Tässä jatkoa ihalta reissultamme. Toivottavasti jatko-osa on yhtä nautittava kuin ensimmäinenkin osa. Kiitos palautteestanne. Z Istuimme miestemme kanssa talomme pihalla lämpimän iltatuulen hyväillessä meitä. Ihanan rai…
Olimme mieheni kanssa lähteneet rohkeasti matkalle Italiaan mieheni työkaverin ja hänen vaimonsa kanssa. Jarkon olin tavannut kerran jossakin juhlassa, mutta hänen vaimonsa Anna oli minulle täysin uusi tuttavuus. Olimme…
[HUOM! Tämä on todella pitkä tarina.] Ystäväni Minna oli juuri eronnut miehestään yli 10 avioliittovuoden jälkeen. Mies oli löytänyt itselleen nuoremman naisen ja jättänyt Minnan yksinhuoltajaksi. Minna oli raivoissaan …
Kyllähän se siemen hedelmälliseen maaperään upposi. Miniältä vielä varmistin, että hän oli saanut pojalta seuraavana viikonloppuna myös spermat sisään. Ei jäänyt mitään epävarmuutta. Joku olisi saattanut ruveta laskemaa…
No suihkun jälkeen kävimme kahville ja söimme hänen tuomansa kahvipullat. Kahvin jälkeen hän hieman nolona selitti että hän ei ymmärrä, miksi hän pitää niin paljon sperman mausta, varsinkin sellaisessa panetuksessa, kui…
Selvityksenä tilanteeseen kerron että asun eri paikkakunnalla kuin missä tein pojalle remonttia, ja asustin heidän olohuoneessaan. Yö meni hieman huonolla unella, kun mietin pitäisikö hipsiä miniän makuuhuoneeseen. Kun …
Poika on siirtymässä omaan asuntoon ja kun meni pikaisesti naimisiinkin, niin tuli kiire laittaa heidän hankkimansa asunto kuntoon. Kokeneena remonttimiehenä jouduin käyttämään vuosilomani heidän avustamiseen. Pokia on …
Mahdottoman sykähdyttävä novelli.. mälli lens mulla! http://www.itsetyydytys.org/novellit/novelli.php?id=232
Olemme n. kolmekymppinen aviopari. Viime keväänä olimme mieheni kanssa kaksin laivaristeilyllä. Pitkästä aikaa keskenämme voisi sanoa. Matka alkoi ihanasti ruokailulla ja kerrankin kahdenkeskisellä keskustelulla. Sitten…
Sä tulet luokseni jatkuvasti, joko fyysisesti, puhelimitse tai uniini.... Avaan oveni ja siinä sä olet. Vartalosi on tiukka ja lihaksikas, kiitos lapsesta asti harrastamasi urheilun. Enää emme teeskentele, emmekä kainos…
Oltiin viettämässä iltaa Muijani Bestiksen luona Treella. Paikalla olivat Mä, Muijani Tiina, Hänen Bestis joka kämpän omisti, nimeltään Susa, hänen Ex-miehensä Pasi ja pari muuta flikkaa. Vietettiin iltaa ja ryypättiin.…
Siis parinvaihtoa! Jos olette pariskunta m40-60 n30-50 niin yhtyisimmekö? Kirjoita sinä nainen miehelle tästä novelli ... tai mies naiselleni
http://www.itsetyydytys.org/novellit/novelli.php?id=117 Kannattee lukkee..
Oliseko kuka huomena tuulemasa laivalle, tallinki? Siela pano odotta! Mina tarjoaman vaimoni suihin. Miita viela odotat tule heit.
Vaimo lähti Siljalla ruotsin matkalle Tukholmaan. On ihan tarkoituksella etsimässä seuraa. Saa kaksi päivää elää halujensa mukaan. Kertoo sitten minulle tarkoin mitä tapahtui. Alankin tässä valmistatua lähtemään Hesaan …
Olen lukittuna komerossa, kun kuulen askelten ääniä, ja keskustelua. Vaimoni on lukinnut minut siten, että näen ovisilmän kautta kaiken. Samassa hän saapuu huoneeseen komean miehen kanssa, joka jo avoimesti tunnustelee …
Viikonloppu oli taas sujunut perinteiseen malliin. Mies ryyppäsi koko viikonlopun ja olin todella kypsä tilanteeseen. Seksiä ei suhteessamme juuri enää ollut, enkä sitä suuremmin mieheni kanssa enää kaivannutkaan. Sitä …
Sattui vähän aikaa sitten sellaista jota vieläkin sydän pomppien muistelen. Olin tulossa kotiin mukavan työpäivän jälkeen ja oli perjantai ja muutenkin kiva fiilis. Työni on sellaista jossa ilta vierähtää usein yli kesk…
Kollegani samaisesta konttorista, jossa minäkin työskentelen, oli ollut jo pitkään salaisten päiväunieni kohteena. Hänen leveät hartiansa ja trimmatun olinen vatsansa sai unissani kokea hyväilyni, treenatut suuret pakar…
Katsoin tyttöä tarkemmin. Olin jo illan aikana pannut merkille vartalon kauniit kaaret ja runsaat muodot, hoikat sääret ja nätin pyöreän pepun. Alastomana tyttö näytti uskomattoman kauniilta ja haluttavalta. Astuin rohk…