elisakettu

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.
Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.
Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.
Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.
Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)
Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)
Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.
Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.
- You catch :) Nipotuskin voi olla pelkkää kettuilua.
- Älä nyt enää jaksa rutista. Ehken minä kokenut hänen tekstejä noin, koska en ajattele niin.
Milloin minä olen miehiä vihannut? Kaikkea sontaa sitä tänäkin päivänä saa kuulla... - No ei tieteskään. En vain voinut vastustaa kiusausta :)
- Sinä ja sinun kukkahattutätisi. *pamauttaa anopinkielen multineen Dissen päähän*
En ole Linukkaakaan nähnyt. Hemmetin laiskimukset :( - No ei mitään järkeä. Tää maailma on jo täynnä vanhempia, joista ei ole kasvattajiksi. Ja aika pieni osa väestöstä toimii lapsimyönteisellä tavalla muutenkaan.
- Ihmisten toimintatapoja kritisoiden. Siinä on selkeä ero. Sinä taas syytät ihmistä ja vielä syyllistyt panetteluun. Mitä niinkuin sanoisit omasta palstakäyttäytymisestä ja elämän käytöstä?
Wuppis nyt on tervepäisimpiä mitä näiltä palstoilta koskaan. Sitäkö hänessä kadehdit? - Olipas se....
Joo, uskontajahan nyt riittää. Musta se menee samaan muottiin politiikan kanssa, Ei ole yhtä oikeaa. - Olepas jupisemasta ja jurnuttamasta siitä.
Wuppis sentään osasi idootille laukoa totuuksia, joita he eivät halunneet kuulla. - Kuulostaa erikoiselta. Täytyy sanoa että etten tiedä miten tunteet voi sulkea pois noin totaalisesti. Onko jotain itsesuojelua vai mitä? Kuulostaa todella kosketavalle. Mulle tulee surullinen olo puolestasi kun ajattelen tuota.
*halaus* - Eihän se siihen tartu. Mieti nyt. Ja viininloputkin kaatelen muovipullloon, jos jää dekantterista yli.
Aattelepas elintarviketeollisuutta. Miten paljon sitä muovijämää tulee pakkauksista. Energiajätteet tuli vietyä toissapäivänä lajitteluun. Ja jo on kassi taas pullollaan. Aivan hillitöntä...
Maistuuko muka sun leikkeleesi ja ja juustosi muovilta? - Äläs nyt ala speguloimaan siinä, saat remmistä sinäkin.
Missähän se perkeleen Wuppis on? Voi luoja että kaipaan hänen kettuilujaan *suukkoja sinnen jonnekin*
Wuppis on myös yksi älykkäimmistä ihmisistä, johon tullut törmättyä näissä merkeissä. Tosin hänkin osasi haksahtaa, mutta kuitenkin.
Spekuloidaan ajatuksella, että Wuppis on uudelleen syntynyt. Tosin en kyllä keksi, kuka hiivatin hitto se voisi olla. - Typy, Mikkis, Harmis, Funis....vaikka ketä... olen pistänyt merkille että porukkaa puuttuu ihan helkkaristi.
Toki monelle tulee vaiheita, ettei vaan kiinnosta. Niin se on mullakin ja toisinaan ei ole vain aikaa. Aina ihmettelen miten mulla joskus sitä on ollut. - Voitko väittää, että tunteet ovat kaupattavissa?
Tiedän että moni masentunut purkittaa ne noin. Itse käytän sanaa kivettynyt tai suojakilpi. Jos sinä et voi rakastaa (tuntea), miten sinuakaan voidaan rakastaa? Tai ehkä joku rakastaa (kaikesta huolimatta) mutta haluat vain torjua sen. Miksi? - Tuo nyt hölmöintä mitä olen kuullut.... Muovin makuista viinaa.....
- Joo, alkoi jotenkin tuntua siltä. Luin sen viimeisen viestisi muuten. Muutama lomapäivä vielä... En tule kyläilemään.
Mulla jäi muuten tuosta nipottamisesta sanomatta Jauheen liha. Tai Jauheen Liha. Tai...... - Kyllä tuo kynä sulla kulkee Timppa. *naurahdus*
Mietin vaan mikä seurakunnan tehtävänä on moisessa uskonnossa. Mitä saarnassa opetetaan?
Kanttorin ja suntion virkakin vielä on auki. - Ei mua ole henkilökohtaiset kokemukset ja vastoinkäymiset yksin pettäneet. Niitä on ollut aivan syntymästä asti ja jokaisesta kolauksesta selvitty. Ja tiedän ettei ne vielä ole edes loppuneet.
Vaikutuksensa on ollut varmaan sivustaseuraajana, miten julmaa voi elämä olla. - Olet ihan oikeassa noissa elintavoissa. Nuorenahan sitä luuee olevansa kuolematon. Ja kun jos on terve, kuvitelma säilyvästä terveydestäkin voi olla harhakuvitelma. Tai ehtiihän sitä sitten, jos sairastuu.
Näin ei ole.
Ja sama juttu huumeiden kohdalla. Nämä nuoret joista mainitsin yllä (17- alle 30 vuotiaat) ovat kuolleet huumeisiin. Jokaikinen. - Jauheliha. Ei jauhenlihan. Ei ole genetiivimuoto. Jos olisi, se olisi jauheen liha. Kuulostaa aika sekopäiselle.
Imupaperi. Se liha kun tuottaa valumia. - Itkin. Ennen aikaan itkin kaikille uusille hyville biiseille, kokettaville leffoille ja mainoksille. Olen tai olin hyvin herkkä.
En itke enää. Tunnen toki surua ja muita tunteita, mutta kai olen joutunut patoamaan niin paljon, että on vaikea tuntea enää niin spontaanisti, ettei osaisi itseään estää.