Suru on suuri,
vanha ihminen menettää pikkuhiljaa kaikki rakkaat ihmissuhteet,
kuolema vie kaverit,
ja
omat jälkeläiset perustaa omat perheensä, vanhukset uhodetaan yksinäisyyteen suremaan ja akipaamaan jälkeläisiään,
luopumisen tuska on suuri vanhalle ihmiselle,
kun vanha ihminen haluisi kuulua vielä elämän tuiskeeseen mukaan,
kuulla kuinka lapsilla menenn ja lastenlapsilla ,
sitä ihmiettelen, kun loppujen lopuksi vieraantuu omista rakkaista jälkeläisistä,, ei tunne enään heitä,
aivan käsittämätön tunne,
jälkeläisiä on melkonen lauma satoja mutta vanhus ei tunne niistä enään muuta kun ehkä omat lapsensa jotka heki ovat jo vanhuksen kynnyksellä päädevät jo vanhuuseläkkeellee neki,
vanha ihminen menettää pikkuhiljaa kaikki rakkaat ihmissuhteet,
kuolema vie kaverit,
ja
omat jälkeläiset perustaa omat perheensä, vanhukset uhodetaan yksinäisyyteen suremaan ja akipaamaan jälkeläisiään,
luopumisen tuska on suuri vanhalle ihmiselle,
kun vanha ihminen haluisi kuulua vielä elämän tuiskeeseen mukaan,
kuulla kuinka lapsilla menenn ja lastenlapsilla ,
sitä ihmiettelen, kun loppujen lopuksi vieraantuu omista rakkaista jälkeläisistä,, ei tunne enään heitä,
aivan käsittämätön tunne,
jälkeläisiä on melkonen lauma satoja mutta vanhus ei tunne niistä enään muuta kun ehkä omat lapsensa jotka heki ovat jo vanhuksen kynnyksellä päädevät jo vanhuuseläkkeellee neki,
Vastaukset 118
Vanhimmat
Satoja?
Kun ajattelee omia kiireisiä vuosia, kuinka paljon riitti aikaa suvun vanhimmille jäsenille sinne vanhainkotiin tai mummonmökkiin maalle?
Nukahditko kesken kaiken vai miksi kommenttisi on ikäänkuin keskeneräinen?
Tämän ikäsillä ku ajatus jo pätkii,
voihan joku nukahtaa kesken lauseenki,
muistan aikoinaan niin tapahtuneenki,
siitä on kyllä kauan kauan aikaa,
mulla ainaki on jo paljon vaikeuksia monenki asian suhteen,
siitä huolimatta vietän aikaani ihan yksin,
ei nuo jälkeläiset tajua että heidän vanhus tulee joskus ihan avuttomaksi,
en taida olla ainut siinäsuhteessa,
mun isäni osasi itse hakeutua palvelutaloon kun tuli vanhaksi,
kysy minulta mitä mieltä olen,
sanoin että on hyvä ajatus,
siitä on varmaan jo tuhat vuotta siitäki ajasta, heh,
hän eli siellä vajaat kasi vuotta kuoli sänkynsä viereen yht-äkkiä.
oli lähdössä syömään,
Monet suvut elävät niin erillään, etteivät tunne serkkujaan tai tiedä isoisän nimeä.
Kannattaa itse hakeutua palvelutaloon kun on vielä voimissaan. Palvelutalossa voi elää hyvää elämää. Palvelu pelaa. Voi tutustua iktovereihin ja tuntea olonsa turvalliseksi vaikka kunto laskee.
Jos on voimissaan ei palvelutaloon pääse.
Ai miten menee?
Lapsista tuli alkoholisteja ja niiden lapsesta huume tyyppi.
Ei oo lapsia joten mieli kevyt murheista.
Isovanhempi olet joka tapauksessa. Tuleeko joskus mieleen, mitä teit väärin lastesi kasvatuksessa?
Kyllä ainaki minä ole usein syyttäny itseäni,
kuinka luulinkaan olevani maailman paras äiti,
ja nuorena luulin kuinka MÄ osaan kasvattaa maailman parhaat jälkeläiset, huh,
jälkeenpäin on saanu huomata kuinka tietämätön olen ollu monissaki kasvatuksellisissa asioissa,
OI kuinkunka sydämmeni itkee
KUN EN OSANNUKKAA olla hyvä äiti,
VAIKKA LUULIN NIIN,
mutta
jokaikinen jälkeläiseni on jokatapauksessa minulle
MAAILMAN RAKKAIMMAT ihmiset,
heille RUKOILEN ja toivon LUOJAN OIKEAAN OHJAUSTA
SIUNAUSTA, SUOJELUA ja OIKEAA MIELTÄ
suhtautua elämään
ja sen tuomiin vaikeuksiin,,
LUOJA KUULE RUKOUKSEMME,
anna meille maailmaan paljon anteeksi ,,,
halooooooo,,,,
tuohon voiki lisätä,,
" KUN RAKKAUS RITTÄNY EI "
Ehkä lapset eivät olleet maailman parhaita lapsia?
Miten sinä 2023-07-01 09:21:47 julkeat ketään syyttää ?
Et voi tietää olosuhteista mitään.
Älä jää kotiin nurkkia tuijottamaan! Erilaisia kerhoja ikäihmisille löytyy eläkeläisten yhdistyksistä ja seurakunnasta (jos kuulut kirkkon)..
Voit panna myös lahonestoai että julkisivuun,, tanssikengät jalkaan, varustautua iloisella mielellä ja mennä karkeloimaan.. Muista että tansseissa on myös naisten haku.
Seurakunnan tilaisuuksiin mennäkseen ei tarvitse kuulua kirkkoon.
Mun suunaton ikävä ja huoli on vanhimmasta lastenlapsestani,
hän on kärsiny kaikkein eniten elämän ristiriidoista
liian paljon jo pienenä, oli ero-lapsi,
hän joutui uusioperheen vanhimmaksi lapseksi,
tavalaan joutui hoitamaan uutta pikku veljeään heti pienestä asti ,
tietenki joutui uusioperheen ja ihmissuhteitten riistiriitojen keskelle,
oi kuinka sydämmeni itkee
jos minua ei olisi olemassakaan, ei olisi jälkeläisiäkään kärsimässä,
meidän isovanhempien perhe oli periunteinen perhe,
emme eronneet vaikka tietenki elämä tuo tullessaan senkin ajan ihmisille kaikki avio-elämään kuuluvat vaikeudet arjen pyörityksessä,
mutta
meidän kultuuri perustui kuitenkin perinteeseen perheeseen,
joka kestää kaiken
kuten vihkikaavassa sanottiin
ylä ja ala mäet kunnes kuolema erottaa,
jälkeemme muuttui kultuuri suomessakin, erottiin herkemmin,
avioerot yleistyi,
nyky ihmiset ei kestä elämän tuomia ristiriitoja,
uusio perheet ovat pahuudesta lähtöisin, ahneuden ja kuvitellun paremman elämän haalimista,
ero lapset poljetaan jalkoihin, joten kärsimys ihmiskunnassamme moninkertaistuu ihmisten tyhmyyden takia,
nyky uusioperhe kultuuri tuo nyky ihmisille suuria kärsimyksiä,
ja vaikeuksia sopeutua elämän tuomiin vaikeuksiin,
joten ihmisten kärsimykset kaksinkertaistuu muinaiseen kultuuriin verrattuna,
kaikki paha on lähtöisin aikasemmista sukupolvien vaikeuksista,
aina meistä ennen syntyneistä ikäpolvista,
se kärsimys ja pahuus periytyy varmaan kaksinkertasena jälkeläisiin,
näin oletan,
voi kun ihmiset viisastuisi, omat juuret on ihmisen turvasatama
sen kun jälkipolvet tajuaisi ja ymmärtäisi pitää oman lähisuvuvun kasassa olettaisin ihmiskunalla menisi paremmin,
lähisuku pitäisi toinen toisistaan huolta,
myös heikoimista jäsenistään,
silloin ei olisi niin paljon onnettomuutta yksin elävien ihmisten joukoissa,
olisi toinen toisemme,,
Miten se vanha viisaus sanoikaa,,,,,
" isien pahat teot periytyy aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti "
eikö ikinä ihmiskunta pääse virheistään eroon,,
kai se on pakko myöntää ,,, ettei pääse, kärsimykset vaan kaksinkertaistuu seuraavissa ikäpolvissa,,
Heittäkää vanhukset huolet pois,
hyvin ne pärjää, paremmin kuin me ennen,
me vanhukset olemme turhaan jälkeläisistämme huolissaan,
--- sitä se teettää kun vanhukset jä ihan yksin mietteisiinsä, ku ei ole puhekaveriakaan jonka kanssa asioita pähkäilis,
huoliaki nousee pitaan, vaikka todellisuudessa niitä ei olekkaan,
jakselaan kuitenki,,
Minä en ole huolissani. Jokainen ihminen vastaa omasta elämästään. Kurjista oloistakin löytyy kunnioitettavia suurmiehiä, ja toisaalta hyvissä oloissa kasvaneiden joukosta löytyy epäonnistuneita jälkeläisiä.
Isovanhempien ei kannata syyllistyä.
Muistatteko muinoin
oli joku juttukerho nimeltään jotain tähän suuntaan :
" Heittäkää huolet Hertta Rouvalle ! "
olenki tullut siihen tulokseen,
vanhana ihminen alkaa huosestuu ihan turhista asioista
jotuu just yksinäisyydestä ja puhekavereitten puutteesta,
siksipä olisi hyvin tärkeää omaisten pitää yhteyttä omiin vanhuksiinsa,,,
Mikä siinä on kun ei enään pidä kaikista ihmisistä,
vain harvat ja valitut hyväksyy juttukaveriksi,,
onkohan demnttia kehittyny jo pitkällä,,
kuoleman oottaminenki käy pitkäksi, heh, ei jaksa,, olkoon ,, tulkoon millon haluaa, tai jos se ei tule koskaan,, hymm.
Pahinta on, että ei enää jaksa miettiä, onko hoitanut asiansa niin, että perikunta ei joudu harmillisiin vaikeuksiin.
Löytyvätkö tietosi, salasanasi, pankkitilisi numerot, muut henk.koht.tietosi. oletko määrännyt asiainhoitajasi senkin varalle, että jokin sairaskohtaus vie toimintakykysi.
Pitäisi ja pitäisi, no ensi viikolla, kun lapsi tulee käymään.
Oho, unohtui!
No ensi kerralla.
On suru,
en keksi kuinka rakentaa yhteyttä vanhimman lapsen lapseni kanssa,
hän on aikuinen fiksu korkeastikoulutettu, mutta se ettei omiin läheisiisä saa pittää yhteyttä, on jokin pahasti pielessä,
se ettei tiedä mikä on hullusti, aiheuttaa valtavaa huolta lähiomisissa,
kuinka omaiset voisi ottaa yhteyttä sen verran että tietäisi että kaikki onki hyvin ja terveenä ja elossa,
on tämä nyky yhteiskuntamme tosi vaikeaa aikaa, kaikki on menny sekasi,
----- kaikki johtuu kun ihmiset sekoilee erojensa kanssa,
on meidän lapset teidän ja yhteiset lapset, ja olisko vielä joitain muitaki lapsia, huh,
ihan hullua touhua nykyisin,
ja nyt vielä hullummaksi muttunu kun nyt ilmestyy braid pariskuntia, huh, ja vielä naimisiin menevät, huh,
kuinka vanha ihminen enään pysyy noitten hullujen moraalin muutosten mukana,
väitän ei pysy, ja siitä seuraa suuria ihmis-suhde ongelmia lähiomaisillekki,
kyllä yhteiskunnan sekoilu on menny liian pitkälle,
noin älyttömästä sekoilusta ei ihmiskunta tule selviämään, se tuhoutuu lopullisesti,,
Onko kadonnut lapsenlapsesi noiden ongelmien puristuksessa?
yhteys on poikki
se aiheuttaa suurta surua, ( huoltaki )
en tiedä kuinka vanha voisi tilannetta korjata,
-- pitää antaa olla , vanha ihminen turhaan huolestuu,
ovathan jälkeläiset koreasti koultetumpia kuin me
kuoleman porteilla poislähtiäjät,
vanhuksella taitaa vain ajatus maailma jo viirata,
turhaan huolestua asioista joille ei voi mitään,,
ihmiskunta muuttuu,
hyväänkö vai huonompaan suuntaan,
jää luojan arvioitavaksi,
vanha ihminen ei enään ymmärrä ihan kikkia omituisuuksia
mitä yhteikuntaamme muuttaa,,
nyt pitäisi vaan osata luoda tämä vanhan elämä itselle järkeväksi,
että päivät olisi vielä mielekkäitä elää,
eikä olisi niin avuton ,
vaikka väkisin näyttää uupumus , väsymys ja alotekyky hiipuvan olemattomiin,
kaikki jää vain pitäs pitäs pitäs ajatukseksi,
lyön kinntaat tiskiin,
maailma menköön menojaan,
en pysty parantamaan ympäristössäni mitään,
en pysy kyytissä mukana,
koitan vain ittekseni selvitä päivästä toiseen,,,
luoja siinä auttakoon,,,
Myllähän tuohon ikätoverien poiskähf}}m zottii
Kyllähän tuohon ikätoverien poislähtöön tottuu
Äänestä
Itseltäni on vuosikymmenien aikana kuollut kymmenittäin tuttavapiiriä. Ajattelenkin paljon myös omaa, tulevaa kuolemaani.
Olet onnellinen ihminen, kun sinulla on kymmenittäin tuttavia, vielä heitä on varmasti jäljellä iso joukko.
Monella on vain lähiomaiset ja pari naapuria tai entisiä työkavereita, joten menetys tuntuu raskaalta.
En ple tottunut.
Tansseihin menoa olen harkinnut, mutta aina rohkeis pettänyt. Mieli tekisi, mutta .....
Alkaisit ennemmin hoitaa suhteita Yläilmoihin.
Että ne olis hyvät, kun lähdönhetki koittaa.
Vielä on hetki aikaa...
Ei tanssiminen tai tänne asiallisesti kirjoittaminen mitenkään estä tai vaikeuta yhteydenpitoa Luojaamme.
kylmätotuus
Niin
pahalta näyttää,
olen aivan poikki, yhä harvemmin jaksan enään lähteä pakollisille asioilleni,
nykyisin joka päivä käy mielessä, soitanko vanhusten neuvonta palveluun ja kerron avuntarpeeni,
joka päivä seki jää aikeeksi,
kuolema ei pelota,
mutta tämä väsyneen vanhuksen elämä pelottaa, , kun ei jaksa enään
kuin rajotetusti välttämättöät syömiset ,
vähän väliä on mentävä pöttölleen
että jaksaa seuraavan reissun esm. wc:n
onko palstalla muita näin avuttomia
yksikseen eläviä vanhuksia,
olenko ainut.
Hei, et ole ainut avuttomaksi tullut.
Moni asia, jonka ennen hoidin suit sait on nyt hankalaa,
pitkitän asioitten hoitamista, kun en pysty.
Ei tässä muuten kaikkina päivinä pääse enää liikkeellekään,
kun vatsa oikuttelee.
Pitää olla vessan lähellä.
Vielä jotenkin pärjään,
kun en kaikkein huonoimpina päivinä lähde mihinkään.
Siirrän asioitten hoitamisia
eikä niitä paljon olekaan,
mutta jotain aina joskus ilmenee.
Ruoan olen jo monta vuotta tilannut noin kerran viikossa kotiin,
ja minulla on aina kotona "varmuusvarasto" ruokia,
ettei pääse kokonaan loppumaan,
jos en saa uutta ruokatilausta tehtyä, kun aika olisi,
Kotona on esimerkiksi pakasteessa leipää ja vähän muuta,
on purkkihernekeittoa, sardiineja, silliä, perunoita,
kananmunia, juustoa,
rahkaa ja viiliä, kun niissä on pitkät päiväykset,
on kaurahiutaleita ja sen sellaista.
Tänäänkin hakkasi sydän tuhatta ja sataa.
Luulin, että nyt on menoa.
Otin murun Propralia oloani helpottaakseni,
ja se rauhoittikin sydäntä noin tunnin päästä.
Olen valmis lähtemään tästä maailmasta milloin vain,
mutta toivon, että Herra armahtaisi minua,
ettei kuolemani olisi pitkä ja vaikea.
Pääsen vielä rollaattorilla liikkeelle
enkä saa kotihoitajan apua,
koska en "täytä kriteerejä",
en ole tarpeeksi huonossa kunnossa.
Hyvähän se,
mjutta itsestäni ei aina tunnu siltä, että pärjään ilman apua.
Apteekki tuo onneksi pientä korvausta vastaan lääkkeet kotiin,
mutta sekän ei ole joka paikassa mahdollista.
Soittaisit sinne vanhusten neuvontapalveluun !
"Ei se ota jos ei anna", sanotaan.
Oman kokemukseni mukaan vahuspalvelunumeroissa ollaan hyvin ystävällisiä
ja aletaan selvittää, mitä apua tarvitsee ja mitä apua voi saada.
Soita ! Soitathan ?
Sen tiedäkin, vanhuspalvelunumerossa ollaan ystävällisiä,
ei ikiä ole ollu moittimista,
mutta
mikä kumma se on kun kokoajan tuntuu etten vielä kehtaa sinne soittaa,
-- minussa itsessäni on jokin vikana .
voi kun luoja hakis jo pois.
Onko se sitä, ettei kehtaa vai onko niin laiska ? Minä olen laiska. En saa aikaiseksi
tarttua asioihin. Vai onko se voimien puutetta eikä laiskuutta ? Ehkä vähän kaikkea ?
ehkä se on enemmän ettei kehtaa alkaa avuttomaksi
ei kehtaa myöntää ettei enään pärjää omillaan,
juuu, myönnän olen tyhmän ylpeä
on vaikeeta myöntää että onki tulossa avuttomaksi,
anteeksi,
tietenki
joskus tulee romahdus ja siihen jään ja kaikki saa jäädä,
sitten sanon , pitäkää huoli, itse en jaksa enään.
Ehkä se vain on se periaate: älä tee tänään sitä,minkä voit huomiseksikin siirtää.
Voi teitä yksinäisiä väsyneitä vanhuksia on todella paljon. Soita ihmeessä sinne vanhuspuhelimeen. Kerro juuri samalla tavalla tilanteesi,kuin kerroit täällä. Siellä on sellaisia vapaaehtoisia ihmisiä ,jotka voivat käydä luonasi sovittuina aikoina, viedä ehkä piipahtamaan ulos jos haluat. Vaikka ihan pikku hetki. Ystävystytte, kahvittelette jne . Voit muistella vanhoja asioita hänelle., katsella valokuviasi jne.
Kyllä tälläista vanhustoimintaa on . Otappa selvää heti ensimmäisenä arkipäivänä.
Olen tehnyt sukututkimusta isäni suvusta 1700 luvulta Sti. Sukuun kuuluu n. 500 nimeä, 300 v.ajalta.
Sinulla on laaja määrä ystäviä ja tuttavia. Oletan että sukuakin siihen liittyy
Ei sinun tarvitse yksin olla.
Tiedän, minulla on s u u r i s u k u
joskus huumorilla aattelen että koko suomen kansa on jotenki mulle sukua, heh
mutta
ihan hullua, olen aivan yksin,
vaikka tiedän valtavan sukulaismäärän asustavan jopa nykyisellä paikkakunnallaniki,
osa sukulisistani tietenki on ympäri suomea
nykyisin heitä en ole nähny enään vuosiin vaikka ovat omaa sisarusparvea,
me suomalaiset taidetaan olla erakko-luonteista kansaa, " omillaan pitää tulla toimeen "
nyt kun olen tullu avuttomaksi,
jos ja kun tarvin vakituisesti ulkopuolista apua,
ajattelin että kyselen noita omia nuoria sukulaisia
onko heidän joukosaan kenties sosiaalialan koulutuksen hankkineita ,
ajttelin pyytää heistä vakituisen hoitajan itselleni,
jotenki haluan omia ihmisiä ympärilleni
mieluummin kuin eri kultturin omavaa hoitajaa,
vanha ajatus:
oma sen olla pitää !
No ei ole monimutkaista. Osta tavallinen ruutuvihko A 4. Kirjoita sinne väljästi KAIKKI ei asioihin liittyvät ja laita samaan paikkaan ,jonka neuvot läheisellesi siis nuoremmalle etenkin, lapsellesi.
1. Käyttäjätunnukset salasanoineen ( minulla niitä on ainakin pajon,)
2. Testamenti.
3. Hoitotestamentti.
4. Luettelo ,vakuutuksista missä yhtiössä on ja mitä.
5. Onko jossakin pankissa tallelokero, kirjoita ylös.
6. Missä pankeissa sinulla on talletuksia .Selkeä luettelo.
- missä on muita sijoituksia ,osakkaita ,rahastoja jne.
7. Missä paikkakunnilla olet ollut kirjoilla ( kun kuolet, tietävät pyytää kaikista ns virkatodistuksen)
8. Toivotko esim polttohautauksen ja ketä kantsii kutsua muistotilaisuuteen.
9. Sijoitusasunnot , missä ja niiden osakekirjat.
KUN MUUTOKSIA TULEE ,MUISTA PÄIVITTÄÄ KAIKKI NÄMÄ.
LAITA NUO KAIKKI SIISTISTI OMAAN NIPPUUN JA NÄYTÄ TAI KERRO ,MISTÄ PERILLINEN NE LÖYTÄÄ ,KUN YLLÄTTÄIN KUOLET.
TUO EI OLE ISO HOMMA, NIIN KAUAN ,KUIN NUPPI TOIMII., MUTTA HELPOTTAA VALAVASTI LÄHEISIÄSI.
Kuulostaa isolta hommalta, kun ajatukset ei enää tahdo pysyä koossa.
Vanhan pitäisi nuoremmille pitää tehdä listaa, vaikkei nuoremmat auta missään asiassa. Nuoremmat voisivat auttaa tuon listan tekemisessä.
Hei, tuosta listasta minulta unohtui EDUNVALVONTAVALTUUTUS.
JOS, ette itse jaksa tehdä, pyytäkää joku pirteä muutaman vuoden nuorempi tuttava tekemään tuo lista/ asiat paperille. Ei siihen muuta tarvitse ,kuin kynä ja paperia.
Itse kerrot nämä asiat hänelle ja hän kirjaa ne paperille ja kokoaa kaikki asiakirjasi samaan paikkaan yhteen laatikkoon , kansioon , asiakirjasalkkuun tai vain johonkin yhteen paikkaan.
Ai, että on kevyt mieli ,kun se on tehty. Minä tekisin helposti sen ,jos olisin samalla paikkakunnalla.
Siinä voi kahvitella ja samassa leppoisasti hoitaa homma.Ei ole iso homma, niinkauan kuin tietää asiansa. Sitten ,jos muisti on mennyt, se on mahdotonta. Itse tein jo kuuskymppisenä ja sen jälkeen olen muutokset vain kirjannut sinne ylös , eli päivittänyt . Siellä ne kaapin hyllyllä makaa ja oottaa mun kuolemaa. Heh ,heh😇
Monilla ei ole ketään keltä pyytäisi. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia
yksinäisyyteen jääneillä iäkkäillä ihmisillä kuin voisi luulla.
Ymmärrän mitä kirjoitat. Ihan selvää, että elämässä joutuu luopumaan monistakin asioista. Nuoremmat eivät aina hahmota, että itsekin ovat joskus samassa tilanteessa, jos saavat elää.
Toisaalta, pidätkö itse yhteyttä heihin, joita kaipaat? Oma 86-vuotias äitini suri sitä, etteivät lapsenlapset ja heidän lapsensa pidä yhteyttä. Kysyin paljonko itse otat heihin yhteyttä, vaikkapa soitat? Hän ei ole hoitanut lapsenlapsia, synttärit on muistanut, ei muuten juurikaan pitänyt yhteyttä.
Omalla kohdallani mummina ja isomummina olen saanut olla lasten elämässä aina mukana, silti myös välillä harmittaa, jollei kenestäkään kuulu mitään.
Usein tuolloin otan luurin käteen, soitan. Jolleivät vastaa, kysyn viestillä mitä kuuluu. Soittavat tai vastaavat, kun ehtivät.
Heillä on oma elämänsä elettävänä, hyvä niin.
Whtsapp on hyvä kommunikointiväline.
Lähettelen viestejä. joskus valokuvia, ja he vastaavat. Ei sen yhteydenpidon tarvitse olla niin syvällistä. Jokaiseen päivään kuuluu arki, josta ei juuri kerrottavaa löydy. Mutta kun joku hauska tapahtuma sattuu, voi viestittää siitä sukulaiselle ja jakaa iloinen hetki. Ei ole syytä ana odottaa, että he pitäisivät yhteyttä. Itselläkin on siihen aikaa ja mahdollisuus.
Vaikka tuo lista, mitä on jälkeesi hyvä olla tiedossa, tuntuu työläältä, mutta niin kauan kuin muisti pelaa, sun ei tarvitse kuin kertoa sille kirjoittajalle, missä pankissa ovat esim , tilisi, missä sinulla on osakkeita, onko jossakin tallelokero,mistä löytyy salasanalistasi.
Kerrot , missä olet ollut kirjoilla elämäsi aikana .Kerrot missä on sinulla vakuutukset ja mitä vakuutuksia. Jne jne.
Onko esim testamenttia.
Nuohan on sinulle jatkuvasti hoidettavia asioita, niin miksi et niitä voi kirjoittaa siniseen vihkoon ja säilyttää se. Sinulle se on palon helpompaa kuin sun kuoleman jälkeen lapsellesi tai muulle omaiselle ,joka ei tiedä mitään selvää asoistasi.
Vanhuksen suru on se,
elämä on eletty,
ei ole tulevaisuutta
vanhus tuntee ittensä turhaksi olioksi maanpäällä
kukaan ei jaksa ei muista vanhuksen olemassa oloa,
vain pakolliset kohteliaat yheydentotot vain joskus jos edes joskuskaa,
elämä on menneisyydessä, jota kukaan ei enään muista,
hyvästi maailma
elämä oli
paskareissu mutta tulipa seki reissu tehtyä ja koettua,
@ 18:42
Sympatiat sinulle ja kiitos kirjoituksestasi !
Samaistun sinuun.
Ihan kuin olisin itse sen kirjoittanut.
On sellainen olo
kuin olisi pudotettu jonnekin autiolle aavikolle.
On vain tyhjyyttä.
Ei ketään missään.
Voisi kuolla pois
eikä sitä huomaisi kukaan
pitkään aikaan.
Ei merkitse enää kellekään mitään.
On turhake tällä planeetalla.
Merkityksetön.
Se tuntuu äärettömän surulliselta
viimeisenä tunteena tästä elämästä.
Tutuista asioista kirjoitat. Jos joku joskus aniharvoin soittaa, se pälättää omat asiansa
eikä ole tippaakaan kiinnostunut - edes kohteliaisuudesta - mitä minulle kuuluu
ja miten minä voin. Tuntuu tylyltä. Ihmiset ovat joskus aika itsekkäitä.
On muunlaisiakin olemassa, minunkin tuttavapiirissäni oli, mutta kuolema sieppasi heidät.
Kun asenne on tuo, ei ole ihme, etä parasta elämänsä aikaa elävä jälkikasvu ei pidä yhteyttä. Kukapa ehdoin tahdoin haluaisi kuunnella valitusta ja menneiden vuosien surkuttelua, turhan vanhuksen turhia ruikutuksia ja kuoleman odotusta. Eivät ne elon päivät surkuttelemalla vähene, mutta aika tulee pitkäksi valitusten kierteessä.
Eivät ne nuoremmatkaan merkitse sinulle enää mitään. Jos merkitsisivät, pitäisit itse heihin yhteyttä ja iloitsisit, kun he soittavat.
Mutta miksi soittaisivat, kun tietävät, että vain valitat vaivojasi.
Haistappa sinäki home, olet kaikeen ympärilläsi kyllästyny, luulet että vain sinä yksin itse ymmärrät minkälaista elämän pitäis kuoleman läheisyyttä elävien vanhuste elämän onlla, he EI sinun mielestä SAA puhua omista huolistaan, heidän pitäsi sinun mielestä elää täysillä eikä olla yhtää enään kiinostuneita omista jälkeläisistään eikä heidän hyvinvonnista,
sinun tekstisi perusteella sinusta tulee vaikutelma tyhmästä itsekeskeisestä omahyväisestä henkilöstä, ja sinun mielestä vanhukset VAIN VALITTAA
ja sekös sinua vituttaa niin paljon että tänne pitää tulle moittimaan sairaita pitkän elämän eläneitä vanhuksia,
HÄPEÄ jos osaat, onneksi eI ole minun jälkeläinen HÄPEÄISIN itteni kuoliaaksi noin tyhmää jälkeläistä,
luoja sinulle antakoon anteeksi tyhmyytesi ja antai edes hitusen viisautta ettet loukkaisi sairaita vanhuksia enään moitteillasi,
häpeä.
tämä on MIELIPIDE tyhmästä komentin kirjoittajasta.
Etteikö muka soitella nuoremmille ?
Hehän ovat töissä päivisin ja iltaisin on muuta,
ei heitä saa kiinni tai heillä ei ole aikaa jutella.
Sen on oppinut.
Et sinä toisten puhelujen sisällöstä tiedä yhtään mitään.
En toisten suruistakaan.
Tunteet ovat henkilökohtaisia.
Varmast hyvin monet , etenkin yksin asuvat vanhukset ovat surullisia. Jos/kun joudun tulevaisuudessa tuohon tilanteeseen , menen taatusti hakemaan vaikka erikoislääkäriltä masennuspilleritä ( ilopillereitä). Kaitpa ne vaikuttaa vanhoillakin hyvin, kun nuoretkin syö niitä ,kun ovat masentuneita.
Iäkkäille ei anneta piristyspillereitä.
Mikä on piristyspilleri? Huumetta? Amfetamiini?
Kannattaa mennä yksityislääkärille, esim geriatrille tai psykiatrianerikoisläökärille, varmasti ymmärtävät ja antavat apua.
Ihana ja ei tarvitse muistaa.
juu, niin minäki joskus ajattelen, :
" käytän nukahtamislääkettä, tykkään mieluummin nukkua kuin valvoa ja keppuroida sängyssä koko yö, menköön vaan muisti, olenhan vanha eikä tulevaisutta enään ole, joten mitä se ketään ahitta jos menee muisti ja alkaa vaan horista ja odottaa apaattisena kuolemaan pelastamaan tilanteesta "
On se kumma ette laporatoriot siis korkestikoulutetut KEMISTIT
OSAA keksiä ihmiselle TURVALLISITA UNIPILLERIÄ
jotenki tulee vanhva vaikutelma että ihminen todellisuudessa on TOSI TYHMÄ OLENTO
luulee vaan olevansa kaikkitietävä kun on ylioppilas ka kemisti hah.
En minä muuten tunne surua jos ei joku läheinen tuttu kuole.
Olen joskus ajatellut lähes huvittuneena, kun näin nuorempana tuttuja niin puhuttiin kaikenlaista mitä kenellekin kuluu.
Kun nykyisin tulee puhe jostain yhtesestä tutusta niin ekana tulee kysyttyä, vielkö hän elää.
Niin se on mikään ei ole enään niikuin ennen,
harmittaa,
koko päivä tänäänki menny sohavlla istuskellen ja virkaten,
virkkaan taas verhokappaa noin 5 m pitkää,
pää pökkyrässä kun raitiissa ilmassa en ole ollenkaankäyny.
Minullakin on virkkaus suorastaan riippuvuutena.
En kyllä jaksa niin työlästä hommaa kuin verhokappa ohuesta langasta. Virkkaan isoäidin neliöitä, teen niistä vaikka mitä. Mekkoja, takkeja, tyynyjä, päiväpeittoja ym......
Minun käsityöintoiset esipolveni virkkasivat kalastajalangasta päiväpeitteitä ja verhoja. Ne ovat lähes ikuisia, perintöinä mökillä päiväpeitteinä vuosia.
Kaikkiin päällyslakanoihin myös monimutkaiset pitsit ohuemmasta langasta. Osasivat myös nyplätä, ja minulla oli sitten perintönä vuosikausia nypläystyyny ja pulikat, joilla en osannut tehdä yhtään mitään.
En ikinä jaksanut pannulappua isompaa virkata, enkä olisi osannutkaan, sillä nämä virkkaajat eivät vaivautuneet opettamaan minua käsitöiden saloihin, vaan äitinikin sanoi, kun ekaluokalla tuskailin kutimeni kanssa, että tästä tytöstä ei kyllä tule käsityöihmistä,
Senhän uskoin, ja lakkasin tuntemasta huonoa omaatuntoa.
Kintaita ja saapassukkia kyllä kudoin, pakkohan se oli lasten ollessa pieniä. Eihän kymmeniä vuosia sitten valmiita sukkia mistään saanut.
Mutta pakkopullaa se on aina ollut.
Mkr.
Mulle on ollu käsitöitten teko luontaista,
vaikka käsityöt ja opelu ei ole ollutkaan mun ammatti,
työn ohessa olen aina harrastanu ompelua
kaiken maailman pukeutumin vaateita olen ommellu juhlapuvuisata ulkoilu takkeihin, ym.
ja nyt vanhuksena käsitöitä kutomista ja virkkaamista,
paljon olenvirkannu liinoja ja verhoja, nytki verokappa työnalla,
nyt vanhuksena enjaksa enään muuta kuin kuotoa ja virkata,
äsken vein roskat roskapöntölle, harmittaa suuresti kun kävely tuottaa suuria vaikeuksia, roskan vientiki alkaa olla liian suuri työ,
aurikoki paistaa ihanasti kutsuvasti, mutta kuinka jaksan uslos kun en pysy oikein enään pstyssäkää, ja kävely aivan mahdotonta.
En ole koskaan tehnyt käsitöitä. Jos en puuhastele tai vaikka kuntoile ,niin luen, lue ja taas luen. Että mitäkö, no kaikkea maan ja taivaan väliltä tabletilta. Kijoja kuunteleen ,kunoikein lepäilen ja rentoudun. Se on aikas kivaa.
Eihän kaikkien tarvi harrastaa samoja asioita,
sinunki kirjojen lukeminen on todella hyvä harrastus,
kuten kaikki muutki harrastukset
kuten jotkut harrastaa liikuntaa, ym,
siis harrastukset yleensäkki on aina ihmistä kehittävää
ja hyvinvointoa ylläpitävää tervettä,
Kirjoitat hyvin. Harrastukset kehittävät ja ovat tärkeitä mielenterveydelle ovat
ne mitä vain.
Hyvää yötä, nukkukaa hyvin.
Alan nyt harrasta kuorsaamista välillä zzzzzz...zzzz...zzzzz
Ihana päivä tänään,
aurinko EI paista
EI sada
ON viileetä
nyt jos koskaan vanhuski jaksaa hiukan puuhastella,
aattelin imuroida,
tai jos jaksan käyn hiukan ulkona,
katsotaan kuinka käy
kitjotelaan sitten kuulumisia,
kuinka päivä meni, hyvin vai hyvin huonosti,
Hei, päivä hurahti jotenkin huomaamatta,
kun oli sen verran huono olo.
Harmi, koska sää olisi todellakin suosinut
pieniä "aktiviteetteja", joita viileämmällä jaksaa paremmin
kuten siivousta.
Omalla kohdallani siivoukset ovat "kevyitä viikkoosiivouksia",
ei mitenkään säännöllisiä.
Olen todennut itselleni sopivan paremmin "nurkka kerrallaan" siivouksen,
kun sille päälle satun.
Jonain päivänä esimerkiksi vain keittiötasojen "järjestelysiivous"
tai kylppärin pikasiivous.
Ei kerralla kaikkea.
Imuroida pitäisi kai useammin,
mutta se on nii tylsää hommaa, että ei tule usein imuroitua
kovin usein.
Mikä olisi sopiva imuroimistieheys ?
Tuttavani jaksaa imuroida joka toinen päivä.
Minä imuroin pikemminkin joka toinen viikko !
Pitääkö olla huolissaan ?
Lueskelin vähän matkaa kirjaa modernistirunoilijasta Mirkka Rekolasta (1931-2014).
En ole kuin yhtä hänen runokirjaansa lukenut.
Kirja kertoo yllättäviä asioita hänestä ja hänen elämästään.
Etäinen kuvani hänestä oli aikalailla toisenlainen.
Luonnollisesti kirja kertoo myös elämänpiiristään, "kulttuuripiireistä".
Sadepäivä on hyvä lukemiseen tai mihin vain "sisäharrastukseen".
Miten sinun oma päiväsi meni ?
Imuroitko ?
Jaksoitko käydä ulkona ?
Minä lorvin suurimman osan päivää.
En osannut keskittyä oikein mihinkään.
Liittyyköhän sekin ikään,
että keskittymiskyky on niin ja näin
ainakin välillä
tai oikeastaan aika usein .... hehehehee
Mitään pitkiä rupeamia,
jotka vaatisivat pitkää keskittymistä
en jaksa.
Minulla meni päivä jotenkuten
olo oli huono, siitä huolimatta pakotin itseni ulos, kävin hautuumalla kattomassa onkoseurakunta kukat littanu, oli olisi mukava jos
j a k s ai s i viedä jonun kauniin kukan itsekki kun seurakunnan kukat oli hikan surkean näköset,
yleensä ne kyllä syksyllä ovat jo näyttäviä, onhan nyt alku sesä vasta,
minä kaipaisin YÖ puhelin kaveria
saisi näitä huonoa oloaan valittaa, olispa joku joka kuuntelis
vaikka muuta apaua ei saakaan,
kun vanhus onpäivät pitkät yksin eikä ihmisiä ole
olis eses yhteiskunnan taholta perustettu jokin yö-puhelin keskustelu apua yksinäisille vanhusksille, meillä on niin paljon vaivoja saisi niitä edes jollekki valittaa, joka kuuntelis,
kävin soppailureissulaki, jalat meinas pettää eikä tahtonu pysyä pystyssäkkää, melkein lyyhistyin hyvä kuitenki etten sittenkään pyörtyny, olisivat ampulanssilla vieneet sairaalaan,
joten kuten sain itteni raahattua autolle, sitten ei ollkaa enään hätää kun auto vie sinne minne pitääki,
Toivottavasti saisi kuolla, mun elämästä ei tule enään mitään,
en jaksa kävelle,
ja kaikenlaista haluisi tehdä mutta kun voimat katoaa, uupuu jo wc:n menostaki,
olis edes se yö puhelin jonne voisi soittaa ja rupatella tätä hunoa olo julki,
Löysin nuo , minne voi soittaa: Yksinäisyys
Verkkoystävätoiminta
Hae Suomen Punaisen Ristin verkkoystävää
Keskusteluapu puhelimitse yksinäisyystyön ammattilaisen kanssa ajanvarauksella.
Lisätietoa: Helsinki Missio
Perjantaipuhelin 09 2312 0390.
Lisätietoa: Helsinki Missio
Ja Helsinki Missiolla oli myös ns perjantaipuhelin, etsippä se.
Löysin myös tuollaisen : Aamukorva on auki joka aamu klo 6-9 numerossa 03 213 3533.
Kukaan jo soittanut tuonne ja tuliko hyvä apua,,
Jos tuo numero oli / on huijarin numero
ei siihen kukaan uskalla soittaa ?
Olen lukenut "aamukorvasta" ja jäi muistikuva, että se on ihan asiallinen.
Paljonkohan puhelun hinta on per minuutti ?
Yksinäisyys on hirveää. Eikä kannata käskeä menemään mihinkään.
Ei huonokuntoinen ihminen jaksa käydä pippaloissa, joissa ihmisiä
tapaisi.
Seurakunnan tunnin kahvitilaisuudessa olen jaksanut käydä.
Se on kerran viikossa iltapäivällä.
Siellä käy ihan tavallisia ihmisiä eikä uskoa tyrkytä kukaan
ja voi saada diakonilta apua, he voivat soittaa ja heitä voi tavata.
En ole tohtinut tukeutua heihin, vaikka mieli tekisi.
Oletan, että siellä muutkin ovat yksinäisiä ja/tai syrjäytyneitä,
mutta ei kukaan olen halunnut tutustua lähemmin
ja porukkaa on tavallaan "liikaa" siltä kannalta, että aina joutuu eri pöytään
jossa on uusia ihmisiä.
Ei synny lähempää kontaktia, mutta onhan sekin jotain,
että jonkun kanssa saa hetken rupatella.
Rupattelu on kylläkin todella kevyttä, kun aina on uudet pöytäkaverit.
Mistä syvällisemmästä sitä voi yht'äkkiä alkaa jutella ?
En ole niin rohkea, kun en tunne ihmisiä lähemmin.
Lisään sen verran, että en kuulu edes kirkkoon eikä tarvitse kuulua. Seurakunnan tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita, ei siellä kysytä kuulutko kirkkoon.
mutt kun ei kehtaa mennä edes seurakunnan tilaisuuksiin,
vaikka kuulun kirkkoon
vaikka oon uskovainen, ollu koko ikäni,
siitähuolimatta näin vanhana ihan yksin
kun puolioki on kuollu,
siinä vasta pulma !
kuka
miten
ratkaisee
ongelman ?
Olen samassa tilanteessa, yksin, suru ja lohduton kaipaus seuranani
enkä kohta jaksa enää seurakunnan kahvillekaan.
Sain pakottaa itseni sinnekin, kun tuntui, että jos nyt luovutan
se on menoa.
Ei sitten kykene yhtään mihinkään enää koskaan.
Ei tahtoisi antaa periksi,
mutta kai on pakko kohta,
koska voimat eivät riitä.
Joku tuttu kaveri olisi hyvä olla mukana
jokaisella pienelläkin reissulla,
mutta ei ole ketään.
Paljon tsemppiä sinullekin ! Koitamme sinnitellä vielä vähän ?
Mikset k e h t a a ? Mitä se tarkoittaa, kun sanot 'kehtaa' ?
Arasteletko mennä yksin ja miksi ?
Ymmärrän, että yksin on tietenkin turvatonta liikkua jos on heikossa kunnossa,
mutta ei ihmisiä tarvitse pelätä tai arastella.
Me käytiin joskus kylläki harvoin kirkossa puolison kanssa
jos hän eläisi ja olisi kaverina en häpeäisi käydä yhtään kirkossa,
mutta yksin en kehtaa,
jotenki tuntuu orvolat yksin mennä kirkkoon,
kävisin mielelläni myös niissä kavitilaisuuksissa mutta yksin en kehtaa,
ihmisellä pitäisi olla kaveri
mutt - ku ei ole
Miksi pitää hävetä, jos menee yksin kirkkoon?
Ei valkene minulle millään. Jos haluaa hiljentyä ja etsii hartautta ja rauhaa sydämeensä, niin ei siihen kaipaa kaveria vierelle .
Mieluummin kohtaan jumalani yksin ja hiljaisuudessa.
Karjalaiset eivät "kehdanneet", kun hämäläinen käytti sanaa "viitsiä".
Sitäkö kirjoittajakin tarkoittaa, ettei viitsi mennä yksin jonnekin?
Ei kirkossa käymisessä ole mitään hävettävää.
Entä kun ei jaksa kävellä, eikä kirkon lähellä ole autolle paikkaa,
onko viittsimisesttä kysymys,
vai kehtaamisesta ?
Mitä sinä tarkoitat sanalla 'kehtaa' ? Tarkoitatko en viitsi ?
No googlatkaa, ja katsokaa , ei ole huijarinumero. Kaitpa sieltä hinnatkin löytyy, kun katselee! Hyvää yötä!
Olipas kaunis kesäsää. Kävin lenkin ja kotimatkalla viikonlopuksi ruokatarpeita kaupasta. En viittinyt alkaa kokkaamaan ja valmisruokaa tällä kertaa ostin. Mutta hyvää oli.
Minäki oon alkanut käymään illalla myöhään kävelyllä
Ilta kävely
Auringo ei porota silloin niin kuumasti.
Ihan perseestä,kun vanhenee vanhaksi. Ihmisen elämä on loppujen lopuksi helvetin lyhyt,nyt kun 68:na miettii . Nuorena aika meni hitaasti,mutta mitä vanhempi,niin sitä nopeammin tuntuu aika menevän. Eläkää ihmiset täysillä ja toteuttakaa kaikki haaveet jos vaan on mahdollista. Mennyttä aikaa ei saa takaisin.
Jos olet 68-v olet vasta juuri ehkä jäänyt eläkkeelle. Et sinä ihan ikäloppu vielä ole.
Lapsena haluaa vuosien kulkevan nopeammin, että tulisi aikuiseksi.
Eläkkeelle lähtö ei ollut kovin iloinen asia, koska sen ajan lopussa on
loppumme. Aktiivielämä, työelämä on takana, kun jäi eläkkeelle,
tunsin itseni ensin tarpeettomaksi ja tunsin jollain lailla joutuneeni
yhteiskunnan ulkopuolelle, kun minun työpanostani ei enää tarvittu.
Ehkä olisi tarvittu, mutta silloinen laki ei sallinut jatkaa ko. työpaikalla.
Oispa 68-vuotias vielä. Elämässä oli silloin kaikki melko hyvin.
vaikka ei ikäkään kaikkea takaa. Mitä hyvänsä voi sattua milloin tahansa.
Ystäväni kuoli aortan repeämään 62 vuotiaana.
Toinen dementiaan 71 vuotiaana.
Kolmas lonkkaleikkauksen jälkeiseen komplikaatioon.
Neljäs sairaalabakteeriin.
Vuodet 70-80 ovat kriittisiä ja mikä ikä vain.
Puolet porukasta ei näe 80 vuotispäiväänsä.
Sureeko vanhus mennyttä elämäänsä, vai mistä suru tulee?
Miksi vanhus suree? Eikö ikä ole opettanut, että elämä on lainaa vain? Vanhenemme ja katoamme, kun työt on tehty. Miksi sitä surisimme? Olemme meidän Herramme muurahaisia.
Kaikki.
Mkr.
NO
miksi ei vanhus saisi surra
kun elämä on eletty ja kaikki on vääjäämättä loppu,
läheiset elää omaa elämäänsä, puoliso kuollu,
on vain kylmä yksinäisyys huoneessa jossa vanhus viettää loppuelämänsä päiviä, vielä pienten harrastustensa keskellä kuten esm. käsityöt, ym. pientä,
voimien mukaan,
on vain kylmä yksinäisyys
ja pitkä odotusaika kunne kuolema armahtaa,
- sinä tietnki sanot pitää mennä ja ottaa osaa elämään, jooo, niin,,,
mutta
et hoksaa jos vanhus on jo niin heikko,
ettei jaksa juurikaan liikkua,
ajatus kyllä juoksee kuin villi peura laitumella toisten villien perässä,
mutta
fyysinen kyky ja
j a k sa m i n e n ON nollassa,
ei jaksa ei jaksa uuppuu
syd. pistää hanttiiin niin julmetusti kaikessa
kun koittaa touhuta näitä pikku hommiaan kotona,
antasin tämän toivottoman vanhuksen alakulo masennuksen
ilomielin muille, mutt ku se pitää ihan itse kantaa loppuun asti
kunnes kuolema armahtaa,
Just noin,
olisimpa minäki vielä 68 v silloin vielä tein 10 km kävelylenkkejä ja kaikenlaista jaksoi puuhastella, vaikka silloin oli jo puolisoni palvelutalossa melko huonossa kunnossa, hän kuoli alzhaimeriin 73 vuotiaana,
siitä on jo toistakymmentä vuotta,
ja minä yksin vielä täällä maanpäällä hortoilen,
vomatki alkaa olla hukassa, jaksaminen kortilla.
mutta päivä kerrallaan jotain pientä puuhastelen voimieni mukaan.
Lenkkeily ON armotta menneisyyttä, ei enään kykene,
Kysyt, eikö vanhus saa surra?
Saa toki.
On vain raskasta kantaa murhetta ja surua kaiken aikaa mukanaan. Suru kasvaa menneiden asioiden muistoista. Jos emme pysty irrottautumaan entisistä ajoistamme, jotka muistamme hyvinä ja onnellisina, niin suru jää päälimmäiseksi tunteeksemme.
Oman elämäämme vain teemme raskaammaksi, jos sallimme surun voittaa.
Mkr.
Kerro miten suru voitetaan ?
"Jos emme pysty irrottautumaan entisistä ajoistamme, jotka muistamme hyvinä ja onnellisina, niin suru jää päälimmäiseksi tunteeksemme."
Miksi ihmeessä hyvistä ja onnellisista ajoista pitäisi irrottautua ?
Nehän juuri pitävät sentään edes vähän "pinnalla", ettei suru murra psyykeä kokonaan.
niin ja eikä me kokoaikaa surra
meitä vaan tympii tämä vanhuus ja avuttomuus,
tarkotus ei missä nimessä ole loukata lukijaa ,
vanhaki ihminen vielä ajattelee
olisi tahtoa ja haluja vaikka mihin
mutta kun fyysistä kuntoa ei yksinkertasesti ole, se kiukuttaa,
-- nämä palstat ovat just niitä ukkosen johdattamia
joissa vanhaki ihminen saa purkaa sen hetkistä kiukkuaan ja pahaa mieltä,
EI ole tarkotus loukata
komentin lukiaa
EIKÄ lukijan pitäisi ottaa itseensä
jos murheitaan ja väsymystään purkava ihminen omia tuntemuksiaan
EI miissää tapauksessa ole tarkotus pahoittaa lukijan mieltä,
se ei ole komentien tarkotuskaan,
vaan yksinkertaisesti kirjoittajalla on halu ja tarve purkaa omia ajatuksiaan ,
anteeksi anteeksi anteeksi jos joku on pahottanu mielensä
minä täältä sivusta vastaan ja aattelen niin
että
surun kanssa pitää vaan jatkaa elämää,
suru kulkee mukana niin kauan kuin se tuntuu ja mieltä painaa,
päivä kerrallaan mennään eteenpäin
raskaista tuntemuksista huolimatta,
suru, alakuloinen olo, masennus , ilo ja lopulta kuolema
ovat minun rakkaita parhaita ystäviäni, niitten kanssa olen eläny ja elän tämän loppuelämänki,
" elämälle kiitos, sain siltä paljon, "
vaikka ikinä en olisi halunnu syntyäkkää maailmaan,
mutta toisten en tuu ,
" hyvä on hyvä on , myönnän
minä maailman tehnyt oon minä konnaja varas
mutta toisten en tee vaikka menisi pää, "
sanoi joku SYYTTÖMÄNÄ tuomittu kirjailijaki aikoinaan
Filosofointi on vaikea laji. <3
- Kun ne onnelliset ajat muuttuvat onnellisiksi muistoiksi, niin suru jää pois.
Minun mielestäni menneistä voi myös iloita, muistaa hyvällä ja nauttia jostakin kaukaisesta asiasta, joka putkahtaa mieleen arkisessa elämässä. Jokin kirja, esine, valokuva . . . Muisto herättää toisen muiston, hetki menneessä tuntuu lämpimältä.
Itselleni ei suru ole jäänyt päälimmäiseksi. Kaikki minun läheiset ikätoverini ovat muistojen joukossa, en jaksaisi, jos heitä kaikkia pitäisi surra. Ikävä on eri asia.
Mkr.
HÖH
ei kukaan koko aikaa sure eikä taatusti kaikkea,
alakulo, masennus, kiukku ON hetkellistä tuntemuksia,
se saattaa purkautua samoin kuin ukosella salaman isku
siis näillä palstoillaki SEN HETKISET TUNTEET ja pettymykset elämään sataa purkautua " huonosti kirjoittavanki " sen hetkisissä repliikeissä,
KOITAHA kestää vaikka varmaan se lujille ottaaki noin positiivistä henkilöä,
meikälainen EI jaksa aina olla positiivinen
negatiivisyys on usein päällimäisenä,
herkästi kyseenalaistaa asiat ensin,
asiat vaatii aina ensin ajattelua, siis hetken pohdiskelua
ennekuin tekee päätöksen
mikää mielipide ei koskaan ole lopullinen ennekuin se on oikeaksi todistettu,
kukanenki elää tyylillään, sallikaammme se meille kaikille,
Aloittaja suree joka hetki.
Nukun minä välillä, en ehi aina suremaan,
untaki näen
joskus ihan kivoja unia,
harmi , kun aamulla ei enään muista mitä se uni oli,
muistaa vaan , näin kivaa unta,,,,,, mutta mitä,,, se hiukan harmittaa,
unet on ihania
koko ajan saisi nähdä vain unia, heh, eiks vaan, loppuelämä olisi hauskempaa.
Yksinäisyys on yksi surun tai alakulon aihe, se on käynyt selväksi kommenteissa,
mutta kaikki eivät vaivaidu lukemaan ketjun keskustelua ja muitten
kommentteja, vain oma kommentti on tärkeä saada näkyviin.
niin, no mitä sitten, minä luin sinunki mietteen,
mitä siihen sanot, 08:51:55
kysyn:
kuinka voit mitä sinun elämääsi kuuluu ?
Mä olenki selostanu omaa loppueelämää pitkillä honolla kirjoitustaidollani
näitä alakulo tuntojani,
tietenki joskus minunki elämässä menee joku päivä hitusen paremmin,
mutta vääjämättä alakulo ja uupumus on valtaosin päivä raskain taakka kannettavana
se nyt on vanhuksen vääjäämätön kohtalo
kirjoitellaan kuitenki,
Aivan niin, osoitat olevasi oikeassa.
Sydän syrjällään kuiskin , haluisin tietää
kuinka mun rakkaat jälkäläiseni maailmalla pärjää / voivat
ovatko terveenä
tarvisko joskus apua,
näin kuiskii hiljaa ajatuksissaan hyljätty vanhus
ikuisesti jokapäivä ajatuksen
jonka vanhus heittää avaruuden salattuun maailmaan singlaania
jotta jälkeläiset siellä jossaki tuntevat
että rakkaita ovat olleet
ja vanhus tekee kuolemaansa yksin siellä jossaki kotiseudullaan
heitä syvästi kaivaten ja siunaten heidän elämäänsä,
vanhuksen suru on maailmalle menetetyt rakkaat jälkeläiset,
Lainaa vain. lainaa vain. sinun lapsesi eivät ole sinun. sait ne vain lainaksi.
Maailmalle kasvatit.