Luzer
Nykyisin haluan vetäytyä vain omiin oloihin. Tiedän, ettei se ole hyväksi minulle, mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa. En halua, että huono elämäntilanteeni paljastuisi kenellekään. Avaudun murheistani mieluiten ammattihenkilöille jos mahdollista.Riittävän hoidon saaminen on kuitenkin vaikeaa, joten aina välillä maljani vuotaa tänne keskustelupalstoille. Kestämisiä!!!
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia16 aloitusta · 99 kommenttia
- Kyllä niin sekavaa tekstiä. Tarkoitin, ajelu työpaikan suuntaan kestää vain tunnin (vaikka kilometreissä sinne on matkaa ihan kiitettävästi). Jos sieltä joutuisi ajaa tänne saman matkan, aikaa kuluisi varmaan kolme tuntia, koska ruuhkat ovat yleensä kehyskunnista Helsinkiin päin.
- En tiedä, MITÄ TEEN! Töitä olisi melkein joka päivälle, mutta kun eivät ole HSL:n alueelta!!!!! Eli minulla olisi oltava auto, jotta voisin noita töitä ottaa vastaan.
Tehtävät tulevat yleensä päivän varotusajalla, jopa kyseisen päivän aamuna.
Tänäänkin olisi ollut yksi keikka yhdessä kivassa työpaikassa, jossa olen aikoinani ollut. Silloin kun sain vielä omistaa autoa ja terveys ei pragannut. Se oli elämäni huippuaikoja. Tänään olisi ollut keikka sinne! Mutta ei sinne jalan mennä! Taloudellinen tilanteeni kuitenkin vaatii sitä, että töitä olisi tehtävä, en täältä suosta muuten nouse IKINÄ!!!! Kun en ole kerta oikeutettu tukiinkaan.
Arvatkaa riepooko tällainen!
Autosäästöni ovat huvenneet kaikki ja nyt tilini on täysin nollissa! En tiedä, itkeäkö vai nauraa, tää ei voi mennä näin. Minulla oli tarkoitus säästää rahaa autoon niin, että keväällä olisi mahdollisuus sellainen hankkia. Toisaalta vaikka olisin ne tuet, joihin olisin oikeasti oikeutettu ja säästämäni rahat olisivat kasassa, mulla olisi sitä jokatapauksessa vain 2000 euroa.. Ensihätään silläkin olisi jonkinlaisen autorämän saanut ostettua. Nyt en voi ostaa edes sitä ruokaa! Eilinen leipäjono oli pettymys. Mulle riitti vain huulirasvapuikko kahden tunnin jonottelun jälkeen.
Huomenna lääkärinaika. Aion siellä kertoa tilanteeni, vaikka en enää usko, että nousen täältä... - Olen miettinyt alivuokralaisen ottamista, mutta tässä kunnossa en siihen ehkä pysty. Kimppa-asumisessa on aina omat juttunsa. Yhteiset säännöt jne. Itse en voimavarojen puuttumisen vuoksi jaksa hirveenä siivota. Mahdollinen kämppis voisi kokea sen raskaana, jos joutuisi itse pitämään asunnon siisteydestä huolta. Paitsi jos sattuisin saamaan sellaisen kämppiksen, jota ei pieni sotku haittaa.
Tällä hetkellä voisin ottaa alivuokralaisen vain tutuista. Olen niitä yrittänyt houkutella, mutta kun niin moni on tottunut asumaan "ylellisesti" yksin. Monella ei ole kaipuuta takaisin kimppakämppäelämään. - Turusta en tunne hirveenä porukkaa. Turku voisi olla ihan kiva asuinpaikkana. Olen siellä käynyt kävelemässä Aurajoen rantaa ja katsellut, kuinka kiva ja viihtyisä kaupunki se on. Olisi vaihtelua PK-seudulla elämiseen.
Täytyy nyt saada itteni jotenkin kuntoon, että pystyn miettimään muuttoja ja organisoimaankin sitä. Muuttamisessa kun tarvitaan myös suunnitelmallisuutta. Millä roudata tavarat, mistä muuttoapu. - Oispa täällä PK-seudullakin. Tilanteeni on siinä määrin vähän ikävä, että täällä olisi paremmat työllisyysnäkymät. Jos töitä olisi yhtä varmasti tarjolla myös vaikka tuolla Loimaalla, niin ihan hyvin voisin asua sielläkin. Sitten tämä toinen puoli. Unettomuus teki minusta lopulta työkyvyttömän. Työkyvyttömyys vei talouteni tiukille. Taloudellinen tiukkuus aiheuttaa lisää stressiä.
Loimaalla voisin toki elää leveämpää elämää työttömänä, mutta se, löydänkö sieltä ystäviä. En haluaisi syrjäytyä lopullisesti kaikesta. Sitä parempi vaihtoehto olis ilmanmuuta heittää hyvästit tälle kaikelle! - Mulla oli kohtalainen palkka vielä lokakuussa. Tämän jälkeen olen tehnyt hanttihommia joita ei enää riittänyt lopulta ollenkaan. Tammikuun tulot on tasan nolla euroa. Aiemmin olin ehtinyt säästää rahaa, koska minulla oli aikeina ostaa jossain vaiheessa auto (joka mahdollistaisi työssä käynnin isommallakin alueella).
Eipä enää autosta ole haaveita, kun kaikki säästöt ovat menneet.
Työkyvyttömyyteni syy on unettomuudessa johon en saanut asiaankuuluvaa hoitoa yrityksistäni huolimatta. Nyt olen täysin rahaton ja persaukinen. Autosta ihan turha haaveillakaan. En ollut niitäkään säästöjä ihan hetkessä haalinut.. Minulla oli tavoitteena vielä kesällä, että viimeistään seuraavana keväänä minulla on auto. - En tiedä tässä enää oikein muutakaan vaihtoehtoa. Tänään olen ollut hyvin lamaantunut... Kyllä minä täältä pois haluaisin!!! Harmaita päiviä... samanlaista päivästä päivään. Yöt menee valvoen kun ei unikaan enää tule. Kuka jaksaa tällaista?!!
- Tässä on suuri ongelma se, että milläs sammut? Ei ole virtanappulaa asetettu minnekään. Ja jos taas tarkoitat juopumalla sammumista, ni ne juomatkin olisi pystyttävä ostamaan jostain. Vai meinasitko, että niitä saa ilmaiseksi jostain?
- Vuokran suuruus on 600€, joten tuosta voi aika helposti laskea, kuinka paljon on jäänyt rahaa ruokaan..... Olis pitänyt ne lääkkeetki vain jättää sinne apteekkiin. Ruoka on paljon tärkeämpää, kuin jotku turhan päiväiset lääkkeet!
- Olen saanut apua mm sosiaaliohjaajalta. Tämä sosiaaliohjaaja ei kuitenkaan päätöksiä tee. Hän oli varma, että olen oikeutettu tukiin. Aiemmin olin yrittänyt hakea tukia itse siinä onnistumatta, jolloin hain sitten apua ja sain oman sosiaaliohjaajan. Ei tämä ole ensimmäinen kerta elämässä, kun olen saanut ulkopuolisten apua joihinkin asioiden hoitamiseen ja silloinkin tullut vain kielteisiä päätöksiä. Mulla tulot kuulemma olleet niin hyvät! Tilinauhasta näkee kahden kuukauden ajalta, että rahaa on kulunut 1500 euroa... näistä ylivoimaisesti suurin osuus on mennyt vuokriin ja sähköihin. Ruokaan mennyt raha on ollut sairaan pieni. Jos en olisi pihistellyt syömisessä, olisin ehkä saanut tukia. En vain ymmärrä sitä, miksi rahojen pitää antaa päästä loppumaan kokonaan ennen, kuin on oikeutettu saamaan mitään? Käsittelyissäkin kun kestää aina niin kauan.
- Jos olisi niitä mieluisia hetkiä. Olen ollut todella kauan varaton, en ole silti oikeutettu tukiin. Tänään päätin käydä eräällä asukastuvalla syömässä ilmaista ruokaa... Mutta eipä siellä ollutkaan mitään tarjolla. Sanoivat, ettei joka keskiviikolle riitä. Tiesin, että tänään on myös leipäjono erään vapaaehtoistahon järjestämänä. Toivorikkaana jonossa odotin, että pääsen vihdoin tyydyttämään murisevaa mahaani. Kesti kaikkinensa muutaman tunnin ja mitä sain: huulirasvaa. Muut ehtivät loppua. On aika vaikea iloita tässä mistään.
Apua olen hakenut jos vaikka mistä, mutta kun ei saa. Välillä näyttää olevan valoa tunnelin päässä. Esimerkiksi sosiaaliohjaajani oli sitä mieltä, että minä olen oikeutettu tilanteeni huomioon ottaen toimeentulotukeen. Kelalta tuli silti kielteinen päätös. Enää en usko, että tulen saamaankaan apua. Jos otan vain rauhallisesti ja elelen elämää, niin olen jossain vaiheessa spurgu.... skeidalle haiseva luuviulu, joka notkuu kaltaistensa kanssa jossain ostarilla juoden heidän kanssa samasta pullosta lasolia. Niin pitkälle en jaksa odotella, vaan haluan jo ennen sitä täältä pois! - Jatkoitku.....
Jaksoin sitten kävellä sen viisi kilometriä sinne leipäjonoon. Jono oli poikkeuksellisen pitkä, mutta tarjottavaa taas vähän. Jakajat kävivät tiedottamassa, ettei kaikille millään riitä. Päätin jonottaa pitkän tovin pakkasessa siinä toivossa, että saisin edes jotain suolaista. Pari tuntia siinä meni pakkasessa värjötellessä ja mitä sain: vain huulirasvaa. Kaikki muu oli loppunut ja edessä oleva vei viimeisen kuohukerman. Empä minäkään sillä kuohukermalla olisi mitään tehnyt ja huulirasvan jätin kohteliaasti ottamatta.
Takaisin tullessa postikusti oli tuonut Päivämiehen, jossa puhuttiin uskomisen ilosta. Ja siitä, että Jumala kyllä auttaa meitä vaikeinakin hetkinä. Oma tilanne huomioon ottaen en jaksa näin enää ajatella. Olen kertakaikkinen luuseri.... Se suurperheen äitin kertomus osoittaa, että tämä äiti on ollut sekä kovaluu, että hänellä on ollut hyvää tuuria. Minä jos olisin kokenut nuo samat, olisin hirttänyt itseni varmaan seitsemän kertaa, jos se vain olisi mahdollista. - Ei itsemurhaa tehdä noin vain. Itse suunnittelin aikoinaan itsemurhaa pidemmän aikaa. Keräsin siihen kaikin keinoin rohkeutta. Eniten pelotti se, että entäs jos epäonnistun. Pelon aiheina oli myös se, mitä kuoleman rajan toisella puolella on. Olin kuitenkin niin umpikujassa elämäni kanssa, etten nähnyt tuolloin muuta vaihtoehtoa. Kesti pitkään ennen, kuin olin saanut rohkaistuksi itseni itsariin. Ja kuinkas ollakaan, en onnistunut siinä.
Muutama vuosi takaperin olin taas suunnitellut itsemurhaa. Minulla oli tarkat suunnitelmat miten sen toteutan. Rohkeutta vain ei riittänyt. En saanut rohkaisua enää samoista asioista, mitä silloin aiemmin. Olin pupupöksy. Aina kun asetuin radalle makaamaan, juna tuli ja minä lähdinkin pois. Junan alle jättäytyminen ei onnistunut kohdallani. Jalostin suunnitelmaa seuraavalle asteelle, joka voisi onnistua. Elämässäni alkoi kuitenkin menemään vähän paremmin, jolloin suunnitelmani itsemurhasta jäivät.
Nyt olen ehkä surkeimassa tilanteessa koskaan ja itsemurha askarruttaa. Edelleen rohkeus siihen puuttuu. Haluaisinkin neuvoja, miten päästä takuuvarmasti tästä elämästä pois. Eli niinsanotusti pehmeä poistuminen tästä kaikesta! - Tänään vietiin matto alta.... Sain kelalta kielteisen päätöksen. Siitäkin huolimatta, että tilini on nyt nollilla. On kuulema ollut tammikuussa niin hyvin rahaa. Koko tammikuussa, eikä edes oikeastaan joulukuussakaan ole ollut tuloja. Asuminen maksaa. Sosiaalineuvoja oli tyytyväinen, että olen suoriutunut kuitenkin vuokranmaksuista. No eipä mulla muuhun juuri ole rahaa riittänytkään, ruoassa olen pihistänyt parhaani mukaan.
Luulin myös, että mun ei tarvisi enää nähdä nälkää, tai syödä tuota kaurapuuroa ja tyydyttää suolan ja sokerin himoa syömällä niitä suoraan purkista.
Kävelin tänään tyytyväisenä kahden kilometin päässä olevaan tupaan, jossa tarjoillaan koulujen tähderuokaa. Tupa oli täynnä mummoja, jotka puhuivat ulkomaanmatkoista ja muista mukavista asioista. Kysyin heiltä, onko täällä ruokailua: he vastasivat, että täällä on vain, jos kouluista on jäänyt ruokaa.
Koin voimaksta erilaisuutta mummojen keskuudessa. Minä olin ainut persaukinen köyhä, he taas käyvät tuvassa torjuakseen yksinäisyyttä.
Jaksaakohan tuota kävellä viiden kilometrin päähän ruoanjakoon. Siinäkin kun on mainittu, että ruokaa jaetaan jos riittää. Ja että paikalle kannattaa tulla tunnin pari etuajassa.
En jaksa itkeä enempää tänne. - Voisitteko te trollit lopettaa tuon trollailun? Täällä ei kohta kukaan enää usko mihinkään!
- Mun ei pitänyt kirjoitella tänne. Eikä tänne kirjoittelusta ole kyllä mitään hyötyäkään. Suuntani on hukassa. Aika sosiaalineuvojalle on edessä päin. Jotain valoa siis näköpiirissä. Tämä paastoaminen on kuitenkin vienyt minulta voimat, fyysisetkin. En jaksa liikkua. Täytyy elää mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Kaurapuuro alkaa maistumaan jo puulta.
Suolan himo on mieletön. Olen tyydyttänyt suolanhimoa syömällä suolaa. Sokerinhimoa taas tyydyttänyt sokerilla. Eipä niistä paljoa ravintoarvoja saa.
Lihasmassani on hävinnyt olemattomiin. Sen voin huomata jo käydessäni puntarilla. Kun aiemmin kiikuin siinä normaalipainon alarajoilla, nyt olen selkeästi alipainoinen. Omien laskelmieni mukaan painoindeksini on tällä hetkellä 18.
Järki menee tällaiseen kituutteluun. Ensiviikon loppupuolelle pitäis jaksaa. Eipä verikokeisiinkaan valmistelu paljoa vaadi, onhan tässä oltu paastolla jo pikkuinen tovi! - Olen päättänyt pitää pientä taukoa kirjoittelusta. En näe vain tätä foorumia tarpeelliseksi. Minulla ei ole mitään kanavaa purkaa tuntojani. Ei mitään.
- Jos en olisi koskaan saanut apua, minua ei enää olisi!
Onhan mulla takana päin yksi itsemurhanyrityskin.
Viimeksi olin lähellä tehdä itsemurhan 2014. Oli suunnitelmatkin jo valmiina ja toteutustapaa olin miettinyt usean viikon ajan. Tuolloin sain ihan kriittisellä hetkellä avun. Olin 2014 myös täysin PA omien töppäilyjeni vuoksi. Kävelin (asukastuvan, vai miksi noita nyt kutsutaankaan, joita lähiöissä on) ohi ja päätin, että minäpä kokeilen vielä tuon paikan. Sosiaalityöntekijät järjestelivät asioitani. Hyödyin myös kirkon työntekijöistä. Ilman heitä mua tuskin enää olisi. Olin vienyt suunnitelmani jo niin pitkälle, ettei sen toteuttaminen olisi ollut enää hankalaa.
Nyt elän ihan samankaltaista aikaa, kuin 2014. Rahat ovat loppu. Nykyistä hetkeä ei voi kuitenkaan täysin verrata 2014 vuoteen. Nyt tulevaisuus näyttää entistä harmaammalta, mutta keinot itsemurhan tekemiseen kytyisemmät. Ehkä olen oppinut noista aiemmista vuosista, ettei se seinä niin nopeasti tule vastaan. On kuitenkin lohdutonta, jos elämässä samat ongelmat toistuvat ja toistuvat.
Milloin nykyinen alamäkeni alkoi? Voisin ajoittaa sen alun vuoteen 2015. Siitä on ollut tasaista laskua, joskin muutama pieni nousu ja seesteisempi jakso ollut välillä. Totaalinen romahdus alkoi siitä, kun uuvuin työssä ja sen jälkeiset seuraukset.....
Nyt tunnelin päässä kajastaa himmeää valoa. Saatan saada taas apua. Ehkä tää tästä. Ehkä ei. 2014 vuonna suunnittelemani itsemurha olisi käytännössä helppo toteuttaa nytkin.Se vain, että se vaatii myös sitä ,että saan rohkaistuksi itseni siihen tekoon. 2009 vuoden yritystä tuskin kokeilen enää uudestaan. Epäonnistumisen riski liian suuri. Katotaan nyt tämä viimeinen oljenkorsi. Huomenna siis debishoitajalle ja ensi viikolla sosiaalityöntekijän luo. Näihin tunnelmiin! - Jos en jaksa enää mitään, niin enkö ole silloin jo aika lopussa. Tuntuu, että kaikki ratkaisut, joita olen ikinä tehnytkin tässä viimeisten vuosien aikana, ovat vieneet mua vain syvemmälle. Eipä tässä enää mitää päätöksiä mistään uskalla tehdä. Energia riittää enää vain joutavien pohtimiseen. Tämä päiväkin mennyt ihan kokonaan märehtiessä... Tiedän, että välttely ja itseensä käpertyminen ei tee hyvää. En muutakaan nyt osaa, ja jaksa. Sen verran kävin ulkoilemassa, että kävin tuulettamassa itseäni... Mutta mikään ei tuota mielihyvää. Ei tuo liikkuminenkaan.
- Uskotko oikeasti, että joku rukoilu toisi mulle ruoan.... Että laittaisin vain kädet ristiin, niin joku ihmeen Kaarne tuo ikkunasta mulle ruokaa.
En voi mitään... en oikein jaksa uskoa tuohon Sanaan. Tuo Herra on vallan erikoinen, kun se kuuntelee niin valikoiden ihmisten rukouksia.
Luulen, ettei Herra edes kuule. Jos jonku rukous sattuu toteutumaan, se on sattumaa. Ite uskoin aikoinaan ihan mielettömästi rukoiluun ja rukoilinkin Herralta lisäten toki rukouksiin, että tapahtukoon sinun tahtosi. Usein Herran tahto oli toinen. Oikeastaan aina.