Sana vapaa saa tapella
:-)
:-)
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Ei suoranaisesti, lähinnä toivoo vaan ettei ihan pian. Jompi kumpi meistä varmasti ensin lähtee...se kuuluu elämään, kuolemakin. Ei se helppoa tule olemaan jäljelle jäävälle, mutta ei sitä meistä kumpikaan oletakaan...
Realiteetit hallussa?
No tarvii hyväksyä vaan se, että kuolema on osa elämää. Ei kait se mukavaa ole, kun kumppani kuolee, on ikävä ja tyhjää, mutta kyllä sen jo tietää matkalle lähteissään mitä vastassa on. Eletään tässä ja nyt.. :)
Elämästä ei selviä hengissä?
:-D
Juu ei, tuota kuolemista on nyt nähty muutaman kuukauden sisällä useat kerrat...se on asia mitä ei pakoon pääse, vaikka kuinka pakoon juoksee...
Pakko on antautua lopulta...
https://youtu.be/U71tbh6yASw
Vaan en usko, että äkkikuolemaa ehtii pelätä ja hitaasti kuolemaa odottava taas ehtii jopa sopeutua...ei se välttämättä ole niin järkyttävää. Oikeen kipeenä se on monille helpotus, jota jo odotetaan...mielummin rauha kun loputon tuska..
Sanoopa aika monet sitäkin, että tulisi jo kuolema ja saisin rauhan...eikä heitä tunnu pelottavan se kuoleminen..ihminen on kumman sopeutuva.
Tilanteen mukaan mennään
Itkusta nauruun?
Kauhusta-ekstaasiin
Tunteiden vuoristorataa?
Harmonia kun ääripäät ovat tuttuja
Toimii
Kyllä vain.
Oikeastaan enemmän kuin oma.
Miksi?
Hyvä kysymys..mihin mun ei tarvi vastata.
Aha
Itsekkyys...
Eiköhän se ole kaikilla sama.
Ei tarvii murehtia jos on ite kuollu. :D
Ja mitä se sitten on jos puolison kuolema ei yhtään pelottaisi?
Niin tai näin..
Sinkullehan tuo olisi aika järkytys.
Mielipuolile ainakin..
Ei täällä ole sinkkuja
Mielipuolille se voisi olla helpotus.
Eipä ehkä...
Sinkut-palstan aktiivisimmat kirjoittelijat ovat onnellisissa parisuhteissa.
Ainakin parisuhteissa
Juuri tuota tarkoitin.
Onni, tai edes tyytyväisyys, on yliarvostettua.
onhan...!
Onko tuo totta?
Minä sanoudun irti sellaisesta!
Ei enää, kun on jo kuollut.
Osanottoni, miten selvisit?
Hyvän tukiverkoston avulla seuraamalla lapseni huikeaa kehitystä:)
Söin kahmalokaupalla rauhoittavia.
Tuki on turva
:-)
En syöny!
Söinpäs!
Trolli söi!
En murehdi sitä nyt. Elossa on kumppani hyvinkin. Kuten kaikki pelot, käsitän ne omana tunteena ja kohtaan, kun tarvis. En mieti mitään etukäteen... tai siis pyrin siihen.
Ja jotenkin toivon itsekin, että jos lipsahtaa henki itseltä ennen naista, niin hän saisi rauhallisen surun kokea, eikä olisi lohduton. Sellainen kaunis hetkellinen eron hetki ja elämä jatkuisi, että olen sydämmessä...ja tietty toisinpäin. ❤️
Romantikko?
Ainainen.
Mutta kun ukkini kuoli, otti mummo sen sydäntäriipivästi. Se ulvoi ja itki perään niin sydäntäriipivästi, lohduttomasti, etten itse toivoi sellaista itselleni tai rakkaalle.
Rakkaus ei lopu, vaikka toinen ei ole siinä. ❤️
Ei pelota. Mutta ajatus siitä surettaa. Mua huolettaa kuolemaa edeltänyt aika, sairaudet, kivut, toisen mietteet. Kuolemassa ei enää ole mitään pelottavaa, se on selkeä, loppu. Silloin toisella ei ainakaan ole enää mikään asia huonosti.
Sairaat kuolevat kuulemma kokevat rauhan ennen kuolemaa
Ei kuolema kaikilta niin rauhallisin mielin suju... tai ilman tuskia. Nykyään ollaan ulkoistettu kuolema, aika harva on enää nähnyt sitä. Se on siistiä jossain sairaalassa, saattohoidossa. Nukkui yöllä pois, joo-o.. ei läheisille kerrota, miten meille rakas on hitaasti tukehtunut, tai huutanut tuskaansa ja pelkoaan. Eli okei, meille helpompaa , että "Sairaat kuolevat kuulemma kokevat rauhan ennen kuolemaa" :)
Olen nähnyt ystäväni kuolevan kolarissa, tukehtui omaan vereensä. Muistan korinan ja pelokkaan katseen
Tukehtumiskuolema on kamala. Siinä joutuu liianpitkään ymmärtämään, että kuolee. Parempi ois kerrasta poikki. Silleen kun itsekin pääsis pois. 🙄
Mä olen nähnyt mun rakkaan koiran kuoleman, pää vain lopulta nytkähti alas ja sitä ennen se haki mua katseellaan..ihan kuin oisin voinut enää auttaa..
Ja sitten joskus lapsena oltiin jostain kumman syystä Espanjassa härkätaistelussa.. Mä olin pentu, mutta vieläkin muistan kuinka sen yhden härän sieraimista valui höyryävää verta kuin hanasta ja selkä oli täynnä miekkoja, kunnes se sitten lyyhistyi polvilleen , kaatui ja kuoli pois..
Nuo on ne muistiin jääneet..
V. tun epsanjalaiset sukkahousumulukut! Pelaavat vielä läpeensä tylsää jalista!
Voitaisko aloittaa vaikka sota noita jorgoseja vastaan? 😤
Kuolema on aina kammottanut ja pelottanut minua. En ilmeisesti osaa suhtautua siihen oikein. Ehkä lapsuudessa ja nuoruudessa koetuista hautajaisista on jäänyt jotain käsittelemättomiä tunnelukkoja vaivaamaan?
En avaudu kuolemasta, enkä ota itse asiaa puheeksi. Yritän olla ajattelematta koko asiaa. Poissa mielestä, poissa sydämestä. Näin on itselläni helpompi olla.
Käyn kyllä haudoilla ja vien kynttilän/ kukkia. Sen asia kanssa on ihan ok. Vain itse kuolema, elämän loppuminen, tyhjyys ja kaikki mikä siihen liittyy, näitä on vaikeaa käsitellä.
Pelkäätkö elämää?
Se asia kannattaa käydä läpi.
Mulla oli lapsena aivan kauhea pelko kuolemasta, itkin usein iltaisin kaiken loppumista..ja näin mielessäni tyhjät keinut keinumassa., joihin en ikinä enää pääsisi. Ihan kuin jossain kauhuleffassa.
Sitten aikuistuttua työnsin nuo tunteet pois..kunnes joskus päälle 30v palasin tavallaan "asiaan".
Lainasin kirjastosta läjän kirjoja koskien mm uskontoja, filosofiaa ja eri näkemyksiä elämästä..Ja se auttoi ja poisti sen oudon kammon tunteen, jota ehkä säkin koet..
Yksi kirja, jota sullekin suosittelisin on ..
https://atena.fi/portilla
En toki, päinvastoin. Juuri tällä hetkellä elämässä on kaikki hyvin. En halua pohtia kuolemaa. Ei se miettimällä miksikään muutu.
Parasta olla ajattelematta ja murehtimatta sellaista, joka kuitenkin on jossain vaiheessa väistämättä edessä.
Kiitos kirja-ehdotuksesta. :)
Ehkä joskus tulevaisuudessa olen kypsä käsittelemään ja miettimään asennettani kuolemaa kohtaan? Jostainhan tuo oma kielteisyys ja negatiivinen tunne johtuu. En ole uskaltanut sukeltaa niihin varjoihin ja siihen pimeyteen, mistä tunnelukko johtuu.
Juuri nyt en ole siihen valmis. Työnnän asian toistaiseksi taka-alalle.
Ei varmaan oma pelota, mutta toisen. Lisäksi omassa kulttuurissani vainaja nähdään siinä edessä, joten sekään ei ole pelottavaa nähdä kuollutta (oppinut lapsesta lähtien), mutta yksin jääminen ja se maallinen lopullisuus siinä...
Se juuri. Toisen kuolema, luopuminen ja läheisen lopullinen "lähteminen". Kaikki siihen liittyvät tuntemukset ja epätoivoisuus. Sitä ei voi estää, eikä hallita, se jyrää henkisesti ja fyysisesti alleen.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, aivan liian vaikea aihe minulle.
Ei enää otin eron juoppo miehestä.
Ero kuolemasta
kyllä se pelottaa ja kuten wuppis sanoi enemmän kuin oma niin ennemmin itse kuolisi pois kuin rakas tai rakkaat ihmiset
Jos olisi puoliso, niin pelottaisi. Mä olen joutunut viime vuosina ihan liikaa ollut hautajaisissa, ja joutunut järjestämäänkin kahdet eli vanhempieni hautajaiset.
Tätähän ei kysytty mutta tähän asti luultavasti kamalin hetki elämässäni on ollut, kun iskostui tajuntaan, sekä minulle että äidilleni, ettei hänellä ole kauaa elinaikaa. Siitä hetkestä viikon sisällä äitini kuoli. Ei isän äkkikuolemakaan ns. helppo pala ollut.
Että voisin kuvitella puolison kuoleman olevan erittäin kova paikka.
Sinusta kokee tuon. Maatilan... tai sen mökin tärkeys kertoo jo paljon. Sinulla on paljon hyvää tunnetta ”vankilassa”.
https://youtu.be/vd5wAauzgX8
Voi kun tätä ei botti söis pois....
Juu ei ole enää maatila. Joskus ollut kyllä alkuper. asukkaitten aikaa mutta pellot on lohkottu pois.
"Punamultaa" löytyy kyllä piharakennuksien seinistä.
Voin vähän kuvitella pihapiiriä. 😊
Toi pönttis on sun vastasidko muutes.... ja jotain niin samaa. 😀
Jotenkin välillä iskee hsikeus, kun tiedän tavallaan mistä teidän kummankin kenkä puristaa. Toisaalta voin vaan laskee pään pöytään ja katsoa kaikkea rauhallisuutts sivusta.... se on mun rooli....😕
https://youtu.be/GSizh7PeOu8
Yötä en diggaa, mut tää tuli vaan mieleen...
Ehkä meissä on jotain samaa Pönttiksen kanssa 🤔
Yö oli 80-luvulla vielä hyvä. Juu, ja mä olen ollut kerran kirkkokuoron harjoituksissa joskus 12 vuotiaana 😁
Joo. Yllättävän paljon. Vaikka täältäkäsin moni vois luulla toisin. Kannattaa tutustua. 😊
https://youtu.be/cx7ykE6myo0
Mä laulan tään välillä karaokessa....(tyhjennän kapakin) 😃
Mut nyt nukkumaan. Huomenns muksut kouluun, pyykinpesua ja sit illalla Tahkolle lyshinpithoon! 😀💪
Joo, Nukku-Masa on tainnu mulle jo heittää unihiekat silmiin vaikka en ole vielä petiin asti päässyt.
Hyviä öitä!
Jos parisuhteessa ei ole lapsia ei oma kuolema pelota kovinkaan paljon. Ihminen joka kuolee pääsee tosi vähällä ja helpolla, ne jotka tänne jäävät tarvitsevat tukea.
Pelottaa.
Voi kun suakin voisin enemmän nostaa peloista vapaaksi. Tai näkemään, että ne ei ole lohduttomia, vaan kauniita asioita. 😊
Noh...onhan niissä kaunistakin ja ennen lyhyellä tulleet, nopeat aallot tulevat nykyisin pidemmällä välillä. Mutta tulevat, se vaan kertoo sen, että menneet kulkevat mukana, se siinä on kaunista. Joskus pelkäsi pelkästään kuolemaa, sitten tajuaa, että pitää pelätä, että unohtaa ne parhaat hetket.
On vaan niin monta kertaa nähnyt sen lähdönhetken ja nähnyt kun ammattilainenkin murtuu.
Me ollaan ihmisiä. Osa kovempia, osa herkempiä.
Murtuu? Mitä sekin on? Tunnetta?
Onko tunteminen heikkoutta tai herkkyyttä?
Minusta jokainen kokee eritavalla eri asiat. Tuntee... ja miten se näyttää ulos? Miten siitä kertoo?
Sähän osaat kertoa tunteet vaikka tekstinä täällä? Tää voi olla kanava. Oot kirjoittanut niitä kivoja kertomuksia ja oot ollut hepsankeikka ja ilahduttanut muita. Hermostunut ja pettynyt ääneen.
Tiedätkös pönttis.... my friends.... saa tuntea! Jopa negatiivisia ja pahalle tuntuviakin juttuja. Ja niistä selviää. Ihan kuten hyvistäkin tunteista. Ne on jotain mitä me saadaan kokea... ei niitä pidä kokea... vaan se on universaali mahdollisuus. Elä pelkää tuntea... ne ei vie henkeä. 😊
Vieläkö mummu on mukana kertomassa elämästä? 😊
Niin.. ehkä riipaisevaa on nähdä kun ammattirooli särkyy ja ihminen murtuu inhimilliseksi kuoleman äärellä. Tunteminen on elämää. Ja kun pidät kiinni, ja miten nopeaan elämä katoaa. Ja kun kuoleva tietää kuolevansa ja silmäkulmasta valuu kuoleman hetkellä kyynel. Se on kaunista ja se on kovaa.
Joo tunteita on hyvä osata ilmaista. Kirjoittaminen on yksi äärettömän hyvä keino. Tuossa vaan yksi ilta mietin, että miten jäätävä hetki sen herkkyys-asian kanssa on jos sen joskus joku vahingossa näkee. En tiedä miten semmoisesta hetkestä selvitään.
Mun pelko ei ole tuntea, vaan näyttää sitä. Ihmisessä on valtava tunnemassa sisällä.
Juu, ihanaa kun kysyit, mummo on mukana elämässä. Hauraana, mutta olemassa kuin tervaskanto. Mä sanoin ettei saa poistua kun ei me sitten osata elää, kuka sitten antaa vastauksia. Niin kuin tiedät mummon ikämeriitit. Se on ihan huikeaa, mieti, montako sydämenlyöntiä siihen aikaan mahtuu? : )
No siinä näkee miten ihminen on vaan ihminen, vaikka olisi amnattilainen.
Minä olen miehenä joutunut oman ja yleisen käsityksen mukaan nielemään monen monta kyyneltä ja miksi? Turhaan.... en enää niele yhtäkään. Minä olen minä ja olen se koska helvetti haluan olla.
Joka ei kestä minua minuna, saa mennä. Ei tarvitse katsoa tätä.... aika moni vaan on jäänyt. Koska se olen minä, joka on se hyvä. Ei se mitä teen tai olen tekemättä.
Mummu nauttii elämästä ja pitää siitä kiinni. Haluaa nähdä teitä ja elämää. Mutta ei hän halua vastuuta kaikista enää. Hän haluaisi nähdä, että kaikki muut pystyy jatkamaan, kun hän saa levätä vihdoin. Hän on sen joskus ansainnut. Vaikka ei malttaisi. 😊
Hei mut nyt joutuu nukkumaan. Äksönii aamusta alkaen.
Ot huikea pönttis... ja tutustuppas tohon pihallatipuseen. Se on huikee tyyppi. Teissä on samaa... kyseles mikä on nsisiaan. 😊
Öitä.
Kyllä miehenkin pitää näyttää tunteet, se on olennaista. Älä anna kenenkään kieltää tai luulotella muuta. Sinä näytät ne jos vain uskallat (itse), sehän on oikein.
Mies, jonka silmissä on kyyneleitä, on riipaisevaa katsottavaa. Se se vasta liikauttaakin. Lauri Tähkällä on hyvä kappale aiheesta;
"pidän siitä ettet sulje sun silmiä,
kyyneleitä niissä on, mut et välitä"
Hyvää yötä sinullekin sinne. Mukava oli rupatella, Tipusen kanssa myös, miehän äkkiä lupsakkaasti tutustun : )
Oo reippaana aamulla. Mun pitää ehkä mummolle huomenissa soitella, yhteydenpito on liikuttavaa : )
Ei.. :D
Haastava otsikko sinkku osastolla. Vastaanpa pariutuneena.
18 vuotta sitten tilanne oli niin uhkaava koska kyse oli ainoastaan jatkoajasta jomka maksimi oli 12 vuotta. Kyse oli vaimoni verisyövästä.
Oma eturauhaseni vihjaili syövästä korkean PSA lukeman muodossa.
Teimme kaikki mahdolliset testamentit ja vaihdoimme asumismuotoa ok:sta kerrostaloon.
Silloin keskustelimme kaikista mieleemme tulleista caihtoehdoista joten nyt näinkin pitkään jatkoajalla eläneinä mistään pelosta ei voi puhua.
Jos minä leskeydyn niin todennäköisesti ryyppään taitreenaan itseni hengiltä.
Jos vaimoni elää minun jälkeeni niin jossakin vaiheessa hän joutuu johonkin saattopaikkaan viimeisiksi kuukausiksi joita on ennakoitu olevan pari kuukautta oireiden ilmenemisen jälkeen.
Tähän saakka tasaisesti lisätty sytostaatti lääkitys on pitänyt kunnon kohtuullisena.
Olemme kiitollisia näistä täysipainoisista jatkovuosista.
super-ytm pelottaa enemmän jos äiti kuolee, puolisoa hänellä ei ole, kertoi minulle eilen.
Lupasin etten juorua.
.. Ei.. Koska Ilman Luppaa ei Saa Kupsahtaa.. Ja Luppaahan Mä en Antais.. VitVitsi.. ;D
https://www.youtube.com/watch?v=ws1cGhYPwFE
.. Laulun Sanoin.. Jos ei Onnistuis Pysäyttää Maailmaa, niin "Vois" Khyl SyränSärkyy.. ;P
Avioero = kuolema ...
Ensimmäinen suuri rakkaus ja sen piti kestää lopunelämää. Todella pitkä ja hyvä liitto.