Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ihminen alkaa leveillä jälkikasvun saavutuksilla.
Voit mennä mihin tahansa puistoon tai rannoille juttelemaan "elämää nähneiden" herrashenkilöiden kanssa, ja aina siellä jollain on tytär juuri väitellyt tohtoriksi. Yleensä poika on joku teknologiayrityksen toimitusjohtaja ja sitä rataa.
Kenenkään puheissa lapsina eivät esiinny normaalit työtä tekevät ihmiset, vaan aina vähintään tohtorit ja yritysjohtajat.
Voit mennä mihin tahansa puistoon tai rannoille juttelemaan "elämää nähneiden" herrashenkilöiden kanssa, ja aina siellä jollain on tytär juuri väitellyt tohtoriksi. Yleensä poika on joku teknologiayrityksen toimitusjohtaja ja sitä rataa.
Kenenkään puheissa lapsina eivät esiinny normaalit työtä tekevät ihmiset, vaan aina vähintään tohtorit ja yritysjohtajat.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sitä alkaa elämään lastensa ja heidän saavutustensa kautta, kun ei itsestään ole ollut mihinkään.
no ei nyt ihan, jos on luuseri, niin kyllä
lapsistakin tulee toden näköisesti luusereita
njjj
Ei sitä aina tiedä minkälaista johtajaa sieltä saattaa nousta.
Yhdenkin pojasta tuli oikein AA-kerhon puheenjohtaja. Ja vähänkös oli äitinsä ylpeä johtajapojastaan.
Paljolti totta täällä kovassa kilpailumaailmassa. Joskus ihmetyttänyt kun töihin otettiin kesätyöläisiä niin melkeinpä aina työpaikat menivät sivu suun näiden nuorten osalta joiden vanhemmat olivat jollakin tavalla suistuneet alkoholismiin tai sairastuneet psyykkisesti tai muuten vieroutuneet yhteiöstäa, eivätkä kyenneet normaaliin työhön. Mielestäni näiden nuorten olisi ollut hyvä päästä pois sieltä kotoa tienaamaan edes pikkusen ja saamaan vähän erilaisempia sosiaalisia kontakteja.
Sitten ei ollut kovinkaa kauaa aikaa takasin päin kun nuoret joiden perheet saivat sosiaaliapua joutuivat antamaan suurimman osan kesätyö palkastaan takaisin sille kunnalle josta perhe sai sosiaaliapua. Onneksi kuitenkin tämä epäkohta on poistettu.
Hytinäx1
Onhan upea saavutus: ei tullut alkoholista vaan AA-kerhon pj! Onnea hänelle!
Paljon onnea goivotan
Minä olen kuin mafian mies.
Pysyn vaiti suvustani kohdusta hautaan.
Keskiverto lapsiaan kehuskeleva eläkeläinen on kyllä yleensä itse lapsia synnyttänyt.
Minulla on normaalia työtä tekevät lapset, joskin omaavat korkeakoulututkinnon. Mainitsen sen jos se jotenkin kuuluu tulla sanotuksi, muuten en. En elä heidän kauttaan, sillä myös itselläni on korkeakoulututkinto. En usko että mitenkään enemmän leuhkisin, jos olisivat väitelleet. Ja arvostan ihan jokaisen työtä. Vävyni on vaatimattomalla koulutuksella työssä, jossa viihtyy ja elättää sen myötä perhettään. On sitten taas niin taitava nikkari, että heidän kotinsa on alueen helmi. Ja hyvä isä. Asenne elämään on kiitoksen ja ylpeydenkin aihe. Jos joku kertoo tohtoristaan, en kyllä yhtään ärsyynny, ei ole kadehtimista eikä alemmuudentunnetta.
Siinä tulikin riittävä annos leuhkimista yhdelle päivälle.
Joo. Olenpas minäkin ollut eräissä sukujuhlissa kun mummot oikein ikkunaan kiirehtivät katsomaan kun taloon oli sisälle tulossa lääkäri :D. Ja se oli yhen mummon tyttärenmies. Ah sitä pokkuroinnin määrää.Hävetti ihan näiden puolesta. Lääkäri itse oli vaivaantuneen oloinen mummojen huomiosta.
En ihmettele, jos lääkäri oli vaivaantunut. Ne kun ihan vaan ihmisiä.
Kahvi läikkyy lattialle, jos kaapista pitäis ottaa lautanen, sieltä rymisee hyllyllinen kippoja alas.
Kompastutaan mattoon ja sylillinen papruja leviää ympärille.
Röökille pitäis ehtiä ennen seuraavaa potilasta.
Salasana unohtui, minnes taas pitikään soittaa että saa koneen auki?
Avaimet jäi huoneeseen, kuka tulis avaamaan.
Ehtiikö veskiin ennen kokousta. :D
Rinta rottingilla olen omasta työurastani ja niin myös lapseni saavutuksista. Ja siitä saavutusia ei minulta kukaan pois ota.
Kyllä leveilyä suositumpi puheenaihe on sairaudet. Niistä riittä juttua itsellänikin, kun ei enää voi leveillä menestyksestä naisten kesken. Lapsia ei ole vielä siunaantunut, enkä aio tehdäkään. Jos olisin puolet nuorempi, niin lisääntymistoimintojen haittapuoli eli jälkikasvu voisi kiinnostaa.
Tässä iässä ei luulisi enää olevan tarvetta päteä millään, mutta aina on niitä (ja yllättävän paljon) jotka eivät koskaan pääse moisesta lapsentaudista. Rasittavia tyyppejä kuunnella.
Olen sitä mieltä, että leveileminen on luonnekysymys tai opittu tapa elinpiiristä. Ei tarvitse päteä omilla tai omaisten saavutuksilla. Elämä on.
Mulla 2 poikaa, socionomi ja trukkikuski.- Arvaa kenestä ollut eniten hyötyä ? :)
Pieni-itsetuntoisten ihmisten kehuskelua ja pätemisentarvetta.
Ja uutta suhdetta hakevat miehet leveilee ensimmäisenä omaisuudellaan, moni on sitten loukkaantunut kun olen sanonut että tilisi saldo, rahapussisi paksuus, autosi ja talosi ei kiinnosta pätkääkään .….no yksi jopa sanoi että on se kumma kun ei raha kelpaa....oletti kai että naiset tekis rahasta mitä vaan :D :D
Ei kait se leveilyä ole, kun lapsistaan puhuu. Mielestäni se on äidin ja isän onnea, kun lapset selviytyy elämässään. On parempi iloita, kun sen aika on, surraan sitten ajallaa, jos tai kun jotakin ikävämpää sattuu. Minä ainakin iloitsen yhdessä ystäväni kanssa, kun hänen lapsensa onnistuu, samoin hän, kun omani onnistuu vaikkakin ehkä vaatimattomimmin. Siitähän on kysymys, että onnistutaan siinä missä mennään eteenpäin.
Varsinkin itsensä mutta lastensakin kehuminen oli vanhemmistani miltei synti.
Sen ajan ajattelun mukaan.
En ole siis mokoman jargonin pudottelemiseen oppinut, enkä opikaan.
Olen hissunkissun vaan jos muut omiaan kehuvat, esim. että meidän Maija taittaa sitäjasitä lehteä.
Voi herranpieksut. Lähinnä huvittaa - mutta enhän minä sitä näytä vaan keskustelen 'asiallisesti'.
Onko se kehumista, jos kertoo, mitä lapsi tekee työkseen?
Onko taittaminen erityisen hieno ja vaativa tehtävä?
Tunnetko jonkun tohtoriksi väitelleen taitajan tai ehkä oikolukijan?
Niinpä, me ollaan opittu siihen ettei voi mitään hyviä asioita kertoa, vaan "kel onni on se onnen kätkeköön". Josus nuorempana mietin et miksi näin. No, sehän on selvinnyt oikein hyvin ajan kuluessa.
Meidän sukupolvi ei ole oppinut tuomaan esille missä ollaan hyviä ja missä on vielä kehittämistä. Tänä päivänä se on edellytys mm työpaikkaa haettaessa. Jo alakoulussa lapset opettelevat itseään arvioimaan ja mielestäni se on eteenpäin menoa, eikä millään tavalla leveilemistä.
Toki myönnän, että myös tietoista toisen ihmisen mitätöintiä ja vähättelyä on olemassa kyseisellä tavalla.
Kaipa se johtuu siitä miten asian kertoo kokeeko kuulija kehuskeluna vai toteamuksena.
Sitä juuri minäkin ihmettelin, koska nimenomaan se o l i kehumista eikä lapsen työpaikasta kertomista. Jokin naistenlehti, muistelen. Ei siis varmaankaan kovin ihmeellinen duuni.
Mitä tuolla 'taitajalla' tarkoitat, vai jäikö yksi kirjain pois? Ja joo, kyllä tunnen oikolukijan, luki aikoinaan Hesaria. Onkohan oikolukijoita vielä vai luotetaanko tietsikkaan? Ei taida tekstinkäsittelyohjelmat auttaa, täälläkin jokainen voisi edes vähän oikolukea tekstejään ennenkuin pistää ne maailmalle.
Jokainen vanhempi saa olla iki-iloinen nähdessään lapsistaan tulleen yhteiskuntaa rakentavia kansalaisia. Moni on valinnut ammatin omien taitojensa ja mieltymyksiensä mukaan. Kaikille se ei ole ollut mahdollsita, syystä tai toisesta. Aivan sama - he vapaa-ajan harrastuksien kautta voivat osittain toteuttaa itseään.
Niin kauan kuin lapset maksavat veronsa, tuovat panoksensa yhteiskunnassa, jokainen on arvokas ja arvostettu.
Saatta käydää niinkin että lapsille tulee ylämäkiä ja kuoppaan putoamisia. Silloin muut ovat erikoisasemassa auttamassa heitä eteenpäin ja ylös.
Jokainen meistä vähälukuisista suomalaisista on arvokas yksilö!
Eräillä vanhoilla oli tapana aloittaa puhelu, kun soittivat lankapuhelimella: se olen minä vaan. Piti olla vaatimaton puheissaan, muuten oli leso eli leuhka. Oli myös sanonta; joku on olevinaan. Myöhemmin yleistyi, kulkea rinta rottingilla tai elvistellä.