Äidilläni 77v on todettu varhaisvaiheen Alzheimer pari vuotta sitten. Asuu itsenäisesti mutta autoa ei käytössä. Olen jo 4 vuoden ajan käyttänyt häntä kaupassa 2 x viikossa. Asun eri paikkakunnalla ja alan väsyä tähän. Ei niinkään se kaupassa käynti vain se että olen ainoa lähiomainen ja joudun päivät läpeensä kuunnella sairauksista puhelimessa. Välillä selviä harhoja (sairauksista) luetaan maanisesti lääkeselosteita ja mielialan heittelyt jyrkkiä. Selvää masennusta ja kuolemanpelkoa aalloissa. Tarkkailee itseään ja oireitaan on astmaa, lonkkakipua, on päänsärkyä ja kun näkee televisiosta jotain on nekin oireet, muistisauden kieltää tai ainakin vähättelee. Kommunikointi on muuttunut raskaaksi ja hyviä hetkiä vaikea löytää. Itse olen töissäkäyvä ja välillä tuntuu kuin olisi kakkostyö. On mustasukkainen jos minulla omia menoja, välillä uhkailee, kiristää ja saa raivokohtauksia. Tuntuu ettei lääkärit ota mitään kantaa tuohon mielialaheittelyyn ja olen kyllä melkoisen yksin tämän asian kanssa. Soitin ikääntyneiden asiakasohjaukseen ja yksityiseltä pitäisi kysyä kauppareissuja jos joskus olen itse estynyt. Äiti taas kokee tämän kuin välirikkona, olen kuin ainoa sosiaalinen kontakti hänelle. Alan olla uupunut näihin päivittäisiin puheluihiin sairauksista ja hänen oireista. Hän syö perussairauksiin lääkkeitä ja myös muistilääkkeitä mutta ei mitään mielialaan. Välilä tunne etten tunnista häntä enää :( Hän innostuu vain sairauksista ja niiden oireista puhumisesta, kuulen myös naapurien oireet ja sairaudet. Tätä kirjoittaessa en edes tiedä mihin pyrin tällä mutta saako tähän mielialojen heittelyyn apua ja mistä ja onko tämä vain omaisen vastuulla ja kestettävä?
Alzheimer ja omaisen apu
Anonyymi-ap
1289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä niitä mielialalääkkeitä on olemassa ja niitä määrätään alzheimerintautia sairastaville. Tosin ne lääkeet voi aiheuttaa haittavaikutuksia esim kaatumisriski.
Tiedän omasta kokemuksesta miten raskas tilanteesi on . Mahdollisesti palat loppuun ja koska äidilläsi ei ole ketään muuta,niin velvollisuudentunnosta jatkat äitisi hoitamista ja unohdat omat voimavarasi ja rajasi. Sinä alat elää äitisi elämää ja oma elämä unohtuu.Unohdat omat tarpeesi ja sen mitä sinä tarvitset/haluat. Sun oma elämä katoaa ja toinen kontroloi sun elämää. Ja luulen että tunnet syyllisyyttä jos et auta/ ole saatavilla jatkuvasti. Sairas läheinen ei yleensä halua ulkopuolisen apua. Näin myös mulla. Mutta kenen elämää elät omaasi vai äitisi. Onko sulle myötätuntouupumus tuttu?
Ei ole tuttu mutta moni tuossa kyllä tuossa resonoi. Olen 47 ja tunnen olevani kohta itsekin 70v. Onko ihan totta että yhteiskunta jättää kaiken omaisen hoitoon? Tarkoitan että myötätuntoa tulee muttei mitään konkreettista. Ei pitkälle auta ”kuuluu sairauteen, sairaus joka puhui, älä välitä, koeta jaksaa. Muistihoitajan käynnillä skarpataan ja ollaan ystävällisiä ja herttaisia, minulle välillä todella häikäilemättömän ilkeä ja epätasapainoinen. Lääkkeet vaihdettu 4 kertaan kun lääkeselosteista luettu ja sovellettu mahdolliset haittavaikutukset itseen. Kaikkeen sanotaan vastaan kuin pienet lapset, vaikka merkitse ylös vihkoon milloin sovittu kauppapäivä ettei siitä tulisi riitaa kun odottaa vääränä päivänä jne. ”Minuahan ei tarvitse holhota, minä muistan kyllä”. Toki äiti on rakas ja haluan auttaa mutta alkaa olla henkinen uupumus lähellä
Tuo on totta että muistisairas skarppaa muistihoitajan luona. Oma läheinen ei ole ilkeä mutta se vie voimia.
Mitä jos tekisit huoli ilmoituksen?
Voit tehdä tuen tarpeen ilmoituksen ikääntyneestä henkilöstä, mikäli olet huolissasi hänen hyvinvoinnistaan, ja epäilet ettei hän ole kykenevä itse hankkimaan tarvitsemaansa apua ja palveluita.
Suomen lain mukaan aikuisella lapsella ei ole juridista velvollisuutta hoitaa sairasta vanhempaansa. Suomessa lakisääteinen elatus- ja huoltovelvollisuus toimii vain "alaspäin" eli vanhemmilla on velvollisuus huolehtia alaikäisistä lapsistaan. Aikuisen lapsen ja vanhemman suhteeseen ei liity vastaavaa lakiin perustuvaa hoiva- tai elatusvelvollisuutta.
Aikuinen lapsi saa vapaasti päättää, kuinka paljon hän osallistuu vanhempansa auttamiseen. Auttaminen voi olla vapaaehtoista asioiden hoitoa, seuranpitoa tai kaupassa käyntiä, mutta omasta elämästä, jaksamisesta tai työstä ei tarvitse luopua.
Suomessa aikuisella lapsella ei ole lakisääteistä velvollisuutta hoitaa vanhempaansa tai järjestää tämän hoitoa omalla työllään tai rahoillaan.
Hoivasta kieltäytyminen ei ole rikos: Jos aikuinen lapsi toteaa, ettei hän enää pysty tai suostu hoitamaan vanhempaansa, se ei ole heitteillejättöä, kunhan asiasta ilmoitetaan viranomaisille, jotka siirtävät vastuun yhteiskunnalle.
Toinen joka tuli mieleen. Onko äidillesi tehty palvelutarpeen arviointi?
Kiitos, tuota huoli ilmoitusta mietinkin. Soitin sinne ikääntyneiden asiakasohjaukseen mutta palvelutarpeen arviointia ei ole ehdotettu. Kerrottiin että kauppakäynteihin tulee etsiä ulkoinen palveluntarjoaja ja apuvälineitä on mahdollista saada lainaan. Ymmärrän ja olen samaa mieltä että on hyvä että asuvat mahdollisimman pitkään itsenäisesti mutta tuota sairausahdistuneisuutta ja mielialan heittelyä kukaan ei tunnu ottavat tosissaan. Todellakin äidin elämä ja puheet pyörivät päivittäin vain sairauksien, lääkkeiden ja oireiden ympärillä.
Tuo mielialojen heittely kuuluu siihen sairauteen. Ja sellainen on raskasta. Tavallaan saa olla itse varpaillaan. Se vaan jos omainen haluaa ulkopuolisen apua läheisen auttamiseen ja jos läheinen eli äitisi ei sitä halua niin häntä ei voi siihen pakottaa.Läheistä ei voi lain mukaan pakottaa ottamaan vastaan ulkopuolista apua tai hoitoa.
Suomessa laki suojaa vahvasti jokaisen ihmisen, myös muistisairaan,itsemääräämisoikeutta. Diagnoosi itsessään ei poista oikeutta päättää omista asioistaan, ja ihmisellä on lähtökohtaisesti oikeus kieltäytyä tarjotusta avusta – silloinkin, kun kieltäytyminen tuntuu omaisista käsittämättömältä tai vaaralliselta.
Mutta jos äitisi itse haluaa ja on valmis siihen. Oma äitini ei halua ulkopuolisia elämäänsä. Minulla on sisaruksia jotka voivat auttaa,mutta hekin ovat väsyneitä ja turhautuneita.
Itse kun paloin loppuun ja asioin usein terveydenhuollossa minulle sanottiin "ota etäisyyttä " ja opettele sanomaan ei. Juuri se että kenen elämää sinä elät. Itselläni se muuttui siihen että aloin ns elämään äitini elämää. Mitä äiti tarvitsee ja vaatii. Jossain vaiheessa havahtuu että tätäkö haluan omalta elämältä. En elä enää omaa elämää. En itse saa enää päättää mitä teen ja milloin teen. Omat rajat on vedettävä vaikka se aluksi sattuu. Ei se rakkaus kuole mutta sä et voi parantaa toista ja se toisen tilanne ei tule siitä kohentumaan. Itse sitä jotenkin halusi uskoa ja toivoa siihen. Koska muistisairas ei itse ymmärrä olevansa sairas. Se on uuvuttavaa ja turhauttavaa.
Kyllä, ymmärrän sinua hyvin ja sympatiat tilanteeseesi. Ja juuri noin olen itsekin yrittänyt rajoja asettaa, siinä määrin mitä pystyn. Hänellä sosiaaliset kontaktit ovat käytännössä vain minä. Eniten huolettaa tuo pelko ja ahdistus mikä hänellä on sairauksistaan, mittaa verenpainetta, kuumetta yli-tai alilämpöä, välillä huippaa, välillä ei saa henkeä, välillä yskittää, välillä syö itse kortisonia astmaan/flunssaan, lukee lääkkeiden haittavaikkauksia, välillä sydämessä varmasti jotain, välilä katsoo tv- ohjelmaa ja hänellä äkkiä samat oireet. Semmoinen ahdistus pelkotila omasta terveydentilastaan. Toivoisin että tähän saisi ensisijaisesti apua tai terveydenhuollon ammattilaisen mielipiteen. Hänen kaikki puheenaiheet pyörii sairauksien luettelun ja erinäisten oireiden ympärillä. On minun mahdoton sanoa mitkä ovat aitoja mitkä taas eivät. Kyseenalaistaa myös lääkäreiden kertomaa "ei ne siellä mitään tiedä, minut pitää magneettikuvata jne". Olen yrittänyt vaihtaa puheenaihetta, stopata keskustelua mutta se palaa samoille raiteille. Välillä oikein innostuu näistä puhuessaan ja on melkein itsekin lääkäri, välillä ahdistuu ja selvästi pelokas. Ensisijaisesti tästä minun tekisi mieli huoli-ilmoitus kirjata koska olen voimaton tässä asiassa..
Toi on ihan tuttua. Oma äiti oli koko ajan haluamassa lääkäriin ja lääkäri ei löytänyt mitään somaattista vikaa. Äiti viedään lääkäriin kun ei voi tietää milloin oikeesti tarvitsee lääkäriä ja milloin ei. Tätä oli silloin sairauden alkupuolella. Hän asuu yksin. Ensin meni lähimuisti ja sitten alkaa vaikuttaa muistiin kokonaisvaltaisesti. Ja on harhoja jotka vaikuttaa siihen ettei halua ulkopuolisia. Varkaita käy ja omaisuutta häviää. Vaikka näin ei todellisuudessa ole.
Sinulla on oikeus tehdä huoli-ilmoitus ja lain mukaan oikeus siihen. Tiedän että podet syyllisyyttä,mutta kun sinun omat voimat hupenee. En tiedä häpeätkö omia tunteita joita tunnet. En usko että "vihaat" äitiäsi vaan sitä mitä se sairaus tekee hänelle. En tiedä millainen äitisi on ollut ennen sairautta. Sitä voi ajatella että olen huono lapsi kun hylkään oman vanhemman.Voi ajatella että pitää jaksaa ja kyetä hoitamaan koska kyseessä on oma vanhempi,joka on huolehtinut sinusta ja kasvattanut sinut. Ja minusta tässä tulla sitten sinunkin pitää vuorostaan hoitaa ja auttaa äitiäsi. Mutta kun omat voimat hiipuu niin se avun pyytäminen ei ole väärin.Avun pyytäminen on välittämistä,kun itse ei enää jaksa.
Hei kaikille,
Tärkeää keskustelua!
Näin Muistiviikolla vinkkaan Muistiliiton Tukinetissä olevista palvelusta eli Muistiliiton Muisti ja muistisairaudet -ryhmästä, johon voi kirjoittaa milloin vaan sekä ensi kuussa starttaavista rymächateistä. Ryhmächatit ovat reaaliaikaisia teemoitettua keskusteluja.
Kummassakin keskustellaan muistihäiriöistä ja muistisairauksista ja niissä voi turvallisesti jakaa kokemuksia elämästä muistisairauden kanssa. Keskustelut käydään anonyymisti nimimerkeillä ja Muistiliiton työntekijä on ohjaamassa keskustelua.
Molemmat löytyvät täältä: https://tukinet.fi/fi/toimijat/muistiliitto-ry
Tukinetissä on monia muitakin sekä ryhmämuotoisia että yksilötuen palveluita, joista saa apua elämän eri tilanteissa.
- Tukinet - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/
Ystävällisin terveisin
MIELI kriisikeskus/Kata
Kertokee jollekkin lääkärille, että miks eivät testaa adhd lääkettä vaikka amfetamiinia ja testaa mitä keho tuottaa sitten sitten liikaa. Koska ne proteiinit joita keho tuottaa on normaaleja ja niitä kertyy siksi liikaa, koska sypnapsit ei kuluta dopamiinia mahdollisesti. Keho siis jatkaa normaalisti hermosto proteiinien tuottamista ja syntyy ongelmia aivoissa. T: lucifer
Minulla on kuitenkin sama isä vaikka oon kapinoinu. Se isä on yliylilääkäri eli jumala. Kai sitä sen geeneillä, jossain voi olla oikeessa. Voi mummot ja papat vetää amfee suonee sit
Vois seuraavaks ruveta METSÄSTÄMÄÄN tuota HUNTINGtonin sairautta. TONILLA semmonen
muisti rairaus ole nykyään pelkästään vanhusten sairaus, kun diki talous pelaa muistin varassa kaikesta huolimatta,