Vastoin yleisesti esitettyä jälkiviisauden imelää varmuutta ei Saksan asevoimat vuonna 1940 suinkaan olleet niin voimakkaat että ne yksin olisivat ajaneet Ranskan katastrofiin muutamassa viikossa. Yhä useampi nykytutkija pitää Saksan sotavoimia suhteellisen heikkotasoisina vuonna 1940. Useimpien mielestä Ranskalla oli edellytykset voimakkaalla tykistöllä ja Britannian ilma-aseella myöhemmin pysäyttää Saksan joukot. Ranskan romahduksen syyt ovat maan sisäpolitiikassa ja siinä että suuri osa ranskalaisia inhosi ns kansanrintamahallituksia. Kommentit "mieluummin Hitler kuin Leon Blum" eivät voineet olla vaikuttamatta tapahtumien kulkuun. "Punavihreyden" inho koitui Ranskan kohtaloksi.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Saksan ilma-aseen heikkoudet paljastuivat Britannialle ja Usalle.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Saksan ilma-aseen heikkoudet paljastuivat Britannialle ja Usalle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Dominique Lormier ja monet muut nykytutkijat ovat kumonneet myytin Ranskan armeijan sotilaiden surkeasta moraalista. Tosiasiassa se ei ollut oleellisesti huonompi kuin Saksan sotilaillakaan. Myös Saksan omat arkistot eivät tue väitettä. Mitä tulee ilmasotaan niin Dunkirkin suhteen paljastui myös Luftwaffen heikkous - lyhyt toimintasäde. Ranskan ja Britannian poliittinen johto myös yliarvioi rankasti sekä Saksan sotilaallista voimaa että eteenkin Saksan sotatuotantoa. Pitkittyessään taistelu olisi muodostunut Saksalle tuskalliseksi sillä jo kesällä 1940 Britannian ja Ranskan sotatuotanto kasvoi selvästi Saksan tuotantoa nopeammin. Usan toimitukset liittoutuneille olivat myös kasvussa.
6+viikon+taistelut+johtivat+Saksan+osalta
Hyvinkin päinvastainen on totta. Teoriat jonkinlaisesta "sisäisestä rappiosta" Ranskan romahduksen selittämisessä olivat paljolti juuri se suosikkiselitys 1940-luvulta alkaen. Selitys oli siksi suosittu, että se sopi erinomaisesti molempien osapuolten sodanaikaiseen PR-toimintaan, jossa haluttiin tiivistää väestön tukea oman maan sotaponnistuksille ja tietysti myöhemmin sodanjälkeisessä politiikassa De Gaulle mielellään halusi korostaa omaa erinomaisuuttaan.
Gamelin ja muut olivat väistämättä epäonnistumisensa vuoksi tuomittuja päätymään "seniilien vanhanaikaisten hevoskenraalien" laariin, missä he paljolti ovat monien mielissä vieläkin. Heidät oli helpompi vain kirjata yli kuin tehdä mitään oikeaa syväluotausta.
Punavihreys ei ollut velttoa, vaan paljolta myös petoksellista. Ranska sentään mobilisoi ja taisteli kehnon sotilasjohtonsa alaisuudessa jotenkin.
Toista oli esimerkiksi Norja, jota vastaan Saksan armeijan ei tarvinnut osata senkään vertaa.
Norjalla oli kooltaan ja varustelultaan olematon armeija. Sekin jätettiin mobilisoimatta edes silloin kun Brittien miinoituksista oli jo päiviä ja Saksan hyökkäyksestäkin oli jo saatu VARMA tiedustelutieto mereltä.
Kuvaavaa oli Norjan laivaston kapteenin (Kullman) sotaa vastustavassa kokouksessa Hollannissa esittämä kanta:
"Niin kauan kuin imperialistit eivät hyväksy Neuvostoliiton esittämää kutsua aseistariisuntaan, upseerien velvollisuus olla turvana rikollisia, sotaa kavahtamattomia hallituksiaan vastaan." Kullmania ei voitu rangaista puheistaan Norjan työväenpuolueen tätä vastustaessa.
Tämä tapahtuma oli yhtenä virikkeenä Quislingin myöhemmille toimille.
Norjan pääministeri (1932-1944) Nygaardsvold, jonka teloittamiseen olisi ollut vahvimmat perusteet (vahvemmat kuin Quislingin) sanoi Stortingissä 30-luvulla esimerkiksi seuraavaa:
Jospa saisimme Stortingin hyväksymään lain, että upseerien univormusta tulisi raidoitettu kuten vangituilla rikollisilla, niin varmaan militarismi saataisiin pian katoamaan maasta.
Saksan rantauduttua Osloon tämä tomppeli pakeni hallituksineen ja kuninkaineen pää kolmantena jalkana, edes käskemättä (esimerkiksi radiossa) sotilaita vastustamaan hyökkäystä.
Niinpä melkein ainoa puolustustoimi, hyökkäyksen lippulaivan, uudenuutukaisen risteilijä Bluecherin (10000 tonnia) upotus Oscarsborgin rannikkotykeillä tapahtui ilman ylimmän johdon "lupaa".
Siksi Norjan valtio rankaisi tästä omavaltaisuudesta sodan jälkeen tulituskäskyn antanutta, luutnantti Bonsakia. Saksalaiset sentään olivat kohdelleet Bonsakia kunnioittavasti.
Suomea Jatkosodan aikana suomineen ja sodan jälkeen YK:n pääsihteeriksi korotetun hallituksen oikeusministerin Trygve Lien sekavista puheista voisi mainita, että
"... työväenluokka ei koskaan tyydy satunnaiseen enemmistön, vaan ottaa vallan joko lain mukaisesti ja laista vähääkään välittämättä."
Ettäkö Norjan vastarintaliike. Harvemmin vitsaillut Hitler naureskeli, että hänen luokseen tulee alinomaa norjalaisporukoita ilmoittamaan halustaan hallitusvastuuseen.
Tällaisen punavihreän maan kaatuminen (Oslo kaatui ilman laukaustakaan) aiheutti Suomen joutumisen liittolaisten Neuvostoliiton Saksan piirittämäksi.
Tämä pakotti Suomen nojautumaan Saksaan välttämättömien tarpeidensa vuoksi, eli ravinnon, polttoaineiden ja aseiden saamiseksi.
Jotkut vitsinikkarit lukevat Ranskan ja jotkut vieläpä Norjankin kuuluneen ns. liittoutuneisiin.
Pääasiassa Neuvostoliitto puhdisti Norjan saksalaisjoukoista.
Norjalaisten aktiivisuus yhteistoiminnasta kostamiseen oli kylläkin suurta.
vaikutti lopputulokseen.
Ranskalaisilla reserviläisillä oli hyvin vähän taitelutahtoa. Monet antautuivat ensimmäiselle vastaan tulleelle saksalaiselle.
Oli kyllä myös urheaa taistelua.
Upseerien koulutus ei vastannut sodan kuvaa, joka olisi Puolan tapahtumien perusteella ollut tarkistettavissa.
Onpa+taas+jälkijättöinen+historian+selitysmalli+tyyliin+"Ranska+hävisi+sodan+koska+se+oli+niin+huono.+Mistäkö+tiedän+sen?+No+koska+Ranska+hävisi+sodan."+Loistavaa+kehäpäätelmää.
Ranskalla oli paremmat panssarit kuin saksalaisilla,mutta niitä käytettiin tehottomasti.
Kuvaava esimerkki saksalaisten määrätietoisesta hyökkäyksellisestä asenteesta ja improvisaatiosta on tapaus,jossa Rommelin etenemisen uhkasi pysäyttää joen vastarannalle ilmaantunut ranskalainen panssariosasto.Rommel käski ampua panssareita valopistooleilla!
Ranskalaiset luulivat kohdanneensa uudenlaisten pst-aseiden tulta ja perääntyivät nopeasti.
Rommel ylitti joen nopeasti ja hyökkäys eteni vauhdilla.
Saksan asevoimat olivat laadullisesti maailman parhaat 1939-1941.
Laatu ilmeni suorituskyvyssä eli koulutustasossa, johtamisessa ja huollossa. Ne peittivät kaluston heikkoudet. Ei materiaaliylivoima hyödytä, jos sitä ei osata käyttää.
Saksan sotavoimien iskuteho nojasi moottoroituihin joukkoihin ja niitä tukeviin ilmavoimiin. Hyökkäysteho ja -nopeus oli ylivoimainen kaikille vastustajille.
Kaiken takana oli upseeriston korkea taso. Armeijan teho on 1:1 sen johtajien osaamisen kanssa.
Amerikkalaisen Marshallin julkaiseman tutkimuksen mukaan (heti sodan jälkeen) joukkojen tottuminen taistelutilanteeseen vei yleensä 10 päivää jonka jälkeen panikointi väheni (puolin ja toisin). Ranskan osalta ongelma saattoi olla ylätasolla. Saksan osalta vastaava kriisi paljastui Dunkirkissä jossa - päinvastoin kuin väitetään - Hitler ei halunnut pysäyttää hyökkäystä vaan kenraalit. Mitään todellista salamasotasuunnitelmaa Saksalla ei alunperin ollut vaan Mansteinin ehdotus toteutettiin koska edellinen paljastui liittoutuneille. Guderian toimi tosiasiassa omavaltaisesti painellessaan kohti Kanaalin rantaa. Jos liittoutuneet olisivat olleet hereillä ja tienneet mitä tuleman pitää olisi hyökkääjiä kohdannut yllätys ja Guderian ja hänen innoittamansa Rommel ammuttu syytettynä omavaltaisuudesta.
Kenraalit kyllä halusivat lyhyen huoltotauon, mutta Hitler määräsi selkeän pysäyksen kolmeksi päiväksi ja rajoitti sen jälkeenkin toimintaa Dunkirkin suuntaan, koska uskoi ilmavoimien tuhoavan evakuointilaivaston. Sen estivät brittien Spitfiret.
Guderian hyökkäsi aivan suunnitelmien mukaan, tosin ylijohdon pelätessä avoimia sivustoja.
Rommel ei ollut Guderianin alainen, vaan Hothin ja 4. Armeijan. Hän ei tarvinnut Guderianin innoitusta mihinkään, vaan halusi todistaa pätevyytensä Führerille.