Hoitajaa...tätä kutsua en enää kuule.
Omaishoitajuus alkoi 15.9.2007 ja loppuu 14.10.2018.
Yli 11 vuotta 24 tuntia töissä. Tämä nk.palkanmaksu loppuu tietenkin myös. Edunvalvoja on näköjään katkaissut nettiyhteyden, onneksi tämä matkaliittymä toimii. Odottelen vaan milloin sähköt katkaistaan tai tulee "häätö" omasta kodista.
Edunvalvoja ei tunne mitään sääliä, nyhtävät vaan rahat pois.No, paha saa palkkansa.
Lisäksi nämä kotisairaanhoitajat osottautuivat täysiksi valehtelijoiksi. Tosi ällöttäviä ihmisiä.
Muut perheenjäsenet eivät hoitoon osallistuneet millään lailla, ainut mikä kiinnosti oli ja on perintö.
Isäni poistui 28.11.2010 jonka jälkeen äidin terveys romahti täysin.
Olotila on tosiaan henkisesti tyhjä, olen siivoillut 59 vuoden avioliiton esineistöä.Pieni muotoinen "museo" on omassa huoneessa ja pitää raapustaa jonkinlainen historiikki menneistä vuosista.Valokuvia, muistoja esineistä.
Tämäkin huone pitää tietysti aikanaan tyhjentää.
On tosi hiljaista, keittiön kello seinällä vaan jatkaa kulkuaan
Voimia ja siunausta kaikille omaishoitajille.
13.10.2018 kello 00:44.
Minä vain.
Omaishoitajuus alkoi 15.9.2007 ja loppuu 14.10.2018.
Yli 11 vuotta 24 tuntia töissä. Tämä nk.palkanmaksu loppuu tietenkin myös. Edunvalvoja on näköjään katkaissut nettiyhteyden, onneksi tämä matkaliittymä toimii. Odottelen vaan milloin sähköt katkaistaan tai tulee "häätö" omasta kodista.
Edunvalvoja ei tunne mitään sääliä, nyhtävät vaan rahat pois.No, paha saa palkkansa.
Lisäksi nämä kotisairaanhoitajat osottautuivat täysiksi valehtelijoiksi. Tosi ällöttäviä ihmisiä.
Muut perheenjäsenet eivät hoitoon osallistuneet millään lailla, ainut mikä kiinnosti oli ja on perintö.
Isäni poistui 28.11.2010 jonka jälkeen äidin terveys romahti täysin.
Olotila on tosiaan henkisesti tyhjä, olen siivoillut 59 vuoden avioliiton esineistöä.Pieni muotoinen "museo" on omassa huoneessa ja pitää raapustaa jonkinlainen historiikki menneistä vuosista.Valokuvia, muistoja esineistä.
Tämäkin huone pitää tietysti aikanaan tyhjentää.
On tosi hiljaista, keittiön kello seinällä vaan jatkaa kulkuaan
Voimia ja siunausta kaikille omaishoitajille.
13.10.2018 kello 00:44.
Minä vain.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Siunausta ja jaksamista myös sinulle.
Vie aikansa kun tajuaa olevansa vapaa tästä kaikesta. Elimistö ja alitajunta jatkavat vanhoja rutiineja mihin ovat vuosikymmenten aikana tottuneet.
Toivottavasti nykyinen hiljaisuus ja tyhjyys vaihtuu elämäniloksi. Toivon iloa ja kaikkea hyvää elämääsi. Nauti elämästäsi vielä kun voit.
Kiitos vastauksesta.
Täällä yön keskellä on tosi hiljaista ja tietenkin tyhjää.Siivoilu ja tavaroiden siirtoa varastoon, siinä nyt aktiviteetti.
Pitää hakea toimeentulotukea, mihinkään töihin en halua lähteä.Kyllä 11 v. 24 H töissä riitti.
Pitää nauttia vapaudestakin, nähdä maailma uusin silmin.Kun 1 ovi sulkeutuu, toinen aukeaa.
Hissaa, maantietoa,arkkitehtuuria ja ortodoxista teologiaa olen lukenut öisin kun tämä yövuoro on jatkunut normisti klo 06.00 ja ylikin.
Olisi kiva matkustella Suomessa, aikanaan käytiin interraililla Eurooppa läpi useaan kertaan.Sinne ei siis ole ikävä.
Onneksi netin kautta pystyy käymään Suomen kaupungeissa, museoissa ja jne.
Kirjoitelkaa hyvät ihmiset tuntojanne ym.
Minä vain.
Täällä yön keskellä, klo on näköjään 03:37
Nyt ollaan työttömänä työnhakijana, ainakin "palkkka" nousi.
Syyshämärissä ollaan ja siivoillaan.
Minä vain.
Siivoukset tehty. 2,5 kuukautta meni.
täällä vaan tyhjät huoneet ja muistojen keskellä yksin.
Minä vain, täällä yössä.
Yksin, moni omaishoitaja potee yksinäisyyttä.
Omaishoidon myötä ystävät vähitellen katoaa, ehkä joku oikea ystävä säilyy.
Itselläni tulee 5 vuotta täyteen omaishoitajan työtä, vapaapäiviä en ole saanut pidettyä koko aikana, ystävät on kadonneet, yksinäisyys on kamalaa, ei ole ketään kenen kanssa saisi keskustella.
Jatkuuko yksinäisyys omaishoidon loputtuakin?
Omaishoitajien viikkoakin vietetään parhaillaan, mutta mitä siitä ei se meille mitään merkitse.
Jaksamista exomaishoitajalle.
Yksinäisyys ja väsymys on varmasti päällimmäiset tunteet.Elämänhalu katoaa pikkuhiljaa ,kun puolison hoidosta on tullut elämäntehtävä.Katkeruus tulee kun ajattelet ,että olisiko sittenkin pitänyt lähteä sen ja sen mukaan,ei olisi minunkin elämä mennyt hukkaan.Sukulaiset(pojat) vähät välittävät kuinka menee.Ellei jotain satu,silloin kiinnostus ja syyttely heräävät.Olen itse vasta 50-kymppinen mies,jolla olisi vielä joitakin vuosia jäljellä.
No ainoa kirjoitus, joka täältä osiosta osui, mutta sitä en ymmärrä, että miksi koet elämäsi menneen hukkaan. Etkö koe, että elämälläsi olisi merkitystä?
Olen hoitanut mieheni sänkyyn nyt kymmenen vuotta, ja kyllä minä koen tekeväni kuitenkin arvokasta työtä, ettei hänen tarvitse olla laitoshoidossa.
Mitään omaishoidon palkkoja ei ole, eikä mitään muutakaan omaishoidontietoa, kun asumme toisessa maassa.
On tietysti paljon asioita, joita haluaisin itsekin tehdä tämän elämäntehtävän sijasta, mutta kun ei vain ole mahdollista - en koe katkeruutta, vaan tämä nyt vain on osani.
Kaikki ystävät ovat kadonneet, se on totta - he kokevat tämän niin säälittävän kurjana, ymmärrän kyllä heitä.
Ainoa mitä koe, niin olen vankina omassa kodissani, kun en millään raaski mennä mihinkään ja jättää miestäni yksin sänkyyn, vaikka kyllä hän siellä pärjäisi vaikka olisin jokusen tunninkin poissa.
Minun pahin fobia, jonka yli en nyt pääse, on se, että jos minulla yhtä äkkiä tapahtuu jotakin täällä kotona, niin miten kukaan tietää, että mieheni on sängyssä yksin - hän ei pysty hälyyttämään apua, ei soittamaan puhelimella, ei mitään.
Perheessämme on ollut vuosia hoidettavana skitsofreniaa sairastava aikuinen poikani. Tänä vuonna jo valmiiksi heikossa kunnossa ollut vaimoni sairastui outoon psykoosisairauteen ja linnoittautui varastorakennuksemme päätyhuoneeseen. Olemme kohta vuoden nukkuneet eri rakennuksissa. Onneksi olen terve ja voin ja jaksan käydä töissä. Kunta on tarjonnut hyvin apua, pojalla ja jopa alaikäisellä terveellä ja suloisella tyttärellemme on säännöllisesti käyvä tukihenkilö. Omaishoitajastatusta ei ole, voinhan käydä töissä.
Loppuelämäni varmaan menee kuin häkkilinnulla, jolla on iso kullattu häkki! On niitä huonompiakin kohtaloita.
Tsemppiä, samaa mieltä täältä sängyn viereltä ja pissapullon jatkeelta, joka kuitenkin kokee, että on siltikin saanut elämästä hyvän osan olla tärkeässä tehtävässä.
Voi hitsi, minuun niin iski tuo pissapullonjatke. Voi luoja - mikä show. Siirytty vaipoista pissapusseihin miehelläni, miten moneen kertaan nyt olen pessyt patjan, opetellut suojaamaan sen oiken, miten monta kertaa on venttiili auennut arvaamatta, miten monta kertaa joku viemäröinnissä pettänyt - ei koskaan tiedä, että vuotaako yläpäästä vai alapäästä. Ainoa kohta missä opettelussa on meinannut mennä hermot. On tyhjätty pussia ja tyhjätty naputtelemalla rakkoa ja on tyhjätty pulloa. Nyt juuri - elämä on pyörinyt todella vain pissapullon tai pussin jatkeena, heh. Ehkä minä vielä opin kaikki keinot ptämään sen pissan jossakin suljetussa tilassa edes määrätyn ajan.
Olipa myönteinen elämänkatsomus!
Omaishoitajienpalstalle minä aikoinaan kirjoitin,kun olin omaishoitaja.
Siellä me kaikki olimme tavallaan,kuin samassa veneessä.
Mieheni kuoli lähes kuusi vuotta sitten ja poikani tapettiin reilu vuosi sitten Järvenpäässä.
Hän yksityiyrittäjä joutui aivan tuntemattoman nuorenmiehen tapon uhriksi.
Minä jouduin flimmeri vuoksi sairaalaan parinviikonpäästä tapahtuneesta.
Iltalehdenotsikossa luki,uhrin vanha äiti joutui sairaalahoitoon.
Surutyötä olen tehnyt verkkokalastuksen myötä, olen tehnyt sitä marjametsässä,
mustikoita olen kerännyt neljä ämpärillistä.
Pakastimet ovat jo täynnä.
Tänään aloitin laiturirempan.
Mieheni sanoi aikoinaan: hullu töitään laskee...
No menköön siihen hulluudenpiikkin ajattelee ama
Moi taas.
Nyt meidän perheelle niin rakkaassa kesäpaikalla.
11 v aikana pihat pusikoituneet, niitä raivaillut.Kesämökin kattokin oli romahtanut, 1940-luvulla rakennettu lautamökki,isä osti tämän paikan 1958.
Siskon ja isän haudoilla käynyt, 3 kertaa. Siellä hiljaisuudessa penkillä sai istua muistoineen.
Kela ei hyväksynyt työtyömyyskorvaushskemustani. Työssäolon ehdot ei täyty, 11 v 7 päivää omaishoitajana. Kiitos yhteiskunta.
Kesä ollut viileä ja hyttysiä riittää. Pieni hyttysvapaa paikka onneksi löytyy.
Ennen tänne tuloani kävin katsomassa äitiä vanhainkodissa, aluksi kysyi kuka olen.Sitten tunnisti. Äiti vaan halusi nukkua.Nuku vaan äiti rakas, niin raskas elämä hänellä on takanaan.
Täällä kesä menee, siivoilen pihaa. Käyn katiskalla. Kävelylenkkejäkin tehnyt.
Mielenkiinto koko yhteiskuntaa kohden mennyt täysin, haluan vaan olla.
Onneksi pientä aktiviteettia talouden osalta, sekin pitää hoitaa.
Minä vain.
Ihanaa, sinulla on Suomen luonto, minä en ole sitä nähnyt vuosikymmeniin, kun olen täällä maailman toisella laidalla omaishoitajana vuoteen vieressä, joka hoidettava ei enää ole kyennyt kymmeneen vuoteen lainkaan matkustamaan. Mutta mielessä on Suomen luonto ja vihreys ja raikkaus ja tuhannet järvet. Niistä vain unta näen - onnellinen sinä!
Kiitos terveisistä.
Nyt täällä hellettä. Ne tuhannet muistot kesäpaikaillamme tulvivat mieleen.
Tuttuja esineitä jäänyt "vandaalien" jäljiltä onneksi talteen.
Minä vain.
Moi vaan.
Löysin sivuston, omaisenaedelleen.fi eli joilla omaishoito on loppunut.
Nimenomaan näin käy kuten sivustolla asiaa kuvataan.
Tv: Minä vaan
Mikä tämä omaishoitajanaedelleen-järjestö on?
Kun omaishoito on loppunut. Iso elämän muutos ja tukea omaishoitajalle uuteen olotilaan.
Voihyvänenaika, mikähän se olotila on. Ei osaa edes kuvitella tässä tilanteessa. Olen varma, etten sitä tule kokemaan, vaan itse lähden ennen kuin hoidettavani. Nyt on tullut fobia, että entä jos minulle tapahtuu jotakin, ja on eläimiä ja hoidettava sängyssä, niin kuka ja koska hoksaa, että hän tarvitsee apua. Hän ei pysty soittamaan puhelimella, ainoa jos huutamalla ääni kuuluisi. Minkä keksisi tähän tilanteeseen avuksi`?
Hanki hoidettavallesi turvaranneke, sekin tuo edes vähän mielenrauhaa.
Spr;llä on verkkokaupassa myynnissä omaishoitajakortteja. Maksaa muistaakseni 5,50 euroa.
Siinä on henkilön nimi, johon voi ottaa yhteyttä, jos omaishoitajalle sattuu jotain. Jos vaikka saat sairaskohtauksen kauppareissulla, tietävät ambulanssimiehet ottaa yhteyttä henkilöön, jolloin omaishoidettavasi ei jää yksin sekä eläimet saavat hoivaa.
Autoon, kojekaudalle voi laittaa yhteystiedot. Samoin lompakkoon. On myös takkeja joissa läpinäkyvä tasku. Tai kaulaan roikkumaan nimilappu tietoineen.
Tuhannet kiitokset teille vinkeistä - puhuin ongemasta ja kuulin, että on varapuhelujärjestelmä, josta päivittäin tarkistetaan, että kaikki on hyvin ja pystyn vastaamaan puhelimeen. Ja jos en vastaa, niin on ongelma ja on tapahtunut jotakin, ja heillä on tiedot, että mihin ottavat silloin yhtyttä. Toi nyt paljon turvallisemman olon itselle - hoidettavalle rannekkeesta ei ole apua, koska kädet ei toimi ollenkaan, ja vähän hutera apu kuljettaa mitään mukanakaan, jos ei reagoida.
Kävin tänään Lintulan luostarissa. Sen rauhassa tapasin ex-omaishoitajan. Hän oli hoitanut vaimoaan 7. v . Oli uupunut hoitotyössään ja nyt lomareissulla niinkuin minäkin.
Siinä ajellessani hiljaa hiipuneella maaseudulla tunsin itseni jotenkin tosi yksinäiseksi. 11 v. oli kulunut omaishoitajana, nyt täysin yksin.
Muistoja vain saa kantaa sisälläin. Hiljalleen hämärtyy elokuinen päivä, onneksi kesä jatkuu syyskuulle. Laurin päivän kuutamo oli hieno ( Isäni nimipäivä). Sitä kuuta katsottiin ennen yhdessä ja kerättiin kesän lämpöä sisinpäänkin.
Tv:Minä vain.
Oli tuo armanin ohjelma vanhusten yksinäisyydestä aika surullinen.Onneksi sain hoitaa äitiä 8v, isää 3 v.
Laitoshoidon yksinäisyydessä äiti on nyt. Pienessä kopissa, raskaan elämän väsyttämänä.
Tv:Minä vain.
Terveiset taas,
Kesä on mennyt karanteenissa ja en liiku mihinkään. Perheemme historiikkiä teen pikku hiljaa.
Oman kodin hylkääminen oli raskasta, todella. Kaupungissa en viihdy ollenkaan, kesämökille en uskaltanut mennä väkivaltaisen ja kiusaaja veljeni takia. Tein poliisille ilmoituksen hänestä, pyysin suojelua.
Tämä on aiheuttanut huonoa oloa, olen soitellut auttavaan puhelimeen. Se todella auttoi eteenpäin. Vanhoja ystäviä onneksi on täällä, saa jutella huolistaan heillekkin.
Tv. Minä vain
Terveisiä ja tsemppiä!
Kiitos.
Ajattelin kirjoittaa omassa hiljaisuudessani jossa nyt olen kirjan omaishoitaja ajastani. Pyyhin pois muiden kuin hoidettavani osuuden ko.aikaan.
Hei vaan yön keskeltä.
Niin se kesä taas meni menojaan, täällä vaan karanteenissa muistojen keskellä.
Ompa täällä hiljaista kun ei kukaan oikein kirjoittele.
T:Minä vaan
Hei+vain+sinulle.
Samanhenkinen väsymys tuli minulle myös alussa, omaishoito oli niin sitovaa. Yli vuosikymmen koko ajan töissä.
Sitten kun omaishoito oli ohi alkoi uusi aikakausi. Seurauksena monia huonoja asioita henkisesti. Kun huomasi olevansa todella yksin oli se pelottavakin olotila.
Valitettavasti vallitseva ympäristö suhtautui todella negatiivisesti minuun. Luotto ihmiseen on mennyt täysin, en olisi uskonut kuinka paha tämä maailma onkaan.
Nämä asiat tulevat nk.pintaan silloin tällöin, sille en voi mitään.
T:minä vain
Omaishoito tuhoaa ystävyyssuhteet ja sosiaalisen kanssakäymisen tyystin.
Omaishoitajalla ei ole mitään "omaa" ja kun hoidettava poistuu rinnalta tulee yksinäisyys.
Itse pääsin oman elämän alkuun spr:n omaishoitajien tukitoiminnan kautta. Sain paljon ystäviä ja tunnen joka kerta vapaaehtoistyöhön mennessäni, että olen tervetullut porukkaan. Suosittelen. Ryhmässä on paljon saman kohtalon läpikäyntiä.
Ystäviä saat myös SPR:n ystävätoiminnan kautta . Jossain on joku vielä yksinäiseksi joka odottaa sinun yhteydenottoasi.
Olen tavannut muita omaishoitajia joiden työ myös on ohitse. Auttaviin puhelimiin olen joutunut soittamaan, löysin todella apua.
T:minä vaan
Se yksinäisyys on todella pelottavaa, ihan yksin tässä pahassakin maailmassa. Lohtua saan nk. tuonpuoleisen tutkimisessa ja teologiasta.
Henkimaailma on olemassa, yhteydeottoja tulee unissa sekä muinakin muotoina. Teologia on antanut paljon, todella.
Sinä, joka olet hoitanut 30 vuotta omaistasi, tilanteesi kuulostaa aivan liian raskaalta ja vaikealta. Voisitko ottaa yhteyttä kunnan palveluohjaajaan ja kertoa ahdingostasi. Voisitko ajatella päästää irti omaishoitajuudesta? Ei kenenkään elämä saisi olla tuollaista ainaista kärsimystä, päivästä, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Mietin vain omalle kohdalleni, että jos oma omaishoitajuuteni ei enää syystä tai toisesta onnistu, otan heti yhteyden palveluohjaajaan, hän järjestää läheisellesi hoitopaikan. Näin on sovittu.
Pitkään olet omaistasi hoitanut, paljon jaksanut. Olisiko nyt vihdoin aikasi elää omaa ainutkertaista elämääsi?
En voi muuta kommentoida kuin sen, että omaishoidettavilla on todella vahva itsemääräämisoikeus. Mitään ei ole pakko jos ei itse halua.
Tämän olen omakohtaisesti kokenut.
Vallitseva ympäristö suhtautui minun omaishoitajuuteen kielteisesti. Jäi ikäviä kokemuksia, tälläinen tämä maailma on.
Jostain kumman syystä monia tuntuu ärsyttävän jos joku ryhtyy omaishoitajaksi. Onneksi on kuitenkin olemassa niitäkin ihmisiä, jotka suhtautuvat omaishoitajiin ymmärryksellä ja empatialla. Tällaisille ihmisille tuleekin avauduttua omaishoitajuuden arjesta ja haasteista. He kuuntelevat ja ymmärtävät. Jyvät oppii erottamaan akanoista.
Ei+ole+ihmekään,+että+omaishoitajiin+suhtaudutaan+ynseästi.+
Pääasia että saisi tehdä työnsä ilman ylimääräistä stressiä. Näin ei vain käynyt.
Voi tätä elämän tuskaa, päivät seuraa toistansa ja murheet vain seurana.
Ei julkisuudessa kerrota koskaan monien kohdalla raadollisesta arjesta, ei fyysisestä eikä henkisestä väkivallasta mitä monet omaishoitajat joutuvan päivittäin kohtaamaan, ei puhuta raskaasta ympärivuorokautisesta hoitotyöstä, moniko omaishoita saa nukkua normaalin yön?
Omaishoidon ympärillä pyörii jos minkälaista hyväksikäyttäjää, joilla ei todellisuudesta ole minkäänlaista tietoa, eikö ilmeisesti halutakkaan tietää mitä arkitodellisuus on.
Kaunistellaan ja romantisoidaan omaishoitojan elämää, esiinnytään asiantuntijoina vaikka ei mitään omaishoidosta oikeasti tiedetä.
Anteeksi sekava teksti, ei vaan jaksa edes kirjoittamiseen syventyä.
Oletteko katsoneet omaishoitajaliiton facebook-sivuja?
Meistä omaishoitajusta tehdään ilmeisesti alkoholisteja ja väkivaltaisia liiton hankkeissa.
On kuppinurin ym. hanketta.
Minä en viitsi mielenrauhani säilyttääkseni lukea liiton sivuja, eikä kiinnostakaan, ei siellä mitään tärkeää asiaa ole, samaa tyhjää jorinaa vuodesta toiseen.
Sitä vaan ihmetten millä ammattitaidolla ja osaamisella liitto itseää kutsuu ja mainostaa omaishoitajien etujen ajajana ja valvojana, ovat keskittyneet ainoastaan rahan saalistamiseen henkilökunnan tarpeisiin.
Tämän saman huomasin myös minä, eivät välitä itse hoitajista mitään. Minä olin "esteenä" näille todellakin kiusaajille joka pitä saada pois olemasta haittana.
Tänäänkin koetut asiat tulevat muistoista esiin, elämän kovuus kaikkine traumoineen. Eletty elämä on ollut vain kärsimystä.
Kyllä aamut ovat raskaista, kuvittelee olevansa kotona omaishoitajana, sitten huomaakin oman yksinäisyydensä joka on musertavaa.
Päivät kuluvat murheellisena, muistot tulvii mieleen. Elämän muutos on todella iso kun omaishoito loppuu.
Itku tulee usein silmään, ei voi muuta kuin hiljentyä.
Voi Luoja, tuota minäkin niin pelkään! Omaishoitajana miehelle 24h, meillä on niin hyvä olla yhdessä, etenevä sairaus, ja kaikki toiminta menetetty jo kaulasta alaspäin, mutta järki toimii kuin partaveitsi. Välillä kaipaisin vaikka siivousapua, mutta vaikea löytää, kun ne mitä olen yrittänyt, niin lähinnä on lian levittelyä eestaa. Toinen asia jonka vähän koen ongelmaksi, on omituinen pikkutarkkuus toisen voinnista. Pienikin näppy iholla saa katastrofiolon aikaiseksi, ja ruoka ja vitamiini, että varmasti kaikki on kohdallaan, ja nesteet. Välillä koitan muistaa, että ei jukolavita kukaan syö päivässä aina kolman ruokalajin menuta. Voisin vähän hellittääkin. Sitten toisinpäin - entä jos minulle tapahtuu jotakin, saan sydänkohtauksen yönaikana, eikä kukaan tiedä. No varmasti samoja mietteitä kuin muillakin. En tosiaan päivääkään vaihtaisi pois, mutta on se varmasti todella eri asia toimia omaishoitajana omalle rakkaalle puolisolle kuin jos hoitaisi kärttyisiä vanhempiaan ja tai kyse olisi vaikeasta muistisairaudesta. En kadehdi kyllä heidän osaansa.
Vettä sata, on pimeää. Muistoja vaan täällä kesämökillä.