elisakettu
" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia115 aloitusta · 12272 kommenttia
- Meinasin veikata etu-Töölöä, jossa on niitä kallioita. Tykkiä en muista nyt kuitenkaan, onko siinä. Suomenlinnassa?
Arvelin että houkutuksesi olet laittanut hiirenloukun. Mutta että mustikkapiirakkaa... :) - Olen samaa mieltä.
Itse muotoilen sen jotenkin näin: on ensin riisuttava itsestään se painolasti, mikä tekee vahinkoa itselle tai muulle. Oppia tunnistamaan itsesi. Kun olet luonut nahkasi, sinulla on mahdollisuus kasvaa ja eheytyä. - Uh!
Sait mut hämmentymään ja liikuttumaan. Pitkästä aikaa palstakirjoittelija, joka on koira. Ei mittaroi avun tarvitsevaa ulkoisilla avuilla tai ennakkoajatuksilla. Vaan sillä, että tuo toinen tarvitsee, minä autan.
Kirjoituksesi oli kaunis. Ja sinä olet suuri ja kaunis ihminen :) - Jokaiselle on hyvä pitää hieman taukoa palstakirjoittelusta - ottaa etäisyyttä.
Minäkin luokittelisin mukaviksi nuo mainitsemasi ihmiset. Jasua ja Pirppistä halaan rakastaen; kunnioitan heidän erillisyyttään mutta myös tapaa tarkastella maailmaa ja itseään.
Simitissä on monta kerrosta, Mutta uskon jos olisin se naapurin tyttö, joka pistäytyisi aidon Simitin luona kaffella, meillä riittäisi keskustelevaa ihan eri tavalla.
Linerissä näen uskollisuutta, turvallisuutta ja aitoa ponnistelua siihen, että hän yrittää vaikuttaa siihen että maailma olisi parempi paikka. En halaa (hän ei pitäisi siitä), mutta arvostan hänen mielipiteitään.
Luin tuossa Yksärin ketjua ja ajattelin taas miten älykkäitä kirjoittelijoita meillä on. Yksäri, Aletheias, Buddy, Funeau... vain muutamia mainitakseni. AV:n tapa suhtautua kriittisesti on täydentävä tekijä, ei suinkaan poissulkeva.
En tulisi toimeen ilman ihanaa Gattinoa, hellyttävää Ketunpoikasta (Palstakamu), lukuisia muita. Kaipaan Harmista, koska hänen kanssaan voi turvallisesti väitellä ilman alas ampumista. Dissen hörhellykset oli omaa luokkaansa, mutta helposti lähestyttävä.
MikkoJuhanin positiivisuus oli upea lisä siihen harmauteen, mikä palstoista monasti jää. Kuten KVM:n uskomaton huumoritaju.
On monia, monia, joita arvostan ja kunnioitan. Anteeksi jos en ole maininnut teitä nimeltä. Nimettömiä en voi mainita, mutta kyllä heitäkin on. Kaipaan myös lukuisia kirjoittelijoita, joihin olen palstakirjoittelijaurani aikoina tavannut. Halaan heitä mielessäni. YyBeelle rutistus. Ja MääBää, missä oletkin, toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Olet mieleen painuvimpia henkilöitä palstoilla. Ja Valmentajalleni A:lle suukko poskelle. Puolisolleni sanoisin, että kirjoita, mutta älä minun areenallani :) - On se syönyt joskus. Silloin kun olin kurinalaisempi ja konservatiivisempii.
Kadotin huumorintajuni. Ja inhimillisyyteen. Tunteet piti piilottaa mutta se teki minut niin rumaksi, että vaikutti lopulta työhönkin.
Sanoit ettei ehkä voi räjähtää nauramaan huvittavassa tilanteessa - täytyy arvioida tilanne ja vasta kuulija. Näinkin, mutta olen huomannut että ihmillä suojamuuri laskee kun huomaavat olevansa tekemisessä tavallisen, tuntevan henkilön kanssa. Sellaisen naapurin elisan.
Olen jutellut ihmisten kanssa. Itkenyt ja nauranut. Joskus vain kuunnellut. Toisinaan, on kosketus ollut paikallaan. - Juurikin näin. Siksi en haluaisi törsättävän niihin paljoakaan. Elävät tarvitsee sitä rahaa enempi. Tietysti on siinä se etu, että useampi yrittäjä saa hieman tuloja jos satsataan enempi. Mutta mielestäni jonnin joutavaa touhua.
Arvokkaan tilaisuuden voi järjestää muutoinkin. - En viitsisi jättää hautajaisiani jäljellejääneiden riesaksi. Jos ehdin suunnitella ne, pidän kaiken melko milimalistina. Ja joku tili missä on tarvittavat arvioidut kustannukset.
Mutta kun en saa tuollaista aikaiseksi. Jonkinlainen edunvalvontasopimuskin pitäisi laatia, että kuka huolehtii laskuistani jne jos vaikka saan aioverivuodon.
Testamentti olisi hyvä tehdä etukäteen. Ei siksi että kenenkään tarvitsee narskutella hampaitaan vaan siksi että varjoissa elävätkin huomioitaisiin. Edellyttäen että olisi jotain testamentattavaa. - Hmm. No kai mulle toimeentulevana riittäisi. Jotenkin hävettäisi olla varakas. Ei sillä etteikö lisärahoitukselle olisi aina käyttöä, mutta kuulun siihen pieneen vähemmistöön maailmassa jossa asiat ovat enemmän kuin hyvin. On katto pään päällä, puhdasta juomavettä, kaikki tarvittavat mukavuudet, ruokaa, työtä, ihmissuhteita. Ja monta muuta juttua kaupanpäälle.
Se jos olisin erityisen varoisssni, on riskinä että humputtelisin ne kiinteistöihin ympäri maailman ja matkustan hullun lailla. Tosin hyväntekeväisyyteenkin menisi. Menee nyttenkin ja ihmisten jeesaamiseen. Joillakuilla kun ei edes ne perusasiat ole kunnossa. Ja kun on itte joskus kärsinyt puutetta, on joku auttanut. Mieluusti auttaa muitakin. - Pisteli silmääni tämä. Miksi Timppa ja Fune nimittelee toisiansa?
Te pirulaiset olette jättäneet jotain oleellista kertomatta. Tuliko ryppy rakkauteen vai mitä tapahtui?
Funeau ei ole narsisti eikä Timo pösilö. Kuuluuko sana?!
Nyt jantterit puuttui kosketus tästä keissistä. - Joku ei vain ymmärrä. Laita lappukehoitus huomioimaan muutkin.
Jos stressaa muutenkin, on hermot tiukilla. Ja tälläinen pyykkipäivävitutus on omaa luokkaansa.
Yritä aatella että kaikki eivät vaan ymmärrä. Heitä ei ole opetettu. Tavoille opettaminen taas ei onnistu pyssyjä paukuttelemalla. Ethän sinäkään ole niin oppinut. - elä raivoo .....
- Sä olet ihastuttavan ja ärsyttävän moniulotteinen hahmo.
(mutta senhän jo tiesitkin)
Tosin autiutta ei voi peittää sanoilla, vaan mielikuvilla, joille on mahdollista antaa sanat. Tosin sanatkin ovat mielikuvia. - En tiedä miten noi seuranhakupalstat oikein toimii, mutta eikös Tinder ole vähemmän tositarkoituksella oleva parin etsintää varten?
Puhut läskistä miehestä. En mä kyllä ymmärrä miten ylipaino vaikuttaa parin etsimiseen. Oletko katsonut ympärillesi? Liki puolet suomalaisista ovat ylipainoisia. Ja miten moni heistä on parisuhteessa?
Ja on naisia, jotka pitävät miehen kokoisista jörriköistä. En ehkä aktiiviurheilun parista heitä löydä, mutta on toki muitakin paikkoja.
Se, että tietää mitä hakee ja mitä haluaa, on hyvä alku. Toi lapsettomuustoive on sellainen, ettei kannata alkaa teeskentelemään muuta kuin on. Tuskin hauaisit tuhlata aikaa valehteluun ja seuraan, jossa jossain vaiheessa kuitenkin tulee se perheenlisäys puheeksi? - Arvostan sua. Ja hieman kateellinenkin ; )
- Merkitsekö mulle sukupuoli jotain? En ole aivan varma. Arvelisin että ei. Olen paljon ihmisten kanssa tekemisissä, enkä juuri uhraa aikaani heidän sukupuolensa ajattelemiseen. Tai mikä itse olen.
- Joo, oletit oikein. Muiden odotukset tai tavoitteet olivat sitä minkä mukaan mentiin, kun oli pakko. Ei se tyttöys tai naiseus loulta ratkaisuut sitä, mikä minusta myöhemmin on tullut.
Ja se tyttöys ja naiseus ei tehnyt minusta myöskään sellaista, jota minulta odotettiin. Kaikki tein sittemmin miten huvitti, ja niiden olosuhteiden mahdollisuuksissa, joita oli. Osa pidemmän tavoiteajan puitteissa.
Tosin en vieläkään ole tehnyt kaikkea sitä, mitä on ollut mielessä. En ole käynyt esimerkiksi varusmiespalvelusta, en ole dekkari enkä toimittaja. Maailmaa en ole kiertänyt lähellekäään sitä mitä haluaisin. Eikä nämä ole mulle enää sukupuolinen ongelma. Syyt ovat muualla. Aika paljon itsessäni ja olosuhteissa. - Mun ukko on sählännyt samoin kuin sinäkin. Mutta mua on nyt vaan naurattanut (ainakin myöhemmin) niin maan helvetisti.
Osataan sössiä kummatkin, Ja sen verta elämässä opittu, että ollaan armollisia itsellemme ja etenkin toisillemme.
Asunnoista vielä. Olen samaa mieltä, että tilat pitää rakentaa mieltymysten ja tarpeiden mukaan, ei oletettujen ja ulkoaohjautuvien tarpeiden. Meinasi urakoitsijan kanssa riita tulla, kun kerroin minkälaisen "kodinhoitohuoneen" haluan. Hän sanoi, että eihän tuo ole mikään kodinhoitohuone. Ehkä se ei olekaan, kun ei siellä ole silityslautaa ja muita mankeleita, vaan yksi pyykkäri, kunnon lavuaaripöytä peileineen ja valoineen ja kaappeineen. Kun se on mun pukeutumis- ja valmistautumishuoneeni myös.
Niin on sitten perinteisesti poikkeava sisustuskin. On tikkataulua ja ja muuta härpäkettä. Vieraille ei ole istumispaikkoja esimerkiksi olohuoneissa. Ensisijaisesti, koti on meille koti. Omannäköinen. - Joo, on se vaikuttanut. Siis olen nainen, vanhempaa keski-ikää.
Tuossa Dexille jo kommentoinkin hieman sitä, miten itselläni nuoruuteen vaikutti se, että olin tyttö. Tai nuori. En saanut opetella tai tehdä sellaisia asioita, joita olisin saattanut haluta tehdä. En saanut myönteistä vastakaikua. Ei oikein tytölle sovi. Olet liian nuori. Tiedät sitten kun tulet vanhemmaksi.
Ensimmäisellä puolisollanikin oli hyvin feminiininen kuva, miltä naisen tulee näyttää, olla tai käyttäytyä. Ei puhettakaan että olisin pihatöissä saanut käyttää ns työtakkia- ja housuja. Eihän sitä nyt miesten vaatteissa.... Tai eihän autoa voinut viedä katsastukseen tai sitä tai tuota. Appiukko oli samanlainen, pahempi. Arveli että naisen luonto on sellainen, että haluaa automaattisesti vahtia koko kylän lapsia, kun on vaan nainen. Tai tehdä käsitöitä (en osaa vieläkään).
Minusta tuntuu, että jäin jotain paitsi. Jäi mahdollisuus toteuttaa itseään. Ja vanhetessa se ei enää tuntunut niin tärkeältä, uuden opettelu.
Hulluutta. Tietysti olen yrittänyt moukaroida tuota mielikuvaa naiseudesta pois. Varsinkin, jos se on jonkun toisen asettema mielikuva tai skeema tai fantasiahahmo.
Väitän, että kyllä ihminen voi tuntea olevansa sukupuolensa vanki. Monet ovatkin. - Mun mielestä ongelma (jos sitä on) on monisyisempi, kuin sinkkuus itsessään.
Tätähän voi jokainen kysyä itseltään. Miksi osaat tämän tai tuon jutun, mutta tuosta et tajua hevonhäntää?
Ensinnäkin on kyse mielenkiinnon kohteista. Eihän asioihin perehdy, eikä niitä opettele, jos ne ei kiinnosta. Systeriä ei nyt auton osaamisjutut ole kiinnostuneet.
Itse kunnioitan esimerkiksi rakentajia, jotka osaavat. Itse en nuorena saanut mahdollisuutta tutustua tähän jännittävän alan saloihin. Myöhemmin se ei kiinnostanut. Nyt vain tyydyn ihailemaan työn jälkeä, jos joku tekee sen hyvin ja huolella. Kuten puolisoni esimerkiksi. En mielelläni antaisi kenenkään muun tulla sähläämäään vaikkapa terassia tai saunan lauteita, leikkimökistä puhumattakaan. Hyvä jäljen huomaan kyllä.
Toinen juttu on ne mahdollisuudet. Mua syrjittiin monissa töissä ja opettamisessa, kun olin vain tyttö. Tai liian nuori. Tai ei ollut kiinnostusta tai hermoja opettaa. Miksi muuten sisaresi ei saanut oppia vanhemmiltaan, perheenjäseniltä tai muilta? Kuten rengasasioissa? Ja miten sinä opit?
Olen muuten kateellinen Jasulle. Hänen isänsä opetti hänelle paljon mm autoasioita.
Sinkkudessa on se hyvä puoli, että pakottautuu tekemään uusia asioita ja opettelee tekemään niitä. Kuten vaikka se renkaidenvaihto. Ja jos ei itse osaa, jaksa, ehdi tai ole mielenkiintoa, niin aina voi kysyä apua. Joko tuttavapiiristä tai sitten ulkoistaa sen ammattilaiselle. Kuten parisuhteessakin. En oleta esimerkiksi puolisoni vaihtavan renkaita, jos mun oma paska selkäni ei sitä kestä.
Mutta parisuhteessa on se hyvä puoli, että aina voi pähkäillä asioita yhdessä ja keksiä ratkaisu. Tyrittykin on, erikseen ja yhdessä - mutta niistä oppii. Kuuluu elämään. Mua ei esim ruuanlaitto paljon kiinnosta, vaikka osaankin. Mutta joku toinen tekee sen mielellään kun olen saalistamassa. - Niin munkin käsittääkseni.
Siksi juuri :)