Onko teitä vielä tällä palstalla ? Oletteko lukeneet mitään mielenkiintoista ?
Mitä kuuluu kirjarintamalle ? Mikä on syksyn hittikirja ?
Olen pudonnut kärryiltä, kun on ollut muuta.
Jens Stoltenbergin kirjan luin viimeksi hänen Nato-pääsihteeriajaltaan.
Se oli selkeästi kirjoitettu paksu kirja, joka ei kovin paljon uutta tuonut kuitenkaan kansainvälisiä asioita seuraavalle. Miellyttävä ja merkittävä mies,
silti vaatimattoman tuntuinen.
Sitä ennen luin Johannes Salmisen kirjan vuodelta 2003.
Se on esseemuotoinen päiväkirja "Varjo Kiasman seinällä"
(Mannerheimin patsaan varjo).
Kyllä on nautinto lukea intelligentin ihmisen kirjaa, jolla on valtavan
rikas rajat ylittävä tietous ja taito kirjoittaa.
Mitä kuuluu kirjarintamalle ? Mikä on syksyn hittikirja ?
Olen pudonnut kärryiltä, kun on ollut muuta.
Jens Stoltenbergin kirjan luin viimeksi hänen Nato-pääsihteeriajaltaan.
Se oli selkeästi kirjoitettu paksu kirja, joka ei kovin paljon uutta tuonut kuitenkaan kansainvälisiä asioita seuraavalle. Miellyttävä ja merkittävä mies,
silti vaatimattoman tuntuinen.
Sitä ennen luin Johannes Salmisen kirjan vuodelta 2003.
Se on esseemuotoinen päiväkirja "Varjo Kiasman seinällä"
(Mannerheimin patsaan varjo).
Kyllä on nautinto lukea intelligentin ihmisen kirjaa, jolla on valtavan
rikas rajat ylittävä tietous ja taito kirjoittaa.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Odottelen Satu Rämön tuoreinta kirjaa, joka on tilattu ja maksettu. Tulee lokakuussa.
En ole sattunut lukemaan yhtään Satu Rämön kirjaa,
kun olen saanut käsityksen, että hän kirjoittaa vain
dekkarityyppisiä kirjoja eivätkä ne ole minun "heiniäni".
Mikä sinua viehättää Satu Rämön kirjoissa ?
Ensinnäkin: Hiton hyvin kirjoitettu; imaisee heti mukaansa, ei malta laittaa kirjaa pois. Kertoo ikäänkuin ohimennen paljon asioista, ympäristöstä, paikallisista tavoista, henkilöistä ym. Ennen Rämön kirjoja en tiennyt Islannista oikeastaan mitään. Nyt tiedän yhtä sun toista. Nämä tarinat eivät varsinaisesti ole dekkareita, vaikka niissä poliisit selvittelevät rikoksia. Enempi on kysymys ihmisistä ja olemisesta. Ja vielä yksi asia, joka viehättää Rämössä; Hän näkee kaikissa ihmisissä jotain hyvää, vaikka olisi minkälainen "roisto"
Olen lukenut kaikki tämän sarjan kirjat kahteen kertaan, ja luen vielä ainakin pari kirjaa kolmannen kerran, ennen tätä tulevaa kirjaa.
Tämä oli hyvä suositus !
Mikä olisi ensimmäinen Rämön kirja vai ovatko ne itsenäisiä
kirjoja, joista voi lukea missä järjestyksessä vaan ?
Suosittele joku aloitukseksi ! Kiitos !
Nyt minulla on ne kaikki, mutta ensimmäinen kirja tuli "joulupukin kontista" eikä se ollut ensimmäinen, mutta luin sen en simmäisenä. Sen jälkeen hankin puuttuvat ja luin ne ensimmäisestä viimeiseen, myös sen ensin luetun toiseen kertaan. Ne kaikki kirjat ovat yksittäisiä, mutta kertovat samoista henkilöistä eri aikakausina ja eri kantilta. Myös tämä kohta ilmestyvä kirja kertoo aiemmissa kirjoissa esiityneestä henkilöstä.
Huomasin, kun luin kirjat uudestaan, että tietyt asiat aukenivat uudestaan.
K,irjojen nimet ensimmäisestä viimeiseen: Hildur, Rosa&Björk, Jakob, Rakel ja Tinna (nämä ovat jo ilmestyneet)
Kiitos tiedosta ! Ehkä aloitan kokeilla Hildurista, josko nnappaisi.
En ole dekkareitten ystävä, mutta kun näissä kirjoissa on kertomasi
mukaan paljon muutakin voisin kokeilla, koska aikoinaan pidin
juuri samoista syistä Simenonin komisario Maigret-kirjoista.
Ne oli "symppiksiä" kirjoja ja se on paljon dekkarilta.
Tarkemmin ajatellen Maigret oli sympis hahmo.
Se uusin, nyt ilmestymässä oleva Hildur-sarjan kirja on nimeltään "Disa"
Kyseinen henkilö esiintyy aiemmissa kirjoissa.
...tuli ilmoitus, että minulle on tulossa signeerattu "Disa"
...kommentoin tuota omaa kirjoitusta; ennen kuin Disa on käsissäni olen lukenut niitä edellisiä ja todennut, että uudelleen lukeminen kannattaa. On paljon asioita, jotka selviävät uusinnassa.
...no nyt se Satu Rämön uusin kirja "Disa" on pöydälläni, ja lukeminen aloitettu.
Tommi Kinnusen Pitkä aukea (jarkoa Kuusamo-sarjaan) on kai se uutuuskirja mikä on ollut eniten esillä.
Kjell Westön Coda on kuulemma vaikealukuinen, kumpaakaan en ole lukenut.
Olen lukenut Anneli Kannon dekkarisarjaa, nyt menossa Haihtuneet. Kevyempää luettavaa yötä vasten, kun nyt kunolen kirjoittamassa itse, niin pidän paussia "raskaan sarjan" lukemisista.
Seuraavaksi aion kuitenkin lukea täällä paljon julkisuutta saaneen ruotsinsuomalaisen kirjailijan Tiina Laitila-Kälvemarkin uutuuskirjan Ruotsalainen rakastaja.
Ruotsinsuomalaisista kirjailijoista Maarit Turtiaiselta ilmestyy uusi kirja nyt kohtapuoliin, onkai jo painossa. Milka Hakkaraisen uusin dekkari Soi sana tuskaisi, joka sijoittuu paikalliseen ruotsinsuomalaiseen yhteisöön jossa minäkin asun, on jo julkaistu ja jossain vaiheessa hankin sen yöpäydälleni.
Rämöt olen lukenut kaikki tähäön mennessä, paitsi tätä uusinta, joka ei ole vielä ilmestynyt.
Luen kaikenlaista kaunoa, finlandiapalkituista dekkareihin ja historiallisia romaaneja.
Johannes Salminen on puhdasverinen katolinen ahneenmaalainen pehmohörhö jolta ote suomalaisuuteen on löysä
https://timo-vihavainen.blogspot.com/2021/09/kaksi-katolista.html
Salmisen nostalgia monikulttuurisuutta kohtaan on kaiken kaikkiaan yhtä epämääräistä kuin outoa ja siitä tuntuu puuttuvan kaikki kriittisyys. Kyllähän Suomeen oli jo vuonna 2003 tulossa runsaasti ulkomaalaisia ja hän mainitsee venäläisten määräksi sanotun jo 33000.
Sehän ei ole paljon, mutta ulkomaalaisen aineksen lisääntymisvauhti oli hämmästyttävä. Venäläistenkin määrä oli kymmenkertaistunut noin vuosikymmenessä. Salminen pahoitteli sitä, että rajoituksia oli liikaa.
Ehkä olisi kannattanut sentään myös omistaa ajatus tai pari sille, miten paljon ulkomaalaisia maa oikeastaan tarvitsi ja missä tempossa oli järkevää niitä vastaanottaa. Salmisen mieleen juolahtaa, että olisi syytä välttää niitä ongelmia, joita Virolla ja Latvialla oli.
Niinpä tosiaan, mutta miten? Avaamalla portit selkoselälleen? Entä missä vaiheessa niitä alettaisiin sulkea? Miksi juuri silloin ja miten se olisi mahdollista? Miten vältettäisiin rinnakkaisyhteiskuntien ja uuden kastijaon synty inen?
Älä häpäise Salmista ja itseäsi yhdistämällä hänen kirjoituksensa
persujen rasismiin. Ei niillä ole mitään yhteyttä.
Häpeällinen Salminen on Ahneenmaalta ja "unohtaa" monikulttuurisuudessaan alueen apartheidin suomalaisia vastaan, joille pannaan åländsk hembygdsrättiä naamaan oikein isän kädestä med hård hand
Ei Salmista pysty kukaan häpäisemään.
tekoäly poistaa salmisten sisällöttömät sössölässyt
se on ensimmäinen nollatason muutos
ja helppo
PYH !
Vihavainen on rotyhygienisti.
noin se on....
Uskotaan.
Samat kirjat luen aina uudelleen. Laulaa Hector laulussaan 'Syyskuu'.
Samoin minä. Omia kirjojani luen ja niitä on seinillä kyllä aika paljon. Tulin aikoinaan keränneeksi ja hyvä olikin, sillä en juurikan välitä nykykirjallisuudesta, vanhemmat ja klassikot kiinnostavat enemmän. Elän menneessä maailmassa, tämä maailma ei anna mitään.
Joo, itsesuojeluvaisto hoitaa meitä alitajuisesti.
Eikö ole ysktoikkoista, kun uuisa lukuelämyksiä ilmestyy kuin sieniä
sateella ?
Riippuu siitä millaisia luku- ja elämänelämyksiä kukin kaipaa.
Nykypäivän elämykset eivät ainakaan itseäni kiinnosta. Onneksi mielikuvitus ja esim. vanhat kirjat kuljettavat minne haluan.
On nykyihmisilläkin on samoja tunteita ja arvoja ja
on olemassa uusiakin hyviä kirjoja pilvin pimein.
On kirjat jääneet vähemmälle, vaikka on niitä puoliluettuina muutamia viereisellä yöpöydällä odottelemassa.
"Aikomus lukea" kyllä kaiken aikaa on.
Mikkopoika insinööri 11. kirja
https://www.finlandiakirja.fi/fi/mikko-haaksluoto-orikinellit-52037d
jamuija
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5c29faf2-664d-4801-965f-21c767dad617
kirja 11. käsittee savolaisuutta maalaisia kylähulluutta
kuten pitääkin ja kannattaa varoa
Mitä vähemmän ulkomaalaisia sitä parempi, pilaavat hienon maamme.
Suomessahan ei ole muuta vikaa persut ja persuhallitus.
Korjaus: Suomessahan ei ole muuta vikaa kuin persut ja persuhallitus.
Muuten, PS on mainostanut olevansa "pienen ihmisen" puolella.
Voisiko se ottaa muutkin pienet ihmiset huomioon kuin Orpon
ja Rydmanin ?
Olen "Yövartiossa" kirjan alussa Se on kirja unettomuudesta,
mutta se ei ole "oppikirja, se anna ohjeita unettomille, joita
jokainen uneton on jo saanut jos jonkunlaisia ihan tarpeekseen,
kirja on pikemminkin vertaistuki.
Kirjassa on eri kirjoittajien kertomuksia mm. Samuli Putron,
Tiina Raevaaran, Sirpa Kähkösen ym.
https://www.wsoy.fi/kirjat/yovartiossa/
Huomattavasti parempaa ja älykkäämpää tekstiä kuitenkin kuin sinulla.
Milläse elää? ei älykkyydellä tai tekstauksella elä
tämähän on aivan naurettavaa hörhöilyä Suomessa miten
kaiken maailman julkkiksia rakennellaan
Lue aloituksen otsikko !
Sinä et ole kirjaa nänytkään.
Kiitos, aika hyvää kuuluu, vielä näkee silmät lukea :)
Sain juuri loppuun Hannu Mäkelän tuoreimman kirjan,
heinäkuussa 2026 ilmestyneen muistelmateoksen ja
tosikertomuksen "Matkalla yhä".
Kirja kertoo siitä, kuinka vakava sairaus yllätti kirjailijan kesällä 2024, johtaa sairaalajaksoihin ja herättää pohdintaa elämästä, tulevaisuudesta ja kuolemasta.
Olin yllättynyt, koska en tiennyt hänen vaikeista sairastumisistaan
johtuen siitä, että hän ei ole sitä tyyppiä, joka soittaisi heti
iltalehtiin sairastumisistaan niinkuin jotkut tekevät julkisuudenkipeydestä, vaikka ei ole vakavaakaan.
Matkalla-kirjan luin teininä jo.
Ei ole mahdollista. Se vasta ilmestyi.
Jack Kerouacin kirjan 'Matkalla'. Sitä tarkoitan.
Tommi Kinnusen uusin kirja "Pitkä aukea" saattaa olla hyvin
koskettava kirja
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000012221606.html
Koko kritiikki ei mahdu tähän, mutta on linkissä kokonaan.
"Tommi Kinnunen kuvaa muistisairautta upeasti ja tavoittelee taas Finlandiaa
Koillis-Suomen ja sotien jättämien arpien kuvaaja on harvinaisuus, kansansuosikki palkintoraatien ja kriitikoiden makuun. Hän on sekä lukijan oman sukuhistorian peili että pelkistetyn, modernistisen romaaniestetiikan jatkaja.
Muistisairaan Löytövaaran Johanneksen kuvaus kuolinvuoteellaan eroaa kuitenkin tyylillisesti riittävästi Neljäntienristeyksestä (2014) ja Lopotista (2016) ollakseen täysin itsenäinen teoksensa.
Pitkän aukean päähenkilö Johannes on hetero, mutta hän tiivistää oman kertomuksensa matkaksi taipumustaan hävenneen Onni-isän itsemurhasta Tuomas-poikansa ylpeään avioitumiseen miehen kanssa.
Lopotin lukeneen mieltä saattoi jäädä vaivaamaan erityisesti, saavatko etelän kaupungista pohjoiseen kylään lapsensa perässä muuttaneet Tuomas ja Osku huoltajuutta koskaan itselleen.
Pitkä aukea kyllä vastaa tähän kysymykseen, mutta kuin sivulauseessa, kuten kuuluukin. Olisi tyylitöntä mennä kymmenen vuoden tauon jälkeen suoraan cliffhangeriin.
Sen sijaan saamme esimerkiksi kiireettömän pohjoisen talviaamun, jolloin valokuvaliikettä pitävä Johannes lähtee yksin kuvaamaan akanvirrassa kolisevia jäitä ja kiepistä nousevia metsoja.
Postimerkkimaiseman valmistamista kuvaava kohtaus on lähellä eräkirjallisuuden mestariluokkaa.
”Jostakin, en tiedä mistä, osuu pyöreille jäälautoille valo, joka värjää niistä kauimmaiset hennon vaaleanpunaisiksi, minua lähinnä olevat syvän violeteiksi.”
Varsin ihmis- ja sukukeskeinen Kinnunen laajensi luontokirjoituksen alueelle onnistuneesti jo edellisessä romaanissaan Kaarna, jossa metsällä on rooli myös toimijana.
Kinnunen ei ole koskaan ollut lineaaristen juonten rakentaja, vaan käytti esikoiskirjassaan tuolloin suosittua näkökulmatekniikkaa ja rakensi neljän päähenkilön tarinan eri aikoihin sijoittuvista kohtausten sirpaleista.
Neljäntienristeys on Kinnusen kirjoista edelleen rakenteeltaan nautinnollisin ja arvoituksellisin.
Laajaan tarinaan jäi laskoksia ja aukkoja niin runsaasti, että lukuisatkaan Löytövaaran sukuun sijoittuvat romaanit eivät riittäisi niitä kaikkia täyttämään.
Pitkän aukean kaltainen teos sitä paitsi yhtä lailla luo aukkoja kuin täyttää niitä. Päähenkilön erittäin uskottavasti kuvattu muistisairaus saa lopulta aiemmin sirpaleina koetut aikakaudet tapahtumaan päällekkäin, tässä ja nyt.
Sairaalassa Johannes sotii isänsä Onnin rinnalla ja koettaa ottaa muotokuvia vierailemaan saapuvista sukulaisista, joita ei tunnista.
Nimien symboliikka on surumielinen, eikä lupaa sukusaagalle enää jatkoa.
Pitkässä aukeassa huomion kohteena on Johanneksen ja hänen eteläpohjalaisen vaimonsa Kaarinan tarina, joka Johanneksen mielessä kelautuu alusta loppuun. Kuolemaa lähellä oleva mies puhuu poissaolevalle vaimolleen.
Johannes kertoo Kaarinan hylänneen hänet, ja lukijan mielessä viriää odotus aviokriisiromaanista. Vaan vähän kerrallaan ja taitavasti Kinnunen punookin sairauden kerronnan ytimeen.
Aihetta on käsitelty ulkoa päin, omaishoitajan näkökulmasta, esimerkiksi Anu Kolmosen ja Riitta Heimosen viimeaikaisissa kirjoissa, mutta potilaan perspektiivi on vaativa ja siksi harvinaisempi. Kinnunen kuitenkin onnistuu, vaikka lähtökohdat eivät ole hänen puolellaan.
Elegisessä muistelmamuodossa puolestaan saadaan kosolti syvällä rintaäänellä rohistuja pateettisuuksia: ”Mieheksi kasvaminen ei ole vahvaksi tulemista, vaan epävarmuuden sietämistä. -- Varmuus on sen hyväksymistä, ettei aina osaa tai tiedä.”
Tommi Kinnunen on kirjailija ja opettaja, joka on romaanien lisäksi kirjoittanut muun muassa oopperalibrettoja ja oppimateriaaleja.
Pitkän aukean pelastaa viisastelun suohon uppoamiselta sen tiivis muoto ja kekseliäs rakenne, johon on leivottu sisään valelopetuksia.
Alussa ja lopussa teksti muistuttaa asemoinniltaan runoa, jossa mereen vajoava Johannes on lähes tavoittamattomissa, omassa maailmassaan.
Kirja sisältää vain yhden virkkeen sisältäviä sivuja, ja on kiinnostavaa, miten äänikirjan lukeva Hannu-Pekka Björkman on ne selvittänyt.
Pitkä aukea on todellinen suora Kuusamossa, aivan kuten on neljäntienristeyskin on paikallisille tuttu. Nimien symboliikka on surumielinen, eikä lupaa sukusaagalle enää jatkoa: risteyksessä kohtaavat elävät, aukealla kuolleet."
saattaa olla tai sitten ei saata olla
tai silta väliltä
On hienoa, että suomalainen kirjallisuus on voimissaan.
Uusia kirjoja ilmestyy taas valtava määrä syksyllä.
Kuka päättää tänä vuonna Finladia-palkinnon voittajan ?
Vuoden 2026 Finlandia-palkintojen voittajat päättävät Suomen Kirjasäätiön nimeämät erilliset valitsijat eri kategorioille:
-Kaunokirjallisuus: Oopperalaulaja Helena Juntunen
-Tietokirjallisuus: Toimitusjohtaja Ilkka Paananen
-Lasten- ja nuortenkirjallisuus: Jukka Hildén
Oopperalaulaja Helena Juntunen on kirjoittanut kirjan klassisen
musiikin maailmasta ja elämästään. Tykkään lukea elämänkertoja,
mutta hänen kirjansa ei "vetänyt", jäi kesken.
https://otava.fi/kirjat/joskus-liikaa-aina-liian-vahan/
Hän siis päättää kuka saa kaunokirjallisuus Finlandian.
Pystymetsästä repäisty valitsija, tuloksen tietää.
Minä en tiedä edes ehdokaskirjoja.
Hiukan ihmetyttää valitsija. Kuka muuten hänet valitsi
valitsemaan voittajan ?
Simo salminen kirja kakku naamalla ääneen sai lollata huumorin kukka se kaunein.
Raamattu edelleen paras ja se vanhempi käännös 1932- 1937
Oletko ikinä muuta lukenutkaan ?
Luin vain Mormonien kirjan, ja tulin uskoon!
vielä mormeissa on se hieno puoli että niiden nuoret lähetystyöntekijät
osaavat yleensä suomea mikä on huippua kun putinisetja ruotsalaiset
puhuvat vain venäjää meänkieltä ja saamea
Alena Lorentzen: Kuulin eräältä suomalaiselta ystävältäni sanonnan, jonka mukaan on vain kahdenlaisia ihmisiä, jotka voivat oppia suomea: vauvoja ja lähetyssaarnaajia (nauraa).
Kavita Pillay: Suomi on vaikea kieli oppia. Mutta entäpä jos sitä yrittää opetella samalla, kun yrittää saada sisäänpäin kääntyneet ja maallistuneet suomalaiset ottamaan vastaan evankeliumin? Se ei kuitenkaan ole estänyt Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajia yrittämästä.
Tania Moilanen: Eräs tytöistä, joiden vaiheita seuraamme, itkee itsensä uneen öisin ja rukoilee Jumalalta kykyä puhua suomea sujuvasti
https://subtitlepod-62956.medium.com/why-mormons-are-so-good-at-languages-2710a7770a91
Aloitus ei koske mormoneja.
vilttuilija nälvi mormoneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19543636/mita-kuuluu-kirjojen-ystaville-#comment-144444482
Kännissä on mukava lukea,
Lukenut tässä Haapasen kirjaa Läpiammutut, kertoo viime sodissa haavoittuneista, ja heitä hoitaneista joukkosidontapaikoilla, kenttä- ja sotasairaaloissa.
Lisäksi kerrotaan "Lepolasta"eli sodan kauhuissa hermonsa menettäneiden sotilaiden hoidosta.
Suomen itsenäisyydellä oli raskas hinta, mutta nykyhallitus ei sitä
arvosta. Se romuttaa häikäilemättömästi koko Suomen
arvostamatta yhtään esi-isiensä uhrauksia.
Onko rankkaa luettavaa ?
täytyy muistaa että sääntöjen mukaan vilttuilijalle annetaan
palstalla kirjallisesti neniin
koski aloitus mitäpskaa tahansa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19543636/mita-kuuluu-kirjojen-ystaville-#comment-144456627
Osti Pikkujättiläisen kirppikseltä, 1,5e. Paljon tietoa kaikesta.
Onko kaikki tieto ajantasaista ?
Luotettavaa tietoa on, vaikkei ihan joka sana voi tietenkään olla 100%sti tosiasiaa.
Pikku Jättiläinen niinkuin muutkin tietokirjat vanhenevat osin tiedoltaan.
Joo, mm. Pietari on Leningrad tässä, mut enin osa on ihan kuranttia tietoa.
Hyvä kuuluu ! Lukeminen kannatta aina.
Aloitin Erkki Tuomiojan uusinta kirjaa, päiväkirjamerkintöjä
2005-2006. Se on tällä hetkellä sopivan sopivan "ykstoikkoista"
pienine piristävine sisäpiiritietoineen.
Hiukan liian kaukaa vain. Hän voisi kirjoittaa vähän nopeammin
tiiliskiven kokoisia muistelmiaan, tulla lähemmäksi hänen viimeisiä aktiivivuosiaan politiikassa.
Enemmän se kertoo muista kuin hänestä itsestään.
Olen hiukan flunssainen ja väsähtänyt, kirja sopii tilanteeseen
hyvin. Ei tarvitse paljon ajatella, kun ei jaksaisikaan
ja aiheet on tuttuja politiikka seuraavalle.
Onko sellaisia, jotka eivät koulun jälkeen ole lukeneet yhtäkään
kirjaa ?
Ei ole palstalla sellaisia?
Ei kaikkia kiinnosta lukeminen. Pitää olla henkisesti kehittynyt
ihminen, että lukeminen kiinnostaa.
Moni vaan möllöttää olla.
Ihan hyvää kuuluu.
Muistuuko mieleesi mikä kirja oli niin hyvä, että luit sen toistekin ?
Viimeinen kirja, jonka luin uudestaan monen kymmenen vuoden
jälkeen oli Hemingwayn "Joen yli puiden siimekseen".
Se tuntui paremmalta kuin nuorena sen lukiessani.
Pystyin tunteen tasolla paremmin samaistumaan
lähellä kuolemaansa olevan päähenkilön "viimeiseen
riuhtaisuun", ottaa vielä jotain elämästä irti.
Katsen tässä seinän kokoista kirjahyllyäni, jossa on niteitä 1700 luvun historiasta tämän päivän muutamille julkisuille. Taidetta, kirjallisuuden taidetta Aleksis kivestä Raamattuun ja vanhaan Bibliaan jonka sivuista aika obn vienyt useiden laulemisten jälkeen suorat suvujen reunat, niistä on tullut hauraita ja repaleisia.
Ei kiinnosta mitä muut lukevat? Luen sitä mikä minu kiinnostaa, eikä ole minun kiinnostukseni jaettavissa. Tuskin olemme samalla tasolla, kun istun jakkaralla jonka sain lahjaksi 1942, että yletyin hyllystä ottamaan karttakirjan joka minua kiinnosti. Se kai teki minusta mailman matkaajan, kaikesta kiinnostuneen ja kaikkea vanhaa arvostavan kirjallisuuden ja kirjpjen harrastajan,
Luen ja kirjoitan. Mitä, sitä ei ole tarpeen tänne julistaa.
Mainetta ja kunniaa ei täällä jaeta.
Palkintoni kerään muulla tavalla, mutta jakajaa omia lukemisianne, kenen iloksi, en tiedä, mutta kai nautitte omista kokemuksistanne, kuin minä omistani.
Tuo olohuoneen kirjahylly onkin sitten oma lukunsa, siitä ei mitään paljastuksia, mutta joku jaski, että niteitä on satoja, joukossa miulle lahjoitettuja, joita en kaikkia ole edes avannut.
Lukemishetkiä!
En ole "palstalla", vaan ystävän tietokonella ja vain uteliaana sivullisena. Kirjallisuus on elämäni, ei mitkään julkiset kerhot.
... useiden lukemisten jälkeen, jne
Olethan sinä palstalla silloin tällöin ilmoittamassa, että et ole palstalla.
Ystävän tietokoneellako näkyy sinun kirjahyllysi vai onko ystäväsi tuonut koneensa sinun luokse seurustelemaan?
Minullapa onkin kolme ISOA KIRJASTOA eikä kiinnosta sinun
jakkarasi ja pipliasi yhtään.
Tuntematon sotilas on luettu pari kertaa, lisäksi useasti lukuja väliltä.
Nautin vaihteeksi taiteesta, kun en taidenäyttelyyn pääse.
Tilasin vinon pinon kirjoja taiteilijoista, heidän elämästään ja
heidän maalauksistaan.
Luen Anna Soudakovan kirjaa "Haikara levittää siipensä". Turussa asuvan pietarilaissyntyisen kirjailijan aikaisemmat kirjat, Mitä männyt näkevät ja Varjele varjoani perustuvat myös Soudakovan omaan sukuhistoriaan ja käsittelevät yhteiskunnallisia teemoja. mm Stalinin aikaisia vainoja ja tämä jotai luennyt on avannut minulle aivan uutta perspektiiviä Valko-Venäjän historiaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Aina vihollisen valtaamana, ellei naapurimaasta niin omasta keskuudestaan.