Kuinka yksinäisyys kehittyy:
yksinisyyden tunne kehittyy silloin kun psyykkinen taso on eriaaltopituudella keskustelijoitten välillä,
siis ei ole saman tasoista keskustelun aihetta eikä mielipiteet kohtaa,
omalla kohdallani olen huomannu jälkeläisistäni kuinka eriarvoiseksi muuttuu esm. vanhemman ja jälkeläisen kontaktit, juttu tuokiot, siis kohtaamiset,
tohtorin arvoiset jälkeläiset on selkeästi " omissa maailmoissaan "
keskustelu suhteessa ruohonjuuritasoisen vanhempaansa,
kontakti omaan jälkeläiseen ei olekaan enään niin läheinen kuin oli lapsena ja kun vanhempi vielä sai huolehtia jälkeläisen toimeentulosta ym. avun tarpeesata, kuten pienten lastenlasten hoitoavusta ym.
vanhalle ihmiselle kehittyy yksinäisyyden tunne, jota ei nuorena
terveen elämänaikaina enne ole ollu,
kun oli työelämä, perhe elämä, lapset ja heidän keityksensä omaan elämän vaiheeseensa,
ja kun psyykkisesti samalla tasolla olevat ystävät siis ihmiskontaktit ovat kadonneet esm. kuoleman kautta
tai vieraantumisen kautta,
yhteyksiä ei enään ole, kuten ennen,
vanhuksen loppuelämä on yksinäisyyttä !
,
yksinisyyden tunne kehittyy silloin kun psyykkinen taso on eriaaltopituudella keskustelijoitten välillä,
siis ei ole saman tasoista keskustelun aihetta eikä mielipiteet kohtaa,
omalla kohdallani olen huomannu jälkeläisistäni kuinka eriarvoiseksi muuttuu esm. vanhemman ja jälkeläisen kontaktit, juttu tuokiot, siis kohtaamiset,
tohtorin arvoiset jälkeläiset on selkeästi " omissa maailmoissaan "
keskustelu suhteessa ruohonjuuritasoisen vanhempaansa,
kontakti omaan jälkeläiseen ei olekaan enään niin läheinen kuin oli lapsena ja kun vanhempi vielä sai huolehtia jälkeläisen toimeentulosta ym. avun tarpeesata, kuten pienten lastenlasten hoitoavusta ym.
vanhalle ihmiselle kehittyy yksinäisyyden tunne, jota ei nuorena
terveen elämänaikaina enne ole ollu,
kun oli työelämä, perhe elämä, lapset ja heidän keityksensä omaan elämän vaiheeseensa,
ja kun psyykkisesti samalla tasolla olevat ystävät siis ihmiskontaktit ovat kadonneet esm. kuoleman kautta
tai vieraantumisen kautta,
yhteyksiä ei enään ole, kuten ennen,
vanhuksen loppuelämä on yksinäisyyttä !
,
Vastaukset 123
Vanhimmat
Yksinäisyys on pelottava tunne vanhukselle
joka on menettäny miltei kaikki kontaktit meneisyyden syöväreihein
kuinka vanhus voi sopeutua yksinäisen ihmisen elämään
kun vanhus on totaalisesti yksin,
" kertoakaa se hänelle kun itse en mä voi "
Yksinäisten vanhusten kannattaa tukeutua toisiinsa. Meitä on paljon.
Todellaki,
pitäisi kehittää jokin keino yhteiskunnassamme
jossa yksin jääneet vanhukset automaattisesti joutuvat toistensa kanssa tekemisiin,
tavallaan samoin kuin lapsena ennen kuten koulussa lapset oli automaattisesti toistensa kanssa tekemisissä,
olisko tuosta ratkaisu vanhusten yksinäisyyteen ?
Tuon kehittäminen vaatii uusia ajattelutapoja kehittää yhteiskuntaanmme
polittisesti ja sosiaalisesti,
Yritin kerran tukeutumista ja menin eläkeläistenpäivätansseihin,
huonolla menestyksellä.
Ei kukaan hakenut tanssimaan.
Lähdin kotiin istumaan pehmeälle sohvalle.
Heillä paikkakuntalaisilla oli oma piiripienipyörii kaiketi?
Tuttu ovimies hiukan ihmetteli pikaista poistumistani,
sanoin,että menen kotiin istumaan,enkä taatusti tule toisten.
Lupaukseni olen kyllä pitänyt.
Vielä se päivä paistaa risukasaan,ajattelin silloin...
on paistanut joskus pilvien lomasta...ama
Ajatus on hyvä
mutta taitaa olla meidän kohdalla myöhäistä,
me olemme se suuri ikäluokka ja nyt suurinosa elää yksin
kun puolisot ovat jo nukkuneet ikuiseen uneen,
aina toinen lähtee ja toinen jää,
harvoin molemmat lähtee yhtäaikaa, niitäki juttuja joskus kyllä on olemassa .
Sama saattaa päteä vähän kaikkiin ihmissuhteisiin.
Voi etääntyä nuoruudenkavereistaankin,
kun elämä vie eri tahoille,
kuka meni suoraan koulusta töihin, kuka opiskeli pitkään,
elämät "kehittyivät" erilaisiksi ja vieraannuttiin,
kun ei niin usein enää tavattukaan vai menikö se niin päin,
että ei tavattu niin usein,
koska "kehityttiin" eri suuntiin.
Vanhempien ja lapsien väleissä soisi olevan enemmän ymmärrystä,
erikoisesti aikuisilta lapsilta vanhempiinsa päin.
Se, mitä he nyt ovat
siitä he saavat osin kiittää vanhempiaan,
jotka heistä huolehtivat ja heitä opastivat.
Toki heidän oma ahkerointinsa myöhemmin itsensä hyväksi on heidän omaa ansiotaan.
On vaikea sanoa mikä on kulloinkin syy vieraantumiseen.
Ainakin se vaikuttaa miten usein lapset ja vanhemmat tapaavat.
Jos lapset eivät usein käy tervehtimässä vanhempiaan
heiltä häviää "tuntuma" omien vanhempien maailmaan
ja myös vanhemmat alkavat tuntea itsensä ulkopuolisiksi
lastensa maailmassa.
Tiheät yhteydenpidot voivat auttaa pitämään suhteet läheisenä.
Harmi, kun itselle liikkuminen on tullut hankalaksi,
ei pysty "notkeasti" itse lähtemään liikkeelle,
olemaan aktiivisempi muiden suuntaan.
Aktiivisuus vaatii hyvää terveyttä.
Siksi kai odottaa nuoremmilta aktiivisuutta
olettaen heidän fiksuina ihmisinä ymmärtävän tilanteen.
Just noin kulki elämänlanka minullaki,
luulisin ainoa keino on palauttaa yhteisöllisyys yhteiskuntaamme,
mutta mieten,
se onki hyvä kysymys,
ei ollenkaan itsestään selvyys,
sodan jälkeen oli vahva yhteisöllisyys joka kylällä,
suomen selvitymisen kannalata vältämättömyys,
ensinnäki perheet oli suuria moni lapsisia perheitä,
kukaan ei ollu yksin
nykyisin perheet pn pieniä,
avnhemmat yöelämässä, lapset yksin kotona ja päivät tarhassa tai koulussa,
syy taitaa löytyä yhteiskuntamme keityksestä
joka tavallaan rikkoo ihmissuhteet, niitä ei pääse syntymäänkää
on kiire,
perheillä suuret paineet viedä lapsia harrastuksiin,
yhteisöllisä sukulaisten keskisiä kyläilyjä ei nykyisin enään ole olemassakaan
kuten oli sodankjälkeisesä yhteiskunnassamme,
voiki todeta , " maailma muuttuu poikaseni " mikään ei ole kuin ennen eikä voi tullakaa ennalleen,
harmi kun kaipaa menneisyyden ihmisiä, kaikki ovat kuolleet,
elämä on lyhyt kuin lapsella paita,
aiheuttaa pettymystä,
yksinäisyyteen pitää vaan sopeutua
kohta olemme itsekki tuonpuoleisessa,
Hei sinulle "etäystävä" !
Tunnustan sinulle, että en ole oppinut sopeutumaan yksinäisyyteen.
Sitä on vain pakko kestää, kun vaihtoehtoja ei ole.
En ole vanhemmalla iälläni onnistunut tutustumaan keneenkään
niin, että olisi saanut kaverin tai kavereita.
On niin vähän paikkojakin missä tutustuisi,
kun terveys rajoittaa osallistumista erilaisiin tapahtumiin.
Minulle on sanottu "mene vaikka lähikahvilaan, jospa siellä jonkun tapaisit !"
Siellä istuu joko jokainen omassa pöydässä yksin
tai sitten seurassa.
Kokeilin kerran. Kysyin kohteliaasti lupaa istua yksinään istuvan pöytään,
hän sanoi: "Ole hyvä vaan, minä tästä lähdenkin juuri !
Hehheh.
En kylläkään edes odottanutkaan,
että joku ihme tapahtuisi,
menin vain ollakseni ihmisten joukossa.
Äskettäin aloin käydä seurakunnan kahvitilaisuudessa, joka on kerran viikossa.
Siellä kukaan ei lähde pöydästä pois ja liikuntarajoitteiselle tuodaan
kahvi pöytään ja diakoni ja vapaaehtoisia avustajia on paikalla,
jos on tarve ja haluaa varata keskusteluajan.
Kaikissa seurakunnissa ei ole joka viikko mitään tilaisuuksia,
että tapaisi ihmisiä,
jos ei lasketa jumalanpalvelusta mukaan ja jos on kiinnostusta
se on minusta helpompi ja mukavampi katsoa telkkarista,
koska ei sen aikana saa jutellakaan.
Ainoa, joka puhuu on pappi.
Ikävöin valtavasti edesmenneitä rakkaitani.
Joka päivä kaipaan ja ajattelen heitä.
Jumala pitää nyt huolen heistä ja meistä, kun aikamme tulee.
Ei auta kuin kestää tämä loppuvaihe.
Kirjoitellaan taas !
Kirjoituksia on mukava ja lohdullistakin lukea,
kun tietää, että siellä "toisessa päässä" on mukava ihminen,
jonka ajatukset askartelevat samojen asioitten parissa.
On kiva, että on edes netti ja "etäystäviä" netin kautta, eikö vaan ?
Kyllä juttu tuokiot palstalla on henkireikä
hiljaiseen yksinäiseen päivään,
ja etäystävät tärkeitä
tänään olen ollu kovin väsyny,
puheet on vähissä, sori,
jospa humenna olisi parempi päivä.
huomiseen !
Minä olin eilen aivan kuitti. Oli sydänhäiriötä ja oli voimakas väsymys koko päivän.
Monenlaista kävi mielessä. Aamulla avasin kuitenkin silmäni vielä ja tänään on ollut
vähän helpompaa.
Huomiseen, jos Luoja Suo ! Aamen.
Kuvaat hyvin entistä elämää. Kummallista, että vaikka ei lapsia paapottu
niinkuin nykyään ei tuntenut itseään mitenkään kovin yksinäiseksi tai ei tullut
mieleen, ettei minusta välitetä. Elämä ja olosuhteet olivat erilaisia tietysti
ja siihen tottui mitä oli. Ei osannut ajatella, että muunlaistakin voisi olla.
Itse keksittiin ajankulua, kun ei ainakaan minulla ollut mitään leluja,
vain yksi kummitätini tekemä nukke ja vain yksi pieni lastenkirja.
Nykyään jo pikkulapsilla on "pelit ja rensselit" ja lapsia kuskataan harrastuksiin
ja ollaan opettajiin yhteydessä ja järjestetään lapsille yltäkylläisiä
synttärijuhlia, joissa jokaiselle vieraallekin voidaan antaa lähtiessä pieni lahja.
Elämä on materiaan nähden ruhtinaallista entiseen verrattuna ja
herääkin kysymys miten on henkinen puoli,
kun jo lapset ja nuoret voivat tuntea itsensä yksinäisiksi ja ovat masentuneita.
Mitä puuttuu yltäkylläisyyden keskellä ?
Kaikilla ei suinkaan ole kuvaamanilaista lapsuutta ja nuoruutta.
Suomessa on kymmeniätuhansia köyhiä lapsiperheitä,
joissa ei ole riittävästi ruokaakaan joka päivä
puhumattakaan lastenkekkereistä ja muusta.
Se surettaa minua kovasti, että lapset eivät ole samanarvoisessa asemassa.
Joku kultainen keskitie olisi hyvä kaikille.
Ei liikaa mitään eikä liian vähän, vaan kohtuus kaikessa
ja enemmän tilaa henkisille arvoille.
Sisäinen "rikkaus" on kuitenkin tärkeämpää elämässä.
Se "kantaa" ihmistä elämän läpi.
Syvä huokaus,
muistelen tervettä nuoren ihmisen elämääni
kuvittelin,
minusta tulee hyvä äiti ja minun lapsistani maailman parhaita ihmisiä,
enkeleitä elämään,
kuinkas kävikää,
ihani alapsia tuliki kouluissa loistavasti menestyneitä,
mutta
elämä vei heidät mennessään, yksi lahjakuus hylkäsi vanhempansa kokonaan totaalisesti sekös on varjostanu koko elämääni , miksi miksi minksi niin kävi,
syytän itseäni, tietenki tein virheitä jota suurin surminkaan en toivoisi tehneeni, olin lapsellinen äiti kai, uskoin liikaa " viisaampien " neuvoihin, huh,
yllätys yllätys, kaikki ovatki olleet ihan tavallisia ihmisiä,
kaikki ovat joutuneen käymää armotta läpi elämän lait,
arjen armottomat kuviot jopa ihmissuhteissaan ,
tietenki ihmiselämä on pelkkää selviytymistä ,
raamatussaki sanottu : otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaittavan,
siis elämä ei ole helppoa vaikka kuinka enkeleitä vanhempi luulee kasvattavansa, jokaisella on taakkansa kannettavanaan,
usein ole syyttäny itseäni kaikesta
vaikka tietenki ympäristö ja muut sukulaisetki vaikutaa jälkeläisten elämän muodostumiseen,
noooh nyt olen vanhus ja ihan yksin
tärkein elämäni ihminen puoliso nukkuu ijäistä untaan,
alakulo tahtoo mieltä painaa yksinäisyyden syövereissä,
elämä on armotta eletty,
ja se oikea elämä on armotta takana päin,
tulevaisuus on vanhuutta,
sairauksia,
yksinäisyyttä ja kuolen odottelua,
joka lopulta on armahdus vanhukselle
kauan eläneelle.
jokatapuksessa mukavaa päivää kaikille
kesä on ollu siedettävä ihan mukava ilmojen puolesta
tyypillinen epävakaa suomen kesä,
"vielä on kesää jäljellä " lauloi joku joskus,
nautitaan siitä,
ja kirjoitelaan ajatuksia,
mukava lukea samanikäisten tuntoja syviä
yksinäisyyskään ei sitten niin kovasti häiritse,
Älä itseäsi syytä, jos lapsesi kerran on lahjakkuus, miksi hän ei osaa ajatella
asioita laajasti ja kypsästi ?
Ja sinä, muista arkinen sanonta, että "makkaralla on aina kaksi päätä".
Emme me voi muuttaa kuin itseämme.
Ottaisin kyllä selvää missä lapseni on,
jos ei hänestä kuuluisi vuosiin mitään.
Mitä vain on voinut tapahtua.
Interpol etsii kadonneita ihmisiä maailmalta.
Ei hän kadonnu ole,
hän elää vain omaa elämäänsä ,
joskus sattumalta kaukaa saatan nähdäkki
" ihan komee rakas terve reipas on " luojalle kiitos,
suomen lakiki sanoo
kenekään luokse ei voi tunkeutua jos aikuinen ihminen jälkeläinenki ei halua,
kyllä tapaamiset pitäisi ja pitää olla vapaaehtoisia,
sitäpaitsi
vanhempien rakkaus ei kuole koskaan omia jälkeläisiään kohtaan
olipa he sitten kuinka vihasia tahansa omille vanhemilleen,
ja
haudan takaaki rukoilen kaikille suojelua menestystä ja luojan ohjausta oikeaan ,
näin se vaan menee,
on sillä koulu taustaaki
tiedetään hää on fiksu ja filmaattinen,
itseellinen terve ja komee
vanhuus vaan hänelleki pikkuhiljaa lähestyy kuten meille kaikille muillekki,
"on elämä lyhyt kuin lapsella paita "
sekös i h m i st ä harmittaa, elämän pitäisi olla ikuista !
Ei yhtään harmita, ettei elämä ole ikuista, ei tässä kunnossa jaksaisi,
kun huonommaksi vain menee.
Ei se tarkoita, että tunkeutuisi läheisensä elämään tai kotiin,
jos haluaa tietää onko hän hengissä.
Sinä tiedät, että hän on hengissä.
Oletko ajatellut voisitko kirjoittaa hänelle kirjeen ?
Jospa väliinne on tullut joku väärinkäsitys, joka olisi oikaistavissa ?
puhelimella joskus laitan viestejä
kuten synt.pv. onnitteluja
tai jotain muuat
tiedän etten vastauksia saa
mutta hän tietää että hän on muinulle tärkeä ihminen semmosen kuin on,
muistan alkuaikoina kun hän oli yliopistossa,
'sattumalla törmäsin kadulla häneen, silloin kaikki oli välillämme hyvin, hän oli iloinen ja ystävällinen, oli kylmä ilma ja sanoin sinulla ei ole käsineitä, mennään ostan sinulle käsineet, hän kieltäytyi ja sano kyllä pärjään, olin niin onnellinen hänestä silloin ja muuloinki ,mutta sitä en ikinä ole ymmärtäny mikä meni välillämme niin pieleen että hän pisti välit täyisin poikki, kymmeniin vuosiin en ole voinu puhua hänen kanssaan, ?????????????????????????????????
se on minulle ikuin salaisuus,
luoja tietää mutta ei sano !?
Kaikki myötätuntoni sinulle 21:48 , ihan hirveän raskas tilanne ollut siis sinulle
kymmeniä vuosia !!! Ja mikä painaa lastasi .... ? Käsittämätöntä. Ajatus siitä,
mikä meni pieleen ei varmaankaan anna sielun rauhaa.
Ei sivullisenakaan tietenkään voi ymmärtää, eikä voi millään
käsittää mikä voi olla niin ylitsepääsemättömän kamalaa ja vaikeaa hänelle,
että hän käyttäytyy tuolla tavalla ?!
Olet varmaankin laittanut puhelinviesteihin hänelle kutsun tulla luoksesi ja kertonut,
että haluat tavata häntä ja selvittää asiat ?
Eikö ole ketään muuta läheispiirissäsi, jolta sinulla olisi mahdollisuus saada tietoa,
mistä kaikki johtuu ?
Tunnen niin paljon myötätuntoa sinua kohtaan kuin meressä on vettä !
Siis ihan valtavasti.
Toivon sydämestäni, että asia vielä järjestyisi !
Nyt on pakko yrittää alkaa nukkua, kello on yli puolenyön !
Hyvää yötä ja huomiseen - jos Luoja meille sen suo !
Tietenki me omat hänen vanemmat olemme syyllisiä jälkeläisen
hylkävään päätökseen,
ainahan lapset heijastelee vanhempiaan ja edellisiä sukupolvia käytöksellään,
syy miksi näin on käyny
on liian pitkä ( kipeäki ) tarina kerrottavaksi lyhyesti
se tarvisi pitkän terapian läpi käytäväksi,
hän on kuitenki ollu kympin lapsi syntymästään alkaen,
maailman paras, ihanin, komein, huippu lahjakas,
kaikesta huolimatta koen alitajisesti
tiedän
hän kyllä rakastaa vanhempiaan,
mutta solmu on hänen sielussaan liian suuri ,
siihen solmuunki syyllisiä ovat hänen vanhempansa, ainaki osa syllisiä, plus muu suku,
ja ystävä piirit,
voidakseen palata " lapsuuden maisemiin, "
uskon luoja on hänen kanssaan ,
ja koko elämä on hänen henkilökohtainen elämänsä,
vanha sanonta onki :
" lapset on laina vain "
onhan kautta aikojen jälkeläiset lähteneet kotipesästä,
eivätkä ikinä ole palanneet,
tärkeintä on että hän saisi olla TERVEENÄ pitkään
sen tiedän
hän on koko elämänsä eläny tervettä elämää,
toivottavasti hän on saanu rakkautta elämäänsä , sitä en tiedä,
hän on ansainnu hyvän elämän,
Ihmiselle itselleen ei ole hyväksi olla noin pitkävihainen ..... vai mitä lajia se on ,,,, ?
Laiha sopu on parempi kuin lihava riita, vaikkei teillä varsinaisesti riita
olekaan, mutta vähän siihen verrattavan tilanne.
Ei tuollaisessa tilanteessa ole kummallakaan osapuolella hyvä olla.
EI niin
pahalta tuntuu
se lukko joka hänen psyykkeen sulki omilta vanhemmiltaan,
on mun syys,
en ole osaanu olla äiti,
olin niin tyhmä ja niin tietämätön ,
olen itselleni vihanen
koko ajan kysyn luojaltani miksi en osannu, miksi luoja antoi käydä niin että rakas jälkeläiseni sai kolhuja sieluunsa vanhempiensa ja sukunsa taholta,
ties vaikka ympäristöki olisi osa syyllinen,
syytän myös turkkaa opettejana,
hänen medotinsa oli teatterikorkeakoulussa r i k k o a ihmisen psyyke
jotta oppilaasta voi rakentua monipuolinen ammatti näyttelijä
jälkeläiseni ei kestäny
hän jätti koulun kesken
alkoi opiskella muuta,
elämä on lapsille nykyisinki joskus liian raakaa,
monen vanhempien sielu repeytyy riekaleiksi usein jälkeläisten murskaantuessa
elämän myrskyissä,
-- kiitän kuitenki luojaa , kaikki jälkeläiset ovat kuitenki teveitä
" elämänsä herroja " menestyneitäki maalisin silmin katsottuna.
-- ihmisen elämä maanpäällä on ainaista selviytymistä ja taistelua
luulisin kenelläkään maanpäällä ei ole helppoa tuskatonta elämää,
on vain opittava itse selviytymään elämän tuomista vaikeuksista,
luulisin ei edellisilläkään sukupolvilla ole ollu helppoa elämää, sille on ollu sota ja köyhyys ym. vaikeudet.
Tähän asiaan puuttumatta mietin elämänohjetta, että laiha sopu olisi parempi kuin lihava riita.
Olosuhteiden pakosta jouduin sen aikanaan omaksumaan, ja vuosikymmenet olemaan alakynnessä laihan sovun nimissä.
En suosittele.
Ei ole helppoa tukahduttaa omaa tahtoaan ja toiveitaan ja sallia muille määräysvalta.
Vaihtoehtona voi olla kuitenkin eristäytyminen. Sekään ei ole helppo ratkaisu.
Nyt tämä yksinäine lähtee pakollisille asioilleen,
kirjoiellaan sitten taas !
Ei ole päässyt normaalioloissa yllättämään.
Vaimoni käy kahdesti viikossa harmaahapsiklubin tilaisuuksissa. Viikko kokous ja kutomiskerho.
Kerran tai kahdesti kuukaudessa syöpäläisten kokouksessa.
lapsemme soittelevat, tekstailevat ja lähettävät sähköposteja.
Käyvät pesueineen muutaman kerran vuodessa. Asuvat kauempana.
Itse käyn harrastukseni parissa 6 krt/vko mutta sunnuntaisin ovat kaverit vähissä.
Tietenkin totunnainen kumppani kuuluu elämään. Toistaiseksi.
Vaimoni ilkeä ennustus. Jos leskeydyn niin loppuelämäni on lyhyt. Kaksi vaihtoehtoista aiheuttajaa. Joko ryyppään tai treenaan itseni hengiltä. Saattaa olla ennustajan lahjoja.
Sinulla kaikki hyvin olet ilmi selvästi terve tyyppi
tällä palstalla kirjoittelee moni jo huonokuntoinenki
henki vielä pihisee ja ajatus laukka,
hyvä niin että voi sentään vielä kirjoittamalla ilmaista ajatuksiaan
vaikka kuolema vaaniiki jo nurkan takana,
elämä on rajallista
kaikki me tällä lähdetään
kuka mitenki,
meikä ottaa äkki lähtöä se olisi parasta
jos se luojalle passaa.
hittaasti kitumalla ei ole hyvä kuollakkaa.
Monet palstalaiset varmaan ovat samassa tilanteessa. Osallistumalla keskusteluihin tuntee kuuluvansa joukkoon.
Siksi tuntuu raskaalta ja loukkaavalta ne torjuvat ja ylimieliset kommentit, joissa väheksytään muiden ajatuksia ja suhtaudutaan ivallisesti puheenvuoroihin.
Ei ajatella, että monille palsta on henkireikä kun ystävyyssuhteet ovat katkenneet.
Terveen tyypin testosteronin tuotanto on hiipunut inhottavaa vauhtia viimeisten 5:n vuoden aikana. Katsoin juuri labrakokeiden tuloksia.
Terveystalo 22. 03.2019.
Vapaa testo noin 1,11 x keskiarvo.
S-Testo 37,1. Viitealue 8 - 29!
S-SHBG 42. Viitealue 22 - 113. Mitä pienempi niin sitä parempi vapaan teston kannalta.
Viitealueet ovat alle 50v miehille.
Tuon jälkeen on oloni nahistunut vauhdilla. Lihasta ja voimaa katoaa. Palautuminen kaikesta kuormituksesta heikkenee.
Masentavinta on, ettei ole mitään syytä olettaa nahistumisen edes hidastuvan niin kauan kuin on jotain menetettävää.
Oloni on sellainen, etten edes harkitse testokokeisiin menemistä. Se ei parantaisi mitään.
SE ihmetyttääki, miksi vanhus kutistuu, pienenee, laihtuu,
samoin kävi äidilleni aikoinaan,
isäni myös kuihti
myöhemmin vanhimmalle veljelleni hän kuoli 83 vuotiaana,
sama kohtalo voi ehkä olla minulla, jää nähtäväksi,
kaikki kuoli äkisti
olivat omatoimisia ihan viimeseen päivään asti,
mielestäni omallaki kohdalla äkki-lähtö olisi paras tapa lähteä ikuisuuteen.
Kuulehan, nuo ylimieiiset väheksyjät ovat useimmiten onnettomia ihmisiä,
jotka eivät ole tyytyväisiä elämämäänsä. Taustalla voi olla elämänmittaista
katkeruutta, joka purkautuu täälläkin.
Ehkä he eivät ole mielestään saaneet tarpeeksi kiitosta, toisten moittiminenhan
on kiitoksen kerjäämistä itselle.
Tasapainoisella ja tyytyväisellä ei ole tarvetta ylimielisyyteen ja loukkaamiseen.
Yksinäisyyden tunne voi kadota pelkän tietokoneen välityksellä.
Laittaa tietsikan TV:n liitokseen ja sieltä pyörimään YouTube video "pajamies hp".
On hyvää seuraamista jossa yksinäisyys häipyy hetkeksi.
Niin se on
tämä tietsikka on melkein ainoa henkireikä enään elävään maailmaan huonokuntosen vanhuksen elämässä ,
onneksi on tämäki härveli keksitty
minkähänlaista olisi elämä jos palattaisiin sota-ajan aikaan
silloin ei olle edes sähköjä ei puhelimia, ei autojakaa juurikaan,
oli vain hevoset ja kotieläimet ihmisen apuna.
Silloin asuttiin enimmäkseen samassa kylässä koko suku- tai lähikylissä.
Ehkä kanssakäymistä ja huolehtimista oli enemmän läheisistä kuin nykyään ?
On hyvä, että nyt on netti, kun läheiset asuvat hajallaan kuka missäkin.
Ulkomaillakin asti.
Meillä oli polkupyörä ja potkukelkka.
Siihen aikaan ihmiset myös kävelivät kilometrikaupalla. Oltiin hyväkuntoisia ja hoikkia.
Lapset menivät kouluun hiihtäen tai jalan, monta kilometriä eestaas, ja vain kotoa saatujen eväiden voimalla. Laihoja olivat lapset, mutta liikunnallisia..
Hyviä uutisia,
sain itteni liikkeele ajelin autolla merenrantaan
sauvat mukana
kävelin sauvojen tukemana yli puolituntia auringonpaisteessa ja raikkaan merituulen hyväillessä ihoa,
maailma on kaunis
meri ja raikas tuuli
levottomat aallot löi laituriin
iloisesti pärskähdellen
tänään oli ihana päivä,
jospa huomennaki olisi,
kirjoitellaan taas kuulumisia,
Hienoa, että sait nauttia luonnosta täysin siemauksin !!!
En ole tänäänkään jutellut kenenkään muun kuin itseni kanssa. Apeus ja alakulo
ovat alituinen seuralaiseni ja kaipaus edesmenneisiin rakkaisiini.
Surku juttu,
aivan yksin oleminen on raskas vaihe elämässä,
etkö voisi soittaa kellekkää ihan vain kuulumisia,
minunki ihmissuhteet ovat kutistuneet muutamaan
omat jälkeläiset soittelee kuulumisia,
onneksi on yksi menneitten aikojen kaveri vielä elossa,
hän soittelee silloin tällöin myös kuulumisia,
mutta
siitä huolimatta kaipaisin enemmän elämää ympärille tai paremminki yhteenkuulumista muitten ihmisten kanssa,
siis yhteisö puuttuu,
luulen
sen yhteisön kyllä saisin jos soittaisin kotipalvelun neuvontaan,
siletä saa todella hyviä neuvoja ja vanhuksistaki kyllä pidetään huolta,
jostain syystä en kuitenkaan vielä ole sinne ottanu yhteyttä vaikka tarve jo olisi,
ihmetelenki itteni saamattomuutta,
miksi en saa aikaan että soittaisin sinne, se on itsellekki arvoitus,
kai olen jo hiukan aloitekyvytön
elämä jää jossitetteluksi, pitäs pitäs pitäs,
paha juttu huomata ittensä aloitekyvyttömäksi, huolestuttavaa,
nooh tätä vanhuutta kestää aikansa
ja
" kun tuuli käy ylitseni ei minua enään ole eikä asuinpaikkani minua muista eikä tunne,"
se on josski raamatun lauseessa sanottu ja uskon siihen
elämä on vain laina,
ei tätä vanuuttakaan kestä ikuisesti,
eikä tätä yksinäisyyttä,
kun loppu tulee niin se on sitten loppu.
loopua oottelen ,
Minulla ei ole ketään kelle voisin soittaa ex-tempore. Ei ole läheisiä enää. Australiassa on yksi etääntynyt, toinen USA:ssa. Ystävät on taivaassa.
Missä itse asut
tarkaan ei tarvi kertoa, mutta asutko Suomessa vai jossaki ulkomailla ?
Asun eteläisessä Suomessa.
Jälkikasvu on pärjännyt hyvin.
Asuvat kaukana, nähdään harvoin.
Valitettavasti ei ole kovin lähestä kontaktia ollut.
Tytär on lähimpänä, mutta hänestä seuraavat tahtovat jäädä aika vieraaksi.
Seuraan koko ajan heidän elämäänsä mediassa, mutta nähdään harvoin.
Ymmärrän täysin että heillä on ruuhkavuodet menossa, minä onneksi pärjään vielä ilman apua.
Meillä on hyvät välit, mitään ei ole hampaankolossa puolin eikä toisin.
Koulutettuja ja hienoja ammatteja on, mutta en niistä juuri ymmärrä.
Jos kysyisin mitä teet työksesi niin voisvat katsoa, kuinka tuon selittäisi mummolle.
Omilla muksuilla on perheet ja heidän yhteydenotot ovat omien perheiden uutisia.
En tee mitään niillä tiedoilla, miten lapset koulussa ja kuinka heidän lomansa. Mulla on omat asiat jotka kiinnostavat vanhusta, jonkun vanhan kanssa keskustelu on paljon antoisempaa, kuin omien muksujen kanssa. Nyt on vain niin, että suuri osa tutuista poistunut oikosäälisten puolelle ja sairaskertomuksen vangiksi, joten 80++ tekee tehtävänsä.
Luonnon seuranta ja televisio on suurimmat ajankulut. Eiliset valeet luen nettilehdistä päivittäin.
Niinhän sen kai pitäisi ollakki että meidän vanusten o m a elämä pitäisi olla nyt tärkeintä ja suurimman mielenkiinon kohteena kuinka me osaisimme oman tämän vanuuden elää mahdollisimma hyvin ja mielekkässti,
usein me takerrumme jälkeläisiin ja unohdamme oman itsemme oman hauskanpidon ja mielekkäksi tevän elämän,
usein olenki miettiny mitä tekisin että eläisin vain omaa elämääni, en vaan oikein keksi, tai on yksi ajatus,
jospa soittaisin vanhusten neuvonta palveluun, uskoisin mun loppu elämä muuttuisi dradikaalista taatusti tulisi vielä kaikenlaista vilskettä, siivoojat juoksis täällä ja vapaehtois ystävät hakis mua ulos lenkille ja syömäreissuille,
MUTTA miksi en saa itsestäni aikaseksi että alkaisin noin toimimaan,
jokin ihmeen ALOITEKYVYTTÖMYYS mua vaivaa, MITEN siitä pääsisin eroon, ja alkasin oikeesti toimimaan ja laittamaan tämän vanhuuden UUTEEN JÄRJESTYKSEEN
onko muita samoin ajattelivia " avuttomia " palstalla, olenko ainao SAAMATON tollukka ,
haaveer kyllä saa siivet ja lentää vaikka minen mutta todellisuus ja saamattomuus lyö silmille että paukahtaa.
ja tässä oon tyhmiä kirjittelemassa .
terv. seita-muori tunturin kupeesta.
Hei, en oikein usko siihen, että me takertuisimme jälkeläisiimme.
Luulenpa, että meistä olisi vain luonnollista olla tekemisissä heidän kanssaan
vähän useammin.
Tokihan me ymmärrämme,
että he elävät aktiivista elämää ja heillä on vielä työ ja omia menoja,
mutta jos on tahtoa johonkin asiaan siihen löytyy aikakin.
Puhelu kerran viikossa tai edes pari kertaa kuukaudessa ei olisi paljon vaadittu
(minun mielestäni, mitä mieltä sinä olet ?)
Tapaaminen ei oikein onnistu kovin usein, jos ei asuta samalla paikkakunnalla,
mutta vaikka pienikin puhelu olisi helppo ottaa.
Ainakin minulle on hyvin vaikeaa keksiä miten eläisin yksin sitä "omaa elämää".
Mistä siihen saisi sisältöä ?
Kun ei ole enää kunnossa huitelemassa pitkin kyliä .....
Olen joskus soitellut harvoille tutuilleni,
mutta kun he eivät juuri koskaan soita minulle,
olen tullut tulokseen, että "ei tupata kun ei tykätä".
En halua tunketua kenenkään elämään,
jos tunnen, etten ole erikoisemmin tervetullut.
Kuulehan, minä olen vähän samanlainen "tollukka" kuin sinä sanot olevasi.
Minäkin tiedän, että jostain ystäväpalvelusta voisi seuraa "tilata" itselleen ja neuvontanumeroita on,
mutta en saa aikaiseksi.
Kerran olin jo soittamassa johonkin paikkaan,
mutta sitten mietin mitä oikein sanoisin,
kun siellä vastataan.
Sen ensimmäisen sanan tai lauseen löytäminen osoittautui liian vaikeaksi.
Siihen tyssähti sekin.
Minä olen se "tyyppi", joka lähden yksin kirkon kesäterassille kahville kerran viikossa.
Muuta en ole toistaiseksi keksinyt.
Se on niin lähellä, että sinne jaksan vielä rollaattorini kanssa hiippailla
hidasta vauhtia.
Välillä pysähdyn, jos alkaa huimata ja sydän pomppia epärytmiin.
Mitään käänteentekevää ei sielläkään tapahdu.
Siellä on osin vaihtuva porukka
ja joka kerran joutuu yleensä uusien ihmisten kanssa samaan pöytään,
siihen pöytään missä tilaa sattuu olemaan,
ettei oikein ole mahdollista tutustua paremmin
aikaisemmin siellä tapaamiinsa.
Pitäisi mennä aikaisemmin sinne, kun on vielä tilaa
niin voisi ehkä päästä entuudestaan tutun pöytään.
Tietysti uusiinkiin ihmisiinkin ihmisiin pitää antaa itselleen mahdollisuus
tutustua.
Se on vähän "komsii komsaa", miten sen ottaa.
On kahvilla käymisestä kuitenkin vähän "apua" siihen,
ettei vieraannu täysin ihmisistä
eikä uskalla minnekään enää mennä.
Siellä on meitä ihan tavallisia ihmisiä,
sinne mennään seurankaipuun takia,
sinne ei mennä uskon takia,
kukaan ei sitä tuputa.
Seurakunnilla voi olla erilaisia harrastuspiirejäkin,
jotka alkavat syksyllä taas,
mutta ne ovat pieniä,
paljon ei ihmisiä mahdu niihin mukaan.
Oikeastaan minä en erikoisemmin etsi harrastusta,
vaan tahtoisin edes joskus jutella ihmisten kanssa, yksinäinen kaipaa seuraa
niinkuin kaikki muutkin.
Sinulle "seitamuori tunturin kupeesta" toivotan mukavaa iltaa
ja jatkamme keskustelua tietysti !
Tekee mieli kysyä asutko kovin harvaanasutulla seudulla
vai taajamassa vai kaupungissa ?
Vai onko nimimerkkisi seitamuori vain jotenkin symbolinen ... ?
Kiva oli lukea pitkä juttusi,
sinullahan on ihan oma elämä
kuten surakunta kahvilassa käynti,
sehän on jo paljon se,
itse olen harrastanu huoltoasemien kaviloita samalla kun käyn tankkaamssa auton,
nyt on ilmenny siihenki jonkilainen saamattomuus
en tiedä kuinka sen kuvaisin,
käyn kyllä edelleen niissä WC reissulla
mutta syöminen ja kahvittelu on nyt jääny vähemmälle
-- mua vaivaa jokin saamattomuus,
mielelläni ajelen autolla
kuuntelen autordiosta jotain musiikkia tai asia ohjelmaa,
maisemat vaihtuu, liikenne on yleensä hyvin vilkas,
saatan ajella kymmeniä kilometrjä ihan vain radiota kuunellen,
joskus vien auton parkkiin
ja lähden pienelle sauvakävelylly,
-- asun kaupungissa,
nimimerkki on muisto lapinreissuilta,
aikoinaan puolison kanssa tehtiin reissuja tunturiin ,
joko hiitämässä
tai keväisn tai syskyllä lenkki polkuja kulkien,
--- tarun mukaan tunturissa asuus " seita muori "
ja tarun mukaan tunturissa tapahtuu aina jotain ihanaa,
kuten esm. voi löytää ystävän ,
-- niin on myös käyny,
taru toteuti , siitä kauan on kymmeniä vuosia,
puolisoni nukkuu ijäistä untaan,
elän yksin,
vanhuuteeni pitkästyny ,
mutta
haaveitteni lintu liihottelee edelleen fanttasia maailmaan
joskus runojenki muodossa,
mutta
fyysinen keho " ruho " on este kaikelle,
ohi on,
siis elämä.
kirjoitellaan,
minulla tulee nyt pakollinen ajokortin uusinta reissu lääkärin tarkastuksineen,
toivottavasti saan vielä ajokortin voimaan,
en osaa elää ilman omaa autoa,
jää nähtäväksi.
Seurakunnan kahvitilaisuus "Ystävyyden kahvit" on vain tunti viikossa.
Se on ainoa "oljenkorteni", muuten olen yksin aina.
Ainoat "vieraat" viimeisiin vuosiin ovat olleet talon huoltomies,
kun jääkaappi hajosi ja sähkömies.
Enää ei käy edes pölynimurikauppiaat oven takana
eikä jehovantodistajat.
Tuntuu kuin olisi pudotettu autiomaahan, kun jäin yksin.
Toivottavasti saa uusittua ajokorttisi, se mahdollistaa sinulle pientä vaihtelua,
jonka merkitys on suuri.
9 vuotta yksin elämistä. Ikä karsii harrastukset, ei jaksa eikä enää innostu. Minulle tapaaminen seniorikerhossa kerran viikossa riittää. En jaksa ystävystyä kenenkään kanssa, vaikka juttelenkin mielelläni kahvikupin äärellä.
Perhe on läheinen, mutta he ovat työelämässä, ja heillä on omat menonsa ja meininkinsä. En halua heihin ripustautua. Kiitettävästi kutsuvat minut mukaansa sukutapaamisiin ja joulunviettoihin. En odota tai pyytele kutsuja, ilahdun aina, kun niitä esitetään.
Ajokorttini annoin vanheta, ei olisi ollut mahdollista ylläpitää autoa pienellä eläkkeellä. Se on kyllä iso puutos elämässä, kun joutuu julkisilla kulkemaan ja olemaan aikataulujen mukaan.
"Joutuu julkisilla kulkemaan" ? Onneksi meillä on melko hyvä julkinen liikenne,
riippuu paikkakunnasta. Julkisilla kulkeminen on ympäristöystävällistäkin,
ettei jokainen saastuta luontoa omalla autollaan körötellessään.
On tosi helppoa, kun rollaattorin kanssa menee 700 m pysäkille ja myöhästyy 5 min. ja odottaa1,40 h seuraavaa, Kyllä siinä nopiaan taksin tilaa.
Eivät kaikki asu niillä seuduilla, joilla julkinen kulkee 10 min välein.
Lausuin oman mielipiteeni omasta lähtökohdastani, ja se ei lukijalle kelvannut. Lukijalla on paremmat kokemukset.
No nyt tiedämme, miten asia on.
Lue uudestaan: "Onneksi meillä on melko hyvä julkinen liikenne,
riippuu paikkakunnasta."
Riippuu paikkakunnasta !
Oliko liian vaikeaa ymmärtää via tykkäätkö vain vetää herneen nenään aina kun
on vähänkin tilaisuus ?
Suositteletko muuttoa?
Aivan. Onko tämä paikkakunta- asia nyt sinullekin selvää? Kaikkialla eivät julkiset kulje kuin kaupungissa. Vedät siitä tiedosta herneen nenään.
Tuntuu usein niin turhalta yrittää enää mitään,
kun milloin tahansa voi olla kanttuvei.
Maksaako vaivan etsiä tai toivoa kaveria ?
Jo nuorempana henkisesti samalla aaltopituudella olevien kavereitten
löytäminen oli kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.
Kaikki eivät ole "kaikkiruokaisia" ihmisten suhteen.
Pitänee olla se yhteinen henkinen aaltopituus,
että syntyisi jotain kestävämpää ?
Älä anna periksi, yritä vielä
kyllä huomenna on taas parempi päivä,
minullaki mieli vaihtelee,
joku päivä on kuin maa olisi nielly,
joku toinen päivä taas on ihan mukava,
--- toivo paremmasta elämästä ei kylläkää enään palaa,
mutta koitan sopeutua tähän vanhan ihmisen raihnaisuuteen ,
touhuta sen verran kuin kunto ja tervys antaa periksi,
kun oikein tympii pistän makuulle,
otan pienet tirsat
sitten elämä näyttää taas hetken virkummalta,
äkki-lähtöä tässä oottelen silti joka päivä,
se tulkoon silloin kuin on tullakseen,
siihen asti koita selviytyä päivästä toiseen,
puhe-kaverit olis mukavaa ajanviettoon,
silloin tällöin joku soittaaki,
kiitos siitä hänelle,
olis kiva jos sinullukki joku joskus soittais , kaverit olisi tärkeitä meille yksin jääneille vanhuksille,
olis ne kivoja noille nyky nuorillekki, heidän joukoissaanki on nykyään aivan liikaa yksinäisiä nuoria,
Kun nuorillekin on vaikeaa murtautua ulos yksinäisyydestään
miten se meiltä iäkkäiltä onnistuisi ?
Usein ajattelee, että olkoon niinkuin on,
kuitenkaan tätä ei kauan kestä enää.
Täytyy yrittää olla realistikin,
mutta samalla pitää toivoa yllä ja joskus unelmoidakin,
koska ilman toivoa ja unelmia ei ole elämää.
Toivo ja unelmat pitävät elämää yllä.
Minä olen päättäny elää näin yksin,
yksin kuolen
hyvä niin,
olempa saanu elää paljon pitemmän elämän kuin nuorena pienten lasten äitinä luulin,
silloin tuntui etten elä vanhaksi,
kuinkas kävikää
nyt lähestyy ysikympiset muutaman vuoden kuluttua,
jään nähtäväksi näenkö sen päivän
vain luoja tietää.
siltiki äkki lähtöä odotan ,
olen valmis lähtemään.
Samat sanat. Olen valmis kuolemaan vaikka heti.
Parhain osa elämää on takana.
Ei ole mitään järkeäkään olla enää olemassa,
kun elämälaatu on lähes nolla.
Me ei kuolla,
mehän eletään kiusallaki yli sata vuotiaaksi,
pakko keksiä jotain
jotta saa päivänsä kulumaan iltaan,
pääsee taas nukkumaan,
mull on koko päivän ollu joku haitta silmissä,
kauheen vaiketta katella mitään,
olen siitä huolimatta tehny käsitöitä, " kiusallani " heh,
En halua elää satavuotiaaksi.
Ei siinä olisi mitään mieltä.
Kuitenkin joutuisi jossain laitoksessa
makaamaan muumiona monta vuotta.
Ei kiitos !
Jumala armahda minua siltä. Aamen.
PS. Hanki hyvää silmärasvaa!
Esimerkiksi VitA-Pos on hyvä.
Se on pieni tuubi, mutta riittää kauan.
Jos ei auta ja harmi jatkuu,
menet varmaan silmälääkärille ?
Kaikkea hyvää sinulle !
Nukutaan hyvin !
Niin hyvin kuin mahdollista ....
Hyvää yötä !
Huomiseen jos Luoja suo !
Kirjoitellaan !
Olen nyt ollut leski vajaat 3 vuotta eli asun yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi. Mieheni seuraa kyllä kaipaan. Olimme sellaisia keskenämme viihtyviä eli seuraelämää emme paljoa viettäneet vanhemmiten.
Nyt on tv auki, katson toisella silmällä snookeria ja toisella luen tätä palstaa.
TVn katselu ei erityisemmin kiinnosta, katson mieluummin suurelta tietokoneeni näytöltä videoita ihmisten elämisen muodoista ympäri maailman. Esim Azerbaizanista on aivan upeita videoita missä mies hoitaa kaunista puutarhaa ja vaimo kokkaa kesäkeittiössä herkullisen näköisiä ruokia.
Tällä pariskunnalla on joka paikka täynnä upeita kukkia, kissanpennut kirmaavat kanojen ja niiden poikasten seassa sulassa sovussa. Kesy varis seisoo miehen selässä tämän kuokkiessa maata ja välillä se varis syö omenaa kesäkeittiön pöydällä. Välillä varis on ilkikurinen ja käy nokkaisemassa kania pepusta. Pienet koiranpennut haastavat isomman koiran leikkiin.
Filmin lopulla mies ja vaimo aina syövät sitä vaimon tekemää herkkua puutarhan pöydässä, silloin tällöin heillä on lapsenlapset vierailuilla.
Kyllä minä aina välillä kaipaan muutakin seuraa mutta nyt koko kevään ja kesän olen ollut niin raihnainen etten jaksa mihinkään lähteä. Siskoni kanssa lähettelen tekstiviestejä päivittäin, samoin lapsenlasten ja parin sukulaisnaisen kanssa. Myös whatsapin kautta lähetämme kuvia. Tänään puhuin skypen välityksellä pojanpojan perheen kanssa.
MSt
Ole onnellinen, sinulla on paljon seuraa, miten voisitkaan tuntea itsesi yksinäiseksi ?
Minä olen yksin jatkuvasti. Olen niin siihen tottunut, että väsyn vieraisiin jos luokseni eksyvät.
Päivärutiini on kunnossa, pidän omaisiin yhteyttä W.A,: lla. Saan viestejä ja kuvia.
Tvn annista valitsen vakituiset ohjelmat. Ne rytmittävät päivää sopivasti.
Aikansa kutakin . Ruuhkavuodet ovat ohi.
Kävin varmuudeksi pienellä aamupäiväkävelyllä, kun ei tiedä pukkaako taas
sadetta loppupäiväksi. Kaupungissa on hiljaista sunnuntaiaamuisin
ja ilma oli raikasta eilisen sateen jälkeen, mikäpä oli pökkiessä rollaattorilla
eteenpäin hissunkissun, mutta kyllä olisi niin mukavaa jos olisi kaveri kävelyillä
ja muutenkin joskus. Kävelyn päälle voisi keittää uudet aamukahvit ja jutella.
Yhä koskee sydämestä se, että kun menee kotiin siellä ei ole ketään
eikä avain ropise lukossa, puoliso ei tule enää koskaan kotiin.
Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä,
sain itteni sen verran liikkeelle
ajelin autolla taas meren rantaan,
hitusen verran kävelin sauvakävelyä auringossa
aikaan vietin noin reilu puolituntia,
se harmittaa vaikka on sauvat tunkena kävely on huteraa,
ja väsymys hirmuinen,
ihmisiä oli paljon liikkeellä,
osa ajeli pyörällä, toiset käveli, jotkut istuskeli laiturilla,
toiset otti aurinkoa hietkolla
nyt oli myös uimareita ja kahlaajia meressä,
vanhuus harmittaa suunnattomasti
kun ei pysy enään edes pystyssä,
mitähän tästäki seuraa, jokohan kohta kirkonkellot lumisee ja ilmoitaa minun nukkuneen pois,
tahtoisin niin paljon vielä itse jaksaa liikua ja viettää aikaa
vaikka vain rannalla.
huomiseen,
huomenna onki taas maanantai,
Kunto tuntuu heikkenevän aika nopeasti.
Ennen pysyi pitempiä jaksoja jollakin samalla tasolla,
että pystyi suoriutumaan arjestaan vähän vakaammin.
Nyt alkaa tuntua, että se heikkenee päivissä, eikä koskaan tiedä,
missä kunnossa on hetken päästä.
Kun yrittää ulos lähteä ja on saanut vaatteet päälleen,
onkin jo eri olo. Ei tule lähdöstä mitään.
Siksi pelottaa mennä mihinkään,
vaikka lähtiessä olisi jonkunmoinen olo.
voi kesken reissun yllättää huonot olot.
Kokemusta on jonkun kerran.
Miettii tähänkö kuukahtaa vai pääseekö vielä kotiin
vai pitääkö jotakuta soittamaan ambulanssi
vai tarvitseeko enää sitäkään.
Elämä on mennyt hyvin epävarmaksi.
Se rassaa hermoja.
Kunpa olisi joku, joka lähtisi kaveriksi,
mutta ei ole eikä tule. Myöhäistä.
Vapaaehtoissaattajia on olemassa asioimisia varten,
mutta ei heitäkään kehtaa "varata",
jos sitten ei pääse ollenkaan itse mihinkään.
Joku toinen menettää sitten saattajan avun,
jos viime tipassa joutuu perumaan.
Ei oo helppoo.
Huolestuttavaa,
tätä tilannetta ja vanhuutta ei pakoonkaa pääse,
joten otetaan päiväkerralaan se vastaan mitä tuleman pitää,
ja toivotaan
huomenna on hiukan paremmin,
Joka päivä voi huonommin, on lähempänä kuolemaa, vaikka tilapäisesti
olisikin vähän parempi olo, mutta kuolemaa kohti me menemme heti
synnyttyämme.
Ikävä kyllä,
harmillista
joka aamu huomata liikkuminen on yhtä huonoa kuin eilenki
jopa huonompaa,
sinnillä koitan pukeutua asiallisesti että kehtaa mennä pakollisia asioitaan hoitamaan, tänään kävin apteekissa,
kohta uudeleen apteekkiin kun apteekki ei ollu muistanu pistää uusinta pyyntöä terv.keskuk.
tänään oli kuuma auringonpaiste, varmaan kolmekymmentä astetta,
autosta kun nousin kuumuus oli kuin saunassa,
kuinkahan me selvitään huomisesta,
huomiseksi lupaili vielä kuumempaa ilmaa ja auringon paistetta,
menis tämä kesä pian ohi, vanhalle käy kuuma kesä raskaaksi,
Saisi minunkin puolestani kesä kallistua jo elokuulle, vaikka meidän seudulla
etelä-Suomessa ei ole ollut hirveän pitkää kuumaa jaksoa toistaiseksi.
Tänä kesänä on sadellut vähän enemmän kuin monina edellisinä kesinä.
Hiostavaa ja kosteaa on ollut, sekin tekee hengittämisen ja olon raskaaksi
ja käy sydämelle.
Aikainen kevät, syyskesä ja syksy on mukavia vuodenaikoja.
Helteitä on vaikea kestää. Loppuviikko tulee ilmeisesti olemaan helteinen
ja yötkin ovat niin lämpimiä, ettei auta vaikka yöllä pitäisi ikkunoita auki.
Kun meikäläisen asunto tulee kuumaksi ei se ala viiletä ennenkuin lokakuussa.
Verenpaine on pomppinut tänään pahaenteisesti ylös ja alas.
teettäen ongelmallisia oloja.
Jos oikein kuumaa tulee olemaan pitkään kyllä tulee olemaan vaikeaa.
Onneksi ei ole pakko lähteä asioille muutamaan päivään.
Jos olisi kauppa ihan lähellä siellä voisi käydä viilentymässä.
Ruoka-marketeissa on aina viileää.
Yksin on viheliäistä ja turvatonta, kun ei ole ketään keltä pyytää apua jos alkaa
tajut mennä kankaille.
Ei siinä tilanteessa pysty itse ambulanssiakaan soittamaan.
Pitää kai harkita taas ottaa turvapuhelin niin ei tarvitse kuin nappia painaa
ranteessa, jos kerkiää.
Pitäiskö mennä johonkin ilmastoituun hotelliin, jos oikein kuumaksi menee ?
Tuttuni oli ollut matkallaan sellaisessa ja kertoi, että oli niin kylmää,
ettei nukutuksi saanut, vaikka oli kaksi peittoa.
No, eipä tässä oikeasti ole varaa hotelleihin varaa mennäkään
ja tuskin osaisi ollakaan kuin kotonaan.
Aikoinaan on tullut reissailtua ja majoituttua hotelleissa,
mutta ei kiitos enää !
Toivokaamme, ettei mahdottoman kuumia päiviä tulisi enää !
Veljeni oli huonokuntoinen pitemmän aikaa
oli kyllä loppuun asti omatoiminen kävi itse kaupassa, ja laittoi itse ruokansa,
kuihtui hiljaa sanoi vaikka syö ei liho ollenkaan,
hän kuoli muuta muosi sitten eli 84 vuotiaaksi,
hän itse soitti ampulanssin kun tuli huonokuntoseksi ,
sairaalassa ei eläny kuin noin reilun viikon kun kuoli pois,
joka päivä me soiteltiin ihan viimestä edeltävään päivään asti
hän sanoi ettei taida enään selvitä kotiin,
olisi halunnu mennä vielä kotiin, mutta ei pysysny pystyssä
hän tiesi kuolevansa,
teki testamentinki kuolinvuoteellaan viime tingassa,
hyvä niin,
meillä oli välimatkaa tuhat kilometriä, minä pohjosessa ja hän etelässä,
niin se elämä loppu kun on loppuakseen,
onneksi sai kuolla nopeesti, ei tarvinnu laitoshoita,
ikävä on
kuvittelen näkeväni hänet sitten joskus taivaassa,
kuten muutti rakkaat läheiseni .
Maailmankaikkeus on mittaamaton,
me emme tiedä kaikkea
emmekä ymmärrä kaikkea,
eivät edes tiedemiehet tiedä,
vaikka luulevat tietävänsä
eivätkä lääkäritkään.
Minäkin haluan uskoa
että on jotain muutakin
kuin tämä meidän pieni maapallomme
tässä maailmankaikkeudessa
ja että tapaan kaikki rakkaani
siellä jossakin
toisessa olevaisuudessa.
Ehkä niin ei ole,
mutta ajatus siitä, että on,
antaa minulle lohtua,
että jaksan elää.
Hyvää yötä sinulle, "etäystäväni" !
Moi,
heräsin normaalisti ,
aamupalan kehittely nykyisin on hankalaa,
mikään ei oikein maistu,
ennen söin herkku voileipiä monlaiset leikkeleet ja juustot mausteinen aamuisin,
nykyään leipä ei maistu suussa, ei ollenkaan,
myöhemmin lätty-aamiaiset aika pitkään
niihinki kyllästyin,
sen jälkeen munakas aamuisin hunajalla maustettuna,
ne oli aikansa suurta herkkua,
tänä aamua ei munakaskaan maisyunu,
joten pistin puuron mikroon ja voita hieman mausteeksi,
valmis kun oli pistin vielä mansikoita puuron päälle
ne tälläkertaa maistui,
mutta mitä huomenna, onki arvoitus vielä,
mikähän vika mun kehoon on tullu kun ruoka ei maistu,
ehkä teen pottu-muusia ja pilkon muutaman nakin seuraksi,
ehkä siinä on iltapäivän ruoka, jää nähtäväksi.
tuosta uskosta tuonpuoleiseen,
minullekki kuoleman jälkeinen tapahtumat on arvoitus,
kaikesta huolimatta ukson mitä raamatun sanassa on sanottu,
siis Jeesukseen
Jeesus on ollu olemassa ja kuolli ihmiskunnan pahuuden takia,
toi totuuden olemassaolon tietoiseksi maailaan,
ja sen mitä totuus elämässä / ihmisen elämään merkitsee,
mutta
ikäväkyllä suurinosa ihmiskunnasta EI sitä vieläkää tajua,
luoja heitä armahtakoon,
nyt suunittelen jos jaksan lähteä hiukan asioille tai sitten en,
teen kuitenki käsitöitä joutessani.
jaksamista, kirjoitelaan taas.
mutta minkäs sille voi,
Hei, kävitkö asioilla vai jäitkö kotiin
käsitöitä tekemään tai jotain muuta ?
Sama vika muuten "rahikaisella".
Hiukan aiheuttaa päänvaivaa ruokapuoli minullekin.
Olen ensiksikin tykännyt ruuanlaitosta
ja kokeillut uusia aineksia ja reseptejä
ja kutsunut ruokavieraita
ja halunnut herkutella ruualla,
ihan tavallisellakin,
mutta myöhemmät ongelmat suoliston kanssa
ja laktoosi-intoleranssi ym. ym.
rajoittavat paljon syömistäni.
Toisaalta se ei ole haitta,
kun ei juuri mikään maistukaan enää,
mutta toisaalta vaihtelu ja monipuolisempi ruoka
voisi saada ruuan maistumaan.
Syön melkeinpä vain valmisruokia,
harvoin viitsin enää edes tehdä itse ruokaa vain itseäni varten.
Syön samoja ruokia, koska on pakko syödäkin,
maistui tai ei.
En enää jaksa miettiä mikä maistuisi.
Mätän naamaani sen kummemmpia ajattelematta
sen mitä vatsani vastaanottaa,
kun vaihtoehtoja ei ole.
Kaukana on ajat, kun ruokailu oli nautinnollinen hetki.
Minusta tuntuu, että kun ei elämäkään oikein maistu enää
ei maistu ruokakaan.
On mennyt sekä elämänhalu että ruokahalu.
Onkohan se normaalia jossain vaiheessa ikääntymistä vai masennusta ?
Lullempa ON normaalia,
ainaki mun keho tekee hiljaista kuolemaa,
laihdun kuten vanhempaniki aikoinaan
myös veljeni laihtui ennen kuolemaansa
siis keho kuihtuu
sitäpaitsi olen huomannu hoikkana on on helpompi olla kuin lihavana, henkityski on helpompaa,
vaikka liikkuminen kyllä vaikeutuu syd. vajaatominnan takia.
Tässä salilainen koittaa kuroa kunnon ja eläkkeen väliä umpeen https://www.hs.fi/talous/art-2000010583101.html
Olisipa meilläkin eläkeikä 50-v. Tällöin olisi vielä sopivan ikäinen harrastamaan ja tekemään mitä huvittaa.
Maan talous alkoi mennä kuralle, kun 80-luvulla alettiin siirtää terveitä ja työkykyisiä ihmisiä työttömyyseläkkeelle 55-vuotiaana. Piti muka tehdä tilaa nuoremmille, mutta pieleen meni. Nyt maa on täynnä eläkeläisiä, jotka ovat olleet eläkkeellä kymmeniä vuosia.
Eläkeikä nostettiin 60:een sitten 90-luvulla, ja nyt on tämäkin palsta täynnä virkeitä ikäihmisiä, jotka ovat olleet eläkkeellä jo kohta 30 v. eli moni pitempään kuin työelämässä.
Terveitä ja työkykyisiä EI SIIRRETTY ELÄKKEELLE,
vaan niitä, joiden työkyky ei enää vastannut työn vaatimuksia,
koska terveys oli ratkaisevasti heikentynyt.
TYÖNANTAJAT halusivat päästää eroon heistä
ja palkata terveempiä eli tehokkaampia työntekijöitä tilalle.
HAHHAH. 80 vuotiaitten "virkeys" on aivan eri asia kuin työkyky.
Totta ka.i työnantajat halusivat eroon ikääntyvistä työntekijöistään. Motivoituneet ja kokeneet työntekijät korvattiin uusilla, joita irtisanotut joutuivat opettamaan.
Irtisanomisen syyksi kelpasi "taloudelliset ja tuotannolliset syyt", työntekijän kunto ei merkinnyt mitään vain ikä. Olen elänyt ne ajat. Moni työpaikallani joutui tällä tavoin ensin kortistoon työttömäksi työnhakijaksi 500 päiväksi ja sitten työttömyyseläkkeelle. Se oli monille järkytys. YT- neuvottelut tarkoittivat irtisanottavien työntekijöiden valikoimista,
Nyky ihminen suomessa on vielä NUORI 50 vuotiaana,
MUTTA
OLI suurta tyhmyyttä yhdeksänkymmen luvun alussa
kun LIPPOSEN politiikka pisti kaikki viiskympiset työttömyysputkeen
lopetti tuhansia menestyneitäki firmoja suomesta,
ja nuoret yli viisikympiset työttömyysputkesta ohjailtiin työttömyyseläkkeelle ja myöhemmin työeläkkeelle ja sitten 65 vuotiaana vanhuus eläkkeele,
sdp ei ole osannu tehny muuta kuin suuria TYHMYYKSIÄ politiikassaan,
ja luusereille sdp keksi maksaa sosiaali turvaa huikeat summat, joka johti siihen ettei jäli kasvu halunnukkaa enään töihin vaan jäivät sosiaali turvan vassa huilaamaan loppuelämänsä, ja sitä kirousta lämme vieläki vaikka nyt kokoomus ja perussuomaliset ovat koittaneet korjata suomea tuhoavaa VIRHEELLISTÄ politiikkaa ,
lujille ottaa KORJAUSLIIKEKKIN,
nyt tarvitaan suomen kansalta MALTTIA VIISAUTTA ja KAUKOKATSEISUUTTA, ME SUOMI selviämme tästäki helvetistä jonka sdp ja vasemmisto politikot ovat aiheuttaneet suomen kansalle ,
vitut saatan tunareille,
ÄLÄ VALEHTELE
totuus ON toisenlainen,
vitut lipposen politiikalle, siinä syy nykyiseenki suomen taloudellisiin vaikeuksiin,
NÄHKÄÄ TOTUUS ja olkaapa REHELLISIÄ
sdp politiikka on kaikkeen nykyisiinki suomen talusvaikeuksiin YKSIN SYYLLINEN
SDP:n politiikka on ollu harvinaisen TYHMÄÄ politiikkaa tulevaisuutta suomen talouden kannalata,
nyt suomi muhii LUUSEREITA täynnä,
suurin osa ei saa töitä,
kaikki on suomessa nykyisin pielessä omia suomalaisia on SDP:n politiikka SYRJINY HARVINAISEN RUMASTI,
työpaikka kiusaaminenki pääsi VAUHTIIN SDP:n toimesta aikoinaan,
sdp:n politiikan voi kirota alimpaan helvettiin,
niin tyhmää se oli 1990 luvun seutuvilla
talous kurjuus on yksin SDP:n politiikan syytä turha väittää muuta !
Miten kommenttisi liittyy aloituksen aiheeseen ?
Joo niin s e on SDP:n politiikka on jättäny k a r v a a t muistot neljänkymmen työvuoden rupeamasta,
työ elämä oli helvetti sen jälkeen kun SDP pääsi valtaan suomen politiikassa
sdp syrji omia suomalaisia työpaikoilla jos vähänkää epäili että työntekijä äänestää muita puolueita kuin sdp:tä vitut sdp:lle tyhmyydelle, röyhkeydelle,
jopa tappaja puolue oli silloin,
noooh kauan on pitäny elää työ-eläkkeensä varassa, se hyöty kenties oli vasemmisto puolueitten keksintö,
mutta oliko viisasta SAVUSTAA nuoria terveitä viisikymppisiä POIS TYÖELÄMÄSTÄ
ja OLIKO viisasta LOPETTAA monipuolisen TEOLLISUUS SUOMESTA
ja viedä koneineen päivineen ulkomaille ,
suomen firmat hyöyntämään vain ulkomaalaista markkinataloutta ?????????????
KYSYN VAAN ! ?
Onneksi nyt kokoomus ja perussuomaliset TEKEE kaikkensa KORJATAKSEEN vasemmistojen tekemiä suuria VIRHEITÄ suomen talouteen ! ?
Sinulla on suuria vaikeuksia pysyä aloituksien aiheessa.
Eikö se työntekijöitten "nakkaaminen" 50:ppisenä tehnyt niitä yksinäisiä.
SDPn aikana on kohdeltu todella tylysti meitä taviksia.
Aina, kun sdp ei ollut hallituksessa niin taisteltiin meidän puolesta. Sitten sai tehdä rumasti, kun lipponen oli mukana.
Olen elänyt ne ajat ja nyt on se aika, kun sdp nousee taas puollustamaan meitä. Halusimme tai emme.
Oikeisto ei ole ikinä ajanut työväeston eli palkansaajan etuja.
Ei tietenkään ! Se ajaa omistavan luokan eli työantajan etua.
Onko palstan ( yksinäiset ) yksin jääneet vanhukset vielä elossa
näillä helteillä,
lujille ottaa,
sisälläki 27 astetta lämpö,
jospa viikonloppuna ilmat viilenis,
hengitelään jospa tämä tästä vielä hyväksi muuttuu !
Yksinäiseltä tuntui, kun S24 on ollut suljettuna.
Varmaan siivoustauko!
Nyt taas juttu luistaa.
Mkr.
Joo ja hikiä pukkaa,
olishan se suihku helpotus,
jokin laiskuus on senki suhteen
en ainakaa tänään viitti mennä edes suihkuun,
otin vanhat konstit käyttöön, pesin vain naamani ja kosteuspyyhkeelä pyyhin kainalot ja tissin alustat hiestä pois
hiukna myös niskasta, ja korvien taustat, heh,
niin sitä muinoinki pidttiin ittensä siistinä
sodan jälkeen ei ollu suihkuja eikä edes vesi tullut siätiloihin,
silloin ämpärillä hettiin vesi kaivosta,
kaikkea sitä vanha keksii, heh,
alkaa käytäytyä menneitten aikojen tavoin,
no jos huomenna tai viikonloppuna menn oikeesti suihkuun,
olis mulla oikea saunaki mutt en pidä sanasta varsinkaa helteenä ja pienessä 60 neliön kerrostalo asunnossa,
tekis mieli hävittää koko sanuna
ja laittaa kylpyhuone uuteen uskoon kauniiksi ihanan kylpyammeen kera,
minulla oli aikoinaan perhe kasassa ja lapsilaumaki vielä kotona,
mull oli ihana kylpyhuone jossa oli amme,
kaipaan sitä amme kylpyjä aivan kauheesti,
ammeessa on ihan loikoilla vaahtokylvyssä,
en pidä saunasta nykyaikisista asunnoista,
kaikkea sitä on tullu hankituksiki,
oikeestaan ostin tämän saunalla varustetun asunnon aikoinaan puolisoni takia koska hänelle oli sauna kaikki kaikessa
hän ei pitän kylpyammeesta kuten minä,
mutta
puolisono on kuollu ja nyt minä kaipaan kylpyammetta,
hän ei enään tarvi saunan ihanuutta
enkä minä ole kskaan suuremmin pitäny saunasta.
kohta on kesä lusittu,
päästään näistä helteen kiroista
sateiseen syksyyn,
se hyvä puoli on syksyssä, jaksaa vanhaki hengittää, eikä ole liian kuuma.
Mitä jos vaihtaisit koko asunnon ?
Siinä tulisi vaihtelua kerrakseen,
vaikka ei ole helppoa vanhoilla päivillään
kotiaan vaihtaa, varsinkin jos viihtyy hyvin
ja asunto on tarkoituksenmukainen.
Sinulla ei ihan ole,
koska ammetta kaipaat.
Veltoksi vetää tämä kuumuus.
Sydämestä ottaa ja jalat menee alta,
mutta ei tätä kauan kestä enää.
Viikonloppuna on ennustettu säitten muuttuvan.
Ei tarvitsisi olla kuin viisi astetta viileämpää.
Kyllä kai me nämä muutamat päivät kestämme vielä ?
Minäkin vaihdoin ammeen paikalle suihkukaapin. On se paljon kätevämpi, eikä käytä niin paljon vettä kuin amme, mutta tietynlainen luxus kyllä häviää, kun ei enää voi vaahtokylvyssä kellua.
Suihkunraikkaana yöunille!
Mkr.
Ausunnon vaihto on tullu monta kertaa mieleen,
mutta
aina tyssä siihen että olen vanha ja asunnon vaihto on s u u r i projekti,
jopa remontti on s u u r i juttu vanhukselle, huh,
kyllä jää haaveeksi koko uusi muutto tai remonttiki,
ellei sitten voita lotosta miljoonaa niin sittenhän muutto olisi helppo, lun koko tämän vanhan jättäis tähän perikunnan vaivoiksi ja ostas ittelle uuden mieleisen asunnon,
kyllä me nämä helteet vielä kestetään, ensi vuosi onkin sitten suuri arvoitus,
onko edes enään hengissä ensi vuonna,
sitä ei nyt mietitä
eletään tätä päivää täysillä ja ootellaan viileempää syksyä,
kaikesta huolimatta
odottais jotain kivaa tapahtuvaksi, vielä elämässä, vaikka totuus lyö silmille
kaikki kiva on menneisyydessä,
nyt huomiseen
nukkukaa hyvin,
kirjoitelaan taas,
Osaan kuvitella,
muaki aikoinaan suihkun helppous kiehtoi ,
ei enään suihku "komero " kiehdo ,
nyt kaipaan ammetta
joka mulla aikoinaan oli
mutta asunnon vaihdossa jäi meneisyyteen,
Miten sinne ammeeseen pääsisi ja pois sieltä ?
ai jaaaa, sitä en olekkaa tarkemmin ajatellu,
nuorena ja trveenä ei ollu mitään vaikeuksia
päinvastoin
suurta nautintoa oli amme kylvyt
joskus olen miettiny että remontin tekijän tai uuden rakennuksen rakentajan pitäisi suunitella niin että vanhuski pääsee kömpimään ammeeseen,
itse en osaa suunitella kuinka se toteutettaisiin,
Ammeeseen voisi mennä että ensin istuu ammeen reunalle ja sitten hivuutaen alas. Samoin poistullessa mutta varoo ettei liukastu ja nilkka nyrjähdä.
Joskus olen nähnyt istuma- ammeita. Ehkä siinä ratkaisu?
Miten ammeesta poistullessa hivuttautuu alas ? Eikö siinä helposti putoaa peffalleen
ja satuta häntäluunsa, joka on sitten viikkokausia niin kipeä, ettei pääse liikkeelle
ollenkaan ?
Onneksi ei ole suurempaa hinkua ammeessa liottaa itseäni, koska lonkatkaan ei enää
taivu ammeeseen menoon, ei nouse jalka reunan yli ja tasapainon pitäminen on
heikkoa.
Eikös tuo jivutus onnistu kun istuu ensin ammeen reunan päälle ja siitä liukuu ammeeseen. Pitää toki ammeen reunoista kiinni, sama juttu kun varovasti poisttuu ammeesta ja pitää reunoista kiinni. Laittaa sinne lattialle pehmustettu vaikka ilmapatjan
Ei se istuma-amme ole minusta hyvä. Onhan se kiva mennä ammeeseen niin että koko keho kastuu, eli tavalliseen isoon kylpyammeeseen.
Tietysti voisi ostaa ilmalla täytettävän vesialtaan sinne kylppäriin, korvaamaan tavallinen amme.
Katsoin äsken netistä kuvia ilmalla täytettävistä kylpyammeista, muutaman kympin maksavat verkkokaupassa. Erilaisia nättejä värivaihtoehtojakin löytyy.
Sen voi sitten tyhjentää kylvyn jälkeen, joten ei vie edes tilaa. Voisin itsekin tollasen tilata.
Onko siihen sen helpompi kömpelön asettua kuin normaaliammeeseen?
Kiitokset kehitykselle suihkukaapista! Pysyy kylppärin lattia kuivana, Kaappiin kiipeäminen helppoa, ovet kiinni ja hana auki.
Helteellä ihana hetki.
Yhtä korkea reuna on siinäkin heittää jalkaa yli eikä istuessa vettä ole
kuin kainalon alle asti.
Miten amme tyhjennetään ilman, että syntyy vesivahinkoja?
Pakkauksen mukana on tyhjennysletku, joka suunnataan lattiakaivoon. Kannattaa kuitenkin olla vieressä veden poistamisen ajan, että vesi tyhjenee sinne viemäriin eikä luisahda pois sieltä.
Ilma ammeesta poistetaan mukana tulevalla pumpulla samalla jolla amme käytetäänkin.
Onhan se niin että vanhus on jo niin köpelö
se loukkaas vain ittensä kylpyammeeseen yrittäessään,
parasta kai tyytyä suihkuun
ottaa vaikka kakkaran alleen nauttii suihkun viileydestä varsinki näin helteellä.
Jos on huonojalkanen ei amme hyvä, voi satuttaa itseään.
Joissakin uimahalleissa, kuten oman paikkakunnan hallissa, on poreallas tavallisen uima-altaan lisäksi, se on ihan kiva. Nyt kesällä vaan uimahalli on suljettuna.
Suihku ja suihkutuoli alle, jossa voi turvallisesti pestä itsensä on meikäläiselle
osoittautunut parhaaksi ratkaisuksi.
Yksinäisyys korostuu aina, kesällä ja talvella. Sitä ei lievitä mikään.
Yksikseskös yskiskelet, tuskastutkos taakkaas.
Hassu juttu,
kaipaa kaveria
mutta
sitte ku se on
ei jaksakaa
mieluummin on yksi, ja kaipaa kaveria hah hah,
Elämä menetti merkityksensä, kun puoliso menehtyi.
Mikään ei ole sen jälkeen tuntunut miltään.
Vaikeudet ja yksinäisyys alkoi siitä.
Joka päivä on asioita,
joista tekisi mieli puhua juuri hänen kanssaan,
hän oli älykäs, hänellä oli tietopankki päässään ja
loistava keskustelutaito, sydämellisyyttä ja huumoria.
Miten syvästi kaipaankaan häntä yksinäisyydessäni.
Voin samaistua sinuun. Suru ja yksinäisyys sen jälkeen on musertavaa.
Kun henkinen side ja suhde on ollut vahva ja hyvä, jää niin ypöyksin,
ettei ole sanoja kuvaamaan sitä yksinäisyyttä. Otan osaa.
Minä jäin yksin kymmenisen vuotta sitten. Minua vuosia nuorempi puolisoni
menehtyi inhimillisesti ottaen aivan liian aikaisin. Vuodet ovat olleet raskaita.
Olisin halunnut kuolla pois aikaa päiviä.
Miten meillä menee ?
On ollut niin hiljaista pari päivää.
Painostava ilmanala ottaa itselläni
huolestuttavasti sydänalaan.
Pakko tunnustaa helteet vei mehut vahasata,
ajanvietto on ollu enemmän köllöttelyä ja käsityöitten teke,istä,
sen verran olen liikkunu,
aina kun nousen istualtani pystyyn
ensin voimistelen ennen kuin lähden joko syömään tai wc. reissulle,
tänään oliki jo parempi päivä ei ollut niin kuumaa kuin edeliset päivät oli,
sisälläki oli 27 astetta lämpö, se oli jo liikaa,
uutisten mukaan nyt alkaa viilenee,
siitäpä helpotuksen huokaus,
elämä jatkuu vaikka ehkä kituen, mutta kuitenki.
kirjotellaan taas.
Hei ! Mehut on menneet juu !
Vielä tänäänkin on omilla "kotikunnaillani" ollut
erittäin tukahduttavaa.
En tiedä johtuvatko olotilojeni oireet osin siitä vai
olenko vain niin huonossa kunnossa.
Joka päivä vanhempi.
Ainakaan paremmaksi ei tule.
En ole pystynyt kuin pieniin jokapäiväisiin arkiaskareisiin,
pieni tiskaus ja sen sellaista, mutta yritän ottaa rennosti,
en vaadikaan itseltäni mitään mitä en jaksa jonain hetkenä ja
annan luvan itselleni olla Laiska-Jaakko.
Ei maailma tästä valmiimmaksi tule, soromnoo omalta osaltani.
Välillä olen käynyt ulkona kokeilemassa
josko olisi edes vähän vilpoista tuulta tullut,
kun sisällä tukehtuu,
mutta vasta illan puolella helpotti.
Eilen iltayöllä panin merkille,
että illat hämärtyvät aikaisemmin ja yöllä on jo pimeää.
Niin meni valoisat kesäyöt ohi.
Vuodenajat vaihtuvat huomaamatta.
Nyt ollaan kai jo syyskesässä ?
Toivokaamme, että ennustukset pitävät paikkansa,
että tulisi raiksastavaa sadetta ja hiukan viileämpää.
Itse asiassa syyskuiset säät sopisivat minulle hyvin eli
kuulaan aurinkoiset päivät, jotka mielessäni tuoksuvat syysomenoille.
Katselin iltapäivällä jotain pöhköä filmiä pienen pätkän Hero-kanavalta.
Siinä pätkässä oli päivän piristys ja naurut.
Elokuvassa iäkkäältä pikku ukkelilta kysyttiin minkä ikäinen olette ?
Ukkeli vastasi:
"Seitsemän, mutta näytän vanhemmalta !"
Kirjoitellaan !
Lyhyet vitsit, sutkautukset ovat hauskoja, kiitos aamunaurusta !
Hikiä pukkaa vaikka eilen lupaili jo viilempää aamua,
kohta on kovat paikat,
pitää mennä lääkärin tarkastukseen ajokortin uusimisen takia,
huh, ei yhtää hauska juttu,
katsotaan kuinka käy,
sanon topakasti lääkärille " EN pärjää ilman autoa "
EN osaa käyttää julkista liikennettä
ENKÄ HALUA osata.
jännitystä riittää tällepäivälle
kirjoitelaan taas kuulumisia !
Vähän on viilennyt, mutta sadetta ei ole tullut.
Olo ei ole kohentunut, päinvastoin.
Onnea sinne lääkärintarkastukseen !
Kirjoittele miten kävi !
HUHHEIJAA , nyt se on ohi,
ajo lupa tuli 5 vuotta eteenpäin,
luoja auttakoon että pysyn hengissä ja terveenä 5 vuotta sitten 90 :senä taas hakemaan ajokorttia,
se on sitten jos luoja suo,
tietenki olen v a st u u l l i n e n henkilö, jos jotain sitäennen sattuu t i e te n k i n otan heti yhteyttä lääkäriin
testit oli tosi rankkoja 99 % meni läpi,
kiitos luojan,
nyt sitten elämä jatkuu kuin nennenki,
hyvä niin,
kun tulin lääkäristä kotiin, satoi kaatamalla,
kadut tulvi, ja autot oli ihmeissään kun ei kotiin päässykää tuttua kotikatua pitkin,
piti peruuttaa ja kiertää kilometri tolokulla enne kuin pääsi toista reittiä kotiin,
kaikesta huolimatta tänään oli oikein iloinen päivä,
sain 5 vuodeksi ajokortin ja kehuttiin vielä harvinaisen hyvä muistiseksi 85 vuotiaaksi,
se on puhtaasti luojan ansiota ei minun.
Paljon onnea sinulle testien läpimenosta !
Onhan se tietynlainen vapaus, kun omalla autolla
edelleen pääsee liikkumaan.
Onpa ollut kova sade sielläpäin.
Tänne etelämpään ei ole toistaiseksi tullut sadetta.
Sateen piti Virosta ulottua etelärannikolle,
mutta pilvet satoivat kai itsensä "tyhjiksi" mereen.