wanha_lieksalainen
Lieksan yhteislyseo,
Joensuun lyseon lukio,
korkeakoulu,
eläkeläinen
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia109 aloitusta · 2155 kommenttia
- Finn-Skila oli Luhta Oy:n tytäyhtiö. Luhta Oy:n toiminta siirtyi ensin Viroon ja myöhemmin Aasian maihin kuten myös monien muiden yhtiöiden tuotteiden valmistus. Esimerkkeinä Rukka, Halti ja Nanso. Suomalaisuutta on vain suunnittelu ja myynti, joten suomalaiksi tuotteiksi niitä ei voi enää mainita.
Luhta teettää vaatteet lähes sataprossenttisesti "risikimaissa", kuten Bangladeshissa, jossa tehtaiden työvoimana ovat usein lapset ja kuukausipalkka on alle sata euroa. "Kotimaisen" Luhta -tuotteen hinta nousee laivamatkalla Bangladeshista Suomeen monikymmenkertaiseksi.
Suomesta on jo todella vaikeaa löytää Suomessa valmistettua vaatetta! Sama koskee myös kenkiä. Suurin osa kengistä tulee Suomen markkinoille myös Aasiasta. Niidenkin hinta nousee merimatkalla vaatteiden tavoin. - Finn-Skila oli mainitsemallasi paikalla. Finn-Skila aloitti toiminnan Lieksassa1985. Parhaimmillaan työtekijöitä oli noin 80. Toiminta loppui Lieksasta 1992.
- Ei Lieksan palaneessa kirkossa ollut asehuonetta tai -huoneita. Ei ollut edes huonetta, johon miespuolinen kirkkokansa olisi esimerkiksi sotien aikana voinut jättää aseensa jumalanpalveluksen ajaksi, kuten ennen muinoin oli tapana tehdä kirkkoon tultaessa.
Kivijalkaan saakka palaneen kirkon raunioista ei ole löytynyt aseisiin viittaavaa aineistoa, ei myöskään uutta kirkkoa rakennettaessa ole sellaisia havaintoja tehty. Asekätköä ei kyseisessä kirkossa ollut. Jos olisi ollut, se olisi tullut ilmi tavalla tai toisella.
Sotien aikana sotilaille tarkoitetut hartaudet pidettiin maastossa kenttähartauksina - ei kirkoissa. Sarkalassa sijaitsi Pielisjärven Suojeluskunnan tilat vuoteen 1944 saakka ja siellä oli sotien aikana myös papistolla oma toimisto sotilaiden hengellisten asioiden hoitoa varten. Kirkkoon ei sotilaiden tarvinnut mennä asioitaan hoitamaan missään tilanteessa. - Ei lieksalaisilla ollut varaa 50- 60 vuotta sitten hankkia supihattuja. Kyllä ne tehtiin tai teetettiin Lieksassa ihan pielisjärveläisestä supikoiran turkista. Se lämmitti ihan samalla tavalla kuin supihattu. Lienenkö supihattua missään edes nänytkään - paitsi elävissä kuvissa!
- Karpit ovat hyvin harvinaisia Pielisessä. Havaitut yksilöt ovat karkulaisia Enocellin Uimaharjun sellutehtaan selkeysaltaasta, jossa ne asustelevat istutettuina sopivan lämpöisessä vedessä veden puhtauden mittareina. Pielisessä ne eivät voi lisääntyä veden kylmyyden takia.
- Kyllä supikoirien turkit kelpasivat hyvin karvalakkien tekoon vielä 70-luvullakin. Malli oli "David Crockett" -tyyliä häntineen. Tuskinpa niistä kokoturkkia olisi tehty.
- Vielä 1970-luvulla supikoiria pyydettiin turkiksien takia loukulla ainakin Viensuun seudulla. Vierailin 70-luvulla Virsulahdessa ja siellä oli kyseisen talon veljeksillä häkissä supikoira nähtävillä. Kovin oli vihaisen oloinen otus odottamassa viimeistä tuomiotaan.
Supikoiran turkin arvo taitaa oll nykyään nollalukemissa, joten tuskin sen takia sitä enää metsästetään. Haitallisuus taitaa olla ainoa syy nykyään niiden pyydystämiseen. Enpä ole kyseistä otusta missään tavannut enää yli neljään vuosikymmeneen. - Eivät voimayhtiöt ole lupia itselleen laatineet, vaan viranomaiset. En usko, että vesioikeuden tuomarit ovat olleet päätöksiä tehdessään voideltavissa. Päätöksiä tekemässä on ollut suuri joukko asiantuntijoita - ei vain muutama henkilö. Jos luvissa on virheitä, niitä on tehnyt viranomainen - ei voimayhtiö.
Koskiosuuksien omistajille ja jokirantojen asukkaille on maksettu korvauksia vesivoimalaitosten aiheuttamista haitoista myös Pielisjärvellä ja Lieksassa.
Päätöksien tekijät löytyvät seuraavista asiakirjoista Pankakosken ja Lieksankosken osalta:
– Itä-Suomen vesioikeuden päätös no 98/1963 17.9.1963
– Itä-Suomen vesioikeuden päätös no 12/Ym III/82 10.2.1983.
Voimayhtiöt eivät lähde tekemään aloitteita lupaehtojen muuttamiseksi, ellei niistä ole jotakin hyötyä energian tuotannolle, joka on niiden päätehtävä. Kalojen kasvatus ja hoito kustannuksineen kuuluvat muille tahoille. Voimayhtiöt hoitavat lupaehtojensa mukaiset velvoitteet kuten istutukset ja kalanhoitomaksut vuosittain. - Olen kirjoittanut täällä aikaisemmin, että monissa kirjoituksissa on vaadittu vesivoimayhtiöitä rakentamaan kalaportaita tai kalateitä laitoksilleen. Miksi vasta nyt?
Kalaportaat kalateineen eivät kuulu millään tavalla sähkön tuotannon ydinalueeseen. Voimayhtiöt noudattavat niille määrättyjä lupaehtojaan kuten kalaistutuksia tai/ja kalanhoitomaksuja.
Vesivoimayhtiöt voivat tietyissä tapauksissa antaa luvan kalaportaiden tai kalateiden rakentamisille vaikutusalueilleen, jos/kun jokin taho ne rakentaa ja ylläpitää omalla kustannuksellaan. On myös huomattava, että kalaportaiden tai kalateiden kautta ohijuoksutettu vesi on voimayhtiön hinnoittamaa ”raaka-ainetta”.
Tuskin kukaan yksityinenkään henkilö rakentaa kustannuksellaan jonkin epämääräisen tahon vaatimuksesta lisärakennusta omalle tontilleen muiden käyttöön ja maksaa sen käytön ja kunnossapidon.
Olen ollut aina sitä mieltä, että lupia ja ohjeita on aina noudatettava. Vesivoimayhtiöillä ei ole varaa poiketa millään tavalla niille määrätyistä luvista.
Lieksankosken vesivoimalaitoksen lopullisen käyttöluvan saaminen kesti 25 vuotta (1958 - 1983). Laitos toimi 25 vuotta väliaikaisella luvalla. Tänä aikana olisi ollut mahdollista keskustella myös kalaportaista ja kalateistä. Mikään taho ei niitä tuona aikana ole vaatinut. Mahdollinen nykyisen käyttöluvan muuttaminen jälkikäteen voi olla todellakin kiven takana ja kestää vuosikymmeniä. - En tiedä, kuka Kajolan nyt omistaa, mutta Lieksassa asuu tällä hetkellä toistasataa entisessä Neuvostoliitossa ja myös Venäjällä syntyneitä kansalaisia. He ovat töissä tai opiskelemassa paikkakunnalla ja tiedän, että useat venäläiset perheet asuvat ostamissaan omakotitaloissa, kerros- ja rivitalo-osakkeissaan. Ei ole mitenkään ihmeellistä tai outoa, että Lieksassa on omakotitontteja venäläisten omistuksessa. Useimmilla venäläisillä on kaksoiskansalaisuus.
- Minutkin on mainittu yllä olevissa viesteissä. Lieksalainen merkonomi, en lähde kiistelemään kanssasi, koska se ei johda mihinkään. Olet ärsyttänyt itsesi vähäisten asioiden takia jo raivon partaalle. Eiköhän se jo riitä sinulle.
Olen täällä joskus kirjoittanut, että olen syntynyt 1940-luvulla köyhään kontiolahtelaiseen perheeseen ja muuttanut vanhempieni mukana 40-luvun lopulla Lieksan kauppalaan. Olen myös kirjoittanut, että kansakoulussa olin opettajani kiusaama syntyperäni takia. Onneksi pyrin ja pääsin neljänneltä luokalta 1950-luvun loppupuolella oppikouluun eli Lieksan yhteislyseoon, jossa minua ei kukaan kiusannut.
Ylioppilaskirjoitusten ja varusmiespalveluksen jälkeen pääsin opiskelemaan opintolainan turvin Tampereelle. Jatkoin opintojani myöhemmin Helsingissä ja Joensuussa. Lyhyitä harjoittelujaksoja 1960-luvun lopulla työskentelin myös Lieksassa.
Sain työpaikan suuresta maailmanlaajuisesta yhtiöstä, jonka eri kohteissa työskentelin eläkeikään saakka. Eläkettä olen saanut nauttia jo kymmenisen vuotta ja ikä lähenee kovaa vauhtia kahdeksaakymmentä.
Tunnen useita merkonomeja, jotka saivat hyvän työpaikan jo 60-luvun puolivälissä eli silloin kun minä vasta aloittelin opiskelua. Merkonomikoulutus oli silloin korkealle arvostettu. Minua kiinnosti kuitenkin tekninen ala. Kauppaopisto olisi ollut omassa ”kylässä”, mutta kaupanala ei silloin oikein sytyttänyt.
Saavuttaakseen haluamansa ammatin tai työtehtävän, on muistettava kolme tärkeää asiaa, jotka ovat koulutus, koulutus ja koulutus - olipa ala mikä tahansa. Rahaakin toki tarvitaan ja kouluttautumiseen sitä on Suomessa edullisesti saatavilla. Hyvin tärkeää opiskelun etenemisessä ovat motivaatio ja into. - Kaikkihan tietävät, että merkantiksi opiskelu 60-luvulla kansakoulupohjalta kesti kaksi vuotta. Merkonomiksi opiskelu kesti keskikoulun käyneeltä kaksi vuotta ja ylioppilaalta yhden vuoden. 1970-luvulla kauppaopisto muuttui kolmivuotiseksi ja ylioppilailta kaksivuotiseksi. Ei näissä tiedoissa pitäisi olla kellään mitään ihmettelemistä halveksimista tai epäselvää.
- Vielä 60-luvulla pääsi keskikoulun ja kaksivuotisen kauppaopiston käynyt nuorimies suoraan pankinjohtajaksi ja kansalaiskoulun käynyt nuori kauppakoulun käynyt merkanttimies pankkivirkailijaksi, josta myöhemmin yleni pankinjohtajaksi. Luokkakaverini Reijo pääsi pankinjohtajaksi maaseutukuntaan kauppaopiston jälkeen kun minä jatkoin keskikoulusta lukioon. Kauppaopisto toimi tuolloin Sarkalassa.
Lieksan Osuuspankissakin oli vielä jokin vuosikymmen sitten apulaispankinjohtajanimikkeellä kaksi kansakoulun ja kauppakoulun käynyttä merkanttia J. ja H. Minä pakersin lukion jälkeen vierlä kuusi vuotta opiskelujen parissa.
Myös teollisuuslaitoksissa merkonomikoulutusta arvostettiin. Pankakosken tehtaallakin henkilöstöpäällikön tehtäviä hoiti pitkä aikaa merkonomikoulutuksen saanut henkilö. Myöhemmin kyseisen koulutuksen arvostus laski ja työilmoituksissa saattoi lukea, että "otetaan töihin reipas poika tai merkonomi".
Kauppaopiston käyneet naiset pääsivät yleensä vain kassatyöntekijöiksi pankkeihin tai kauppaliikkeisiin. - Oikein hyvä kuva Moisionkadun Shellistä. Oikealla näkyvät rakennukset on purettu ja niiden paikalla on nyt terveyskeskuksen pysäköintialue. Kotibaarin ikkunat näkyvät kuvan vasemmassa reunassa. Baari oli lyseolaisten suosiossa läheisyytensä takia. Minäkin kävin siellä monet munkkikahvit nauttimassa 60-luvun alkuvuosina.
- Omassa kuvakokoelmassani on runsaasti ilmavalokuvia. Löysin niistä kuvan vuodelta 1953, jossa Moisionkadun Shelliä ei vielä ole. Kuva, jossa rakenteilla oleva Shell jo näkyy on otettu vuoden 1955 jälkeen, koska vesitorni on jo valmis. Huomioitavaa on, että kyseinen rakennus oli tontilla vinottain noin 45 asteen kulmassa. Korkeammassa osassa oli kaksi suurta ovea risteykseen päin ja matalammassa rautakaupan puolella olevassa osassa olivat konttori ja mainittu Kotibaari.
- Muistan hyvinkin. Eihän tuosta kovin kauan ole. Vain parikymmentä vuotta. Muistattekos Shellin, joka oli Rautayhtiön takana Moisionkadun varrella? Samassa rakennuksessa oli Kotibaari, josta sai todella maistuvia munkkeja kahvin kanssa. Maire oli myymässä. Taisi olla 60-lukua ja ehkä 70-luvun alkua. Nyt on Villus Shellin paikalla. Vastapäätä Shelliä Moisionkadun varrella oli Pyörteen Aunen ja Oivan navetta lehmineen ja talli hevosineen. Nyt navetan, tallin ja asuinrakennuksen paikalla on Osuuspankin sisäpiha. Kesäisin lehmät olivat laitumella Kaarisillan luona Lieksanjoen rannalla. Se oli maalaiselämää keskellä Lieksan kauppalaa! Toki kauppalan alueella pidettiin myös hevostalleja vielä 60-luvullekin saakka. Hevoset olivat työhevosia.
- Toki kalanistutuksia tehdään myös Lieksanjoen vesivoimalaitosten yläpuoliseen vesistöön, mutta istuttaja tai maksaja ei ole vesivoimayhtiö, vaan muu taho.
- Ei kannata yrittää pyydystää voimalaitosten yläpuolisia velvoiteistutuslohia, koska sellaisia ei ole koskaan ollut, ei ole nytkään ja tuskin tuleekaan. Kaikki velvoiteistutukset suoritetaan vuosittan lupaehtojen mukaisesti Pieliseen seuraavasti:
Lainaus Lieksankosken lupahdosta "Itä-Suomen vesioikeuden päätös no 12/Ym III/82 10.2.1983":
"Lieksankosken voimalaitokselle on lupaehdoissa määrätty velvoiteistutus Pieliseen vuosittain:
- 5000 kpl vaelluskuntoisia yli 15 cm pituisia järvilohen poikasia
- 5000 kpl vaelluskuntoisia yli 20 cm pituisia järvitaimenen poikasia
- 30000 kpl yksikesäisiä yli 10 cm pituisia planktonsiian poikasia."
Eivät ole isoja 15 - 20 senttiset Pieliseen istutettavat velvoitelohenpoikaset!
Niitä on laskettu Pieliseen usein autolautan kannella olevasta kalankuljetusautosta Pielisen selälle.
Pankakosken voimalaitoksen lupaehdossa ei istutusvelvotetta. - Niemen pojat ovat muistaakseni Pekka ja Antti. Pekka (jos muistan nimen oikein) oli Lieksan yhteislyseossa samoihin aikoihin kuin minä. Olisiko Antti käynyt lyseota Pielisjärven puolella? Hän lienee paljon nuorempi Pekkaa.
- Yhtiössä, jossa työskentelin 80-luvulla, pidin vuosittain asentajille osastoittain työpäivän pituisia turvallisuuskoulutuksia. Luentojen jälkeen osallistujien oli suoritettava kymmenen kysymyksen kirjallinen koe päivän aikana käydyistä aiheista. Jokaisen kysymyksen jälkeen oli kolme vaihtoehtoa, joista yksi oli oikea.
Lähes kaikki läpäisivät kokeen ja oikeat vastaukset käsiteltiin kokeen päätteeksi yhdessä. Siis lähes kaikki, mutta eivät kaikki.
Eräs, silloin jo viisikymppinen miesasentaja sai yleensä noin kaksi vastausta oikein. Kyse oli luetun ymmärtämisestä. Hänen oli todella vaikea tulkita kirjoitetun tekstin sisältöä. Usein hän kysyikin, kun hän sai jonkin uuden ohjeen, että mitä siinä lukee. Myös hänen kirjoitustaitonsa oli hyvin huono lyhyen kansakoulun käyneenä ”pitkänlinjan” asentajana.
Kerran hän kirjoitti kaverinsa Edvart nimeä ja siitä tuli Redvat.
Uskon, että hän kuitenkin ymmärsi turvallisuusasiat, mutta ei lukemiansa kysymyksiä, jonka takia koe ei koskaan onnistunut. Tuloksia ei julkaistu missään eivätkä asentajat tienneet omia tai toisten tuloksia. Totesin vain, että kaikki läpäisivät kokeen.