Pakko taas tänne kirjotella kun sen verran vituttaa tällänen elämä vailla tarkotusta. Olen siis nuori aikuinen, ikää en oikeastaan halua tietyistä syistä tähän kirjoittaa.
Eli mielenterveysongelmia nyt 5 vuotta ollut, yksinäisyyttä oikeastaan koko elämä ollut, lähinnä kaveriporukoissa olin vielä ala-asteella. Diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, depersonalisaatio ja masennus, sekä nimeltä mainitsematon suolistosairaus. Koulukiusausta kestänyt about 11 vuotta, vielä toisen asteen koulutus nyt kesken mutta kiusausta ei oikeastaan ole, lähinnä olen yksin ja välillä koen vittuilua. Yksin asun, ja päivät kuluu vapaa-ajalla tietokoneen ääressä ja sohvalla istuen, miettien mitä vittua on mun elämä. Epätodellinen ja masentunut ja tunneköyhä olo, ikää ei edes 20v. Ikinä seurustellut, koska tunneköyhyys ja ei kiinnosta, tai no, välillä vähän kiinnostas mut oon niin vitun lukossa ettei se tuu onnistuu. Kavereita ei ole. Vanhemmilla omat probleemat. Koulua en välttämättä saa käytyä loppuun mt-ongelmien takia.
Tälläset kortit mulla tässä elämässä. Veivejä en oo heittäny koska mulle on monesti sanottu että kannattaa odottaa josko se elämä muuttus. No ei näytä kyl muuttuvan.
Eli mielenterveysongelmia nyt 5 vuotta ollut, yksinäisyyttä oikeastaan koko elämä ollut, lähinnä kaveriporukoissa olin vielä ala-asteella. Diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, depersonalisaatio ja masennus, sekä nimeltä mainitsematon suolistosairaus. Koulukiusausta kestänyt about 11 vuotta, vielä toisen asteen koulutus nyt kesken mutta kiusausta ei oikeastaan ole, lähinnä olen yksin ja välillä koen vittuilua. Yksin asun, ja päivät kuluu vapaa-ajalla tietokoneen ääressä ja sohvalla istuen, miettien mitä vittua on mun elämä. Epätodellinen ja masentunut ja tunneköyhä olo, ikää ei edes 20v. Ikinä seurustellut, koska tunneköyhyys ja ei kiinnosta, tai no, välillä vähän kiinnostas mut oon niin vitun lukossa ettei se tuu onnistuu. Kavereita ei ole. Vanhemmilla omat probleemat. Koulua en välttämättä saa käytyä loppuun mt-ongelmien takia.
Tälläset kortit mulla tässä elämässä. Veivejä en oo heittäny koska mulle on monesti sanottu että kannattaa odottaa josko se elämä muuttus. No ei näytä kyl muuttuvan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne jotka käskevät sinnitellä ovat oikeassa. Itsekin olin opiskeluaikana hirveän yksin ja ulkopuolinen. Ekalta työpaikalta löysin kavereita ja oma olo parani hirveästi. Joten älä luovuta. Se että on yksinäisyyteen ja eristäytymiseen taipuvainen voi kulkea mukana läpi elämän, ei sitä hetkessä muutu. Mutta vastaan tulee niitä oikeita ihmisiä ja silloin pitää olla rohkea ja tarttua tilaisuuteen. Katso ihmisiä mahdollisuutena, ei uhkana. Tuota yritän aina itsellenikin hokea :)
Moni alle 20-kymppinen ja vielä ylikin on epäsosiaalinen. Minulla oikeastaan sosiaalinen elämä alkoi kukoistamamaan vasta reilusti kolmannella vuosikymmenellä. Ja ei ne mielenterveysongelmatkaan ole esteenä etteikö saisi kavereita ja seurustelukumppania. Ja kyllähän jokaista ainakin välistä "vituttaa" ja turhauttaa.
Eikö ole kiva että on tällainen palsta olemassa, jossa saa edes kirjoittaa kun arki örkkii todella.
Jospa huomenna mieli keveämpi.
Olisi kiva tavata henkilö joka on elänyt yli 20-kymppiseksi, eli käytännössä vaikka Ukko Nooa, Aatami tai Metuselah
Ite kohta 30 ja voin sanoa että ei se siitä paremmaks muutu ellet opi vittuilemaan takaisin. Kun kovetat itsesi ja vittuilet kaikille minkä kerkiät, niin huomaat että sinua ei enää kohdellakkaan kuin ilmaa. Naiset pitävät sinua mielenkiintoisena ja pomo nostaa palkkaasi viikottain pelkästä kunnioituksesta. Koska naiset kiinnostuvat sinusta, myös kavereita tuppaantuu näköpiiriin, sillä kaikki haluavat hengata panomiehen kanssa.
Näin siis ideaalisti ajatellen. Tosin voin sanoa suoraan, että sun on turha odottaa elämältäsi suuria. Suomeen syntyminen on lottovoitto vain ja ainoastaan, jos satut syntymään johonki eheään eliittisukuun. Muutoin tulet olemaan kaikkien heittopussina ja sylkykuppina kunnes palat loppuun ja vedät itsesi hirteen. Parempi siis vaan kiltisti syrjäytyä ja olla omissa oloissaan.
Ainoan poikkeuksen tähän sääntöön luo se jos satut näyttämään joltain holliwuud staralta. Peruspulliaisella ei ole mitään mahkuja naisiin taikka perheeseen ilman johtajan titteliä. Sittenkin ainoa ilo on kasvattaa vaimosi kanssa pettäneen holliwuud naaman omaavan boheemin rentun kakaroita.
Joo, ennen aikaan akka ajettiin kirveen kanssa uhoten ulos lumihankeen kun talon isännän valtasi pullon henki. Saattoipa akka joskus paeta sieltä nyrkin ja hellan välistä naama möyhennöksellä ja silmänaluset mustina naapuriinkin evakkoon joksikin aikaa.
Nykyään se on ukko tossun alla nyrkin ja hellan välissä, akka tulee mualimalta reissuiltaan - edelleen tosin naama möyhennöksellä ja silmänaluset mustina, kun ne on kaikki jotakin painijoita, taekontoja tai nyrkinheiluttajia.
Säästytpähän näiden mualiman koluaja akkain väkivallalta, ukoille ei oo ees mitään pakopaikkaa ja ryhmäkokoontumista akkain väkivallan uhriksi jouduttuaan, ration anonyymien kotikiusattujen tapaan.
Ala vegaaniksi, urheile päivittäin ja tutki jotakin mielenkiintoista. Siten voit nostaa itsesi uudelle tasolle. Muuten elämäsi tulee olemaan helvettiä etkä kehity miksikään.
Juu kyllä itseään kannattaa kehittää ja sivistää. Harrastaa paljon ja urheilla.
Hei
Tahtoisin rohkaista sinua ja herätellä toivoa paremmasta. Olet vielä nuori eikä elämäsi ole millään tavoin määräytynyt olemaan yhtä tuskaa ja vailla tarkoitusta. Se, että sinulla on todettu mielenterveysongelmia ja muuta sairautta, ei määritä elämäsi kokonaan. Olet paljon enemmän kuin ongelmasi ja diagnoosisi.
Läheskään kaikki ikäisesi eivät muuten ole seurustelleet joten siinä asiassa et poikkea kenestäkään. Uskon sinun myös olevan tunteva ihminen, jolla on samat toiveet ja tarpeet kuin jokaisella. Olet rakastamisen arvoinen ihminen, toista sinun kaltaistasi ei ole maan päällä.
Kunpa voisit nähdä itsesi arvokkaana ja ainutlaatuisena persoonana. Siinä voisi toinen ihminen olla apunasi, koska yksin on vaikea alkaa rakastaa itseään. Sitä kautta kuitenkin lukot alkavat avautua ja elämään tulee uusia mahdollisuuksia. Ovet avautuvat, myös kirjaimellisesti.
Olisiko sinun mahdollista päästä juttusille psykologin kanssa tai aloittaa psykoterapia? Myös oman seurakuntasi papit ovat sitä varten, että heihin voi olla yhteydessä ja puhua luottamuksellisesti asioistaan. Ei haittaa vaikket kuuluisi kirkkoon, he eivät muutenkaan ole käännyttämässä ketään vaan tahtovat auttaa.
Voisit myös käydä mielenterveystalon sivuilla, www.mielenterveystalo.fi.
Tsemppiä elämääsi! Valon pilkahduksia!
Pappi Elisabet