Olin jäänyt ylitöihin eräänä päivänä. Kello oli jo yli yksitoista illalla, kun aloin lopetella töitäni. Ennen kuin suljin koneeni, kävin vielä katsomassa netistä päivän tuoreimmat pornokuvat. Upeita vartaloita katselles…
Oli kaunis keväinen päivä, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli 6°C. Otollinen päivä lähteä kävelemään kevät jäälle. Siispä tuumasta toimeen, koska päivä oli lämmin laitoin kevyt toppahaalareiden alle vain punaiset rints…
Olin ansainnut pitkän työrupeaman jälkeen lomani. Niinpä pakkasin laukkuni hyppäsin autooni ja suunnistin maalle, vanhempieni mökille. Saisin viettää viikonlopun aivan yksin. Kävin mennessä Alkossa ostin muutaman pullon…
Olin automatkalla lappiin viime helmikuussa. Pysähdyin eräälle huoltoasemalle tankkaamaan ja kuselle. Huoltamolla oli vain muutama asiakas, olihan ilta jo varsin myöhäinen. Mennessäni vessaan, kuulin naisten vessasta ää…
Aamulla herätessäni ajattelin:” Vihdoinkin ansaitsemani vapaapäivä” . Mietin mitä tekisin tänään, sillä vaikka olinkin odottanut vapaa-päivääni, en ollut suunnitellut mitään. Ajattelin aloittaa kupilla kahvia ja tutkail…
Istuin bussissa viimeisellä penkkirivillä. Bussin takaosassa ei istunut minun lisäksi muita kuin edessäni olevalla penkillä yksi nainen. Katselin kiinnostuneena selkänojien välistä naisen lyhyen hameen paljastamaa reitt…
Valitettavasti en tiedä tällaiselle tekstille oikeaa ”lokeroa”, siksi tämä on useammassa paikassa. Pahoittelen tietämättömyyttäni. Parturissa Voi paska, mikä matka manasin kävellessäni kohti parturia jonka laivalla olev…
Olipa kerran... Pitkän työpäivän jälkeen saavuimme vaimoni kanssa kotiimme, ja vaimoni pikkusisko tuli vastaamme ovella... Katsoin että onpas Maaritista tullut jo Iso, juuri muutama viikko hän täytti 16 vuotta. Tuntui o…
Kävi tässä taannoin tämmönen tapaus: Oltiin iltavuorossa töissä ja pidettiinpäs siinä sit pientä kahvitauon poikasta. Juteltiin tapamme mukaan niitä näitä, eli tämmösessä miesvaltasessa duunipaikassa, aika navanalus jut…
Matikantunnin lopussa oli kaikki 8.d:n oppilaat aivan nuukah- duksissa. Meille oli opetettu polynomi, sekä siihen liittyvät kaikki pienimmätkin teoriat. Näiden joukosta löytyi myöskin monomit, binomit ja trinomit. Matik…
Olin noussut varsin täyteen ruuhkametrojunaan Kampin remonttityömaan keskeltä. Vaunu, joka oli vanhempaa mallia, oli jo aika täynnä, mutta pääsin kuitenkin istumaan siihen päätyyn, jossa ei ole ohjaamoa, pitkälle penkil…
Hississä!!! Vihdoinkin sain kuvat käsiteltyä haluttuun muotoon ja koneen sammuttamisen jälkeen voisin ampaista ylimpään kerrokseen hakemaan tavarani. Pohjakerros, jossa työskentelin, oli aivan hiljainen. Perjantai-iltap…