Hei!
Anteeksi että avaudun mutta mulla on ollut paljon rankkoja asioita elämässä. Olen ollut perhekodissa vanhempien takia koska äitini ei kykene kasvattamaan minua (pyörätuolissa) ja isäni on kuollut. Perhekodissa minua kohdeltiin kaltoin ja retuutettii ja haukuttiin ... Olin siellä 6 vuotta. Aihdoin sijaisperheeseen ja sekään ei onnistunut koska sijaisäiti oli alkoholisti. Loputa pääsin kotiin kun olen nyt 16. Kotona minulla menee kuitenkin hermo mutta haluan asua äitini kanssa mutta kun hän on halvaantunut niin hän ei ymmärrä parastani. (Vaihdoin koulua kanssa kun muutin) minua on kiusattu ala-aste aika. Siirryin ylä asteelle niin ei ollut mutään ongelmaa muuta kun kaikki muutot ja tuli pientä masennusta silloin olin "poikki". Asia jota yritän sanoa on se: mua kiusataan ysillä ja haukutaan ja mun perhettä haukutaan koska mulla on ollut vaikeaa äidin ja isän takia. Olen ollut koko elämäni kaltoin kohdeltu josta kukaan ei välitä. Minulla on poika ystävä jonka kanssa olen onnellinen ja menee htvin mutta minusta tuntuu että hän ei hyväkay minua tälläisenä kuin olen joten se huolestuttaa ja tuottaa mielipahaa (1vuosi ollaan oltu yhdessä) aloin polttamaan tupakkaa koska ressini väheni ja se helpottaa. Olen aikaisemmin ollut hyvä urheilia mutta se jäi kun "masensi". Mulla ei ole elämässä mitään auringon paistetta... Ahdistaa,itkettää,haukutaan,ei välitetä,ei mitään! Olen poikki! En tiedä mitä teen?! Ei ole isää joka rakastaa ja äitini on sairas kun on halvaantunut niin ei ymmärrä ja poikaystäväni välittää mutta ei ymmärrä ja plus koulussa haukkuminen. En jaksa urheilla enään koska se EI HUVITA,koska kiinnostus meni ,koska ei mitään hyvää ja kaikki päin persettä...Auttakaa! Kertokaa mitä teen? Ei ole mitään,eikä ketään. RAKASTAN SILTI POIKAYSTÄVÄÄNI...
Anteeksi että avaudun mutta mulla on ollut paljon rankkoja asioita elämässä. Olen ollut perhekodissa vanhempien takia koska äitini ei kykene kasvattamaan minua (pyörätuolissa) ja isäni on kuollut. Perhekodissa minua kohdeltiin kaltoin ja retuutettii ja haukuttiin ... Olin siellä 6 vuotta. Aihdoin sijaisperheeseen ja sekään ei onnistunut koska sijaisäiti oli alkoholisti. Loputa pääsin kotiin kun olen nyt 16. Kotona minulla menee kuitenkin hermo mutta haluan asua äitini kanssa mutta kun hän on halvaantunut niin hän ei ymmärrä parastani. (Vaihdoin koulua kanssa kun muutin) minua on kiusattu ala-aste aika. Siirryin ylä asteelle niin ei ollut mutään ongelmaa muuta kun kaikki muutot ja tuli pientä masennusta silloin olin "poikki". Asia jota yritän sanoa on se: mua kiusataan ysillä ja haukutaan ja mun perhettä haukutaan koska mulla on ollut vaikeaa äidin ja isän takia. Olen ollut koko elämäni kaltoin kohdeltu josta kukaan ei välitä. Minulla on poika ystävä jonka kanssa olen onnellinen ja menee htvin mutta minusta tuntuu että hän ei hyväkay minua tälläisenä kuin olen joten se huolestuttaa ja tuottaa mielipahaa (1vuosi ollaan oltu yhdessä) aloin polttamaan tupakkaa koska ressini väheni ja se helpottaa. Olen aikaisemmin ollut hyvä urheilia mutta se jäi kun "masensi". Mulla ei ole elämässä mitään auringon paistetta... Ahdistaa,itkettää,haukutaan,ei välitetä,ei mitään! Olen poikki! En tiedä mitä teen?! Ei ole isää joka rakastaa ja äitini on sairas kun on halvaantunut niin ei ymmärrä ja poikaystäväni välittää mutta ei ymmärrä ja plus koulussa haukkuminen. En jaksa urheilla enään koska se EI HUVITA,koska kiinnostus meni ,koska ei mitään hyvää ja kaikki päin persettä...Auttakaa! Kertokaa mitä teen? Ei ole mitään,eikä ketään. RAKASTAN SILTI POIKAYSTÄVÄÄNI...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhu sille poikaystävällesi, avautuminen auttaa aina :) samoin kannattaa myös kertoa äidillesi tuntemuksistasi. Ja jos ei ole kavereita ollenkaan tai melkein yhtään, niin aloita joku harrastus. Se voi olla vaikka lenkkeily tai pyöräily, sellanen auttaa ajattelemaan ja tekee olon kevyemmäksi.
En tietenkään voi pakottaa sinua tekemään mitään noista, mutta muista että kannattaa kokeilla, ihan oikesti auttaa :)
kukaan ei välitä? kukaan ei välitä siitä että kiusataan? haukutaan, syrjitään, hakataan, ja paljon muuta, joka päivä. kuulostaako tutulta?
siinä oli ainakin mun arkipäivää osa, kiusaajana oli noin. 450 "koulukaveria" plus lähes kaikki opettajat. sitä kesti lähes 13-vuotta. opettajat oli puolueellisia ja aina kiusaajien puolella. kiusaaja tekivät kaikenlaista esimerkiksi perjantaisin noin tunti ruokailun jälkeen kymmenen poikaa etsi mut ja alkoi hakkaamaan. miten puolustautua?
ja jotku sanoo vielä niistä joille on kertonut että pitäisi "antaa anteeksi". miten annat anteeksi kun et pysty enään kävelemään kunnolla? koska polvet ja lantio pistää vastaan kun kävelee vähän pitemmästi. miten antaa anteeksi sen että koulussa pilkattiin kodin perusteella, kun sanat eivät kuuluneet niin kaadettiin lattialle hakattin ja potkittin ja lopuksi heitettiin pää edellä betonisenään. en pystynyt nousemaan siitä itse ylös tekijöille ei tullut mitään rangaistusta. ei edes huomatusta, ei mitään. (tästä tapauksesta on jo 11 vuotta.) kiusaa mista on kyllä välillä vieläkin mutta sitä on niin vähän että sitä ei juuri huomaakkaan (onneksi)
Olen yrittänyt monia konsteja ja en voi harastaa oikein mitään polvikipujeni takia. Äitini on niin sekaisin ettei ymmärrä mistään mitään hokee vaan samoja asioita ja tuo tapahtuneesi on ollut kaamea ja itse saanut samaa kohtelua... Ainoa mihin olen ollut pettynyt niin itseeni satuttaminen... "Viiltely" mutta en todellakaa saa asioita järjestykseen. Tekisi mieli osastolla maata kun kukaan ei ymmärrä tuskaani ja kaikki miten kärsin jatkuvasti fyysisesti ja henkisesti.
Koeta nyt puhua oikein kunnolla sille poikaystävälles! Kyllä sen pitäs sua kuunnella! Kyllä se elämä oikeesti joskus muuttuu paremmaksi! :) :) :) Paljon voimia sinulle :)
Hei, Aloittaja!
Kylläpä elätkin vaikeaa ja raskasta aikaa. Kuulostaa siltä, että olet jaksamisesi rajoilla. Oisko ketään tuttua työntekijää sielläpäin, jonka puoleen voisit kääntyä ja joka tietäisi tilanteesi? Koulun terveydenhoitaja tai kuraattori ehkä, onko he ennestään tuttuja? Sitä kautta saisit varmaankin apuja. Tuollaisiin tapaamisiin voisit vaikka ottaa poikaystävän mukaan, jos niin haluat.
Hienoa, että haet apua, yksin ei tarvi jaksaa.
Terveisin, Mallu erityisnuorisotyönohjaaja, Nurmijärvi