Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä jo pitkään. Seksi on mitä on ja vetelen usein käteeni. Vaimoni ja myös itsekin on tehty vieraissa käyntejä, mutta erona on, että vaimoni saa siten minut niin kiimaiseksi, kun ajattel…
Olen aina ollut herkkäuninen, ja pieni vaimea kolahdus herättää nytkin minut. Se kuului keittiön suunnalta. Vaimo jatkaa vierelläni uniaan onnellisena. Vilkaisen kellotaulua sängyn vierellä. Se näyttää pimeässä hehkuvil…
Olin mennyt puron poikki jo useita kertoja. Niitä kolmea kiveä pitkin piti hypellä, jos mieli vastarannalle kuivin jaloin. Mieleeni putkahti reilut 2000 vuotta sitten tehty levitaatio vetten päällä. Ajattelin kokeilla a…
Hmmm...tätä ei ole vielä tapahtunut mutta tästä unelmoin, täällä P-Pohjanmaalla :P Olen "onnellisesti" pitkässä avioliitossa elävä reilu 30v, nainen ja minulla on pieni poika. Olen ihastellut ja himoinnut lähikauppamme …
Olin paljon reissutöissä, ja vaimoni oli yksin kotona. Molemmat lapsemme olivat jo huuhdelleet kodin pölyt harteiltaan. Pyrin käymään kotona joka viikonloppu, mutta joskus sattui, että urakkaa jä viikonlopuksi ja töihin…
Viime viikonloppuna rakastellessamme kerroin vaimolleni että kun hän lähtee tällä viikolla laivalle niin toivoisin että hän voisi antaa pillua sutjakkaalle seuramiehille. Tiedän että vaimoni haaveilee saavansa hoikkaa m…
Aamulla, lasten lähdettyä kouluun, runkkasin nettipornon ääressä aamuseisokin pois. Lomautetun päivä jatkui metsätöillä, polttopuun hankintaa ja metsän raivausta. Hikihän siinä satakiloista ruhoa ja moottorisahaa liikut…
TOSITARINA Niin oon siis vasta 14-vuotias nuori nainen. Juttelin vajaa viikko sitten itteeni kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa ja alettiin puhua seksistä ja tää mies sit sano voivansa mua tulla moikkaamaan parin p…
Jatkoimme suutelua ja tunsin sormilla miten pillun sisältä valui vielä jotain liukasta. Kuka se oli, kysyin kuiskaten. Mika, vastasi vaimoni. Tiesin kuka Mika oli, hän oli nuorempaa porukkaa, alta kolmekymppinen kaveri,…
Tämä tapahtui viime vuoden marraskuussa. Oltiin vaimoni kanssa erään jaoston ns pikkujoululeirillä. Tapahtumapaikkana oli leirikeskus. Osa väestä oli entuudesta tuttua, osa ei. Olisiko paikalla ollut noin reilu 40 henke…
Rakennettiin ihana puutalo uudelle asuntoalueelle. Meidän kanssa yhtäaikaa rakensi moni muukin perhe omaa unelmaansa. Yhdet rajanaapurit ovat jo ehtineet eroamaankin, mutta mä kiinnitin silmäni jo rakennustyömaalla yhte…
Asuimme piehnehkössä pikkukaupungissa eteläisessä suomessa ja miehelläni oli Taksi joka oli melkein ympärivuorokauden ajossa koska kaksi renkiä vuorotteli ja välillä ajossa. Olimme juuri rakastelemassa mieheni kanssa ja…
-Heippa Milla, ja tule sisään vaan. Lapset odottavat sinua innolla. Milla astui sisään asuntoomme ja alkoi riisua takkiaan. Hän oli toiminut jo pari vuotta lastenvahtinamme aina silloin kun minulla ja vaimollani oli sel…
”Rakastan sua *Lähetä* –>Tiina ”Mitäs kuuluu?” *Lähetä* → Hanna Jyväskylän bussi suuntasi kohti Lahtea. Olin taas tulossa tyttöystävä… Naisystäväni luota. Olihan hän jo 40-vuotias, eli ei ihan mikään tyttönen. Kännykkän…
Olin 24-vuotias ja puoli vuotta sitten naimisiin mennyt rouva. Vähän häiden jälkeen olin alkanut uneksia seksistä vieraan miehen kanssa. Olin rakastunut 16-vuotiaana, enkä koskaan kehenkään muuhun kuin Jarkkooni. Lopult…
Olen 42 –vuotias kotirouva ja mieheni oli ollut jo pitkään työmatkalla. Niinpä miehen puute alkoi jo vähän vaivata. Kotiimme oltiin tekemässä remonttia, hommaa tekemässä oli kaksi urheilullista nuorta miestä, Antti ja M…
Missä olet etsin sinua Olen ollut ilman sexsiä jo yli vuoden kun vaimoni ei pystyolemaan Haluaisin sinua laita viesti """""loveri@luukku.com""""""
Onko muilla samaa ongelmaa.. olen seurustellut aina saman miehen kanssa, enkä ole siis päässyt kokeilemaan ns. muita.. Mietin usein että haluaisin kokea jonkun muun kosketuksen, mutta toisaalta taas en haluaisi satuttaa…
Olin laivalla yksin kun kaverini suht. Vanhempi herrasmiettis tarjos, ujutti käteni sen jalkojen väliin ja kysy mennäänkö hyttiin paukulle. Kun ei ollut saaanut miestä niin mentiin, pari minuuttia ja oli naiminen. Oli p…
Olen 40v. naimisissa ja 3 lapsen työssä käyvä äiti. En kovin usein käy ulkona kun aikani menee lasten harrasteiden ja kotitöiden kanssa. Mutta nyt olin menossa työporukan kanssa juhlimaan, ensimmäisen kerran 4 kuukautee…