elisakettu

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
- Harmis on oikeasti kokenut konkari ja osaa varoa vihaisia naaraseläimiä. Osaa pitää persauksensa turvassa :)
- Thanks Xena ! :)
Mjoo, ei tässä vihaisia enää olla. Eikä edes turhautuneita. En jaksa edes suutani soittaa. Joskus pitää vaan irvistellä ja näytellä hampaita. Tuskinpa kukaan on varsinaisesti loukkaantunut pienistä terävistä hampaistani.
Huomaan vain etten osaa enää sanojen maalauksen taitoa. Pitää yrittää verrytellä sitä :-D Suomen kielihän on rikasta kuin mikä, mutta jos sitä ei harjoita tarpeeksi, taito unohtuu.
Liukkaista nilviäisistä puheen ollen, ehkä sielläkin on joku ahdistus takana, joka laittaa käyttäytymään, kuten tekee. - Kiitos kettuseni!
Mutta kun puhti mäni jo. En jaksa enää pureskella ketään.
Sanopas noin sukulaissieluna, miten suuri osa ärhentelystä ja veren kaivaminen nenästä liittyy omiin pelkoihin, epävarmuuteen tai ahdistukseen, jota ehkei edes tiedostakaan? - Tuli mieleen Timppa-mörköseni, mitä juteltiin luottavaisista ketuista tässä yksi päivä. Jotka syövät jopa kädestä.
Entäs sitten kun kettu murisee, näyttelee hampaitansa ja louskuttaa leukojaan?
Niinpä niin. - Linukka, mä riehuin eilen kuin mielipuoli, siivoilin, lumitöitä jne. Jos kyse olisi pelkästä turhautumisesta, niin ehkä siihen kunnon lenkkikin riittäisi, mutta kun ei.
Joskus vaan joku asia saa ahdistuksen palaamaan. Ja pelot. Mulla voi välillsenä tapahtumana toimia vaikka epäoikeudenmukaisuus, josta saan eka kevyet raivarit ja sitten pursuu ne omat möröt päälle.
Mun pelot liittyy tietenkin puolison sairauksiin ja minne se johtaa. Välillä vaikuttaa että asiat on hyvin, sitten tulee joku takaisku taas. Sitten on tuo oma vaiva. Pelottaa jos joudun selkäleikkaukseen. Ei mua leikkaukset pelota, mulle on tehty kaksi isoakin vähälle aikaa, mutta ei ole vaan sairauslomalle varaa jäädä. Nyt pitää tienata välillä. Talous meni kuralle näiden muiden ongelmien takia. - Ymmärsit pointin typy. Olen asioita selvitellytkin ja levännyt, sekä tietoinen kuormittavista ja stressaavista asioista.
Joskus joku tapahtuma saa taas pelot valloilleen. Tässä kävi juuri näin, ja aiheutti taas sen sietämättömän epävarmuuden tunteen, kun ei voi varmuudella hallita elämäänsä. Kyllä mä osaan sen nuijia pois, puraisematta ketään :) Enkä sinua purisikaan hassu :) - Pääkallokeleistä puhutaan. Mutta entäs siten lonkkakelit? Tai nilkkakelit? Tai selkä-kaularankakelit?
Jokaisessa näissä vammautuu ihmisiä. Ja aiheuttaa yhteiskunnallisia kuluja, Miten niitä voidaan ehkäistä? Me keskustellaan yksilöturvasti ja yhteiskunnallisesta vastuusta ja yksilön oikeusturvasta, mutta mikä on se juttu, ettei ittelle niitä sattuisi? Tai läheiselle? Koska kustannukset koskee isosti silloinkin. - Ai niin, hän todella pahoitteil tilannetta. Ajatteli että hänen syytä. Ei todellakaan ollut. En olisi toiminut toisin.
*puren silti, koska mehukas kankku* - Olet kiltti. Nuku hyvin hani.
*hellä näykki korvanlehteen* - Voi miun murua. Mie en vaan tykkää, enkä tiedä miten sen ulos saisin.
Tiedät mun toisenkin ketutuksen aiheen. Tuolla se saatana kuorsaa kuin mielipuoli.
*puren mielipuolelta palan kankusta irti* - Isoaitisi? Mummo tarkoittaa aina isoäitiä, tai isoisoäitejä. Luultavasti olen minäkin nukkunut mummin/mummon/maamon/mormor/ kanssa.
Joo, mulla on huono kunto. Ei kaikkeen repeä. Kuten ei muutkaan elukat ja ihmiset..
*näyks* - Jeps. tiedän. Mua joskus lähinnä keittää se, kun ei saa infoa. Ja sitten kun oma katu on sillä puolella, minne ne aurajäämät aina tulee. Mulla on vuokratontti.
Toisaalta, en muutenkaan osaa elää. Joskus keittää vaan.
*puraisen sua nilkasta* - No perse. Sua ronkitaan.. En tykkää siitä. Se yksi syy.
Eikä muuten riitä!
Noh, oli tänään niin omituinen päivä joka meni joka suhteessa persiilleen, niin ajattelin herjata kaikkea, kaikkia.
*nipistys* - Meinaa kuolla, kun ei henki kulje. Ja mulla on rikkonainen vetoketju. Sinullahan sitä ei ole. Jos olisi, tietäisit mistä puhun.
Mutta sinun isoäitisi en ole . Mummoillakin on arvokkuutta, jota sinä et varmaan edes käsitä. Ehkä sinulla ei ole siihen kosketusta. Monet isoäidit ovat huolehtineet lapsista, joista heidän ei edes olisi tarvinnut huolehtia. Mummous -tai isoäitisyys - kunniaan.
Miten on sinun suhteesi isoäiteihisi?
*näyks* - Arvioit minua? Tule katsoman, mistä kysymys.
Juu, tottakai olen vanha (tiettyjen kriteerien mukaan), ylipainoinen (omienkin kriteerien mukaan), mutta nitropurkkiin ei tarvii turvautua koska minulla ei ole sepelvaltimotautia. Ja kenen mummo minä olen? Määrittele se ensin.
*puraisen poskesta palan irti* - Ehkä ihminen, ehkä trolli. Minua vaan keljuttaa kun on kohdistettu aikuisten oikeesti henkilöön, joka on kiltti kuin mikä.
Siltikin, takana on ihminen. Puraisen palan persiistä. - Voishkan se noinkin olla. Kuka ikinä tietää?
*näyks* - Monella palstalaisella lienee ajoittain muuta elämässä, ymmärrettävää. Itsekin olen poissa väliin kuukausia. Elämäntilanne vaan on sellainen. Joutuu huolehtimaan aika suurista kokonaisuuksista. Eikä aina jaksakaan. Tällä hetkellä tulevaisuus varovaisesti ajateltuna voi olla seesteisempi. Toivon niin. Nyt pääpaino on siinä, että puoliso saisi elää, mielellään niin, että pitkät ja toistuvat sairaalajaksot olisivat takanapäin, ja vointi kohenisi. Ja itse olisin työkykyinen. Eikä tulisi aina uusia murehdittavia asioita. Siinä olisi jo melkoinen lottoarvontavoitto elämääni.
- Funeau oli viimeisin nimimerkki. Taitaa anonyymina olla nykyään. Tosin en ole nähnyt aikoihin. Aiemmin monella muullakin nimimerkillä.
- Funis tietenkin.