wanha_lieksalainen
Lieksan yhteislyseo,
Joensuun lyseon lukio,
korkeakoulu,
eläkeläinen
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia109 aloitusta · 2155 kommenttia
- Ei todellakaan kuoreen nousu ole uutta, vaan se on ollut aivan normaalia kalojen liikkumista Lieksanjoessakin satojen tai tuhansiena vuosien ajan. Kuoreen kutu on hyvin lyhytaikaista toimintaa ja oikea pyyntihetki vaatiin jatkuvaa päivystystä, sillä tapahtuma kestää vain pari päivää. Eivät kuoreet joesta Timon pyytämiseen loppuneet.
Pyytääkö kuoretta Lieksassa enää kukaan? Mielestäni Timon jälkeen ei ole kuoreen kalastusta Lieksanjoella enää keväisin harrastettu ainakaan 35 vuoteen. - Kuoreiden lippoamista harrastettiin Lieksankosken voimalaitoksen alapuolella heti jäiden lähdön jälkeen toukokuun alkupäivinä vielä 1980-luvullakin. Viimeisin lippoaja on Timo F. ja saalliit olivat runsaita. Kuoreet kuivatettiin voimalaitoksen nurmikentällä pressujen päällä. Lokkeja oli paljon ja haju melkoinen, mutta kyllä saaliista jäi Timollekin.
Ennen pohjapatojen rakentamista Lieksankosken vanhaan uomaan, oli kivikoiden väliin jääneissä pienissä lammikoissa myös jonkin verran lyijykynän mittaisia nahkiaisia. Niiden ulkonäkö ja -muoto eivät olleet kovin houkutteleva pyydettäviksi. - Isompia kalasaaliita todellakin jaettiin ja halukkaita kyllä löytyi nopeasti. Isompia kaloja saatiin 50-luvulla kaupaksi tuoreina Rajanpirttiin, joka oli kirkkorannan venevajoista lähin hotelliravintola.
Kaupunginniemessä oli venevajoja kirkkopuiston ja rautatien välisellä alueella, mutta ei juuri nykyisen sataman paikkeilla. Joitakin kalastusveneitä pidettiin Kaupunginniemessä Kevätlahden puoleisella rannalla.
Kaupunginniemessä oli puutavaralaaneja rautatien varrella. Lisäksi oli pistoraide niin sanotulle Nunnanlahden nosturille proomuista vuolukivien nostamista varten. Kyseinen pistoraide oli palvellut sotien aikana pyykinpesuvaunujen sijoituspaikkana. Pistoraide on edelleen paikoillaan jokipenkassa, mutta se on pensaiden ja heinien peitossa. Teräksinen torninosturi purettiin 60-luvulla. - Tahvoin tarkoittaa rillukoilla dieselmoottorijunia Dm3 ja Dm4, joita Valmet valmisti VR:lle 1950-luvun alussa. Junia valmistettiin yhteensä vain parikymmentä kappaletta.
Valmet Oy valmisti vuosina 1954-1963 rillukan seuraajiksi Dm7-kiskoautoja eli lättähattuja paikallisliikennettä varten. Ne olivat julkisessa liikenteessä vuoteen 1988 saakka. Nykyään niitä näkee enää museokäytössä.
Lähde:
http://www.pienoismallit.net/galleria/malli_8217/ - Aikaisemmin oli. Kolme poikaa kuoli räjähdyksessä, mutta neljä poika selvisi hengissä, kun oli joutunut lähtemään välillä syömään äitinsä huudeltua häntä. Tunnen tuon neljännen pojan. Hän asustelee edelleen Lieksassa ja on jo yli 80 vuoden ikäinen hyväkuntoinen mies. Tapaus sattui 1950-luvun alussa, jolloin Lieksankosken uoma ei ollut vielä tyhjänä.
- Sotien jälkeen oli yleinen ja sallittu tapa hävittää räjähteitä upottamalla niitä vesistöihin. Viime aikoina niitä on nostettu monilla paikkakunnilla ylös, myös Lieksassa kaarisillan luona useaan otteeseen. Ensimmäisenä vuonna kaarisillan räjähteitä räjäytettiin paikan päällä. Seuraavina vuosina niitä nostettiin hiekkalaatikoihin ja kuljetettiin räjäytettäviksi muualla.
- Lieksankoskella kalastettiin sotien aikana käsikaranaateilla. Lieksan puoleisella rannalla oli suomalaisten ammusvarasto, josta toimitettiin ammuksia sota-alueille. Joutoaikanaan varastonhoitajat pyydystivät kaloja koskesta hieman arveluttavin keinoin. Näin ovat varastomiehet itse kertoneet.
Lieksan Lehti kirjoittaa: " Viime sodan aikainen sirpalekäsikranaatti räjäytettiin 10.5.2006 klo 15.10 Lieksanjoen vanhan uoman pohjassa alimman kalatien yläpuolella. Kranaatin oli löytänyt alueella liikkunut koiran ulkoiluttaja. Räjäytyksen suorittivat Pohjois-Karjalan Prikaatin pioneerit".
Ilmeisesti jokin kranaatti on jäänyt suutariksi kalastuspuuhassa. - Kyllä lohiakin liikkui Lieksanjoessa ennen vesivoimalaitosten rakentamista. Pankakoskella oli Enso-Guteit Oy:n johtajilla viime vuosisadan alkupuolella omat lohipadot tehtaan yläpuolisessa koskessa.
Ensimmäinen vesivoimalaitos käynnistettiin Pankakoskella vuonna 1912, mutta se tarvitsi vain pienen osan kosken voimasta ja suurin osa koskesta virtasi vapaana tehtaan ohi mahdollistaen lohen nousun Pankajärveen. Varmaa tietoa siitä, nousiko lohi vielä Ruunaankoskia ylös, ei ole. - Minä olen päässyt sukututkimuksessa 307 vuoden takaiseen esi-isään nimeltään Johan, joka eli vuosina 1711 - 1786. Hän meni naimisiin Agnetan (1724-1760) kanssa. Heidän lapsensa olivat Påhl, Olaus, Thomas, Clements, Erik, Göran ja Johan. Olen sukutaulussa (1711-2018) yhdeksäs isä alaspäin. Oli hyvin yleistä, että perheissä oli runsaasti lapsia. Enimmillään näyttää olleen 14. Myös lapsikuolleisuus ei ollut harvinaista. Äidilläni oli kymmenen sisarusta, mutta minulla on enää vain kolme sisarusta, kaksi tyttöä ja yksi poika.
- Alla oleva kirjoitukseni poistatettiin hetkessä tästä ketjusta. En havaitse tässä mitään sääntöjen vastaisuutta, niin laitanpa sen tähän uudelleen.
Monissa kirjoituksissa on vaadittu vesivoimayhtiöitä rakentamaan kalaportaita laitoksilleen. Miksi?Kalaportaat eivät kuulu millään tavalla sähkön tuotannon ydinalueeseen. Voimayhtiöt noudattavat niille määrättyjä lupaehtojaan kuten kalaistutuksia tai/ja kalanhoitomaksuja.
Vesivoimayhtiöt voivat tietyissä tapauksissa antaa luvan kalaportaiden rakentamisille vaikutusalueilleen, jos/kun jokin taho ne rakentaa ja ylläpitää omalla kustannuksellaan. On myös huomattava, että kalaportaiden kautta ohijuoksutettu vesi on voimayhtiön hinnoittamaa ”raaka-ainetta”.
Tuskin kukaan yksityinenkään henkilö rakentaa kustannuksellaan jonkin epämääräisen tahon vaatimuksesta lisärakennusta tontilleen muiden käyttöön ja maksaa sen käytön ja kunnossapidon. - Voimalaitosten käyttö ja kunnossapito kuuluvat voimayhtiölle, myös julkisivujen kunnossapito. Kalaportaat eivät ole vesivoimalaitosten ydinaluetta eiväkä ne tuota voimayhtiölle yhtään mitään - päinvastoin.
Kalaportaiden rakentaminen ei kuulu millään tavalla voimayhtiöille. Yhtiöt saattavat sallia kalaportaiden rakentamisen vaikutusalueelleen kun/jos jokin taho ne rahoittaa ja rakentaa sekä maksaa niistä aiheutuvat vuosittaiset käyttökustannukset.
Voimayhtiöiden on noudatettava niille määrättyjä lupaehtoja, joista voidaan mainita esimerkkeinä kalaistutukset ja kalatalousmaksut. - Päätöksien tekijät löytyvät suraavista asiakirjoista Pankakosken ja Lieksankosken osalta:
– Itä-Suomen vesioikeuden päätös no 98/1963 17.9.1963
– Itä-Suomen vesioikeuden päätös no 12/Ym III/82 10.2.1983. - Kun Lieksankosken rakentamista ryhdyttiin puuhaamaan 1950-luvulla, kala-asiat eivät kuuluneet hankkeen suunnitelmiin. Ei edes puhuttu kalojen velvoiteistutuksista saatikka kalaportaista. Niitä ei mikään taho silloin halunnut tai vaatinut.
Ainoa laitoksen väliaikaisen käyttöluvan ehto ja velvoite oli mätimunien (ei kalojen) laskeminen vesistöön. Lieksankosken voimalaitokselle on lopullisissa lupaehdoissa mätimunat muutettiin kalanpoikasiksi ja vuodelta 1983 määrätty velvoiteistutus Pieliseen vuosittain on seuraava:
– 5000 kpl vaelluskuntoisia yli 15 cm pituisia järvilohen poikasia
– 5000 kpl vaelluskuntoisia yli 20 cm pituisia järvitaimenen poikasia
– 30000 kpl yksikesäisiä yli 10 cm pituisia planktonsiian poikasia.
Käyttölupaehdoissa vaadittiin lisäksi voimayhtiötä rakentamaan Lieksankosken vanhaan uomaan pohjapadot sekä laskemaan vanhaan uomaan vettä puoli kuutiota sekunnissa veden vaihtumisen takia patojen välisissä altaissa. Nämä ehdot toteutuivat toukokuussa 1985.
Pankakosken vesivoimalaitos maksaa vuoden 1964 lupaehtojen mukaisesti Aluehallintovirastolle vuosittain euro määräisen summan kalatalousmaksua. Istutusvelvoitetta ei ole.
On todettava, että Pielisen järvilohiasioihin olisi pitänyt herätä viimeistään 1950-luvulla eikä vasta sen jälkeen kun kaikki lupaehdot ovat astuneet voimaan. Voimayhtiöt noudattavat niille asetettuja velvoitteita eikä uusien lupaehtojen muovaaminen ole yhden vuosikymmenen juttu. Lieksankosken voimalaitoksen lopullinen käyttölupa saatiin vesioikeuskäsittelyissä valmiiksi 25 vuodessa.
Lähde: Lieksanjoen voimalaitosten ympäristötoimintaohje, Kemijoki Oy - Hyvin monet suomalaiset kaupungit ja kunnat ovat kehittyneet teollisuuden ehdoilla koskien partaille ja vesistöjen varrelle . Vapaina virtaavien koskien voima on luonut teollisuutta koskien rannoille. Monet nykyiset teollisuuskaupungit ovat kasvaneet kosken läheisyyteen teollisuuden ympärille. Esimerkkeinä vaikkapa Tampere ja Varkaus. Ensiksi koskivoimaa alettiin käyttää myllyissä jo 1500-luvulla ja myöhemmin tulivat mukaan sahat ja sähköä tuottavat voimalaitokset.
Myllyjen kehittäminen ja sen myötä vesivoiman hyödyntäminen alkoi Suomessa siis jo keskiajalla. Parhaana myllykautena, 1700-luvun alkuaikoina, Suomessa oli vesimyllyjä yli 4000 kappaletta. Vesimylly tai -saha oli maaseudun arvokas voimavara, joka antoi alueille leimansa. Raaka-aine eli puu oli hyvin lähellä. - Kamuttajalta saimme täsmällisen selonteon maailman ensimmäisen hehkulampun sytyttämisestä. Lamppu todellakin hehkui sähkövirran vaikutuksesta hopeajohtoista väriään, jollaista ei oltu vielä koskaan missään muualla nähty ennen vuotta 1618. Piiroislouhen Pääkalloluolan perimmäiseen valtavaan saliin virtasi toimittajia ympäri Euroopan valokuvaamaan tuota suurta ihmettä. Lukuista TV kamerat ympäröivät luolan vakituisen asukkaan ja uteliaat toimittajat kyselivät valon allonpituudesta, -levydestä ja -paksuudesta sekä valon intensiteetistä ja luumenista, lukseista puhumattakaan. Havin kynttilätehtaan valmistamat lukuisat kynttilät voitiin vihdoin puhaltaa sammuksiin.
Keskusteluketjuun näkyy ilmestyneen nimimerkkivaras "Vanha.lieksalainen", jolta järjen valo alkaa olla sammumispisteessä. Lataamossa käynti varmaan auttaisi häntä pääsemään normaalien lajitovereiden joukkoon ja järjen valon taas loistamaan sekä muistamaan oman nimimerkkinsä. - Olen samaa mieltä, että asioiden pitää olla totta ja totuus ei löydy Wikipediasta eikä Googlesta, vaan oikeista historiakirjoista, joita on kirjastoissa ja yliopistoissa. Eri mieltä saa olla, mutta tarpeeton inttäminen ei ole millään foorumilla asiallista. Absoluuttisiakin totuuksia on paljon riippuen siitä, miltä suunnalta asiaa tarkastelee. Asioita voidaan ymmärtää hyvin monella tavalla.
- Amerikkalainen Thomas Alva Edison tutki ja kehitteli hehkulampun sovelluksia jo paljon ennen vuotta 1879. Eli hän oli kehitellyt saksalaisen Heinrich Goebel tekemää keksintöä jo paljon ennen vuotta 1879. Vuonna 1879 Edison toi markkinoille myyntiin ensimmäisen käyttökelpoisen ja teolliseen tuotantoon soveltuvan sähkölampun. Hän ei suinkaan keksinyt hehkulamppua vuonna 1879, vaan tuolloin se oli jo valmis markkinoitavaksi vuosien kehittelyn jälkeen. Edison ehti kuitenkin ensimmäisenä julkistamaan käytännön valaistustarpeisiin sopivan hehkulampun. Suuri yleisö sai ihastella Edisonin tekemäksi luulemaa keksintöä ensimmäisen kerran Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1881.
Todellakin tietokirjat väittävät Edisonin keksineen hehkulampun vuonna 1879. Keksiminen tapahtui paljon aikaisemmin. Edison ei edes keksinyt oikeasti hehkulamppua, vaan keksinnön teki saksalainen Heinrich Goebel jo vuonna 1854.
Vuonna 1854 saksalainen Heinrich Goebel yritti myydä uusinta keksintöään, hehkulamppua, Edisonille, joka tuohon aikaan oli toimelias liikemies. Koska Edison ei keksinyt hehkulampulle heti käyttöä, hän hylkäsi tarjouksen.
Hieman myöhemmin Goebel kuoli, ja Edison osti patentin Goebelin köyhältä leskeltä. Edison siis hankki useat ”keksinnöistään” muilta - myös hehkulampun.
Myös brittiläinen kemisti Joseph Wilson Swan oli keksinyt hehkulampun ennen Edisonia.
Edison sai kyseenalaista kunniaa hehkulampun keksijänä. Hehkulamppuja paloi Euroopassa jo paljon ennen Edisonin "keksintöä" - jopa Suomessakin. Nykyään tuollaista keksijää nimitettäisiin huijariksi! - Joskus kirjoitin tällä palstalla, että korkeakouluopintoihini kuului myös sähkövoimatekniikka, mutta ei pääaineena. Oppikirjana oli Martti Paavolan Sähkötekniikan oppikirja, jonka olen säilyttänyt ja silloin tällöin olen sieltä tietoja tarkistanut. Kirjaa sanottiin Paavolan raamatuksi ja se on edelleenkin hyvä kirja sähkötekniikan perusasioiden oppimista varten. Kirjan ensimmäinen painos on painettu vuonna 1933 ja siitä on Wikipedian mukaan otettu 15. painos vuonna 1989. Minun kirjani painos on yhdeksäs 60-luvulta.
Toisena oppikirjana käytin teosta Standard Handbook for Electrical Engineers, kahdeksas painos, jossa on paljon taulukoita ja kaavoja. - Olen tavannut vieläkin 40- 50-luvuilla asennettuja lyijyvaippajohtoja, jotka eivät kestä enää taivuttelua, koska eristeet ovat kuivuneet kivikoviksi. Minunkin kotona sellaiset kaapelit asennettiin huoneisiin 50-luvun alussa. Keskelle huonetta yksi valaisin, valokytin ovipieleen miehen korkeudelle ja yhdelle seinälle yksi pistorasia. Eipä ollut silloin paljoa sähkölaitteitakaan. Akkuradio vaihdettiin sähköradioon. Televisio tuli vasta 60-luvun alussa.
- Lieksan kylän sähköistyksestä ensimmäinen kipinä syntyi eräänä toukokuun valoisana iltana vuonna 1917. Näin kerrotaan Lieksan sähkölaitoksen 30-vuotiskertomuksessa. Lieksalainen liikemies ja kauppias Jussi Kärki oli yksi sähkölaitoshankkeen alullepanijoista ja perustajajäsenistä. Jo seuraavan vuoden helmikuussa oli laitoksen alustava kokous Sarkalassa, jossa päätettiin ryhtyä puuhaan valaistusyhtiön perustamiseksi. Hanketta vetämään valittiin toimikunta, johon kuuluivat teknikko Everd Dyberg, kaupanhoitaja Toivo Joutsen, piiriesimies Teodor Kinnarinen ja kelloseppä Onni Koski.
Varsinainen Lieksan Sähkö Osakeyhtiön perustava kokous pidettiin syyskuussa 1918. Valtioneuvosto hyväksyi yhtiöjärjestyksen tammikuussa 1919.
Lieksan Sähkö Oy päätti turvautua oman voimalaitoksen rakentamiseen vuokraamalla Hovilan isännältä tontin hautausmaan ja rautatien väliseltä alueelta Lieksanjoen rannalta. Rannalle rakennettiin voima-asema. Sähkölaitoksen rakennustyöt hoiti helsinkiläinen Suomen Koneliike Osakeyhtiö. Urakoitsija asensi voimalaitosrakennukseen 45 hevosvoimaisen höyrykoneen kattiloineen ja generaattoreineen.
Jo kevättalvella vuonna 1919 sähköverkoston asennustöiden edistyessä alkoivat saada sähkövirtaa hehkulamppuihin. Kotien lamput olivat teholtaan 15 kynttilää. Yhdestä lampusta piti maksaa 25 markkaa kuukaudessa. Koska voimalaitoksen kalusto oli maailmansodan jälkeistä korviketasoa ja jännitteen vaihtelut suuria ”ettei nähnyt lukea, saatikka kirjoittaa”.
Höyrykonevetoinen sähköntuotanto jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja ”varmempaa” sähkövirtaa hankittiin Pankakosken tehtaalta ”virranostosopimuksella” 1,40 mk/ kWh vuodesta 1929 alkaen.
Kevätniemen sahalla oli myös omaa sähköntuotantoa, mutta Lieksan Sähkö Oy ei päässyt sopimukseen sahan kanssa sähkön ostosta Lieksan kirkonkylälle.
Eli vastauksena Katuvankan kysymykseen, milloin Lieksan kirkonkylän joissakin kodeissa syttyivät ensimmäiset hehkulamput, tulee ensi keväänä kuluneeksi 100 vuotta. Se olisi tuolloin jotenkin hyvä muistaa!