Kyllä alon pitää virolaisista, miten ihana yhteistoiminta ja innostus oman isänmaansa puolesta!
Isänmaanrakkaus- sekin on rakkautta!
Isänmaanrakkaus- sekin on rakkautta!
Kuuntelin Viron laulujuhlien ohjelman Teemalta!
Anonyymi
20103
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Samoin koin Viron laulujuhlat, aivan ihana kansa!
Olen aivan fani virolaisten laulujuhliin, vuosia sitten olin mukana joukossa kuuntelemassa ohjelmaa paikan päällä. Jos vain tiedän milloin TV ohjelmassa niitä voi katsella ihastelen virolaisten laulunlahjoja joita kuunnellessa voi aistia kansan yhteenkuuluvaisuuden tunteen.
Mikä mahtava määrä virolaisia oli mukana Toombean mäellä kuuntelemassa konserttia josta ikään kuin välittyy kansa yhtenäisyyden tunnetta ilmoille runsain mitoin.
Laitan linkin alempana lempilauluuni Lyydia Koidulan iki-ihanan Äidin sydän, siispä kuuntelulle, PLEACE!
L.
https://www.youtube.com/watch?v=hVcNMgpaRtM&list=PLAN14ONcAaOe6NRziTdK_ONcnFlvq-PI7&index=12&t=0s
Aivan vierähti kyynel silmäkulmaani kuunnellessani tätä tulkintaa joka löytää aina paikkansa sydämen sopukoihin saakka.
L.
Hieno on Ema suda viron kielelläkin tulkittuna.
Se oli sellainen innostava ja kohottava ohjelma, joita TV:ssä saisi
olla enemmän.
*
(Rikosten ainainen selvitteleminen , ensin on ruumis, ja sitten alkaa ohjelma.
Se on niin masentavaa.)
Saman olen pannut merkille, illalla varsinkin jos viimonen katsottava jos on rikossarja, niin yöuni on huonompi ja saattaa herätä n. s. suden hetkellä.
V. 1935 pidettiin Sortavalassa viimeiset suomalaiset laulujuhlat, mutta nyt tämä perinne on herätetty henkiin venäläisten taholta ja suositulta näyttävät juhlat netissä olevien kuvien perusteella.
Vanhoilla sukulaisillani olen nähnyt kuvia vuoden 1935 juhlista,
mitkä keräsivät tuhansia kuulijoita.
Sortavalassa käydessäni vuosia sitten kyselin laulujuhlien paikkaa ja melkoista pusikkoa näyttivät missä mukamas suomalaisten laulu oli raikunut.
En tiedä onko pusikko raivattu nykyisten laulujuhlien pitopaikaksi.
Suomesta sinne tehdään kuulemma ryhmämatkojakin.
isoäiti_ juuriaan kaivelemassa
Eteläisen heimokansamme laulujuhlien myötä mieli meni haikeaksi, kun ajatukset siirtyivät tähän kotisuomalaiseen nykyiseen yleisilmapiiriin. Ainakin Yleisradion televisiokanavien ohjelmistosta huokuu valtakunnan levitykseen suomalaiskansallisen kulttuurin tulkitsemista nationalismiksi. Onhan siellä EU-johtoportaikossa oikein Isojen Päsmäreitten suulla määritelty nationalismi haitalliseksi esteeksi EU-alueen rakenteen tiivistämisen ja syventämisen kannalta. Ja meillä Suomessa totta kai EU-uskovaiset poliittiset tahot katsovat velvollisuudekseen ottaa nuo Brysselin jutut todesta ja meillä ideaan kuuluu vielä pyrkiä "kehityksen" kärkipaikalle aktiivitoimissa. Valitettavasti tämmöistä kommenttia tuli mieleen niitä Viron laulujuhlia televisiosta katsellessa.
Muistan vielä välähdyksinä tv-uutisten kuvia, kun neuvostopanssarit vyöryivät Tallinnaan 1991, ihmiset asettuivat suojaamaan tv-ja radioasemia laulaen isänmaallisia lauluja. Laulava vallankumous oli alkanut neljä vuotta aiemmin ja johti 1991 Viron, Latvian ja Liettuan uudelleenitsenäistymiseen.
Viron laulujuhlien 150-juhlavuotena on teemana Isänmaani-rakkauteni. Juhlat kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. En ole ollut paikalla seuraamassa laulujuhlia, mutta jo videoissa välittyy yhteenkuuluvuus, rakkaus isänmaahan , suuret, syvät tunteet. Ihmisten kasvoilla väreilee liikutus ja hehkuu ilo . Kaikenikäiset ovat sydämestään mukana, varsinkin nuorten avoimilla puhtailla kasvoilla näkee tunneherkkyyden. Ihailla pitää tuota harjoitettujen kuorojen voimaa yhdessä yleisön kanssa ja kansallispukujen määrää.
Yksi eestiläisille tärkeä laulu on Juhan Liivin sanoittama, Peep Sarapikin säveltämä
Ta lendab mesipuu poole
https://www.youtube.com/watch?v=khfo72haSQY
Suomalaisten sielussa Itämerensuomalaisena Vesilinnun kansana on paljon samaa kuin veljeskansassa, yhteistä pohjaa kansanrunoudella, heillä Kalevipoeg. Meillä Kanteletar kertoo Suomen kansan tunteista menneinä aikoina, elämän raskaudesta , käännekohdista, rakkaudesta ja sydänsuruista, huumorikin vilahtaa. Suomalaisetkin ovat muinoin lauluihin sydämensä purkaneet ja lauluilla voisi olla suurempikin kansaa yhdistävä voima myös nykyisin. Tangot jatkavat tavallaan surumielisen kansanlaulun perinnettä. Suviseurojen virrenveisuussa yhteisöllisyyttä voi löytää, myös joulun alla kirkkojen kauneimmissa joululauluissa ja kevään suvivirressä. Nämä ovat kulttuuriperimäämme, ei ulkopuolisilla ole mitään syytä siihen puuttua eikä itsemme sitä peitellä. Lauluun voi kuka tahansa yhtyä, se on tunnekieli eikä tunne rajoja.
Ihana Ramoona on kirjoituksesi! Oma selostukseni häippäsi yht'äkkiä valmis työ, ja eläytymiseni, mutta niin paljon samaa kerroit tuossa, liikutuksen ja ilon kuvastuessa valloittavasti laulajien kasvoilla
! Kiitos upeasta linkityksestäkin 😊))
Virolaiset rakastavat omaa maata ja kansaa. Kouluissa ommellaan kansallispukuja jo ensimmäisestä luokasta alkaen. Opettajia kunnioitetaan ja kaikki noudattavat kouluissa hyviä käytöstapoja. Tuttavani joka muutti Viroon on sanonut ettei muuta ikinä Suomeen takaisin. Moni asia hoituu paljon helpommin ja työpaikoilla ilmapiiri avointa.
Sortavalan laulujuhlat v.1935 olivat samalla Kalevalan 100-vuotisjuhlat. Nykyisen Suomen vallanpitäjien asennoitumisessa kansanperinteeseemme ja Kalevalaankin kuten kansanrunouteen ylipäätään olisi paljon kohentamisen varaa. Tilanne tosiaan näkyy ja kuuluu myös Yleisradion ohjelmistossa vajavaisuutena. Runsas runoperinteemme on edelleen sentään hyvin arkistoitu. Siitä aineistosta löytyisi julkaistavaksi uutta materiaalia vaikka monenkin Kalevalan ja Kantelettaren verran. Olisikohan tuorein kulttuuriministerimme Annika Saarikko millään tavalla olla kiinnostunut aiheesta ja asiasta puhumattakaan valtion rahakirstua hoitavasta valtiovarainministeristä ja politiikkan tekemistä johtavasta pääministeristä?
Kun kansanrunoutemme on lajissaan jo maailman laajin, on Leiriniekan omaa utopiaa, kuvitella monen uuden Kalevan ja Kantelettaren syntyvän arkistoidustakaan runoudestamme.
Nuo kerätyt kansanrunomme ovat eläneet kaukaa menneisyydessä vain runonlaulajilla muistinvaraisina, eivät ne ole maanneet arkistojen kätköissä!
Jatkan lauluketjua hieman toisenlaisen musan merkeissä. Mitäköhän saamme tästä nuoresta Diandrasta saamme vielä kuulla ja nähdä? Kyllä hänen esityksissä on tunteen paloa, laulun sekä musiikin lahjakkuutta kaikilla mausteilla, voimme nauttia hänen esityksissään. Tässä vain kuuntelulle miten laulu liitää ja viulu soi hänen esityksissä.
Siispä tässä, PLEACE!
https://www.youtube.com/watch?v=1EIaQgL_M-I
L.
Hakuna "Suomen kansan vanhat runot" netistä tuli esille sinänsä jo tuttu tieto, että SKVR-sarja käsittää 33 massiivista kirjaa, jotka on julkaistu vuosina 1908-1948 ja lisäksi täydennysosa v. 1997. Kyseessä on noin 100.000 erillistä runotekstiä, joista valtaosa on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta.
Arkistoitua suomalaista runoperinnettämme on siis yllin kyllin, jotta sieltä aineistosta olisi varsin hyvin mahdollista poimia sivumääriltään Kantelettaren ja Kalevalan mittaisia useita pienkokoelmia, jotka sutjakkaasti kävisivät kaiken kansan luettaviksi ja vaikkapa laulettaviksikin.
Laulamisesta ajatus siirtyy aivan itsestään nykyiseen "räppäämisen" tyylilajiin. usein tuota räpäämistä kuullessa mieleen tulee perinteinen suomalainen runolaulu. Onhan räppimusiikinkin sanoituksessa yleensä aina jokin sanoma ja sisältö niin kuin on trokee-mittaisessa runoudessakin.
Ja edelleen laulamiseen liittyen tuossa edellä mainittu (Anonyymi 9.7.2019 klo 17:39) Diandran esittämä "Dorogoi dlinnoju"-romanssi sopii oivallisesti myös meidän suomalaiseen tyylitajuumme. Aikaisemmin meillä Yleisradiokin esitti nykyistä useammin venäläistä musiikkia. Lieneekö itänaapurimme kulttuurin nykyinen vähälle huomiolle jääminen seurausta Suomen "Länteen suuntautumisesta", jota linjeerausta ikävä kyllä Yleisradiokin näkyy ja kuuluu systemaattisen yksipuolistavasti painottavan ohjelmistossaan.
Kiitos osallistuneille kirjoittajille! Tein aloituksen, sillä Viron laulujuhlat avasivat silmäni ja korvani ja sydämeni virolaisille!
Tallinnan Piritan laulujuhlat antavat tosiaan meille suomalaisille miettimisen aihetta. Nykyistä paremminkinkin me voisimme tuntea eteläistä heimokansaamme. Tallinnassa on helppo käydä, kun siellä pärjää hyvin omalla suomen kielellä. Samalla tietysti meidän olisi aiheellista kiinnittää huomiota viron kielen opettelemiseen ja osaamiseemme. Kovin vähäistä lienee meillä viron opiskelu ja taitaminen kielenä. Viron kulttuuriin saattaisimme tutustua nykyistä paremmin. Parasta aikaa lueskelen A.H.Tammsaaren (1878-1940) Surmatulet-teoksen kolmatta osaa "Totuus ja oikeus". Aikaisemmalta ajalta mieleeni on jäänyt Lennart Meren tutkimusteos "Hopeanvalkea", jossa hän käy laajalti läpi kaukaisia historian vaiheita.
Minäkin olen suorittanut viron kielen peruskurssin Helsingin Yliopistossa Eeva Niinivaaralle, joka oli mitä miellyttävin kuulustelija. Viron kielikin kuului opiskelualaani.
Hän oli viron kielen ja kirjallisuuden lehtorina paitsi Helsingin Yliopistossa, myös Jyväskylän kesäyliopistossa.
Jatkoa edelliseen:
Olen tämän ketjun avaaja, ja siksi välillä pistäydyn täällä. Miaelina.
Kiitoksia hyville kirjoittajille.
Ja vielä jatkoa edelliseen:
Nyt vasta näin milloin hän oli syntynyt, enkä olisi kyllä ikinä uskonut, että hän oli syntynyt melkein samana vuonna kuin mieheni isä, hänhän oli niin nuorekas ja hyvinhoidettu ja ystävällinen ihminen!
Ei appenikaan nopeasti vanhentunut, mutta kuitenkin Eeva Niinivaara hämmästytti.