yksinkertainen.blondi
Varattu täti-ihminen, joka höpötteli aikoinaan Miehen Logiikassa. Nyt poikkeaa joskus ihmettelemässä, missä tutut luuraa.
"Kaikki pitäisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi. " A.E.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia43 aloitusta · 13022 kommenttia
- Juu, huomattu on, mutta miten niin viisi minuuttia? Vähintään puoli tuntia.
- No mikä jottei. Katariina, moi! 👋
- Joo, tiedän kyllä kokemuksesta, että kaikki ei aina mene hyvin. Suurimmat murheet ja tuskan hetket olen kokenut lasten takia, samoin omat vanhempani. Sellaista on elämä, yllätyksellistä.
- Joo, no ehkäpä tarkoitin kuitenkin lapsiani, heitä ajattelin ensisijaisesti. Ainoastaan heitä voin rakastaa täysin ehdoitta.
- Omia lapsia rakastan ehdoitta. Muihin ihmisiin ainakin itse tarvitsen syvemmän tutustumisen ja sen, että tunnen, että toinen tuntee samoin takaisin. Jos se on yksipuolista, sitä voisi kutsua enemmän fanitukseksi mun kohdalla. Ja jos toisen tunteet hiipuu, niin hiipuu minunkin. Tosin omat tunteet voi hiipua myös ensiksi.
- En itse ole nykyään niin somekielteinen kuin kumppanini. Mutta huomaan, että somea kannattaa hallita, ettei se ala hallita sua. Kun alkaa tuntua, että on velvollisuus kertoa itsestä tai tekemisistään tai mielipiteistään somessa, otan etäisyyttä. Eipä moni asia kuitenkaan somelle ja sen piirissä oleville kuulu. Ne joiden kuuluu tietää, tietää ilman someakin.
Tätä paikkaa en laske someksi, koska täällä ollaan anonyymejä. Täältä joku voi saada musta tietoa, jota ei ole somessa ja somesta voi saada tietoa, mitä ei ole täällä. Mutta nekin on molemmat vain pienenpieni sirpale mun elämää. Vain se, minkä haluan näissä paikoissa esille tuoda. - Perheenjäsenet tietysti ovat niitä, joita rakastaa ehdoitta, vaikkeivat he aina niin rakastettavia olisikaan.
Olen onnekseni saanut myös näin keski-ikäisenä muutaman ystävän, joiden rakastettavuus on omaa luokkaansa. Ylittää jopa nuoruuden kaverit, heidät, joista on jo vähän vieraantunut.
Alle kymmenen vuotta sitten sain pari hyvin läheistä ystävää, joiden voin kuvitella kuuluvan omaan elämääni loppuiän. Heidät tekee rakastettavaksi se, että heihin voi luottaa, voi aina tietää, että heidän sanojensa takana ei ole mitään "koukkua" tai juonittelua, he aivan vilpittömästi haluavat minulle hyvää, kuten itsekin haluan heille. He ymmärtävät puolesta lauseesta, mitä ajan takaa, mikä jossain tilanteessa on humoristista, miten koen jonkun tilanteen tai henkilön. Heidän kanssaan voi ratkoa omia tai heidän ongelmatilanteitaan elämässä ja he järjestävät asiat niin, että voimme tavata säännöllisesti kasvotusten, vaikka kilometrejä välillämme olisikin satoja, kuten myös itse pyrin järjestämään. On ihanaa löytää ihmisiä, joiden kanssa oleminen ja keskusteleminen on vaivatonta, ilman väkisin vääntämistä, että tulisi ymmärretyksi. Kaipa heitä voi kutsua sukulaissieluiksi. 💞 - Itseäni ei erityisemmin rasita, vaan seuraan vain kiinnostuksella, kun en itse osaa tehdä samaa. Varmaan ihan liian vähän tulee kehuttua siippaa tai omaa liittoa, mutta minkäs teet, varsinais-suomalainen mentaliteetti jotenkin estää.
Somessa on jännä seurata, kun joku oikein hehkuttaa, varsinkin jos tietää, että takana on jotain ihan muuta. Esim. pariskunta, joista toisella on paha alkoholiongelma, ja toisen osapuolen tietää siitä kärsivän. Postaukset menevät aina samaa rataa ja tulevat aina samalla aikataululla. Perjantaina on iloisia, jee, ollaan yhdessä ja viikonloppu alkaa-postaus. Usein öiseen aikaan tulee sitten jommalta kummalta mietelause, jossa vihjataan johonkin sydänsuruihin ja joka poistetaan aamupäivällä. Sitten myöhemmin viikonloppuna alkoholiin menevältä tulee toisen osapuolen ylistämistä, toinen pysyy mykkänä. Sitten loppuillasta on löytynyt sopua sen verran, että tulee taas yhteispostaus. Näistä tulee vähän sama fiilis kuin Depp-Heard-oikeudenkäynnistä. Kiitos tiedoista, mutta en oikeasti haluaisi tietää enempää..:/
Multa on moni kysynyt, kuka mun mies on, kun sitä ei edes somesta saa bongata. Kun porukka tietää kuitenkin, että olen naimisissa. Mutta hän ei pidä somessa olosta. Ainoastaan pari hassua yhteisselfietä taitaa löytyä. Muuten hän on kuvissa aina selkäpäin tai varjossa, eikä mitenkään merkattuna. - Ok, niinhän se olikin 😊
- En muistaisi niin 😊 Miten mulle tulee välillä jännä olo, että me tunnetaan kaukaiselta ysäriltä.. No ei kait kumminkaan. Sä olet varmaan silloin ollut lapsukainen.
- Tämä on varmaan taas joku palstahahmoja arvosteleva aloitus, eikä kai kannattaisi laittaa lusikkaa soppaan ollenkaan. Mutta viittaamatta kehenkään palstakirjoittajaan (en tiedä edes, kuka täällä just nyt kirjoittelee) tulee mieleen ihmistyyppi, joka takertuu menneeseen. Sanottuihin sanoihin tai tehtyihin tekoihin, jotka ei nykypäivään enää mitenkään liity. En vain jaksa sellaisia, koska menneet on menneitä, tulevaisuus on tuntematon. On vain tämä hetki. Ja mulla sitä paitsi hemmetin huono muisti 😅
Jos olen jonkun mielestä tehnyt jotain väärin joskus, niin miksi sitä ei ole puitu silloin, kun tilanne on ollut ns. päällä? Mitä järkeä on alkaa muistella, mitä joku joskus kenties sanoi tai teki, kun kaikki osapuolet muistaa eri tavoin. Elämästä menee hukkaan paljon, jos jämähtää vanhojen muisteluun ja niistä kinasteluun. Omassa elämässä jo eilinen on menneisyyttä. En muistele pahalla toisen ihmisen eilisen virheitä, ellei ne jotenkin heijastu tähän päivään. - Oliko tää nyt mulle? 🤔
Kerroin siis ajasta, jolloin olin sinkku ja juuri muuttanut Lahdesta Turkuun ja kaverit hajaantuneet ympäriinsä. Silloin kaipasin uusia kavereita uudesta kaupungista, en kuitenkaan juuri eronneena uutta seurustelukumppania (ja yhden illan juttuja en ole koskaan harrastanut). Olin tottunut siihen, että miehen kanssa voi olla pelkkä kaveri, eikä se oleta heti, että kyseessä on treffit, jos pyydän häntä vaikka leffaan tai uuteen baariin/kahvilaan kanssani.
Nykypäivänä on kavereita ja avioliitossakin olen ollut 25 vuotta, joten ei välttis tällaista tilannetta niin helposti tule. Mutta tietysti tutustun edelleen uusiin ihmisiin mielelläni, kunhan sitä ei käsitetä väärin (että kaipaisin suhdetta). - Ok, kappas kun en itse huomannut 😌 Nyt öitä!
- Puhuin siitä, että osa itseä kymmenen vuotta vanhemmista voi tuntua tässä iässä melko vanhoilta. En puhunut edes oman ikäisistä. Enkä kaikista 60 ikäisistäkään. Jos se on puumailua, niin olkoon. Jos pitää lähempänä omaa ikää olevia saman ikäisinä (mitä ne onkin).
- Khyl :)
- Öö, puuma-ajatuksia, kun sanon, että mulla on viisi vuotta vanhempi kumppani, ja sopii just ikähaarukkaan, josta viehätyn? 🤔
Sanoin vain ääneen, että kyllähän itseä kymmenen vuotta vanhemmat miehet (60 )on osa vähän iäkkään oloisia, ei voi mitään. Joidenkin 60 ns. idoleidenkin kanssa olen ollut tekemisissä lähiaikoina ja huomannut, että juu, hieman papparaisuutta on ilmassa. Mutta mitä siitä, kaikkihan me vanhenemme. - Onhan mulla pimeitä puolia. Joitakin ei tiedä kuin yksi ystäväni. Ei siis edes puoliso tai perheenjäsen. Tämä ystävä, jonka olen tuntenut hyvin pitkään, 90-luvulta asti, on kertonut myös minulle asioita, joita ei muille ole kertonut. Uskon, että vaikka tekisin jonkun suuren rikoksen (ei ole suunnitelmissa), voisin kertoa siitä tälle ystävälleni, ilman, että hän paljastaisi sitä kellekään. Hän ei ole pitänyt ”pimeitä puoliani” tuomittavina asioina, vaan on aina ymmärtänyt niille syyn ja selityksen. Johtuisiko sitten siitä, että hänen pimeä puolensa on vielä pimeämpi.
Mulla on myös mahdollisuus tavallaan paljastella ja leikitellä pimeällä puolellani työssäni, ilman, että silti kerron varsinaisesti mitään todellista itsestäni. Sekin helpottaa näin ”pimeää tyyppiä” :) Olen siis periaatteessa aika avoin pimeydestäni. Työni kautta siihen voikin tutustua kuka tahansa, myös läheiseni.
Tällä foorumilla mulla ei ole tarve paljastella ”pimeyksiäni” edes anonyyminä. En koe, että siitä olisi kenellekään hyötyä tai edes vertaistukea, koska anonyyminä tai y.b:nä sitä on vain jokin pieni peilinsirpale itsestä, ei mitään tarpeeksi todellista. - Rakastin Myrskyluodon Maijaa jo lapsena ja muutamia vuosia sitten tuli jälleen katsottua sarja miehen kanssa Areenalta. Kirjatkin on tullut luettua varmaan joskus teini-iässä. On hieno ohjaus ja kirjat hyviä. :)
Myrskyluodon Maijassa viehättää se, että rakkaus kestää, ihmiset selviytyvät, elävät ja kuolevat ja kaiken yllä on luonto, joka määrää ja säätää elämän kulun. - No sepä ikävää. Ehkä vielä joskus tulee tilaisuus..?
- Juu, se on ongelma. Konservatiiviset ihmiset pidättäytyvät omissa tiukoissa rooleissaan. Ollaan vaan miehiä ja naisia. Ja kaikki naisten ja miesten välillä on teerenpeliä:(