Hyviä puolukkapaikkoja.

Tuo väite pitää osittain paikkansa, mutta siinä on myös mukana väärinkäsityksiä metsänhoidon ja puolukan elinkaaren suhteesta. Puolukka on sitkeä kasvi, ja vaikka metsähakkuut muuttavat sen elinolosuhteita rajusti, tilanne ei ole aivan niin synkkä kuin miltä se äkkiseltään näyttää.
Tässä on totuus siitä, miten hakkuut ja istutusmetsät vaikuttavat puolukkaan:
1. Hakkuut ja avohakkuualueet: Puolukka ei kuole, mutta se lakkaa marjomasta
Kun metsä hakataan aukioksi, puolukkakasvusto ei yleensä kuole. Puolukalla on vahva ja syvä maavarsi, joka selviää hakkuukoneiden alta.
Valosokki: Kun varjoisa metsä muuttuu paahteiseksi aukoksi, puolukan lehdet usein kellastuvat tai punertuvat (ikään kuin "palavat" auringossa).
Energia kasvuun, ei marjoihin: Hakkuun jälkeen puolukka käyttää voimansa sopeutumiseen ja uuden kasvuston luomiseen. Siksi tuoreilla hakkuuaukeilla ei useinkaan ole marjoja.
Kilpailu: Aukolle nousee nopeasti heinää (kuten metsälauhaa) ja maitohorsmaa, jotka voivat peittää puolukan alleen.
2. Istutusmetsät: Puolukan kulta-aika ja synkkä vaihe
Väite siitä, että istutusmetsässä ei puolukka kasva, on osittain harhaanjohtava. Kaikki riippuu metsän iästä: Parhaat marjavuodet (noin 5–15 vuotta hakkuusta): Kun istutetut taimet ovat vielä pieniä, puolukka on jo toipunut hakkuushokista. Tässä vaiheessa valoa on paljon, ja taimikoissa on usein kaikkein parhaat puolukkamaat. Pimeä vaihe (noin 20–40 vuotta hakkuusta): Tässä vaiheessa väitteesi osuu oikeaan. Kun istutusmetsä kasvaa siihen ikään, että nuoret puut muodostavat tiheän, pimeän "riukuvaiheen" metsän, valo loppuu kesken. Tällöin puolukka vetäytyy, surkastuu eikä tuota marjoja.
Toipuminen harvennusten myötä: Kun istutusmetsää myöhemmin harvennetaan ja valo pääsee taas metsänpohjaan, puolukkakasvusto elpyy jälleen.
Yhteenveto
Monet tutut ja varmat marjapaikat ovat kieltämättä kadonneet tehometsätalouden myötä, sillä metsämaisema muuttuu nykyään nopeasti. Puolukka ei kuitenkaan ole hävinnyt suomalaisista metsistä, sen poimijan täytyy vain etsiä sitä eri ikäisistä metsistä kuin ennen. Parhaita paikkoja ovat nykyään valoisat, varttuneet männiköt sekä noin kymmenen vuotta vanhat, avoimet taimikot.