elisakettu
" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
- Työmyyrä. Ilmankos on kiirettä piisannut. Taidan palkata sut kotiapulaiseksi kun olet noin näppärä.
- Varmaan molempia.
No sinä et olekaan koskaan vaatinut mitään.
Olen silti huomioinut puutteeni ja kärsin niistä.
*jatkuvan itsekehittämisen kurssilla* *irvistys* - Onko sulla poika jo muuttanut omilleen? Tai ketku olet ehtinyt jo tehä kaiken :-D
- No me ravataan kahden kodin ja joskus kolmenkin väliä. On etunsa, jos ristinsä.
Ymmärrän tasaveroisuuden periaatteen. On siinäkin ollut hieman opettelemista, kun se ei ole aivan toteutunut. - No mä riistän aika paljon aikaa pois juuri digistä. Se tietysti rajaa aika paljon yhteydenottamattomuutta, mutta useimmat ovat tottuneet. Että tavallaan joudun sitten arvottamaan sen, kuka on tärkeyslistalla ensin. Se ei missään muodossa ole helppoa ja koen siitä syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa.
Siksi mulle tuo helpotusta välillä myös paikanvaihto. Jotenkin se ymmärretään tai anteeksiannetaankin paremmin. - Mjoo, tuleekin ajankohtaiseksi. Pitäisi noita kaikenmaailman kamppeita taas keräillä poies.
Manjana :-D - Mun pitää lisätä, että ei tämä aina ole tälläistä. Välillä tai paljonkin, mua ei näy kuin nukkumassa kotona, koska teen aikamoisia duuneja.
Vapaalla sitten annan sitten liki jakamattoman huomioni, ainakin tolkuttoman paljon aikaa, korvia ja muuta.
Se mitä sanoit lasten vanhemmista, niin olen samaa mieltä :)
Muta tiedätkö, yksi perisyntimme on oikeastaan itsekkyys ja mielihyvä. Miksi sitten sijoittaa sen johonkuhun tiettyyn muuhun... Niin, jokainen voi kysyä itteltään mikä on tärkeää. Oikeesti. - Olet oikeassa siinä että toisen huomioimattomuus - taustalla voi olla lukuisia eri syitä.
Siltikään, kaikki eivät vain ole valmiita tekemään niille asioita mitään, tai ovat muuten haluttomia.
Jos tuota elementtiä oltaisiin valmiita petraamaan enemmän, olisi niitä tyytyväisempiä pareja olemassa.
Ja olen kanssasi samaa mieltä, että kaikki parit eivät vain ole sopivia toisilleen, ero parempi ratkaisu. Voi olla erilaisia haaveita ja tarveita, mitä elämässään haluaa tehdä. Ja toinen joko estää sen tai tulee väkisin perässä. Surullista.
Perustan väitteeni oikeastaan silminnäkijän ja kuulijan rooliin. Haluaisin uskoa ihmisistä hyvää ja se on lähtökohtana yleensäkin, mutta se mitä todella toisten kotien seinien sisällä tapahtuu, on aika paljon. - Tuo oli hyvä maininta.
Me ollaan koettu nuo kaikki. Ja enemmänkin. Jos se puolison tuki ei olisi ollut niin vahva - puolin ja toisin - ei varmaan oltais jaksettukaan. Ja voin vakuuttaa, että kyllä se jaksaminen on kortilla vielä joksus vieläkin. Mutta keskustelu ja kaikenlainen läheisyys on auttanut. - Me tehtiin tuo ratkaisu alussa. Se toimi mutta toimivammaksi ehkä meni silti yhteenmuuttaessa. Matkustelu yksin ei ole mikään ihannetila.
Mikä on tärkeää niin ihmisen oppia tuntemaan omat virheensä. Ja ei, emme niin kullankarvaisia olla etteikö olla ehditty riidellä. Kaksi vuotta sitten raivostuin niin pahasti että läksin lätkimään. Onnekseni olin vain aseman väärällä puolella. Kyllä ne riidat on sitten puhuttukin. - Oikeastaan, laitan vähemmän tärkeät asiat sivuun.
Pitää aina miettiä, mikä on oikeasti tärkeätä. Sä tiedät, mistä tämä osittain varmaan johtuu. Aikaahan ei ole loputtomasti.
Tätä ihmiset eivät tiedosta.
Jos me mennään pussipäässä manjana manjana, niin se parisuhde ei saa ravintoa silloin, kun se sitä tarvitsee. Tämän oivalsin tehneeni väärin ensimmäisen puolison kanssa. Olisiko hän sitten ollut vähemmän vittumainen ihminen? Ehkä, jos olisimme opetelleet myös keskustelemaan asioista peloitta. - Voisin muutamia syitä mainita.
Toisen aliarviointi. Laiminlyönti. Muovailuyritykset. Kunnioituksen/arvostuksen puute. Laiskuus. Toisen itsestään selvänä pitäminen.
Ihmiset kyllästyvät helposti.
Nuo sun tuttusi häpeävät tunnustaa näitä asioita. Jos ovat edes sen vertaa viitsineet tarkastella kriittisesti itseään. - Toi on niin totta. En mä yhtään ihmettele, että parit ruuhkavuosien jälkeen viimeistään eroavat.
Kun monivuorotyössä kohtaa näitä uupuneita vanhempia, niin sitä hiljaa miettii, mistä ne repii voimavaransa. Kaikkeen. ja miten pitkää se jaksaminen kestää.
Itsestä ei olisi. Meillä on vain harvinaisempi tilanne. - Höpsö:-D
Jätin huomioimatta tämän aikamääreen. Onhan sitä ajallisesti paljon enemmän. - Lisään tähän sellaisen huomion että mua suorastaan vituttaa miten tolloja pariskunnat voivat olla. Haukutaan edestä ja takaa, oletetaan toisen muuttuvan omaksi muovailunukeksi ja muuta älyttömyyttä. Nämä ihmiset eivät edes ole ansainneet parisuhdetta.
- Luulin hetken, että artikkeli oli mun kirjoittamani. Ei ollut, mutta allekirjoitan tämän.
a) kokemuksesta
b) myös vastakkaisesta kokemuksesta
Tähän oleellisena liittyy kunniotus toista kohtaan. Rakkaus tulee kuin itsestään kaupan päälle.
En ole koskaan elämässäni esimerkiksi keskustellut niin paljon kuin puolsioni kanssa. Ja meillä on myös läheisyyttä. Se on ihan helvetin tärkeä elementti meille. - Olen sitä mieltä, että trolleillakin on toisinaan tarkoituksensa.
Mutta systemaattinen häiriköinti ja jopa rääkkäminen... se on sairasta. - Hyvä esimerkki taas miten kommunikointi voi mennä pieleen. Ja käsittää tilanteen väärin.
Voiko pesuaikoja varata yksi noin monta kerrallaan? - Mulla on kai jäänyt näkemättä aiemmin sun pillastelut.
Fledakeissi oli tympeä. - Mun on pakko myöntää että nauratti. trollikka kiihtyy sataseen alle sekunnissa ja sun verbaalinen ulosanti oli aika.... verbaalia :-D
Varmaan pyöristyi silmät muillakin.
Teistä sais hitoksen hyvän palstaparin :-D
meinaan monen muun aikasemman rähinät jäisi aika pliisuiksi sen jälkeen