Ei avioliittoa, ei lapsia, ei yhteen muuttamista. Vietetään aikaa ja harrastetaan yhdessä, mutta myös saa olla välillä omissa oloissaan kun sitä tuntuu sopimuksen mukaan.
Onko mahdotonta löytää tällaista pysyvää suhdetta
mies kysyy
1826341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 182
Vanhimmat
tuohan olisi se ihanne
Jess, juuri sellainen on aikuisen ihmisen ihannesuhde.
Tulevaisuudessa ei muunlaisia suhteita enää olekaan.
mahdollista se on kun molemmat sitä haluaa meillä on suhde kestänyt 8 vuotta ja molemmilla on oma asunto, tapailemme vapaillamme ja vietämme lomat yhdessä
Laittakaahan guuglesta se porneolaisen passipoliisin parempi huuhaalaulu.
Eli olette kavereita. Friends with benefits(=panokaveri) -tilanne, ei parisuhde.
Eipä tuo läheskään kaikille sitä läheisyyttä tuo, joskaan kellekään. Mutta sopii nykymaailman minäminä-maailmaan missä mihinkään ei sitouduta eikä kyllä mitään saadakkaan (tunnepuolella).
Kyllä on mahdollista . Meillä suhde on kestänyt jo 25 vuotta . Ollaan vain ystäviä . Kumpikin asuu omassa asunnossa . Joskus lomaillaan yhdessä mutta myös erillään .
Isäni pitää "molemmilla omat asunnut" suhdetta naisystävänsä kanssa, ja ihan parisuhde on kyllä kyseessä, tosin siinä on myös taustalla se että molemmilla on entinen avioliitto takana jaaikuiset lapset niistä joille myös säilyy lapsuudenkoditkin johon tulla kylään toiselta paikkakunnalta, samoin omaisuudet pysyvät erillään (perinnöt, ja mahdollinen ero) sillä eivät avioliittoa tällä hetkellä harkitse, molemmat sen jo kokeneet nuorena, eikä myöskään toisen osapuolen yksityisyrittäjyys sotke omaisuusasioita, eli taloudet pidetään erillään. Omissa oloissa on lähinnä vain arki, eli omat vaatteet/tavarat ovat omissa kodeissa, mutta paljon nukkuvat/syövät/asuvat/oleskelevat myös toistensa luona, ja lomat ja muut vierailut yhdessä parina. Yrittivät jopa asua samankaton alla, mutta se järjestely peruttiin, koska se ei tuntunut yhteiseltä kodilta, kun toisen kamat olivat edelleen toisessa asunnossa, eivätkä uutta yhteistä asuntoa ole hankkineet/sisustaneet.
Mutta tämä toimiikin paremmin lähinnä keski-ikäisille toisen-kierroksen parisuhteille (takana siis avioliitto, asuntovelat ja lapset, koko paketti jo nähty). "Ensimmäiseksi" suhteeksi, toinen varmasti haluaa jossain vaiheessa lisää yhdessäoloa ja läheisyyttä, ja kenties muuttaa sittenkin yhteen, joten jos toinen täten pitää kovin omista rajoista kiinni, ei ole helppo suhdetta jatkaa.
On myös nuoria pareja joilla on "soluasunto", eli kuten soluasunnoissa yleensäkkin, omat huoneet, jossa omat tavarat, tietokoneet, harrastuskamat, vaatekomerot, ja olohuone ja keittiö jaetaan. Täten on omaa rauhaa, jos luoteeltaa tykkäävät värkätä omia juttuja omassa rauhassa.
En haluais ikinä tuollaiseen suhteeseen... Viimeistään siinä vaiheessa mustasukkaisuus nostaisi päätään ja miettisi missähän se ns. "kumppani" tänä iltana pyörii ja kenen kanssa...
Se suhde sopiikin vähän vanhemmille joilla ei paljon enää harrasteta sexiä . Eikä juuri olla mustasukkaisia . Vain ystävyys jäljellä . Katsotaan yhdessä tv,tä ja pidetään kädestä toisiamme kiinni .
Ikää taitaa olla sen verran, että olet kansakoulussa oppinut elämän perusasioita. Kuten sijoittamaan sananvälin välimerkin eteen...
Vieläkin epäselvää. Miten siis isäsi "parisuhde" eroaa panokaverista?
Anteeksi vain mutta en ymmärtänyt mitä tarkoitit . Tuota viimeistä lausetta en ymmärrä . En ole suomalainen . Osaan kuitenkin vähän suomea kun olen asunut suomessa 18 vuotta .
Ei varmaan ole mahdotonta, kunhan vaan teet mukavan naisen tavattuasi
toiveesi ja ajatuksesi heti hänelle selväksi. Että toinen tietää alusta asti
nämä asiat eikä tule odottaneeksi enempää suhteelta. Monesti vain miehet
tuppaavat lupailemaan vähän muuta kun mihin sitten tosiasiassa ovatkaan
valmiiita...
Väittäisin että tämä onnistuu vasta kierrätysvaiheessa olevilla.
Aika hava nuori lapseton nainen on valmis siihen että jää treffailuasteelle lopuksi elämäkseen.
Mutta sitten kun on hankittu pari kolme mukulaa ja takana on yksi tai kaksi kariutunutta avioliittoa, niin tuollainen kevytsuhde voisi hyvinkin tulla kysymykseen.
Aikuiset ihmiset päättävät itse miten elävät. Ja tosiaan, takana jo kariutuneita parisuhteita ja pari aikuista lasta. Tiivistä suhdetta en enää halua.
Kyllä tuo minusta ihan mahdolliselta kuullostaa. Olen 30-nainen enkä ainakaan tällä hetkelllä muuta kaipaa. Suhde voi hyvin ja olemme läheisiä. Välillä näemme päivittäin, joskus emme päiväkausiin. Tarvitsemme molemmat tilaa jota useimpien on vaikea ymmärtää. Siksi sovimme toisillemme. Ei se suhteen syvyyteen minusta vaikuta, asutaanko yhdessä vai erillään.
Asumme yhdessä ja toinen meistä myös työskentelee kotoa käsin. Meillä on iso talo, ja molemmilla omat työhuoneet (tai siis minun on askartelu- ja ompeluhuone)
Vietämme paljon aikaa yhdessä, mutta meillä on myös omia harrastuksia ja ystäviä, sekä oman tilan tarvetta, luovia kun olemme.
Olemme olleet yhdessä pian kymmenen vuotta, lapsia tai laillista liittoa ei ole.
Olemme alle nelikymppisiä.
Koemme elämämme rikkaaksi ja täydeksi, ei tunnu, että jotain (lapsi?) puuttuisi. Että se toisi sisältöä ja tarkoitusta elämään. Sitä on jo.
Ja rakkautta ja seksiä myös :)
Tuo on sellainen suhde, mitä minä haen ja millaisessa olen ennenkin ollut. Ei enää saman katon alle.
Just tommoista suhdetta olin ajatellut. Lapsia en pysty saamaan. Omassa kodissani haluan asua. Juuri noin ajattelen. Pitkä sinkkuaika on tehnyt tehtävänsä ja tykkään olla omissa oloissanikin.
Näin minäkin ,täysin samaa mieltä olen,mutta ei ole vaan pitemmän päälle toiminut.Ei ole sellasta miestä,joka olis alkanut elään näin,vaik ei mitään eilisen teeren poikia olekkaan olleet.Saman katon alle vaan..ja minähän en sellaseen suostu,haluan omikseenkin olla ja pitää oman asunnon.Näin se vaan on.
Ei ole mahdotonta.
Ainakin minun kanssani :)
Näin yli 50 naisena ja sinkkuna unelmoin kuitenkin perinteisemmästä liitosta. Naimisiin ei tarvitsisi mennä, mutta miksei voisi kihloissa asua saman katon alla. Vapautta saisi olla ja välillä toisessa kaupungissa asutellen olisi aika ihanteellinen ratkaisu.
Saman katon alla asuessa suhteen fyysiset rajat ylittyy aika helposti. Avioliiton ulkopuolinen seksihän on haureutta.
" Avioliiton ulkopuolinen seksihän on haureutta. "
Höpö höpö. Jos olet eri mieltä edelleen niin voisitko osoittaa sen raamatunkohdan n
jossa näin sanotaan.
Olenko siis rypenyt synnissä kymmeniä vuosia. Synnin hedelmätkin ovat kohta kolmekymppisiä. Mutta se parisuhde vaan jatkuu jo neljättä vuosikummentä.
marriage*
haureus ja haureus olen sanonut että tauteja ei tois jos on pakko vipeltää tuskimpa on tarvetta kun olen ihan antavainen elämän tilanteesta riippuvainen asun työpaikallani kaverilla parhaillaan lääkitys joka aiheuttaa agressiivisuutta parempi olla omissa oloissaan välillä
Mikäs tuollaista tajunnanvirtaa panee suoltamaan???
On. Yksikään mies, jonka kanssa olen tuota yrittänyt ei ole siihen lopulta kuitenkaan kyennyt. Tuloksena on ollut aina miehen puolelta enemmän tai vähemmän paha mustasukkaisuusfarssi. Eli älä edes kuvittele.
On myös pariskuntia jotka ovat naimisissa ja lapsiakin on mutta kummalakin omat asunnot ja hyvin on monella mennyt mutta moni mies kuin nainenkaan ei hyväsksy tuollaista suhdetta. Itse aikoinaan pidin oman asunnon kun rupesin nykyisesn naisen kanssa seurustemaan ja oslin pitänyt pisempääkin mutta naiseni edotti että on turhaa maksaa kahta vuokraa kun ei siellä omassa kämpässäni paljon oleillut ja tuli kimppaan muutettua ja jo uli 20v oltu saman katon alla mutta uhteis asuminen vaatii sopeutumista.
Tuo olisi juuri sitä mistä minäkin haaveilen.
mikä estää? ;)
Tuollaista suhdetta etsin vielläkin. Tuo riittää minulle hyvin.
Ei ole mahdotonta löytää, tuohan on ideaalisuhde ja näköjään monen mielestä.
Pysyvyyteen vaikutat jo sinä itse, tietysti myös toinen osapuoli.
Minunkin mielestä tuo olisi ihanne (: Lapsista en osaa sanoa mutta ainakin yhteenmuutto on minusta yksi pahimmista suhteen pilaajista. Siinä tulee toinen vähän liiankin tutuksi ja en ainakaan itse kestäisi koko ajan kattella toista siinä kahden metrin säteellä. Omat kämpät mutta molemmat yökyläilee tasapuolisesti toistensa luona, sellaisen suhteen minä haluaisin :)
On tämä nykyaika tehnyt ihmisistä aika itseriittoisia.
Millaisessa pitemmässä suhteessa tuo nyt olisi edes taloudellisesti järkevää.
Itse ainakin haluan sitoutua yhdessäoloon, herätä ja nousta yhdessä.
Olen samaa mieltä kanssasi. Mikään entinen pysyvä ei tänä päivänä tule kuuloonkaan, vaan pitää olla itseriittoi...anteeksi itsenäinen kaikella tapaa.
Jokainen varmaan haluaa hyvän kumppanin vierelleen ja hyvän ihmissuhteen, mutta mistä johtuu, että ei osata keskittyä siihen yhteen ihmiseen, vaan pitää haalia ympäriltä hyväksyntää jatkuvasti? Onko se meidän aikakautemme kirous vai mikä?
Ai siis häh?? Vaikka minä asuisin eri osoitteessa kuin poikaystäväni, niin en minä mitään panoja sinne kämppääni raahaisi. Ainoastaan nauttisin siitä omasta rauhasta. Totta kai olisin poikaystävän asunnolla paljon yötä ja toivon mukaan hänkin minun asunnollani, mutta aina muun ajan voisin olla omassa rauhassa. Näin olisin paljon mukavampi tyttöystäväkin, kun en olisi hermostunut toisen jatkuvasta läsnäolosta =) Kyllä minäkin tykkään herätä yhdessä ja nukahtaa yhdessä, mutta omasta mielestäni se on kivempaa, kun sitä ei tapahdu joka ikinen ilta ja aamu jolloin siihen kyllästyy.
Näin on hyvä!
Siis panokaveria etsit? Eikö tärppää kuppilas?
Siis bordellin työntekijä / asiakas suhde.
Oon ihan samaa mieltä sun kans! Haluun ihan samanlaisen suhteen, ei mitää vitun avioliittoa eikä varsinkaan lapsia. :D
Kyllä itsekkin olen vastaavassa suhteessa ja se on tosi JEES! Mulla ei ole lapsia enkä edes halua lapsia. Miesystävälläni lapset ovat jo aikuisia ja ovat maailmalla. Me harrastetaan ja muuten vain vietetään aikaa yhdessä ku se meille molemmille sopii.
vaihda toi vanha BMW skodaan wolkkari on kuplista huvittavin kuin paksuna oleva naikkonen.
Isäni on elänyt noin jo yli 15 vuotta saman naisystävän kanssa. Kummallakin takana omat liitot ja lapset, joten heillä ei ole kummallakaan tarvetta muunlaiseen.
Nyt kun alkavat ikääntyä ovat kuitenkin miettineet miten tämä vaikuttaa asioihin. Esimerkiksi sairaalassa ei katsota lähiomaiseksi, ja kerran tälläisessa tilanteessa on kerrottukin hieman puolitotuuksia. Ovat myös miettineet, haluaisivatko kuitenkin tulevaisuudessa samaan vanhainkotiin ja miten se olisi mahdollista.
Valitettavasti Helsingissä samaan vanhainkotiin/ palvelutaloon/ edes samalle osastolle samassa talossa ei välttämättä pääse edes vuosikymmeniä yhdessä elänyt aviopari, tästä on ollut lehdissäkin muutama juttu.
Avoparit luultavasti vieläkin enemmän syrjittyjä, ainakin perintöasioissa.
Jos on varallisuutta, voi hankkia yksityisen loppuelämän asuinpaikan.
Lähiomainen on se henkilö joka siihen saaraala lomakkeeseen laitetaan ja muihin papereihin esim. vakuutuksien edunsaajaksi ja se ei avioliittoa tarvitse.
Jes, tuollainen suhde on itsellänikin toiveena. Se olisi unelma, en halua ketään aina kantapäilleni pyörimään mutta yhteisiin harrastuksiin sekä matkustamiseen ja toistemme luona vuorotellen vierailuihin. Taitaa olla vain haave kun ne miehet useinkin hakee ns. sitä oikeaa perheen perustamistarkoituksessa. Mut eikö tällainenkin suhde ole se oikea. Tai sitten hakevat vain sitä yhdenillan juttua, joka ei ole mistään kotoisin.
Tuo olisi monelle naiselle ihanneliitto - etenkin, jos lapset on jo mahdollisesti tehty. Itse ainakin toivoisin tuollaisen suhteen löytäväni, mutta harmi kyllä, miehet eivät tunnu siihen pystyvän - kauhea tarve on sitoa toinen ja suurin osa ikäisistäni (35v) haluavat yhteisiä lapsia.
Ei naista ja miestä ole luotu asumaan yhdessä - siitähän seuraa pelkkää harmia. Ennen vanhaankin miehet olivat suurimman osan ajasta poissa jaloista ja toivat vain rahat kotiin. Nyt naiset eivät enää tarvi elättäjää, mutta sitten siihen änkeäisi joku mies passattavaksi. Tylsä ajatus!
Raskastaa voi ja jolla uskollinen ja läheinen ilmankin, että asutaan yhdessä ja ylläpidetään samaa taloutta.
Juuri näin! Olen kolmekymppinen nainen ja etsinyt tällaista i t s e n ä i s t ä miestä jo pitkään. En todellakaan tarvitse elättäjää itselleni enkä lapsilleni isää. Lapsilla on jo isä ja heillä on hyvä ja lämmin suhde.
En ole sellaista miestä vielä tavannut, joka tällaiseen itsenäiseen suhteeseen pystyisi, vaikka sitten puhuisikin aluksi siitä. Pikkuhiljaa yritetään hivuttautua asumaan minun kotiini, vaikka sellaisesta ei ole sovittu. Eli tavaroita tuodaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Viimeinen pisara on sitten naimisiin vinkuminen ja vauvakuume. :( En halua naimisiin enkä halua lapsia. En halua edes avoliittoon.
Haluan harrastaa omia harrastuksiani enkä halua miestä sinne mukaan. Voin sitten miehen kanssa aloittaa jonkin uuden harrastuksen, jota harrastetaan yhdessä.
Ihannesuhde on kaksi itsenäistä ihmistä yhdessä: Omia harrastuksia ja menoja, erilliset asunnot ja OMA RAUHA.
Oma ihanne: Ei avioliittoa mutta kihlaus. Ei lapsia. Muutto yhteen :)
Täh? Kihlaushan on lupaus avioliitosta, ei sillä ole mitään muuta merkitystä. Eli jos ei ole aikomustakaan mennä naimisiin niin mitä järkeä on mennä kihloihin?
Mikä mahtaa olla se lakipykälä joka näin määrää? Rengastaa voi toisen ilman mitään lupauksia tai velvotteita kun se molemmille niin sopii. Se on sen merkki että ollaan yhdessä.
Miinuksista päätellen toiveeni taisi olla kova pala näille kaavoihin kangistuneille lampaille :D
Kihlaus on lupaus avioliitosta, joten ei mitään asiaa kihloihin jos ei halua koskaan naimisiin.
Miksi pitäisi rengastaa? Eikö se, että olette yhdessä, riitä merkiksi siitä, että olette yhdessä?
Hyvä hyvä, tuollaisia määkiviä lampaita on todella ikävä katella ja kuunnella:)
Kihlaus on jonkin asteinen sellainen "kevyempi" sitoutuminen, johon ei kolmatta pyörää eli lakipykäliä tarvitse sotkea mukaan.
Jos se sinulle on sitä, niin ei sen tarvitse kaikille muillekkin sitä olla, ihmeellistä itsekkyyttä ja yksinäköisyyttä:)
Näin sen näen myös:)
Jokainen voi antaa kihlaukselle oman merkityksensä. Minusta kihlaus on osoitus rakkaudesta. Se riittää.
Ollaan samalla aaltopituudella kihlautujan kanssa, meitä lakipykälistä vapaita sormuksen kantajia on siis enemmänkin:)
Riippunee iästä, elämämäntilanteesta ja tulevaisuudenhaaveista. Etenkin vanhemman polven pareille, jotka ovat jo mahdolliset lapsensa tehneet, tuo sopinee vallan mainiosti.
Vaan minä en henkilökohtaisesti moista haluaisi. Olen seurallinen ihminen ja haluan jakaa arkeni jonkun kanssa. Siksi toisekseen olen nähnyt, että vaikka ensin molemmille pieni välimatka on ihan ok, niin ennen pitkää jompi kumpi halajaa enemmän.
Ratikkakuskille: Näin sen näen myös, arjen eläminen yksin ei ole kivaa.
Sama täällä. Haluan jonkun jakamaan elämää kanssani ihan lähietäisyydelle. Olen tosi joustava tyyppi, sukkaröykkiöt lattialla vaan naurattavat. Eli mies voi olla todella kuin kotonaan.
On mennyt ihan hyvin jo monta vuotta, yhteiset hetket ja luottamus on tärkeintä..
Jos ei ole aikomustakaan mennä naimisiin niin miksi sitten halutaan kihloihin? Eikös kihlat ole lupaus avioliitosta? Jos ei aio naimisiin niin ei sitä kannata mennä kihloihinkaan. Kyllä sitä voi ilman kihlojakin olla yhdessä, asua kahdessa asunnossa yms
Ite toivoisin hamaassa tulevaisuudessa juuri tuollaista. Ei olii passattavaa miestä, elättiä, sais päättää kodin sisustamisesta ja näin. :)
oot aivan oikeessa... ei oo mikää mielipidekysymys koska kihlat on kihlat ja se on lupaus avioliitosta ja silloin ollaan menossa naimisiin...teinikihlat on sitten erikseen mistä nää idiootit on jauhanu... Varmaan ajattelee että kihlaus on vähä niinku "syvempi suhde"...ei huhhuh....
no just tollee ne eronneet pelaa, kun ei omien lapsien tai sitoutumiskammon vuoksi muuta voi
tuommoinen suhde oli todella ihanteellinen myös eronneille ja lapsellisille - ei tulisi monimutkaisia uusperhevirityksiä eikä omaa vapautta rajoittavaa yhdessäasumista. yhteistä aikaa vaan saattaisi olla vähän, mutta ainakaan se ei olisi mitään pakkopullaa. Mutta, tapaamani miehet haluavat perinteisen perheen, uuden lapsen ja avioliiton, eivätkä uskalla tämmöiseen vapaanpaan malliin. Jokin siinä pelottaa?
Tuollaisessa elän juuri itse ! molemmilla on oma rauha mutta sama rakkaus toista kohtaan ! saa mennä omille menoille jos haluaa että ei tarvi ajatella mitä toinen miettii se luottamus tekee tälläisen mahdolliseksi tätä on jo kestänyt 8 vuotta ja jatkuu varmasti eteenpäin
Tuollaisissa suhteissa täytyy olla tarkkana siitä, ettei toiselle osapuolelle tule hyväksikäytettyä oloa.
Jommasta kummasta tulee yleensä ajankuluessa puudeli joka tulee paikalle vihellettäessä. Ei kiva. Mut niin se vaan suhteissa on, että toinen on aina dominoivampi...myöskin niissä perinteisissä suhteissa.
Itse en pano-harrastus-suhteeseen luultavasti lähtisi. Ainakaan ilmaiseksi.
Jos olisit nainen, niin voisin vastata että joka neljäs avioliitossa oleva mies haluaa tuollaisen sivusuhteeksi, vastapainoa perhe-elämälle.
Mutta koska olet mies, niin onnea yritykseen.
Juuri tällainen suhde haussa. En halua murrosikäisille lapsille enää mitään uusperhekuvioita viimeisiksi kotona vietetyiksi vuosiksi. Eikä ole edes aikaa miehelle muutoin kuin silloin kun lapset ovat isällään.
Tuohan on just sellainen suhde kuin aikuisilla pitääkin olla. Mistä vaan löytyy sellainen mies?
piitu 23. se löytyy täältä. ... vesimies161
Kuka voi olla varma, että etse sitten et halua jatkoa,
kun vahinko saat unelma naisen....
Noin minäkin olisin varmaan ajatellut aiemmin, koska pelkäsin oman vapauden menettämistä ja sitä, että elämä muuttuu huonommaksi, kun asuu toisen ihmsen kanssa. Mutta nyt ajattelen toisin. Olen ollut mieheni kanssa reilut 5 vuotta. Yhdessä asuttu 3,5 vuotta. MInulle olisi kauhistus, jos joutuisin nyt asumaan yksin. Iloitsen yhdessä asumisesta. Nämä asiat tuntuvat hyvältä:
On ihana herätä toisen vierestä.
Mies on aina saatavilla, kun kaipaan ja tarvitsen häntä.
Teemme asioita yhdessä. Nautin siitä, että tiedän ettei suhde ole jatkuvaa tapailujen yhteen sovittamista ja jatkuvia eroamisia.
Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunne on syvä.
Oppii todella tuntemaan toisen kaikissa olosuhteissaan.
Oppii paljon uutta itsestään ja toisesta.
Kasvaa ihmisenä, kun ei voi piilotella omaa keskeneräisyyttään.
Elämisenkulut tulevat halvemmaksi (mieheni kyllä maksaa kaiken) kuin yksin.
Turvallisuuden tunne ja luottamus syvenee.
Vaikka asumme yhdessä, niin voin silti olla "vapaa"eli tarkoittaa, että saan tehdä haluamiani asioita ja olla omassa rauhassani (meillä on aika iso talo, joka myös mahdollistaa sen). Minä en rajoita miestäni, eikä hän minua. Haluamme, että kumpikin on onnellinen. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että haluaa toiselle hyvää ja antaa toisen toteuttaa itselleen tärkeitä asioita.
Voin mennä kavereiden kanssa tai lähteä reissulle siskojeni kanssa Tallinnaan. Meidän suhde perustuu molemmin puoliseen luottamukseen ja arvostukseen, joten emme kyttää toisiamme emmekä ole mustasukkaisia. Tosin jotain rajoja on. . esim. se etten yövy miespuolisten kavereiden luona, enkä tietenkää tapaile muita miehiä.
Minusta meidän parisuhteessa yhdistyy sekä parisuhteen että yksin olemisen hyvät puolet. Tämä on suhde, jossa haluan olla.. voin elää vapaana ja rakastaa.
Juuri tuollaista suhdetta itsekkin etsin. Olen eronnut ja ainut lapsi ajat sitten muutanut pois kotoa. Haluan pitää oman kotini ja haluaisin että kumppanillani olisi omansa. Näin molemmat voisivat vetäytyä omaan rauhaansa mikäli siltä tuntuu. Yhteistä aikaa voisi viettää aina jomman kumman luona.
Tuohan kuullostaa ihan kaverisuhteelta.
Hmm... kysymys kuuluu, kuinka traumatisoinut kanssa suomen kanssa on?
Et normaali suhde tuntuu mahdotoman raskalta...
kuka sen määrittää mikä on kellekkin se "normaali" suhde?
ei pidä mennä muiden normien mukaan!
Ainahan asiat voi tehdä myös hankalamman kautta.
Suomalainen on sellainen, että ihan tavalliset asiat vaan pitää tehdä vaikeiksi. Pitää etsiä ja rakentaa ongelmia sellaisiin paikkoihin, missä niitä ei edes ole.
Sakuralle:
Olen elänyt ns. normisuhteessa yli 20 vuotta, mies ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Hyvät välit kaikkien kanssa.
En vain enää halua hoitaa ketään, paitsi vanhaa äitiäni.
Olen siis traumatisoitunut? Kerropa omat elämänkokemuksesi?
Muuten ok ja ihanne suhde (minulle jo eronneena, kun lapset ovat jo omillaan), mutta koska ehdottaja on mies, niin tuossa takana saattaa piillä se, että ei sitoudutakaan vakavissaan toiseen, vaan on ns."löyhä side", joka tarkoittaakin lopulta avointa suhdetta.
Minä en naisena missään nimessä halua sellaista suhdetta, vaan minun on voitava luottaa toiseen, vaikka olisimmekin omissa oloissamme, niin että kumpikaan ei ala käyttämään tilannetta hyväkseen. Joka näyttää olevan tämän päivän trendi ja siksi ennemmin olen itsekseni, ennenkuin löydän sen oikean suhteen. Lukekaa vaikkapa sukupuolitautiosiot ja ne määrät, mistä sellaiset nimenomaan voi johtua.
paskapuhetta. itse kun ainakin olen sellainen ihminen että en pysty kenenkään kanssa olemaan 24/7, vaan tarvitsen omaakin aikaa!
Miksi kukaan olisi tuollaisessa omillaan elävässä suhteessa, ellei nimen omaan haluaisi pitää mahdollisena sivusuhteita?
Minä ainakin haluan mennä sekä nukkumaan että herätä aamulla oman rakkaani vierestä.
Saan parisuhteessa omaa aikaa töissä ja harrastuksissa ja muutenkin jos haluan.
Sinä tarkoitat varmaan sitä että ahluat aikaa olla muiden kanssa kun asunkumppansi, joka kuvittelee seurustelevan kanssasi.
kaikki eivät halua olla liimaantuneita toiseen
"Minä ainakin" NIINPÄ, kaikki muut ihmiset eivät olekkaan "sinä"!
Avioliitossa meikäläinen saa omaa aikaa, kun käyn salilla ja silloin tällöin tuulettumassa kavereiden kanssa. Sekä silloin, kun mies on töissä. Samoin tekee mieheni. Ei meillä olla 24/7 liimautuneena toisiinsa. On teillä ihmeelliset kuvitelmat parisuhteesta.
"On teillä ihmeelliset kuvitelmat parisuhteesta."
Kyllä ne on valitettavasti ihan käytännön kokemuksia parisuhteesta. :(
Eksäni oli juuri sellainen liimautuja, hän oli täysin aloitekyvytön, passiivinen pikkulapsimainen, kiukutteleva ja nalkuttava muka-aikuinen, joka oletti koko ajan, että häntä palvellaan ja viihdytetään. Jäi vielä roikkumaan eron jälkeen niin, että piti uhkailla poliisilla. '
Kyllä yhteiseenkin kotiin voi tuoda panokaverin, mikäli kumppanilla on sen verran elämää ettei ole kotona 24/7 ja jos on vähänkään epärehellinen luonteeltaan. Mutta sitten jos on luotettava ja rehellinen niin haluaa pitää sen oman asunnon ihan vaan siksi että tarvitsee omaakin aikaa. Minä ainakin hermostuisin jos poikaystävä pyörisi jaloissa jatkuvasti. Eikä minulle riitä se, että pääsen halutessani vaikka yksin lenkille tai jotain. Kun voi tulla jotain tilanteita, että ei yksinkertaisesti vaan jaksa kuunnella toista siinä vieressä vaan haluaa olla montakin tuntia itsekseen ja mietiskellä. Ei siinä voi toista potkia pihalle että 'annappas mulle nyt vähän omaa aikaa.' Joten oma asunto ja silti toimiva suhde, miksi ei? SELLAISEEN en suostuisi, että nähdään kerran viikossa ja muu aika nyhjötetään omissa oloissa. Ennemminkin niin, että päivä-pari viikossa ollaan itsekseen ja muu aika vuorotellen toisen luona.
miten panokaverit liittyvät suhteeseen?
oot sairas !!!!
Kyllä tuollainen suhde toimii, jos niin haluaa. Jokaisella on oikeus ja vapaus elää myös omaa elämää ja nauttia elämästä. Ei ihminen silti ole yksin tai yksinäinen, samalla tapailee miestä tai miehiä. Pitkien epäonnistuneiden suhteiden jälkeen tämä vaihtoehto sopii mainiosti. Jokaisen ihmisen pitäisi oppia olemaan yksinkin eikä olla rippuvainen muista ihmisistä.
2-keskinen suhdehhan se on sekin, että asutaan eri osoitteissa. ei siinä mitään kolmansia osapuolia ole!
Toimii, itselläni on n.20v. kokemus. Pelisäännöt vai tehtävä ajoissa selviksi.
En tiedä onko mahdollista mutta ajatus ainakin hyvä. Todella hyvä jos vain toimii.
Seurusteluun ei kukaan kavereistani eikä tutuistani enää halua koska kokevat seurustelukumppanin olevan riippakivi joko tietäen tai tiedostamatta.
Minun on myönnettävä, että itse haluan ihan perinteisen suhteen. Asutaan samaa taloutta ja herätään aamuisin toistemme vierestä.
Tätä toivon, vaikka takana onkin yksi eroon päättynyt pitkä avioliitto.
No, ensin tietysti pitäisi kohdata hänet, jonka kanssa sen kodin jakaa.
No juurikin tuollaisen suhteen minäkin haluaisin.
Oma koti molemmilla, yhdessä silloin kun molemmille sopii.
Voisi harrastaa ja matkustella yhdessä tai erikseen.
Minä ainakin rakastan välillä olla yksin ja omillani, lapset muuttaneet jo pois, itselläni uusi asunto vain minulle, ensimmäisen kerran lähes 30 vuoteen :)
Olin suhteessa reilut 8 kk, ihan vasta lopetin sen koska mies oli liian sitova ja liikaa minun kotonani.
En halua, että tuossa pyörii aina joku...
Nytkin ärsyttää tekstiviestien tulva kun ei halua tajuta tilannetta...
Sama minulla..seurustelin muutaman kuukauden ,niin mies toi joka ainut kerta omia tavaroitaan mun kämpille..sitten alkoi lampata jatkuvasi ja soitteli ja viestiä laittoi keskellä yötäkin.Oli jo muuttamassa samalle paikkakunnalle..hitto mulla palo roput täysin..olin tehnyt ajat sitten selväksi,että kumpikin asuu omissa kämpissä ja välimatka ei haittaa,mutta ei..TEIN LOPUN KAIKESTA!Ei tarvi olla kuin teinit yhessä jatkuvasti ,on sen verran ikää ja elettyä elämää,että haluaa antaa aikaa omille lapsillekkin,vaikka ovatkin aikuisia.Niin ,että parempi yksin sitten vaan!
Palstalla tuntuu olevan aika paljon löyhään seurusteluun halukkaita naisia.
Olen 43 vuotisa perheellinen mies, jolla menee vähän kehnosti vaimon kanssa.
Voisin mielelläni pitää hyvänä, viettää aikaa ja harrastaa naisen kanssa, joka ei halua suhteelta sen enempää.
Yhteysteitoja voi pistää tähän alle, otan yhteyttä.
jätkä paska ! Toivottavasti eukkos ymmärtää avata jakorasiaansa muuallakin kuin kotona !
"kehnosti vaimo kanssa"???
Tyhmä tai ääliö?
Yhteystietoja alle? Hieno homma, munille pitää potikia.
On se mahdollista, itsellänikin kokemuksia vastaavanlaisesta suhteesta. Se on sanottava, että asiat kannattaa tehdä selväksi. Siis mikä on sallittua ja mikä ei jne. muuten tulee helposti turhaa draamaa.
Joskus kyllä kaipaa enemmän ja joskus taas, jos on tiiviimmin oltu yhdessä niin silloin vähän vähemmän. Välitän tästä ihmisestä ja meillä on hauskaa, mutta en voi sanoa rakastavani häntä ja siksi tämä suhde toimii tällaisenaan ihan hyvin.
Suhteen osapuolina on usein kaksi ihmistä ja nämä määrittävät sen millainen se on. Jos se on molemmille ok, niin sitten se. Tuollaisessakaan suhteessa ei silti voi olla liian itsekäs ts. että tavattaisi vain kun MINÄ haluan ja tehdään asioita joita MINÄ haluan jne. Ystävällinen ja välittävä ilmapiiri ehkä tärkeintä. Toisen kunnioitus yksilöllisenä ihmisenä.
ei se paranna tai tee parisuhdetta että asutaan yhdessä.
ihan samallalailla kaikki toimii kuten muissakin suhteissa, MUTTA EI ASUTA YHDESSÄ - joten minkäänlaisia "erikoisia pelisääntöjä" ei tarvita!
No. Saman katon alle en enää minäkään ketään ota. Pärjään muuten ilman naista, mutta mukavaa olisi naida napsauttaa ja minulle ei käy tilapäissuhteet.
Mitä siis teen, jos sopiva aviopuolisoa ei löydy ? Kertokaa !
Nykyihmiset ovat niin itsekkäitä, että kukaan ei jousta missään asiassa. Ovat mustasukkaisia ja ystäviä eivät kaipaa.Sitten muka podetaan yksinäisyyttä.
Jännä paradoksi: syytät nykyihmisiä itsekkäiksi, mutta et näe itsessäsi itsekkyyttä.
Haluaisit "naida napsauttaa" mutta muuhun et naista tarvitse...
Ratkaisu: hommaa maksullinen vakipano. Ja on niitä varmaan ilmaisiakin, esim. jossain seksitreffit-palvelussa. Toki ilmaisille täytyy antaa tosi hyvä hoito että niistä vakipanon saisi..ovat vaativia ja kyltymättömiä.
Tälläisen suhteen minäkin haluaisin!!!
Siihen voisi kuulua myös SEKSIÄ , silti olisimme kuin vapaat ,emmekä asuisi toistemme kanssa -kävisimme vain KYLÄSSÄ!!!
mies kysyy1.11.2012 21:01
"Ei avioliittoa, ei lapsia, ei yhteen muuttamista. Vietetään aikaa ja harrastetaan..."
Melkoisen outo paikka ois varmaan maailma muutaman kymmenen
vuoden kuluttua. Kun ei avioliittoja, ei lapsia, vaan jonnin joutavaa ajantappamista
ja harrastelua.
Sitten lopuksi viimeinen lähtijä puhaltais nuotion sammuksiin.
Olen tällaisessa suhteessa ollut jo yli 12v. Siitä kihloissa 7v. jee ihan mahtavaa eikä mitään ylimääräistä säätöä.
Seukkasin kerran yhen tollasen miehen kans. Sen sydämes ex avovaimo aina ykkösenä. Kyttää sitä, koska ex asuu samalla paikkakunnalla. Kiitos ja hyvästi.
Minäkin haluaisin juuri tuollaisen suhteen
Siis seksisuhde? Ei puhuttu rakastelusta.
Seksistä.Siis on mahdotonta.
Ei ole sama asia kuin pelkkä seksisuhde. Minä en ainakaan seksisuhteen kanssa harrastaisi yhtään mitään yhdessä tai matkustelisi yhdessä jne.
Tässä sen näkee, miten vaikea ja mahdoton asia tämä on useimmille käsittää ja hyväksyä. Minä haluan sellaisen suhteen, jossa ollaan uskollisia (kuten yleensäkin), mutta asutaan eri asunnoissa. Mikä tässä on liian vaikeaa ymmärtää?
Yhtäkään sellaista miestä, joka oikeasti kestäisi tällaista suhdetta, yhtäkään en ole tavannut. Miehet ovat on mustasukkaisia ja omistushaluisia, ja sitä en halua enää ollenkaan. Ikinä.
Joku puhui kihloihin menosta, miksi ihmeessä? En halua avoliittoon, en kihloihin, en naimisiin enkä varsinkaan lapsia.
Itse seurustelen jo toista vuotta miehen kanssa joka pitää omaa taloutta kuten minäkin. Nyt on alkanut ketuttamaan kun on alkanut tuppaamaan kyläilemään soittamatta/ilmoittamatta saapumisestaan mitään.
mikä hemmetin oletusarvo se on, että pitää asua yhdessä kun ollaan suhteessa?!
Kyllähän tollanen voi toimia just silloin ku niin sovitaan heti jo alussa. Jos suhteeseen ja yhessä oloon ensin lähetään täysillä mukaan ja sit myöhemmässä vaiheessa aletaan vaatia sitä omaa aikaa ja rauhaa ni se ei enää toimi. Tollasessa suhteessa pitää olla sit alusta lähtien pelisäännötki selvät kummalleki eli millasena suhde on ja pysyy, onko pelkkä kaveruus ja onko ne yhessä vietetyt ajat kanssa yhteisiä vai vaan silloin ku toiselle sopii.
edelleenkin: se on parisuhde. ei se yhdessä asuminen sitä suhdetta rakenna vaan ihmiset!
Kaikissa parisuhteissa pitää tehdä pelisäännöt ja odotukset suhteelta selviksi.
Itse en ihan ymmärrä, miten keskustelijat haluavat jo ENNEN suhdetta määritellä vahvasti, mitä siltä haluavat. Miksi on tarve edeltäkäsin määritellä rajat olemiselle parisuhteessa?
Oma ihanteeni voisi jonkun naisen kanssa olla edellä mainittu "kevytsuhde". Jonkun toisen naisen kanssa saattaisin haluta asuakin yhdessä, mutta vaatisin naiselta kuitenkin silloin korkeampia laatukriteereitä kuin vapaammassa vaihtoehdossa, jossa emme asuisi yhdessä. Tiedän hyvin, että yhteen muuttaminen voi olla suhteen lopun alku, koska kumppanit alkavat käydä ajan mittaan toisen hermoille. Näin en kuitenkaan usko käyvän kaikkien mahdollisten kumppaniehdokkaiden kanssa. Yhdessä asumisen tärkeimpiä kriteereitä on hyvä vuorovaikutus ja keskinäinen luottamus. Sellaista naista en ole toistaiseksi löytänyt.
Lasten hankkimistakaan en ole koskaan osannut ajatella jonakin osana "elämän suunnitelmaa", jossa minun olisi perustettava perhe. Olen edelleen lapseton 45 v mies, enkä suunnittele tai kaipaa lapsia. Silti voin kohdata sen naisen, jonka kanssa vielä teen lapsen tai useammankin, jos hän täyttää ne laatukriteerit, mitä odotan lasteni äidiltä. Tässä on kuitenkin myönnettävä, että ne vaatimukset ovat niin korkeita, että pidän lasten hankkimista tulevaisuudessa erittäin epätodennäköisenä. Sopivaa vapaata ja nuorta naista tuskin löytyy, mikä on ihan ok. Olen varmasti onnellisempi suhteessa ilman lapsiakin kuin onnettomasti eronneena viikonloppuisänä.
Tulevaisuutta ei voi ennalta tietää, eikä elämää siksi kannata ihan tarkasti suunnitellakaan.
Vapaalla miehellä ei varmaankaan ole siksi lapsia kun lasten äideilläkin on laatukriteerit lastensa isistä.
Ihan hyvä huomio sinulta Vapaa oon(ko).
Mutta haluaisin kysyä sinulta, onko tässä jokin ristiriita muka olemassa minun ja naisten (lasten äitien) kriteereiden osalta? Siis molemmat vaativat toiselta paljon ja sekä minä että naiset pidämme kriteereistämme kiinni.
Olen erittäin hyvilläni, jos naisetkin pitävät kiinni korkeista kriteereistä lastensa isille. silloin voimme onnistua välttämään onnettomat erot ja lasten yksinhuoltajuuskuviot.
Aloittajalle kysmyksiä. onko tarkoituksesi kehittää panosuhde vai oletko hakemassa peitesuhdetta ja oletkin homo?
Harvalle naiselle riittää huono seksinen suhde.
Ihan samanlaista suhdetta etsin itsekin. On jo yksi pitkä avioliitto takana ja kymmenen vuotta ns. sinkkuna- tuo sopisi elämääni hyvin. Siitä, miten se onnistuisi pitemmän päälle, en osaa sanoa- kai jos molemmat sitä haluavat.
Ei sitä tarvitse yhdessä asua..Kun vain luottamus toimii!! Olemma olleet molemmat omissa asunoissa jo kolme vuotta..Eikä ole ollut viellä minkäänlaisia ongelmia,Tämän asian suhteen.Eikä olla yhdessä kun viikon-loput ja pitemmät vapaat!!
kyllä me viikollakin nähtiin
Suurin virhe minkä ihmiset tekee, on se, että yhteen muutetaan liian aikaisessa vaiheessa, tuntematta toista sen syvemmin. Aluksi kaikki tuntuu hyvältä ja on ruusuiset unelmat. Arki on kuitenkin töissä raatamista / oman paikan hakemista yhteiskunnallisesti. Tulee niitä huonoja päiviä, jolloin toisen naama on norsun v.tuilla. Oma mieliala heilahtelee jne. Rahahuolia voi ilmeta, jos tulee potkut jne.
Vastoinkäymisten aikana huomaa toisen todellisen luonteen ja yhteistyökyvyt tai niiden puutteen. Jos kaikesta huolimatta on toiselle hyvä, ja näkee tulevaisuuden yhteisenä, on valmis elämään yhdessä toisen kanssa. Tässä kohtaa suurimman osan suhteet kariutuvat.
Ensiksi kannattaa seurustella pitkään ja omissa osotteissa. Siis kenties vuosia. Jos toinen tuntuu vuosienkin päästä siltä oikealta, kannattaa muuttaa yhteen. On se loppujenlopuksi mukavinta elää toisen kanssa perheenä. Ehkä omat huoneet voi huushollilta toivoa, että saa oven vedettyä perässään kiinni kun kaipaa omaa rauhaa ja aikaa.
jep ihmiset kusevat omat suhteessa tuolla hätiköinnillä.
puolessa vuodessa asutaan jo yhdessä, on sormukset vaihdettu ja pentuakin pukataan. sitten ihmetellään kohta erotessa, että mikä meni pieleen..
"jep ihmiset kusevat omat suhteessa tuolla hätiköinnillä."
Tämä on aivan totta. Mikä ihmeen kiire joillakin on mennä yhteen asumaan, kihloihin ja vielä lapsikin siihen tehdä?
Itse olen muuten tuon aloittajan kanssa samaa mieltä, tuollaisen suhteen kun saisi.
Siksi kuljenkin sinkkuna kun miehet tuppaavat liikaa vahtimaan, ei sovi minulle. Minä haluan kulkea ja nauttia elämästä enkä kyhjöttää jonkun miehen vieressä. Vapaus on tärkeintä, ei mikään muu.
Näitähän on vaikka kuinka.Hyvä valinta noinkin.
Helppo erota jos menee sukset ristiin :-)
Asuimme erillämme liki kymmenen vuotta ja nyt asumme saman katon alla, kun alkoi siltä tuntumaan. Ihan kivasti menee edelleen. Eli majailimme tarpeen mukaan aikaisemmin toistemme luona ja lomat tietty aina yhdessä. Toimi ihan hyvin. Siippani isä jo ns. ollut yhdessä liki 20 vuotta ystävättärensä kanssa. Molemmat asuvat erillään ja jopa eri kaupungissa. Lomat, viikonloput ja yhteiset harrastukset ja ystävät. Tämä riittää heille. Aivan ihania ihmisiä molemmat. Miksi ei onnistu, jos vain molemmat juuri sitä haluavat. Aikuisen ihmisen rinnalleen jakamaan onnea ja iloa sekä lohtua tuomaan tarvittaessa. Silti kummallakin oma asunto ja tarvittaessa oma rauha. IHAN JES asia!
Hieno juttu!
Minäkin haluan tollasen fuck-buddy-suhteen!
hienosti olet asian ymmärtänyt!!!
Toimii loistavasti, jos kumpikaan ei halua perustaa perhettä ja saada lapsia.
Monille nuorille naisille tulee jossain vaiheessa vauvakuume, joten sopiva kumppani on nainen, jolla on jo lapsiluku täynnä tai joka ei jostain syystä voi tai halua saada lapsia.
Itselläni on juuri tuollainen hyvin toimiva suhde, mutta olemme molemmat yli 40-vuotiaita. Kumpikin asuu omassa taloudessaan ja joka toinen viikonloppu jompi kumpi valmistaa ruuat ja on isäntänä tai emäntänä. Viikolla voidaan käydä yhdessä iltaisin lenkillä tai kulttuuririennoissa.
Jonkun aikaa kesti, että mies uskoi että en todellakaan halua hänen muuttavan kotiini enkä ruveta hänen taloudenhoitajakseen.
Sopii minulle hyvin :)
Millainen olet?
kirjoita cool.sun@hotmail.fi
Kaikkihan mahdollista on, riippuu siitä mitä ihmiset haluavat. Eikä eri tavalla ajattelevilla sinällään ole oikeutta tuomita tai neuvoa mitä jonkun toisen tulisi elämässään tehdä.
Kaikki me onnellisuutta etsimme. Eikö niin? Kyse on vain siitä, että emme kaikki saavuta sitä samalla tavalla. Jos yleensä saavutamme. Useimmille perhe ja lapset ovat elämän suola, mutta eivät kaikille. Jokut eivät edes kestä elää arkeaan yksin, toisille se on elinehto. Hyväksykäämme se,.että ihmiset ovat yksilöitä.
Oleellista toki on, että suhteessa, olipa minkälainen hyvänsä, molemmat osapuolet ietävät missä mennään.
Tuollaisessa nyt 6 v ajan.. Puolensa joka tavalla.. Puhelimessa tulee us kertaan päivässä lötistyä silloin kun ei saman katon alla olla. Ei ole tarvinnut epäillä että kummallakaan muita olisi kierroksessa
No tollaisen suhteen on minun miesystäväni meidän suhteesta kehittänyt. Minä olen nykyisin hänelle "ystävä" tai "kaveri". Tunnen itseni vaan hyväksikäytetyksi. Rakastan häntä. Silti tämä asetelma, jossa minulta vaaditaan sopeutumista vaan "ystäväksi" mutta sellaiseksi, jolta saa s...ä, silloin kun huvittaa, aiheuttaa suhteeseen todellista epävakautta. Ja mies ihmettelee, että miksi olen aina tyytymätön :(. Meidän suhde on koko ajan ihan hiuskarvan varassa hajota. Minä olen sitä mieltä, että miesystäväni ei ole mikään mies koska hän ei ota elämästämme ja suhteestamme mitään vastuuta. Mies on mies vasta sitten, kun hän ottaa vastuuta. Minä en enää osaa arvostaa miesystävääni tämän asian takia, että halutaan vielä keski-iässä elää kuin teinit. Nykyaikana ihmiset haluaa vaan harrastaa ja harrastaa. Miesystävällänikin on harrastuksia joka päivälle. Sanonpa, että hiiteen koko harrastukset. Miksi ihmiset eivät keskity perhe-elämään? Harmittaa, että synnyin tälle aikakaudelle, jossa perhearvot ovat maahan tallotut. Samalla tunnen minäkin tarpeineni itseni aivan maahan tallotuksi. Tämä aikakausi ei vaan sovi minulle.
sä vaan haluat että sut nostetaan jalustalle ja mies toteuttaa kaikki mielenliikkeesi. et taida loppujenlopuksi välittää kuin itsestäsi?
Et ole väärällä aikakaudella vaan väärän miehen kanssa. Kenenkään ei pidä alistua elämään elämää, jota ei halua elää. Itse tein sen virheen takavuosina.
No jos niin sanot, ihan miten vaan. Hyvä jos hyvä mies sitten löytää paremman naisen, niitähän hänellä on jonossa netissä...
Olen elänyt viimeiset kymmenen vuotta näin ja suht hyvin on toiminut.
Normaaleja pähkäilyjä tottakai.
Varmimmin onnistuu sellaisten kesken, että ovat vetoavia toisten silmissä, mutta ennen kaikkea keskenään :)
Tuollaisissa suhteissa olen elänyt jo lähes 10 vuotta ja hyvin on toiminut. Ja mikä parasta, kahta suhdetta pystyy hyvin pitämään samanaikaisesti, mutta jos sitä enemmän, niin sitten alkaa jo olla säätöä liikaa. Hommaa helpottaa myös, jos naiset asuvat eri pakkakunnilla. Alusta alkaen kannattaa tehdä selväksi että tapaamiset sovitaan aina etukäteen. Lapset olen pitänyt tämän kuvion ulkopuolella eli kun lapset ovat luonani, niin silloin en tapaa ketään. Jos uhkaa tulla tuplabuukkauksia,. niin aina voi sanoa että sorry, lapset ovat luonani, tapaaminen ei onnistu :-) Tällainen systeemi on erittäin stabiili, sillä jos yhden kanssa menee sukset ristiin, niin ei tarvitse jäädä yksin suremaan eikä suin päin etsimään uutta suhdetta vaan voi rauhassa odotella että se oikea löytyy tilalle.
Itsestään selvää on, ettei tämänkaltaisen seurusteluverkoston ylläpitäminen onnistu helposti jos joku punkee asumaan saman katon alle. Suosittelen lämpimästi - ei käy elämä yksitoikkoiseksi eikä yksinäiseksi :-)
sukulaismies elää juuri näin tyttöystävänsä kanssa ja heille ratkaisu on hyvä. (keski-iän tienoilla molemmat kuitenkin). Sukulaiseni itse on hyvin itsenäinen mies (ei kovin seurallinen). Tuskin baareissa edes käy.
Molemmilla omat asuntonsa, naisystävällä vielä teini-ikäisiä lapsia edellisestä suhteesta joista yksi vielä asuu kotonaan välillä isänsä, välillä äitinsä luona.
Pari näkee aina kun aikaa on ja käyvät yhdessä tanssimassa ja mökkeilemässä ym. ja välillä taas elävät itsenäistä elämää. :)
Joillekin sopii, joillekin voisi olla mahdottomuus. Vuosia ovat yhdessä näin eläneet eikä kyse ole mistään panosuhteesta niin kuin jotkut tällaisia suhteita tässä ketjussa ovat kommentoineet :/ Sukujuhlissakin ihan pariskuntana tulevat.
Aika kapeakatseista ihmisiltä että jos ei ole valmista muuttamaan yhteen tai astumaan avioon niin sitten ollaankin vain jossain irtosuhteessa... huhhuh. Jotkut oikeasti osaavat luottaa toiseen ja ovat luottamuksen arvoisia.
Itse olen nuori nainen ja voisin kuvitella itsekin eläväni noin. Haluan sisustaa ja laittaa kotiani miten haluan ja palata aina välillä omaan rauhaan mukavien yhteisten hetkien jälkeen ja odottaa innolla uutta tapaamista. Voi olla että muutan mieltänikin, mutta pidän ajatuksesta nyt.
No sinä sopisit minun miesystävälleni. Hän ei halua sitten laittaa naiseensa yhtään pennosta, eihän sellainen "ystävä" nainen oli kumminkaan vaimo, johon satsataan. Mutta tällainen "ystävä" nainen tulee kyllä halvaksi...se ei voi vaatia mitään, ei tartte osallistua ruokakustannuksiin, voi tulla vaan syömään. Koska kun "kyläilee" toisen luona, niin ei ole millään muotoa kustannusvelvotteinen. Lahjoja ei tartte ostaa, koska sehän on vaan "ystävä". Ei tarvitse kertoa mitään menemisistään eikä ole tilivelvollinen muista suhteista, koska eihän "ystävä" voi sellaista vaatia. Ja jos sitten kävisi niin, että se "ystävä" tulisi raskaaksi, niin ei tarvitsisi ottaa mitään vastuuta lapsesta, sehän on sen "ystävän" lapsi. Ainakaan ei sitten tarvitsisi valvoa öitä ja voisi lähteä omaan kotiin aina kun kyllästyy. Eikä tarvitsisi tuhlata rahoja vaippoihin, koska sehän olisi sen "ystävän" lapsi. Tämä on kyllä ihan vakavissaan sellainen juttu, mikä minua mietityttää.
Hyväksikäyttöä.
Sinä annat, etkä saa mitään. Pidemmän päälle siitä tulee paha mieli.
Oikein nuuka ihminen ei halua/osaa antaa toiselle edes hyvää mieltä, vaikka se olisi periaatteessa ilmaista (kunnioitus, toisen tunteiden huomioiminen jne.)
Kuvio jatkuu niin kauan kunnes Sinä päätät että et ole enää hyväksikäytettävä uhri.
miksi naiseen pitäisi muka mitään satsata? eihän naisetkaan satsaa miehiin mitään... vai onko se joku perkeleen vaihtokauppa että kun pari harrastaa seksiä niin naiselle pitää kantaa kaikki mahdollinen eteen?
ei helv.... ei kyllä niiiiiin toimi!
"Oikein nuuka ihminen ei halua/osaa antaa toiselle edes hyvää mieltä, vaikka se olisi periaatteessa ilmaista (kunnioitus, toisen tunteiden huomioiminen jne.)"
Sinäpä sen sanoit. Pitää varoa ihmisiä, jotka imevät toisen kuiviin antamatta mitään. Parisuhteissa tuollainen on joskus vaarana. Tunteet saavat katsomaan läpi sormien huonoa välinpitämätöntä käytöstä. Nimimerkki väärällä aikakaudella kertoo karua kieltä huonosta suhteesta.
Ja mitä en ole satsannut? Kaikkeni olen yrittänyt. Mies on saanut monta vuotta ilmaiset ateriat eli hänen ei ole tarvinnut käydä viikonloppuisin kaupassa kuin pikkuisen jos jotain extraa on halunnut. Senkus vaan on tullut istumaan ruokapöytään ilman velvollisuutta ruoanlaitosta tai tiskeistä tms (koska mehän olemme minun kodissani). Minä olen ostanut hänelle satojen eurojen harrastuvälineen, että voisi jatkaa harrastustaan. Olen pessyt hänen pyykkinsä kun hän on niitä pyykättäväksi tuonut. Se mikä on ollut minun on ollut hänen käytössään. Kaikkeni olen yrittänyt mutta vaadin kuulemma liikaa, kun kaipaan normaalia parisuhdetta ja välillä ehkä jotain rakastavaa sanaa.
Kyllä naiset satsaavat: hoitavat kodin, pesevät pyykit, valmistavat ateriat, hoitavat mahdolliset lapset, kantavat lapset kohdussaan omassa ruumissaan oman terveytensä uhalla.
Joku voisi järkätä sinkkubileet,missä tehtäisi selväksi,että vain sinkuille jotka eivät kaipaa saman katon alle parisuhteessa.
miksi edes kommentoit asiaa jos sulla ei ole aiheesta mitään käsitystä?
Minä haluaisin juuri tällaisen suhteen. Mistä sellainen löytyisi?
Minulle ihannesuhde on sellainen, jossa puhutaan ja halataan ja nauretaan yhdessä ja tehdään kaikkea yhdessä ja ihaillaan toinen toistamme. Seksiin ei ole ollut aikaa, enkä oikeastaan ole sitä juuri kaivannut kuin ajoittain. Ihana mies. Ehkä menemme naimisiinkin vielä, mutta ei se mitään muuttaisi. Toisen kuoleman jälkeen perintöasiat helpottuisivat tietysti, jos oltaisiin oikeasti naimisissa.
Ymmärrän kyllä sitäkin, että haluaa olla vain kavereita tai panokavereita. Olen kokenut sitäkin. Eri elämänjaksoina eri asiat tuntuvat tärkeiltä.
sulle myös: miksi edes kommentoit asiaa jos sulla ei ole aiheesta mitään käsitystä?
siinä ei olla kavereita. siinä ei olla panokavereita. siinä ollaan pariskunta, JOKA EI ASU YHDESSÄ.
mikä siinä on niin hemmetin vaikea ymmärtää!?
Hei, tää on Suoli24-palsta. Kuinka paljon luetun ymmärtämistä täällä pyöriviltä noin yleensä löytyy..? :D
Itsellä suhde toimi niin kauan, kun elettiin eri paikkakunnilla. Sitten mies halusi muuttaa lähemmäs - ja lopulta mun luokseni. Siihen se kaatui. :/
Mutta joo, haluaisin seurustella miehen kanssa joka hyväksyisi yksinäisyyttä vaativan luonteeni. On mahdotonta erakoitua viikonlopuksi vain ja ainoastaan omaan seuraansa, jos joku toinen palloilee samassa kämpässä. Mielenterveys siinä menee.
Jo Katharine Hepburn totesi: "Miesten ja naisten tulisi asua toistensa naapureina, ja käydä usein toisillaan kylässä."
Hei, tää on Suoli24-palsta. Kuinka paljon luetun ymmärtämistä täällä pyöriviltä noin yleensä löytyy..? :D
Itsellä suhde toimi niin kauan, kun elettiin eri paikkakunnilla. Sitten mies halusi muuttaa lähemmäs - ja lopulta mun luokseni. Siihen se kaatui. :/
Mutta joo, haluaisin seurustella miehen kanssa joka hyväksyisi yksinäisyyttä vaativan luonteeni. On mahdotonta erakoitua viikonlopuksi vain ja ainoastaan omaan seuraansa, jos joku toinen palloilee samassa kämpässä. Mielenterveys siinä menee.
Jo Katharine Hepburn totesi: "Miesten ja naisten tulisi asua toistensa naapureina, ja käydä usein toisillaan kylässä."
(Perkeleen palsta, ilmoittaa aluksi että viestin lähettäminen epäonnistui ja tulos on sitten tuplapostaus. >:( )
Itse olen kahdesti avioliitosta eronnut 50 nainen ja elän nyt kuvailemassasi kaltaisessa suhteessa, Tämä on ehdottomasti paras ihmissuhde mikä minulla koskaan on ollut. Olen toki kuullut arvosteluja ympäristöstäni että otan suhteesta irti vain ne herkkuhetket enkä elä arkea.
Minulla ja miesystävälläni on molemmilla epämieluisia kokemuksia ns. perinteisestä suhteesta. Olemme siten valinneeet tai oikeastaan ajautuneet vuosia sitten tähän tilanteeseen että emme asu yhdessä mutta olemme sitoutuneet yhteen (L.A.T, living apart together).
Kummallakaan meistä ei ole lapsia edellisistä liitoista eikä meillä luonnollisestikaan ole yhteisiä lapsia koska olemme tutustuneet toisiimme lähes viisikymppisinä.
Meillä on samat harrastukset, sama maailmankuva, mutta ei sama asunto. Minä vaan kun en kerta kaikkiaan viihdy saman katon alla kenenkään kanssa vaan haluan omassa asunnossani oman vapauteni. Toki kyläilemme toistemme luona ja joskus harvoin vietämme yötäkin yhdessä.
Tuollainen suhde voisi jopa toimia, etenkin jos on kyse aikuisista jotka ovat kokeneet avio/avoliiton, lapset ym..
Jokainen tarvitsee omaa aikaa ja ikää kun tulee sitä tuntuu haluavan aina vaan enemmän. Harrastuksiin ja iltarientoihin mukavampi lähteä kun on kaveri..kyllä se tietty onnistuu yksinkin.
Eli oma napa paras napa?
Eikö noita seuralaispalveluita ole jo olemassa?
Jep tälleen oon elänyt jo yli 10 vuotta saman kanssa, sitä ennen 27v liitto takana.
viikonloput ja lomat yhdessä, paljon matkustelua ja yhteisiä harrastuksia, joskus 6viikkoakin saman katon alla lomalla.
Näin on hyvin!
Juu,ei lapsia se on se viisain ratkaisu parisuhteessa.
On nähty kuinka paljon juuri lapset joutuu kärsimään aikuisten typeryydestä,he ovat uhreja ! Tuo ajatus puhuu juuri sen puolesta kuinka itsekkäitä ihmiset ovat,paras elää ihan kahdestaan tai yksin!
Olen 37v nainen ja itsekin etsin juuri tuollaista suhdetta,meitä siis on muitakin.Tähän varmasti paätee sama sääntö kaikille,mitä enemman ihmisiä tapaa sitä suuremmat mahdollisuudet löytää itselle sopiva kumppani,eivät kaikki hae avioliittoa ja perhettä
Olen tavannut muitakin jotka ovat avoliiton kokeneet eivätkä koe asiaa omakseen,omaa aikaa ja oma tila pitää olla vaikka olisi suhteessakin.Tsemppiä siis etsintään!.
Mulle sopisi vallan mainiosti juuri tuollainen aikuinen suhde.Tuntuu että maassamme on ahdasta tässäkin mielessä eli vain yksi tai kaksi tapaa elää ja niinhän ei ole.On erilaisia ihmisiä ja tarpeita.Joskus tuntuu että nämä avioliitot ym ovat yhteiskunnan "salaliittoja" kontrolloida,hallita ihmisiä.Ihminen joka on sinut itsensä kanssa,ei ole läheisriippuvuutta tms.ei tarvitse tuollaisia "liittoutumisia".Ja jos tykkää toisesta sitä on kyllä uskollinen ym.Ei ihmistä voi loppujen lopuksi ulkoapäin ohjata,paitsi "koneita".Ja ikävä kyllä moni on antanut periksi näille "systeemeille" ja ovat kuin "zombeja".Mutta tuollainen suhde olisi ihanteellinen!
Yleensä suhde johtaa vääjäämättä siihen, että jompi kumpi haulaa vähintäänkin muuttaa yhteen. Luultavasti tuollainen suhde myös "väljähtää" ennen pitkää ja tilallesi löytyy joku toinen.
yleensä se suhde juurikin pysyy päinvastaisesti tuoreena kun ei olla kokoajan tekemisissä ;)
Suhde?? On mahdollista, mutta siitä ei käytetä nimitystä "suhde" vaan "kaverisuhde". Suhteeksi voi sanoa vasta sitten kun kummatkin ovat vanhoja (80 )ja asuvat vanhainkodissa eri huoneissa tai saattaapi saada jopa saman huoneenkin.
eli sinulle suhde on sama asia kuin yhdessä asuminen?
asuuhan ne ihmiset yhdessä väljähtäneessä suhteessa, eivätkä harrasta seksiä kun ei ole mitään tunteita toista kohtaan. SE ON KAVERISUHDE.
se kun mennään ja touhutaan yhdessä ja välitetään toisesta, muttei asuta yhdessä on TAAS PARISUHDE.
kannattaisiko tuota herätä 2000 luvulle? ;)
olemme olleet naimisissa yli 30v. sitä ennen avoliitossa. Sormuksia ei ole ollut ollenkaan emmekä ole olleet kihloissa... rakastamme toisiamme ilman moisia 'tapoja', eikä ollut häitäkään, vihittiin vapaapäivänä maistraatissa ilman sukulaisia.Naimisiin mentiin jotta toisillemme omaisuuden turvaamme jos/kun jommallekummalle kuolo kohdalle osuu, ei pääse sukulaiset osille... lapsia emme ole kumpikaan tarvineet mihinkään joten on jäänyt hankkimatta... riitämme toinen toiselleilman mitään teennäistä 'perheidylliä'
Vain jos löydät sellaisen naisen, joka haluaa sitä myös.
Samanlaista suhdetta haluaisin juuri itsellenikin, se olisi ihana. Olen ollut kerran naimisissa ja hyvin suurella todennäköisyydellä en toista kertaa mene naimisiin. Ja tollainen suhde voi kyllä onnistua hyvinkin kun molemmat ymmärtää pelin säännöt ja ne keskustellaan alussa selväksi.
Aivan ideaalisuhde tuollainen! Yhtään paskahousu kakaraa en halua ja oma tila on tärkein.
Kuulostaa aidolta vastuunpakoilemiselta. Tehkööt vaan muut eläkkeenmaksajat, meille kyllä eläke kelpaa.
Niinpä. Menepä kuule kysymään tuhannelta yhden tai useamman lapsen vanhemmalta, miksi he halusivat lapsia. Sataprosenttisen varmasti et löydä yhtäkään ihmistä joka sanoo "No joo, itse asiassa en voi sietää lapsia enkä olisi missään nimessä halunnut vanhemmmaksi, mutta ihan vain sen takia suostuin tähän taakkaan että olen vastuuntuntoinen ihminen ja halusin tehdä tulevan eläkkeenmaksajan. Yhtä tuskaahan tämä on ja hirveää elämää, mutta vastuu on kannettava".
Lapsia tehdään Suomessa 100 % itsekkäistä syistä joten myös lapsettomaksi saa jäädä täysin itsekkäistä syistä; siksi että se tuntuu itselle parhaalta ja sopivammalta ratkaisulta.
miten vastuu liittyy mitenkään siihen elääkö saman katon alla vai ei? :D
No kelpaako lapsettomien maksamat lapsilisät ja eläkkeet?
Olet juuri kaltaiseni ihanne mies? olen haaveillut
teistä liian kauan menettänyt jo toivoni
onko tuollaisia olemassakaan kakkea on
mutta juuri sinä puutut elämästäni
olet elämäni valo kiitos ettää olte olemassa
kerro pian mistä löydän sinut
Itse haluaisin normaalin parisuhteen (avo- tai avioliitto) useastakin syystä. Lapsia en enää halua, koska niitä jo on, mutta haluaisin mielelläni jakaa jonkun kanssa arkea (kotityöt, yhteiset kulut). Siinä vaiheessa kun asunto on maksettu ja perintöjä saatu, niin ehkä siinä vaiheessa tulisi kyseeseen AP:n ehdottama suhde, mutta nyt tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan ihan tavallista normaalia parisuhdetta, jossa kummallakin on omaa tilaa ja mahdollisuus tehdä omia juttuja, jolloin yhteinen koti olisi sen verran iso, että kummallakin olisi oma huone.
https://www.youtube.com/watch?v=5Q4U3MVx7rs&feature=plcp
Hienoa lukea, että on miehiä, joille tällainen suhde olisi ihanteellinen! Minun kokemukseni miehistä kun on se, että on miestä kohtaan loukkaavaa, jos nainen haluaa omaa aikaa ja tilaa.
Olen juuri eronnut, enkä usko, että koskaan enää olisin valmis sellaiseen parisuhteeseen, jonka toimiminen edellyttää sellaisia kompromisseja, että pitää luopua siitä, mitä itse on. Jos vielä joskus päädyn parisuhteeseen, siinä on kaksi peruspilaria: Ensiksi toisen kunnioittaminen sellaisena, kuin toinen on, kaikkine vikoineen päivineen eikä siinä yritetä muuttaa toista. Toiseksi se, että kummallakin on omaa tilaa, molemmat ovat kokonaisia ja itsenäisiä ihmisiä, ja yhteiselo perustuu pelkästään kummankin haluun olla yhdessä. Toinen ei siinä ole vastuussa toisen onnesta.