivät eroon, ovat he edelleen puheväleissä, eikä tyttärestä ole tullut riitaa. Hän on edelleen sekä äidin että isän tyttö. Mitä lapsenlapsemme äitiin tulee, on hän meille edelleenkin miniä ja poikkeaa aina silloin tällöin meillä. Luultavasti tunteet ovat molemminpuoliset, koska pidämme edelleen yhteyttä.
Täytyy myöntää, että meitä on perhesuhteissa onnestanut.
Ja nyt katsotaan, onnistuuko Kahvipirttiin kirjautuminen. - Kaunis on ilta, rauhan se tuo...
Olen tänään kälättänyt puhelimessa kahteenkin otteeseen. Ensin soitin serkkuvainajan serkulle, joka ei ollut saanut yhteyttä yhteisen serkkumme tyttäreen. Tytär oli kyllä ilmoittanut äitinsä kuolemasta, mutta silloin hän ei ollut vielä tietänyt hautauspäivää, aikaa ja paikkaa eikä ilmoittanut sitä myöhemminkään. Serkunserkku oli kyllä yrittänyt soitella yhteisen serkkumme tyttärelle saamatta tätä "langanpäähän". Hän oli pahoillaan, että he ovat tytön kanssa niin etäisiä toisistaan: vuosi vuodelta kauempana ja kauempana. Minä tiesin syyn, mutta en ruvennut sitä kertomaan. Serkkuni serkku on varakas ikäneito, joka usein antoi tytölle joko rutkasti rahaa tai jotakin muuta arvokasta. Ylioppilaslahjarahasumma oli ainakin yhtä suuri kuin meiltä toisen suvun puoleisilta serkuilta yhteensä. Tähän sarjaan meitä kuului kahdeksan. Serkkuni hätääntyi ja rupesi kasvattamaan juopaa tyttärensä ja serkkunsa väliin kuultuaan serkun aikovan tehdä tytöstä perillisensä. Maailmakin tietysti vieroittaa, mutta ilmeisesti lapsestaan mustasukkainen äiti osaa saman tempun.
Edesmenneen yhteisen serkkumme varakas serkku tuntui tosissaan surevan, ettei serkkumme enää ole langan päässä. En osannut häntä lohduttaa tai totta puhuen viitsinyt ruveta jakamaan surua hänen kanssaan. Suru on asia, jota ei voi teeskennellä eikä välttää. Totta puhuen serkkuni oli omaisteni ja ystävieni joukosta ensimmäinen, jonka haudalla en itkenyt.
Toisen puhelun soitin entiselle luokkatoverilleni, ja hän on Ihminen isolla iillä: hyvä, lämmin, aito, älykäs, kovia kokenut, urhea, huumorintajuinen ja ehdottoman oikeamielinen.
Lisäksi hän on Latenkin entinen koulutoveri viiden vuoden ajalta. Kun vielä tähän lisätään meidän kolmen yhteinen ajatusmaailma, ei parempaa ystävää voisi olla.
Meitä kolme yhdistää myös se, että uskallamme nauraa itsellemme.
Nyt painun vihdoinkin pehkuihin.
Nukkukaa hyvin toivottaa Venlastiina - Päivää taas!
Valoisaa on, mutta tuuli heiluttelee koivujen latvuksia, ja taivas on täyttynyt enemmän tai vähemmän harmaista pilvenlonkareista. Siis todennäköinen sää tänäänkin. Vettä ei ainakaan vielä sada. Tosin alkaa pikkuhiljaa valaistuvan, joten saattaa aurinkonen päivä olla tulossa.
En malttanut olla kokeilematta ikiomaa läppäriäni. Tällä kertaa kirjautuminen taisi onnistua.
Luin matkakertomukset, ja mieleen tulivat monet kesäiset automatkat ympäri kotimaan. Päämääränä oli tietysti Lappi ja Norjankin Lapin kautta muutamana suvena ajelimme.
Haikeudella muistelemme niitä matkoja, Nyt eivät voimat taida riittää edes Helsinkiin ajella.
Kaikenlaiset matka- ja muut elämän varrella kertyneet muistot ovat sellainen rikkauksien laari,
että aina siitä löytyy unohtumattomia hetkiä, ja kaiken voi taas katsoa uudelleen ja uudelleen kuin vanhan nhyvän elokivan. - Välähti mieleen jonkin runon loppu: "Kesä jatkuu, kesä..."
Runon nimeä en muista enkä sen kirjoittajaa, mutta kyllä ainakin vielä tilanne on sama kuin runon lopussa. Jos tai kun joku tuntisi tekijän tai runon nimen, olisin kiitollinen tiedoista.
Tuli mieleeni, että aikoinaan Late halusi tietoja Pikku syntisestä. Kukaan ei tuntutunut tuntevan tuota laulelmaa, joten yllytyksestäni hän lähti pikku syntisen perään Kahvipirttiin ja saatuaan heti vastauksen kotiutui Kahvipirttiin. Täällä hän poikkeaa vieläkin melkein päivittäin.
Kyllä minäkin tänne tuppaan, mutta tämä pahuksen masiina tanssii jonkin omituisen jahoon ja juutubin pillien mukaan. Kun olen koukkuisilla sormillani naputellut tekstin ja korjannut lyöntivirheet, katoaa aikaansaannokseni miltei joka kerta ties minne!
Onneksi nuo pirulaiset eivät estä minua pooikkeamasta lukemaan Pirtin päiväkirjaa, joten kirjoitelkaa ihmeessä mahdollisimman paljon ja kaikenlaista, ettäminulla säilyy yhteys maailman mukavimpaan kahvittelupaikkaan.
Voikaa hyvin ja nauttikaa suvesta!
toivoo: Venlastiina - Vihdoinkin! Tänään on tänään.
Seikkailin kirjoittamassa muka 11.8. Osasin kyllä lukea ilmoituksen uuden pirtin avautumisesta, mutta kun ei ollut kompassia, eksyin matkalla.
Hieno päivä. Taivaan sini ei tosin ole se aito taivaansini, vaan siihen on sekoittunut aavistuksen verran harmaata. Upea oli päivä eilenkin. Hyvä etten saanut auringonpistosta, kun unohdin ottaa päähäni se aiemmin kehumani hellehatun. Toissapäivänä se minulla oli, ja ihan tarpeeseen se oli jo silloin. Eilen kahvittelimme parvekkeella, ja Late kutsui ohi kulkeneen naapurin kahville.
Siirryimme sisään,kun parvekkeella on vain kaksi istumapaikkaa.
Rattoisasti ilta kului, kun juttu luisti. Mikä olikaan luistaessa, kun oli paljon yhteisiä tuttuja. Naapurimme veli oli joskus viime vuosituhannella luokkatoverini ja Laten urheilukaveri. Yksi kilpailuareena oli Moskovan lenkki. Se alkoi työväentalon pihasta, kiersi kirkonkylää ja palasi lähtökohtaan.
Siihen aikaan täällä oli ainakin kahdeksan työväentaloa. Niiden pihoilla pidettiin kesäisiä urheilujuhlia, ja illalla oli sitten tanssit ja väkeä oli kuin helluntaiepistolassa.
Nyt työväentaloja ei taida enää olla puoliakaan entisestä, ja kyläkisailuista eivät nykyihmiset viitsi/ehdi/osaa olla kiinnostuneita. Vahinko, mutta eiväthän nykysukupolvet taida ymärtää mitä menettävät. Eri vuosikymmenillä syntyneet paikkakuntalaiset näyttävät ajattelevan samoin kuin minä. Nykyisin käy niin, että tavattaessa vuosikymmenten takaisen hyvänpäiväntutun, jutstelu alkaa halaamisella!
Tämä naputtelu on taas kestänyt vaikka kuinka kauan ja päättyy thän:
VOIKAA HYVIN! - Yritin nostaa Paulamarialle peukkua; murrehullu kun olen!
Ei onnistunut. Kirjautuminen tarvittiin. Sepustin viestini ja lähdin kirjautumaan ilmoitettuani, että tekstiäni ei poisteta vaan jätetään paikalleen.
Onnistui! Se halvatun jahuu kyllä pottuili taas: vaati mm.sähköpostiosoitettani! En vaivautunut antamaan, sillä olin poikennut Kahvipirtissä jo vuosia sitten ja rekisteröitynyt Venlastiinaksi edes tietämättä, että taas kertaalleen kohdallani pitäisi paikkaansa toteamus, että nimi on enne. En osannut siloin kuvitellakaan lähivuosina muuttaisimme Venlantielle. Venlantiellä asuimme vähän yli seitsemän vuotta. Yahoon ilmestymisestä ei ollut silloin harmainta aavistustakaan.
Mahtoikohan kyseinen dollari-ilkimys kostaa koppavuuteni pyyhkäisemällä edellisen tekstini...
Yritän taas pyrkiä pirtiin. Onkohan pannu kuumana? Kahvihammasta kolottaa... - Sateista päivää!
Alan kai olla niin vanhuudenhöppänä, että mielestäni lapsuuden kesät olivat enemmän aurinkoisia ja lämpöisiä kuin nykykesät. Sateitakin oli ja komeita ukonilmoja: jyrinä oli mahtava, ja salamat leimusivat valaisten koko maiseman. Oikeastaan ne vähän pelottivatkin, mutta jos jotakin ilmiötä luonnehtisin jumalaiseksi näytelmäksi, niin lapsena kokemani ukonilmat todella olivat jumalaisia näytelmiä.
Sateet olivat lämpimiä, vai johtuiko lämmin siitä kun paljain jaloin juostiin hiekkatietä ja pellonpientareita ja kastuimme likomäriksi.
Olisi mielenkiintoista vielä kerran kokea paljasjalkaisena pellonpientareella ja hiekkatiella tallusteleminen. Valitettasti lähimaillakaan ei ole peltoja, jonne voisi lähteä kokeilemaan jalkapohjoien kestävyyttä, ja hiekkatiet ovat ties kuinka kaukana. Nykyisinhän on kaikki asfaltoitu. Henkilökohtaisena esteenäni on peruslaiskuuden lisäksi matkakumppani, jonka kanssa ei taatusti olisi sänkipellolla liikkua.
Varmuuden vuoksi ilmoitan, että edellä mainitsemallani seuralaisella en tarkoita Latea vaan rollaattoria, jota usein joudun käyttämään jopa sisätiloissa.
Mennyttä aikaahan ei saa takaisin, mutta onneksi ovat muistot. Kun suuriman osan ajasta nökötämme täällä kotosalla, on eräs yhteinen harrastuksemme kertoa toisille lapsuutemme ajoista.
Jaha. Palkaton omaishoitajani tuli kaupasta ja toi tullessaan Koskenlaskija-juustoa, joka oli sodanaikaisen lapsuuteni harvinaista herkkua.
Arvatkaa, kuka teki komean juustovoileivän ja kaatoi itselleen lasillisen jääkylmää maitoa.
Terveisn sama vanha Venla - Päivää, vaikkei paistakaan. Luonto taitaa osoittaa myötätuntoa minun menetykseni johdosta.
Osasin tätä jo odottaakin, kun jo aiemmin kuulin joko televisiosta tai luin jostakin, että mätäkuu poistetaan,
Eilen sitten oli viimeinen mätäkuun ensimmäinen päivä. Tästä lähtien se on yksi tavallinen päivä muitten päivien joukossa, 23.7. On ollut tapanani vastata kysymykseen syntymäpäivästäni, että olen syntynyt mätäkuun ensimmäisenä päivänä.
On se omituista, että nykyisin pitää pyyhkiä pois kaikki vanhat perinteet; niin tavat kuin nimetkin. Onkohan se sitä samaa sivistystä, jota on engelskan työntäminen joka paikkaan?
Mietin mielessäni mitä naantalilaiset mahtavat ajatella, jos/kun unikeon päivä poistetaan...
Late pelaa tämän saman pöydän ääressä jotakin peliä ja intoutui pohtimaan mitä muita suomalaisia päiviä saattaisi olla poistolistalla. Häneltä menin peli ihan mönkään, ja nyt hän näyttää kovin mietteliäältä. Taitaa miettiä, kannattaaako jatkaa peliä, joka eilenkin meni päin prinkkalaa, Toinen vaihtoehto on pohtia niitä suomalaiskansallisia päiviä ja juhlia, joita ei englanniksi ole eikä varmasti tulekaan. Suomea kuin on kuulemma vaikea lukea ja lausua.
Niin olivat väittäneet serkkuni tyttären englanninkieliset työteverit nähdessään nimen Outi kirjoitettuna. Flikka oli vetäissyt paperille isot kirjaimet OT ja kysäissyt. että mitäs tuossa lukee.
Helppoahan se oli lausua, kun kirjaimet engelskaksi lausutaan ou ja tii.
Nyt olen yhdellä sormella naputellut niin pitkän litanian ja korjaillut vieresten sormien sohimia virheitä niin kauan, että kirjautumiseni on saattanut livahtaa teille tietymättömnille.
Katsotaan, onko mitään tallella - Kirjauduin ja kirjoitin, mutta aikaansaannokseni näkyy kuuluvan sarjaan Huhuhei sen tuuli vei.
- Voi herranen aika! Aina vain lisää onnitteluja Latelle! Ikään kuin se miesparka ei olisi muutenkin onnellinen, kun on saanut näin mukavan muijan...
Kyllä oli ihana aamu, Kun istuskelin kahdeksaan saakka parvekkeella lukemassa ja haukkomassa raitista ilmaa, piti tietysti ruveta tuulemaan raa´asti. Näytti uhkaavasti sateiseltakin, mutta ei ainakaan vielä ole yhtään satanut. Taivaallakaan ei ole mustia pilviä. Aurinkokin taitaa jossakin paistaa. Saattaapa tästäkin päivästä suvinen tulla.
Uskokaa tai älkää, mutta aurinko taisi salaa kurkistella selkäni takaa ja lukea kirjoitustani, Se ilahtui optimistisesta kirjoittelusta ja rupesi ensin lempeästi hymyilemaan. Nyt se jo nauraa suu ammollaan!
Tähän päättyy tämänhetkinen säätiedotukseni,
Onnellista kesäpäivää sekä Kahvipirttiin että kaikille tutuille ja ystäville eri puolille Suomea. - Heipparallaa!
Sade taisi lakata.
Saapa nähdä mitä tämä läppäri tekee...
Korjausmies kävi toteamassa, että vikaa on.
Terveiset kaikille!