Muualta muuttava on maaseudulla aina outolintu, uutuuskirja väittää
Hans Colliander herättelee keskustelua pienten paikkakuntien
ennakkoluuloisista asenteista.
Pienessä Hailuodon saaristokunnassa tehtiin 1980-luvun lopussa
havaintoja kahdesta outolinnusta. Toinen niistä oli flamingo, joka
normaalisti viihtyy Perämerta huomattavasti lämpimimmissä
olosuhteissa Afrikassa, Aasiassa tai Etelä-Euroopassa.
Toinen oli lastenvaunuja työntävä mies. Hän oli tullut Pohjois-Pohjanmaalle
Etelä-Suomesta ja oli lähes yhtä harvinainen ilmestys kuin flamingo, s
illä vielä tuohon aikaan miehillä ei ollut tapana liikkua Hailuodon
kylänraitilla ilman moottorikäyttöistä ajoneuvoa.
Mies oli Hans Colliander, Helsingissä syntynyt opettaja. Hän oli
muuttanut perheineen saarelle, koska oli kaivannut maaseudun rauhaan.
Pian hän sai kuitenkin huomata, että pienessä maalaispitäjässä muualta
tulleisiin suhtauduttiin varsin epäluuloisesti. Aluksi hän tunsikin eniten
henkistä yhteyttä saarelle samaan aikaan eksyneeseen toiseen
outoon lintuun.
Hans Colliander ja hänen vaimonsa muuttivat koko aikuisikänsä paikasta
toiseen, usein pienestä maalaiskunnasta vielä pienempään, kunnes
vuosituhannen vaihteessa asettuivat Kesälahdelle Pohjois-Karjalaan.
Tunne ulkopuolisuudesta toistui riippumatta siitä, missä päin Suomea oltiin.
Kesäkuussa Colliander julkaisi kokemuksistaan kirjan "Pallogrillinpyörittäjän
kylä – Matkalla maaseudulla."
Siinä hän kertoo havaintojaan pienistä maaseutupaikkakunnista ja tulee
samalla ravistelleeksi monia niihin liittyviä uskomuksia.
Hän kirjoittaa kriittisesti muun muassa maaseudun sosiaalisista suhteista,
idylliset kylänäkymät korvanneista osuuskauppalaatikoista ja koko elämänsä pihalla viettävistä ”narukoirista”. Colliander uskaltautuu sohaisemaan myös kyläkoulujen ja perinneruokien kaltaisia maaseudun pyhiä lehmiä.
Vaikka Hans Colliander on kotoisin Helsingistä, hän ei ole koskaan tuntenut olevansa kaupunkilainen. Hän kasvoi puutalossa esikaupunkialueella, joka
hänen lapsuudessaan oli vielä sekoitus maaseutua ja kaupunkia.
Naapurissa oli maatila lehmineen ja navetoineen.
Kaupungin kivimuurit kuitenkin lähenivät koko ajan, ja Collianderin ollessa
8-vuotias kotitalo myytiin tontiksi. Sen jälkeen alkaneeseen kerrostaloelämään hän ei ikinä sopeutunut, vaan kaipasi aina luonnon helmaan.
Sinne hän aikuistuttuaan muuttikin. Mutta vaikka elämää maaseudulla on
takana jo vuosikymmeniä, ei hän edelleenkään pidä itseään maalaisenakaan.
– Maaseudulla olen taustani vuoksi enemmän kaupunkilainen senkin takia, että minulta puuttuu monen maaseudun ihmisen käytännön monitaitoisuus. Sen on voinut oppia vain lapsesta saakka maaseudulla asumalla, Colliander selittää.
– Ulkopuolisuuteen taas vaikuttaa se, että olen muuttanut milloin minnekin,
ilman mitään juuria tai sukulaisuutta tai muitakaan kiinnekohtia, tullut vain.
Kirjailija Hans Colliander on lintuharrastaja. Collianderin mukaan tulokas
vailla juuria on maaseudulla aina outolintu, jonka motiiveja epäillään.
Mitä se täältä hakee, ja eikö se jo ymmärrä lähteä pois?
Sopeutumista ei ole helpottanut se, että lastenvaunujen työntämisen lisäksi Collianderilla on ollut muitakin maaseudun miesten valtavirrasta poikkeavia tapoja ja ominaisuuksia.
Hän on lintuharrastaja, luonnonsuojelija ja vielä eläkeikäisenäkin pitkätukkainen. Siis ilmiselvä viherpiipertäjä, kirkonkylien huoltoasemaparlamentit ovat
oikopäätä tuominneet.
Collianderin mukaan luonnonpuolustajaksi ryhtyminen onkin varmin keino
saada osakseen maaseudun miesten hyljeksintä. Heistäkään enemmistö ei luultavasti ole samaa mieltä, mutta äänekäs vähemmistö määrää mielipiteen.
– Maaseudulla syntyy helposti yhtenäiskulttuuri, joka sietää huonosti toisinajattelua ja jossa viimeistään valinnan hetkellä ja jossa viimeistään
valinnan hetkellä kuuliainen ohittaa epäilijän. Vapaus ajatella omin päin
on raskas taakka, jonka harva ottaa kantaakseen, Colliander kirjoittaa.
Hänen mukaansa epäilyttävien kirjoihin joutumiseen ei tarvita aktivismia
tai edes tekoja ylipäätään, vaan pelkät kiikarit tulokkaan kaulassa saattavat
riittää hyljeksinnän perusteeksi. Pahimmissa tapauksissa kylänmies on
pohtinut ääneen, tapetaanko ensin koira vai sen isäntä.
Teos ei anna suomalaisesta maaseudusta kovin mairittelevaa kuvaa.
Sitä enemmän se antaa ajattelemisen aihetta.
Pallogrillinpyörittäjän kylä ei anna suomalaisesta maaseudusta kovin mairittelevaa kuvaa. Colliander tunnistaa itsekin olevansa toisinajattelija
ja joidenkin mielestä jopa oman pesän likaaja.
Ajattelemisen aihetta kirja kuitenkin antaa. Colliander teki elämäntyönsä opettajana, joten esimerkiksi hänen suhtautumisensa kyläkouluihin perustuu vuosikymmenten kokemukseen.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kirjat-muualta-muuttava-on-maaseudulla-aina-outolintu-uutuuskirja-vaittaa/
Hans Colliander herättelee keskustelua pienten paikkakuntien
ennakkoluuloisista asenteista.
Pienessä Hailuodon saaristokunnassa tehtiin 1980-luvun lopussa
havaintoja kahdesta outolinnusta. Toinen niistä oli flamingo, joka
normaalisti viihtyy Perämerta huomattavasti lämpimimmissä
olosuhteissa Afrikassa, Aasiassa tai Etelä-Euroopassa.
Toinen oli lastenvaunuja työntävä mies. Hän oli tullut Pohjois-Pohjanmaalle
Etelä-Suomesta ja oli lähes yhtä harvinainen ilmestys kuin flamingo, s
illä vielä tuohon aikaan miehillä ei ollut tapana liikkua Hailuodon
kylänraitilla ilman moottorikäyttöistä ajoneuvoa.
Mies oli Hans Colliander, Helsingissä syntynyt opettaja. Hän oli
muuttanut perheineen saarelle, koska oli kaivannut maaseudun rauhaan.
Pian hän sai kuitenkin huomata, että pienessä maalaispitäjässä muualta
tulleisiin suhtauduttiin varsin epäluuloisesti. Aluksi hän tunsikin eniten
henkistä yhteyttä saarelle samaan aikaan eksyneeseen toiseen
outoon lintuun.
Hans Colliander ja hänen vaimonsa muuttivat koko aikuisikänsä paikasta
toiseen, usein pienestä maalaiskunnasta vielä pienempään, kunnes
vuosituhannen vaihteessa asettuivat Kesälahdelle Pohjois-Karjalaan.
Tunne ulkopuolisuudesta toistui riippumatta siitä, missä päin Suomea oltiin.
Kesäkuussa Colliander julkaisi kokemuksistaan kirjan "Pallogrillinpyörittäjän
kylä – Matkalla maaseudulla."
Siinä hän kertoo havaintojaan pienistä maaseutupaikkakunnista ja tulee
samalla ravistelleeksi monia niihin liittyviä uskomuksia.
Hän kirjoittaa kriittisesti muun muassa maaseudun sosiaalisista suhteista,
idylliset kylänäkymät korvanneista osuuskauppalaatikoista ja koko elämänsä pihalla viettävistä ”narukoirista”. Colliander uskaltautuu sohaisemaan myös kyläkoulujen ja perinneruokien kaltaisia maaseudun pyhiä lehmiä.
Vaikka Hans Colliander on kotoisin Helsingistä, hän ei ole koskaan tuntenut olevansa kaupunkilainen. Hän kasvoi puutalossa esikaupunkialueella, joka
hänen lapsuudessaan oli vielä sekoitus maaseutua ja kaupunkia.
Naapurissa oli maatila lehmineen ja navetoineen.
Kaupungin kivimuurit kuitenkin lähenivät koko ajan, ja Collianderin ollessa
8-vuotias kotitalo myytiin tontiksi. Sen jälkeen alkaneeseen kerrostaloelämään hän ei ikinä sopeutunut, vaan kaipasi aina luonnon helmaan.
Sinne hän aikuistuttuaan muuttikin. Mutta vaikka elämää maaseudulla on
takana jo vuosikymmeniä, ei hän edelleenkään pidä itseään maalaisenakaan.
– Maaseudulla olen taustani vuoksi enemmän kaupunkilainen senkin takia, että minulta puuttuu monen maaseudun ihmisen käytännön monitaitoisuus. Sen on voinut oppia vain lapsesta saakka maaseudulla asumalla, Colliander selittää.
– Ulkopuolisuuteen taas vaikuttaa se, että olen muuttanut milloin minnekin,
ilman mitään juuria tai sukulaisuutta tai muitakaan kiinnekohtia, tullut vain.
Kirjailija Hans Colliander on lintuharrastaja. Collianderin mukaan tulokas
vailla juuria on maaseudulla aina outolintu, jonka motiiveja epäillään.
Mitä se täältä hakee, ja eikö se jo ymmärrä lähteä pois?
Sopeutumista ei ole helpottanut se, että lastenvaunujen työntämisen lisäksi Collianderilla on ollut muitakin maaseudun miesten valtavirrasta poikkeavia tapoja ja ominaisuuksia.
Hän on lintuharrastaja, luonnonsuojelija ja vielä eläkeikäisenäkin pitkätukkainen. Siis ilmiselvä viherpiipertäjä, kirkonkylien huoltoasemaparlamentit ovat
oikopäätä tuominneet.
Collianderin mukaan luonnonpuolustajaksi ryhtyminen onkin varmin keino
saada osakseen maaseudun miesten hyljeksintä. Heistäkään enemmistö ei luultavasti ole samaa mieltä, mutta äänekäs vähemmistö määrää mielipiteen.
– Maaseudulla syntyy helposti yhtenäiskulttuuri, joka sietää huonosti toisinajattelua ja jossa viimeistään valinnan hetkellä ja jossa viimeistään
valinnan hetkellä kuuliainen ohittaa epäilijän. Vapaus ajatella omin päin
on raskas taakka, jonka harva ottaa kantaakseen, Colliander kirjoittaa.
Hänen mukaansa epäilyttävien kirjoihin joutumiseen ei tarvita aktivismia
tai edes tekoja ylipäätään, vaan pelkät kiikarit tulokkaan kaulassa saattavat
riittää hyljeksinnän perusteeksi. Pahimmissa tapauksissa kylänmies on
pohtinut ääneen, tapetaanko ensin koira vai sen isäntä.
Teos ei anna suomalaisesta maaseudusta kovin mairittelevaa kuvaa.
Sitä enemmän se antaa ajattelemisen aihetta.
Pallogrillinpyörittäjän kylä ei anna suomalaisesta maaseudusta kovin mairittelevaa kuvaa. Colliander tunnistaa itsekin olevansa toisinajattelija
ja joidenkin mielestä jopa oman pesän likaaja.
Ajattelemisen aihetta kirja kuitenkin antaa. Colliander teki elämäntyönsä opettajana, joten esimerkiksi hänen suhtautumisensa kyläkouluihin perustuu vuosikymmenten kokemukseen.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kirjat-muualta-muuttava-on-maaseudulla-aina-outolintu-uutuuskirja-vaittaa/
Vastaukset 68
Vanhimmat
Pallogrillin pyörittäjän kokemuksia osa II
"Pallogrillinpyörittäjän kylä herättelee pohtimaan, onko suomalainen maaseutu todella niin ennakkoluuloista ja sisäänpäinlämpiävää kuin Colliander väittää.
Jos näin on, monet luonnonläheisestä elämästä haaveilevat kaupunkilaiset todennäköisesti palaavat häntä koipien välissä takaisin kerrostaloihin ja
maaseutu saa näivettyä rauhassa.
Toisaalta Collianderin tuoreimmatkin muuttokokemukset ovat jo yli
20 vuoden takaa. Voisiko jotain olla jo muuttunut? Toivottavasti.
Osa kirjailijan mielipiteistä vaikuttaa tietoisilta kärjistyksiltä. Ei kai kukaan
voi oikeasti olla sitä mieltä, että perinneruuat tulisi kieltää?
Colliander perustelee vaatimustaan väittämällä, että perinneruoat on
maaseudulla nostettu arvostelun yläpuolelle. Niitä on yksiselitteisesti
ylistettävä. Joka ei näin tee, ei ymmärrä hyvän päälle tai on peräti
ylimielinen öykkäri.
Ehkei perinneruokiin kuitenkaan suhtauduta ainakaan joka puolella maata näin ryppyotsaisesti. Tuskinpa klimppisoppaa, hapanvelliä tai rössypottua keitellään niinkään niiden maun vuoksi, vaan pikemminkin pilke silmäkulmassa ja menneiden sukupolvien muistoksi."
Mitä mieltä sinä olet maaseudun "autuudesta" ? Oletko haikaillut takaisin
esimerkiksi syntymäpaikkakunnallesi maaseudulle ?
Hel vetinhyvää turhapostausta näin hyvääpäätöntä harvoin näkee tässä päässä postattuna
OOOPS kun pitkä aloitus, mutta hyvä, kun oli aikaa lukea se ja taidan
tilata kyseisen kirjan kirjastosta. Se voi herättää humoristisiakin mietteitä
kansanluonteestamme.
En ole suunnitellut takaisin maallemuuttoa juuri niistä syistä kuin
Colliander kirjoittaa:
"Pallogrillinpyörittäjän kylä herättelee pohtimaan, onko suomalainen maaseutu
todella niin ennakkoluuloista ja sisäänpäinlämpiävää kuin Colliander väittää.
Jos näin on, monet luonnonläheisestä elämästä haaveilevat kaupunkilaiset todennäköisesti palaavat häntä koipien välissä takaisin kerrostaloihin ja
maaseutu saa näivettyä rauhassa."
Ei tartte paljon "erilainen" olla, kun joutuu bödeläisten hampasiin
jopa pienemmissä kaupungeissakin saa ihan böndellä.
Kirja on "pakko" lukea. Siitä voi saada hauskoja hetkiä.
Kirjoittaja Hans Colliander on lintuharrastaja, luonnonsuojelija ja vielä eläkeikäisenäkin pitkätukkainen. Siis ilmiselvä viherpiipertäjä, kirkonkylien
huoltoasemaparlamentit ovat oikopäätä tuominneet.
"Collianderin mukaan luonnonpuolustajaksi ryhtyminen onkin varmin keino
saada osakseen maaseudun miesten hyljeksintä. Heistäkään enemmistö ei
luultavasti ole samaa mieltä, mutta äänekäs vähemmistö määrää mielipiteen.
– Maaseudulla syntyy helposti yhtenäiskulttuuri, joka sietää huonosti
toisinajattelua ja jossa viimeistään valinnan hetkellä ja jossa viimeistään
valinnan hetkellä kuuliainen ohittaa epäilijän. Vapaus ajatella omin päin
on raskas taakka, jonka harva ottaa kantaakseen, Colliander kirjoittaa."
Kirjassa voisi olla ainesta elokuvaksi tyyliin Kivenpyörittäjän kylä
ja siihen ehkä vertautuukin nykyversiona.
Hyvää pskankopiointihöpöä kirjoittajalta pitkää jaturhaa
Vaikka kyseinen kirjailija suhtautuukin realistisesti maallemuuttoihinsa,
usein kaupunkilainen, joka kaipaa luontoon ja erämaihin näkee maallemuuton
naiivina vapautena. Asuminen maalla on aivan eri asia kuin luonnossa
piipahtaminen. Todellisuus voi lyödä maallemuuttajaa kipeästi sormille.
Maallemuutto ja stadiuluus.
Kuka meille lyö faktat,olenko stadilainen
jos olen ladelainen ja syntynyt Hesassa.
KuljenHakaniemenrantaa ja sillei..
Ama
Jokainen kai päättää tai tuntee itse mitä on.
"Henkinen" minä ei ole sidottu paikkaan.
Voi myös viihtyä monessakin paikassa,
erilaisissa ympäristöissä.
Itse olen lapsena muuttanut vanhempieni mukana stadiin
ja tunnen stadin kotikaupungikseni,
mutta osa minusta on se pikkutyttö maalta
eikä siinä ole minulle mitään ristiriitaista.
Ihmisessä on kaikki kerrokset olemassa elämänsä matkalta.
Meidän historiamme kulkee meidän mukanamme.
Se historia on rikkaus.
Asun maalla. Porukka on vaihtunut, osa on mennyt manan majoille, toiset muuttaneet kaupunkiin. Lenkillä tulee uusia naapureita vastaan ja olen valmiina tervehtimään. Vaan uusi naapuri katsoo varpaisiin tai toiseen suuntaan, joten tervehtiminen jää.
Jotta kummatko niitä outoja ovat? Seuraavalla kerralla pamautan päivää, vaikka kääntyisivät kokonaan selin.
Outoa, koska luulisi, että uudet asukkaat haluaisivat tutustua ihmisiin.
yhteisöllisyys on nykyään niin trendikästä, mutta kaikki eivät taida
kaivata sitä.
Niin, en tiedä. Ehkä he ovat tulleet maalle siksi, ettei tarvitse tervehtiä naapureita.
Suomalaiset eivät ole kovin välittömiä ihmisiä ja he ajattelevat liikaa
mitä muut minusta ajattelevat. Se estää luontevan käyttäytymisen.
Moni suomalainen on aika varautunut ja ennakkoluuloinen.
Ei kaupungeissa niinkään, vaikka täälläkin se ilmenee
esimerkiksi omituisena kerrostalokäyttäytymisenä.
Voidaan asua samassa kerrostalossa 10 vuotta,
mutta ei tervehditä - vaikka ehkä mieli tekisi ....
mutta kun 10 vuotta on mennyt tervehtimättä
ei kehtaa ykskaks tapojaan muuttaa,
naapurihan voisi ajatella, on jotenkin kummallinen ihminen :D
Vaikka tuossa jutussasi ei ole nauramisen aihetta, niin mua nauratti silti. Enemmän kuin laki sallii.
Minuakin huvitti tuo 00018 juttu. Onhan siinä nauramisen aihetta.
Niin, se on vähän sellainen tragikoominen.
Jos asun maalla tarkoittaa jotain läpeä jossa on s-market ja pensa-asema
niin mitäpä sitä kadehtimaan
mutta jos on lehmät ja siat ja sellaista eikä naapuripellejä lähellä
sanotaan vielä 1960-luvun tyyliin mikäs siellä on ollessa
jos on rahaa ja harrastelee sitä sun tätä
mutta siis maalla ongelmien kanssa eläminen on kuin
Suomessa matkia USAta ja ottaa sen ongelmat muttei etuja
Tilasin kirjan nettikaupasta, aihe on kiinnostava.
Tulepa kertomaan mitä tykkäsit ! Älä paljasta liikaa kuitenkaan,
saan kirjan kirjastosta ehkä 2-3 viikon päästä.
Vahapiika kummityttöni tekee pääasiassa etätyötä, haikaili maapaikkaa jossa voisi oleilla tehdä työtä, muutenkin vastapainoksi pääkaupunki asumiselle. Keskisuomesta löysi edullisen pienen kuivan maan mökin, ainoa ettei ole liki järven rantaa, silti kaikki mukavuudet.
https://yle.fi/a/74-20237467
Mikkelin naapurikunnassa, Kangasniemellä oli autiotalojen Messut 2026,
Jos voi tehdä etätytötä voi kokeilla maalla-asumista ja nauttia siitä.
Ei nykyään ole vanhojapiikoja. Se on vapaa valinta lyökö hynttyyt yhteen
jonkun kanssa vai ei.
Maalaisten pitäisi keskittyä hyppytolppien rakentamiseen kuin Vantaan moka dishussa hyppytolppien rakennus kukoistaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012160093.html
Vantaan kaupungin alueinsinöörin Ville Hottolan mukaan hyppypuita on tulossa alueelle yhteensä 42 kappaletta ja kustannusarvio koko hankkeelle on 470 000 euroa.
– Yhden hyppypuun rakentamisen hinnaksi jää kustannusarviosta laskien noin 11 000 euroa.
Olisi ihanaa asua maalla. Paitsi, että kaiken talon ylläpidon joutuisi itse tekemään. Kaupungissa on helppoa kun kaikki tulee toisten tekemänä.
Mailla pallo krilli päät hyppii hyppy tolpissa ja toiset kattelee niitten hyppyjä ja hauskaa on
Ilman muuta puita enemmän kuin harvakseltaan, jos pakko tehdä avohakkuita miksei tehdä suora kaistaleisen muotoisia avohakkuita. Avohakkuun leveydet satametriä ja siitä leveimpiä ei orava tai liito-orava oikein uskalla ylittää harvaa puurivistöä myöten.
Hyppytolpat ihan asiallisia, ei siinä mitään. Tuliko niillä mieleen että olisi ollut ehkä halvempaa kun olisivat jättäneet muutaman puun pystyyn silloin hakkuuvaiheessa?
Hyvä oivallus !
KAIPAAN HIRVEESTI lapsuuteni nmaisemiin, mutt -ku ei ole ketään enään hengissä ja neki maisemat on muuttuneet niissä asuu täysin vieraita ihmisiä minunki kotitalossani, aivan hirveetä, ne kaataneet kaikki pihapuut kotini ympärstöstä kyllä seki maisema jopa itkettää,
aivan kauheeta, alaston vanha kotini ilma pihapuita siellä värjöttää ties ken omistuksessa nykyään, ties vaikka venäläiset olisi senki ostaneet ja kaiken hävittäneet sen ympäriltä,
niistä maisimista olen ollu pois jo yli 70 +++ vuotta noin kaskympisenä
lähdin leipp tienaamaan niinkuin kaikki sen ajan muutki nuoret lähti maailmalle,,,
Kumpaa kaipaat enemmän, niitä aikoja vai sitä kotitaloa ja maisemaa ?
erikoisesti sen aikaista maisemaa kotini ympärillä sillä meillä oli putita ja aitapensas rivejä sekä pieni puutarha navtan ja kotitalon välissä täältä katsottuna oikealla puolella pihaa,
niitä aikoja en niinkään kaipaa tai tavallaan sitä alkeelista askeellista kuitenki jotenki, olihan se romanttista polkupyörällä käydä tansseissa joskus vesisteellaki ninkymmen kilometrin päässä, oi niitä aokoja oi niitä aikoja, ne tahtosin elälää uuseleen,,,,
ehkä eniten oman ktipihani jälkeen kaipaa paitsi koulukavereita sukulaisia lapsuuden ystäviä,
he kaikki ovat kuoleet,
ehkä pari voi olla vielä elossa jossainpäin suomea, dementoituneena
täysi jo puhekyvyttömiä ehkä laitoksessa, voi olla jo hekin manan mailla,
" oi niitä aikoja, oi niitä aikoja , ne tahtoisin myös elää uudeleen "
anteeksi noi kirj. virheet,, vikkelät sormet tanssii liian sekavasti näppylöillä ,,, vanhaus horisko kirjoittaa ja konekki vanha,,,,, heh,,,
meillä siellä oli 2 omenapuutaki, mutt ne ei tuottanu omenoita kuin pieniä kirpeitä sanoivat ettei niin pohjosessa omana puut menesty, mutt kauniita ne olivat aina keväisin kun nekukki, niissä oli valkoset kutat joka kevät,
kaiki ovat hävittäneet pihakoivt omanapuut aita pesars rivistöt penen kasvipuurtajan navetanki olivat täydellisesti hävittäneet talo tötrröttä yksi paltojen keskellä täysin alastomana , haasa yllä sielä joku asu, vielä,
sen verran ole kuullu juoruja kyläläisitä, siellä ei kukaantiedä kuka sitä taloa as ja kuka sen omistaa,
luultavasti niitä saperäisiä venäläisiä kun on pikkuhiljaa tullu suomeen ja ostaneet jo melkein kaikki entiset rintamamies talot, huh, kauhistuttaa ajatus, se voi olla oman kotiniki kohtalo kun kyläläisetkää ei tiedä kuka sen omistaa,
Jäikö sinun kotisi rajan taa ? Monien jäi.
ei jääny, mun koti seisoo nyt
paljaana peltojen keskellä POHJANMAALLA
aiva kuinalasti riisuttu talo keskella peltoja ,
surettaa niiiiiiin hirveesti kun ne hävittäneet koivut pihasta pois
miellä oli paljon koivuja talonymprillä ja meillä oli myös pensas aita ympäröi koko talon tonin talo oli puitten ympäröimä keskellä suojeltuna multa maailmalta,
oli 2 omn puuta, kakomeapihjaki oli yhellä piolen taloa, ruusupensaita ikkunoitten alla, ja kasvimaa jossa oli mys kotistekukkia ympäöimässa kasvimaata,
se oli semmonen maalaistalo jossa oli navetta ja kaikenlaisia lehmiä sikoja joskus hevonenki, kissat koirat kania kankoja ja kukkoja
viljeltii perunaa ym . juureksia vijapellot ja heinä pellot antoi karjalaumalle syömistä, meysässä oli puit mmarjoja poimittiin syksyisin, kuten pihapuutahastamarja pensasita viinimarjat sunmuut,
sitäihmettelenkun niille kellese myytiin kun oisk´lähdttiin miksi he kaikki puutt ja pensaat pihlajat ikankaikki ovat häbittänee ne marja pensaatki niistähn olisi aina saanu marjoja kellariin sykyslä
ei tuolla se on edeleen länsisuomessa pohjanmaalla,
Eipä unohdeta tuhatpäisiå kissalaumoja. Ne eläimet ei ihan oikeasti ole kenenkään, ei kukaan ota kesäkissoja. Mutta lemmikit villiintyy omasta tahdostaan.
meillä maalla oli miutten elänten lisäksi yksi kissa joskus useampiki mutta yleensä ne pistettiin syksyisin ravustus kautena ravunsyötiksi pyydyksiin,
huii kauheeta mutt silloin se oli luonnollista seki ja raustus oli tottoisaa siitä asi pientä rahaa lapsetki
kylällä oli aina joku vakituinen rapujen ostaja jotka välitti rapuja ravintoloihin kaupunkiin,
yksi kissa kyllä aina pidettiin lemmikkinä, erikoisesti vanhin veljeni rakasti kisaa piti siitä hyvää huolta,
itse en koskaan rakastunu kissoihin, mutta usein ihmetelimme muitten siarrusten kanssa kun joku kissa synnytti pieniä kssa vauvoja , pikki kissat oli todella hellyttäviä,
maalla muutenki eläminet oli tuotanto eläimiä kaikkihan ne jossainvaihessa laitettiin teurastamoon tai sitse syötiin aina joksus joku ,
ja maidon tuotanohan oli tärkeää sivu tuoteineen voita ja piimää ym joskus uunijuustoa ternimaidosta tehtiin,
Vanha sukutalo siirtyi meille ja pysyi suvussa. Emme asu siellä, mutta ihan asuttavassa kunnossa ja käytössä. Kylänväki pitää yhteyttä nykyisin meidän kylässä ja kaikissa naapurikylissä ja kyläyhdistykset keskenään facebookin välityksellä. Tieto kulkee. Meilläkin yhteys toimii niin, että kun kovan lumisateen jälkeen menee käymään, niin on piha aurattu. Auraajan tilille maksetaan sitten pieni summa. Ihan hyvin menee kyläläisten kanssa, mutta vaikka emme ole alkuperäisiä kyläläisiä, niin noita sukulaisia on ja entisiä leikkikavereita.
Aloituksessa mainittu saari on saanut hienon pengertien ja siihen pari siltaa, joten eivät enää "saa" elää omaa umpinaista luovolaista elämää, vaan joutuvat väkisin ihmisten kanssa tekemisiin.
Nyt sellainen nuori ihminen, jolla pysyy saha ja vasara käsissään, ja jaksaa tehdä asioita, menköön ja hankkikoon maalta isolla tontilla seisova korjauskelpoinen vanha autiotalo. Ei maksa paljoa, ja rakentakoon siitä itselleen ja perheelleen kodin. Pienen eteläsuomen kaupungin yksiön saa samalla hinnalla, mitä oikeasta talosta joutuu maksamaan (remontteineen)
Kesällä voi maalla olla mukavaa, mutta talven pimeydessä - ei kiitos !
Mitä vikaa pimeydessä on? Valosaasteesta on paljon enemmän haittoja.
Yksinäisyys pimeydessä on kaameaa, kun ei toista torpan valoa
näe missään.
Missä sitä valosaastetta on ? Ei ainakaan Suomessa ole sellaista
suurkaupunkia, että voisi sanoa sen valoja valosaasteeksi.
Ihan tarpeeksi monta niitä on, joissa on valoja liikaa.
Tiedän kyllä paaaljon karmaisevampia asioita kuin pimeä ja / tai yksinäisyys.
Kun olin kuusitoista vuotias tyttö , sanoin äidilleni, että myydään tämä maalaistalo viljelyksineen ja metsineen ja muutetaan kaupunkiin. Siellä on helpompaa.
Koin maatalon työt raskaiksi.
Karjan hoito, lypsyt käsin.
Heinät lehmille piti ajaa monen kilometrin päästä.
Kesäisin heinät seipäille ja niitten kuivuttua pieniin latoihin sullominen.
Oli kyllä hikistä touhua.
Seuraavaksi viljonen seivästys ja puinti.
Perunan nosto kesti monta päivää koska se tehtiin kuokalla.
Muista ettyisesti yhden päivän kun kuudelta piti nousta lypsylle ja sen jälkeen oli aamupäivän navettatyöt.
Kun lounaan jälkeen olin tiskaamassa isä sanoi että sieltä kaukoniityltä pitää minun mennä hakemaan häkillinen heiniä.
Itse hän köllähti ruokalevolle.
En sanonut vastaan, vaikka mielestäni äidin olisi pitänyt tiskata ja isän mennä ajamaan heinät.
Silloin kyllä tuntui että olen työn orja.
Silloin nuorena oli raskasta ruumiillisesti ja myöhemmin työssäni henkisesti.
Mutta työtä opimme tekemään. Mulle oli tosi raskas ja vaikea paikka se, kun vanhempani luopuivat maapaikastaan kaikkineen. Vieläkin joskus itkettää.
Kuinka raskasta se mahtoikaan olla vanhemmillesi ?
Isälle se oli liian raskas. Äidille ei ollenkaan, hän halusi ja tahtoi pois ja sai tahtonsa perille.
Minä en kaipaa maalle. Asun mukavassa ja minulle entuudestaan tutussa paikassa!
Ei kai ihminen, joka ei ole edes maalla asunut osaa sinne kaivatakaan.
Niin kai, mutta tarinoiden mukaan sellaisiakin löytyy.
Kivenpyörittäjän sukulaisia kai on....
mä kaipaan maalle joen rannalle pitäisi olla oma puoliso elossa jos se olis mahdollista, ei oooooo
Elämä on sellaista.
Ensin lähtee pankit, sitten ruokakaupat, sitten suljetaan koulu, ja sitten luullaan, että nuori lapsiperhe voisi muuttaa kylään. Jos kaupungissa asuu lähellä koulua, niin ei kukaan muuta kymmenien kilometrien päähän, vaikka saisi ilmaiseksi korjattavissa olevan talon ja muutaman tuhatta neliötä tonttia.
Kyllä me muutimme vuonna 1991. Esikoinen jatkoi kouluaan kaupungissa, jossa oli jo aloittanut. Itse kuljetimme omin kustannuksin. Kuopus kävi koulunsa omassa kunnassa, jonne koulutaxit kuljettivat syrjäkyliltä.
...mutta aina vähintään käsi heilahtaa, kun kyläläisen näkee, ja jos on puhe-etäisyydellä, niin aina ainakin hetki jutellaan.
Niin, mutta tiedän sellaisenkin tapauksen, että hankkivat vuokrakämpän koulun läheltä ja toinen huoltajista asuu lapsen kanssa siinä, ja toinen maalla.
Finntrio - Kyllä maalla on mukavaa:
https://www.youtube.com/watch?v=BWSfqsbygWM
Tällainen menneisyyden viisu assosioitui mieleen.
Veli-Matti Järvenpää (Hämeenkyröstä):
https://www.youtube.com/watch?v=wx_JS967rIM&list=RDwx_JS967rIM&start_radio=1
Mitähän tuollekin yhtyeelle nykyään kuuluu?
Lisää V-M. Järvenpäätä:
https://www.youtube.com/watch?v=wM9CTEaqBiA&list=RDwM9CTEaqBiA&start_radio=1
Pistetäänkö lavatanssiksi, jenkkityyliin?
Haluan olla lähellä palveluja, kauppaa, apteekkia ja terveyskeskusta,
koska liikkuminen on mennyt heikoksi.
Olen nyt aloittanut lukemaan kirjaa. joka ei ole mikään tiiliskivi. 117 sivua ja hinta yli 30 euroa, en muista tarkkaan. Paksulle paperille painettua, omakohtaisia kokemuksia maalaiselämästä ja mielipiteitä ja ajatuksia.
Palaan asiaan kun olen lukenut pitemmälle.