Tapahtui muutama vuosi sitten. Olimme kaveriporukan kanssa kaverin mökillä. Mökki on iso hirsimökki korkean kallion nokassa, järven rantaan vie useampi sata porrasta ja rannassa on saunamökki, palju sekä pieni venelaitu…
Ollaan yli kuuskymppinen pariskunta ja seksiä harvoin. Olen ehdotellut vaimolle että alkaisi käymään vieraissa ja antaisi minun tulla sen jälkeen liukkaille, ei ole ajatukselle lämmennyt. Vaimo rehevä ja riettaan näköin…
Serkkuni vuotuiset juhannusjuhlat olivat tällä kertaa tylsät. Mulla ei ollut seuralaista, jonka kanssa hiipiä salaa tuhmailemaan eikä paikalla ei ollut ketään kelvollista miestä - sinkkua tai edes varattua. Mulla oli ol…
Olemme nelikymppinen pariskunta ja olemme olleet 15 vuotta naimisissa. Seksielämä on ollut aika villiäkin, nautimme toisistamme edelleen. Huomasin tosin, että vaimolla oli menot lisääntyneet, joskin suhteessa aika tulee…
Olemme nelikymppinen pariskunta ja olemme olleet 15 vuotta naimisissa. Seksielämä on ollut aika villiäkin, nautimme toisistamme edelleen. Huomasin tosin, että vaimolla oli menot lisääntyneet, joskin onnea aika tulee tär…
Jatkuu edellisestä Seuraavana aamuna Pekan puhelin alkoi piipittää jo kahdeksan aikaan. Pekka hamusi puhelimen käteensä. Viesti oli Mallulta. Hän oli ottanut kuvan peilin kautta alastomasta vartalostaan ja laittoi viest…
Jatkuu edellisestä Kun Pekka oli edellisenä päivänä saanut Mallun rinnat paljaaksi, Mallu oli jo johdattanut häntä makuuhuoneeseen. Pekka oli riisunut Mallun housut ja todennut, että pillu oli jo aivan märkä ja turpea. …
Oikaisin jalkani sohvalle ja yritin rentoutua. Selasin kanavia edestakaisin löytämättä mitään mielenkiintoista. Mielessäni pyöri vain se, mitä Pekka mahtoi juuri silloin tehdä. Mitä hän juuri parhaillaan koki Mallan kan…
Poika oli 18-19 v ja mun vaimo 44 v. Juttu paljastui ihan vahingossa, illalla suostuttelin vaimoa pieneen ilotteluun, ennen saunaan menoa. Kun työnsin takaapäin kaluani vaimon ykköseen, niin huomasin, että persereiän ym…
Olimme perheen kanssa Rukalla lomailemassa. Hiihdettiin ja lasketeltiin. Laskettelupäivänä itsellä loppui voimat lasketteluun ja siirryin After skin puolelle kun mies ja lapset jatkoivat vielä rinteessä. Pian juttusille…
Olemme olleet naimisissa vuosi kymmeniä.Matkalla on sattunut ja tapahtunut,erotiikan puolella...Muutama tapaus on jäänyt mieleen,hyvässä mielessä.Menimme kerran jatkoille meille tuntemattoman miehen luokse,kapakasta sii…
Olin suuttunut miehelleni koska kävi pettämässä minua säännöllisesti töidensä lomassa aina alkuviikosta. Väitti ettenhän jää mistään paitsi, jos näin muka olisikin. Jäin kyllä paitsi paljosta koska kerta viikkoon ei min…
Olen nykyään reilusti yli 50 vuotias mies joka ei tee enää reissuhommia kotimaassa, toki työelämässä ollessa joutuu joitain reissuja vuoden aikana tehdä sekä koti- että ulkomailla, mutta ne eivät ole tämän tarinan juttu…
On yö. Hotellin ilmastoinnin ääni kuuluu. Ulkoa kiihdyttävän auton vaimea hurahdus. On jo myöhä. Kovin myöhä. Lähtisimme aulasta viiden tunnin päästä. En ole nukkunut. Minulla on hirveä olo. Kaduttaa. Nukkuminen on mahd…
Seisoimme Parc naturel Pyrénéesin kaapelihissijonossa. Kulkijoita ei ollut paljoa. Vaihdoimme muutaman sanan kaapelihissin hoitajan kanssa ja menimme pienelle tasanteelle, jossa hissiin menijät jonottivat. Hissiin mahtu…
Olemme keski-ikäinen pariskunta, naimisissa yli 20 vuotta. Lähdimme yhdistyksen matkalle Espanjaan. Mukana oli yksi eläkeikää lähestyvä pari, sellainen puolituttu. Olimme olleet koko porukalla illalla syömässä ja jossai…
Astun sisään hämärästi valaistuun hotellihuoneeseen, jossa on vain matala sänky, pöytä ja tuoli. Keskellä huonetta seisoo rennosti mies, jonka kanssa sovin tämän salaisen tapaamisen. Hänen olemuksensa huokuu valtaa ja i…
Olin silloin 19-vuotias opiskelijatyttö ja asuimme kihlattuni kanssa Kuopiossa. Kesäksi ei löytynyt muutakaan työtä, niin lähdin Suonenjoelle mansikanpoimijaksi. Asuin viikot siella ja majoituimme ulkorakennukseen tehdy…
Olin työkaverin kanssa viime viikolla muutaman päivän koulutuksessa. Oltiin koulutus oli kylpylähotellissa, ei tosin mitenkään liittynyt siihen kylpemiseen vaan hotellin kokoustiloissa. Työn täyteisiä päiviä ja illalla …
Seurustelin pari vuotta 64v naisen kanssa kun itse olin 50v. Juotiin viinaksia yhtenä pe iltana ja kylään tuli sellane puoltuttu 62v mies ja pyys et voisko olla yötä meil kun se oli hukannut avaimen. Sanottiin et sohval…