Käsitteellä "mikroelämä" (englanniksi usein microlife) voi olla eri asiayhteyksissä
eri merkityksiä. Sehän ei tietenkään ole mikään virallinen psykologinen tai lääketieteellinen termi kuvaamaan iäkkään yksinäisyyttä, mutta metaforana
(vertauksena) tai kuvailevana sanana se kuvaa mielestäni realistisesti
yksinäisen ikäihmisen elämänpiiriä.
"Mikroelämä" voi kuvata esimerkiksi elämänpiirin kaventumista .
Se kuvaa yksinäisen ikäihmisen tai kenen vaan yksinäisen kohdalla elämänpiirin
ja sosiaalisten kontaktien kutistumista hyvin pieneksi.
Elämä rajoittuu usein vain oman kodin seinien sisälle tai yhteen huoneeseen.
Päivittäiset tai viikoittaiset ihmiskontaktit ovat olemattomia tai rajoittuvat vain ohimeneviin hetkiin, kuten kaupan kassaan tai kotihoidon käyntiin.
Päivät toistuvat samanlaisina ja pienetkin asiat, kuten kahvin keittäminen tai
tv:n katselu, radion kuuntelu, joku pieni askar tai ikkunasta ulos katsominen muodostavat koko päivän sisällön. Sisältö voi tietysti vaihdella
itse kullakin, mutta on yleensä sitä yhtä ja samaa.
Tässä mielessä yksinäinen ja eristetty arkeni on sellaista, mitä voin kuvailla "mikroelämäksi", itselleni se sisältää yhdessä sanassa kaiken.
Ystävällisesti huomautan, että nämä kaikki ovat vain toteamuksia,
eivät valituksia.
Olen terveyteni takia lievästi liikuntarajotteinen. Se on johtanut tähän tilanteeseen.
Hyväksyn elämäni sellaisena kuin se nyt on, vaikken hanttiin pistäisi
jos jotain mukavaa poikkeavaa ja yllättävää vielä tulisi elämääni.
Samaistuuko kukaan minuun ? Onkohan täällä muita "mikroelämän" eläjiä
ja miltä se tuntuu teistä muista ? Miten olette sopeutuneet siihen,
ihan luontevasti vai vähitellen hyväksymällä sen ?
eri merkityksiä. Sehän ei tietenkään ole mikään virallinen psykologinen tai lääketieteellinen termi kuvaamaan iäkkään yksinäisyyttä, mutta metaforana
(vertauksena) tai kuvailevana sanana se kuvaa mielestäni realistisesti
yksinäisen ikäihmisen elämänpiiriä.
"Mikroelämä" voi kuvata esimerkiksi elämänpiirin kaventumista .
Se kuvaa yksinäisen ikäihmisen tai kenen vaan yksinäisen kohdalla elämänpiirin
ja sosiaalisten kontaktien kutistumista hyvin pieneksi.
Elämä rajoittuu usein vain oman kodin seinien sisälle tai yhteen huoneeseen.
Päivittäiset tai viikoittaiset ihmiskontaktit ovat olemattomia tai rajoittuvat vain ohimeneviin hetkiin, kuten kaupan kassaan tai kotihoidon käyntiin.
Päivät toistuvat samanlaisina ja pienetkin asiat, kuten kahvin keittäminen tai
tv:n katselu, radion kuuntelu, joku pieni askar tai ikkunasta ulos katsominen muodostavat koko päivän sisällön. Sisältö voi tietysti vaihdella
itse kullakin, mutta on yleensä sitä yhtä ja samaa.
Tässä mielessä yksinäinen ja eristetty arkeni on sellaista, mitä voin kuvailla "mikroelämäksi", itselleni se sisältää yhdessä sanassa kaiken.
Ystävällisesti huomautan, että nämä kaikki ovat vain toteamuksia,
eivät valituksia.
Olen terveyteni takia lievästi liikuntarajotteinen. Se on johtanut tähän tilanteeseen.
Hyväksyn elämäni sellaisena kuin se nyt on, vaikken hanttiin pistäisi
jos jotain mukavaa poikkeavaa ja yllättävää vielä tulisi elämääni.
Samaistuuko kukaan minuun ? Onkohan täällä muita "mikroelämän" eläjiä
ja miltä se tuntuu teistä muista ? Miten olette sopeutuneet siihen,
ihan luontevasti vai vähitellen hyväksymällä sen ?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Toimintakyvyn hiipuessa on ollut pakko sopeutua kapeaan
elämään. Ei se ihan luontevasti ole käynyt. Joskus jopa
kiukuttaa, kun ei enää pysty johonkin asiaan mikä ennen
oli helppoa. Jostain pitäisi saada apua tai jättää tekemättä.
Voit kokeilla pienin askeliin laajennusta
yritä keskustella tuntemattomia kanssa
kaupan kassalla tai sanoa myyjälle jotain joka nyt
on usein tuttu kun käy samassa kaupassa
Teen tätä usein
osa pitää aloitusta mielenvikaisena suomalaisista
ja vaikenee
yhä enenevästi on Stadissa hiljaisuus
jolloin puhuttu ei ymmärrä sanaakaan suomea muttei
kehtaa heti myöntää
näin voi opetalla keskustelutaitoja omituisten kanssa
ja näin edetään
Ehkä teillä maaseudulla voi jumittaa kassajonoa jäämällä höpisemään,
jos on vähän asiakkaitakin.
Stadissa ihmiset on erittäin sosiaalisia ja nopeaälyisiä.
Jos landepöpöltä jää vastausta odottamaan ehtii nukahtaa,
ennenkuin se tulee.
maalaisjuntit eivät tapaa kassajonossa suomea puhumattomia mahaanmuttajia
mutta niillä on mielipiteitä jotka perustuvat junttilan näkökulmaan
että ne ovat hyötykamaa
"osa pitää aloitusta mielenvikaisena suomalaisista"
hieman todella pidän, mutta aivan kaikkea tässä maailmassa on.
Ne sarja rikollisetkin "mielenvikaisia" munkin tuttava haluaisi lopettaa rikollisuuden, ei vaan pysty.
Ei kassoilla ole aikaa seurustella asiakkaitten kanssa.
Kun eläkeläinen on kassalla sitä mulkoillaan muutenkin,
kun se on niin hidas.
kokeile
on todellakin aikaa ja todella mielenkiintoisia
havaintoja syntyy
sehän se juuri on
että valtaosa ei tajua keillä on aikaa ja ideoita
Kassat on töissä. Ei ne mitään "seurustelu-upseereita" ole.
Joo,mua vaan ärsyttää hitaat vanhukset jotka kertoo kaiken mahdollisen kassatytölle
Kyl huomaa, että kassa tyttöä ei kiinosta
Olen tyypillinen mikroeläjä. Olen kotona enimmäkseen. Kotitöitä, kokkausta, vähän lueskelua. Joka toinen päivä kotijumppaa, joka tuo hyvän mielen.
Nyt on satanut ja ollut tuulista monta päivää ja sisällä oloa paljon. Onneksi huomiseksi luvattu poutaa, ulkoilua jo kaipaankin.
Suotta ei laulussa sanota ...pienentyy mun ympär elon piiri...
Noin se menee, tiedostan ja taistelen vastaan kaikin keinoin. Ei vielä ole liikkumisongelmia (kolotuksia kylläkin usein) mutta kyvyt eivät enää riitä. Lähden ulkomaan matkalle kun minua vanhempi kertoi että jos ei säännöllisesti lähde kotoa jonnekin kauemmaksi, menettää sen taidon. Osallistun kaikenlaiseen hömppään ja tarpeelliseen, etten vain jäisi kotiin, jossa toki vietän rauhallisiakin aikoja perusarkea ja nautin siitä. Ei nyt pelota mutta yritän siirtää mahdollisimman kauas sitä aikaa jolloin vain ollaan ja odotetaan.
Meidät taidetaan kasvattaa vertailemaan itseämme toisiin ihmisiin ja ikäluokkiin.
Julkaistaan tilastoja vaikkapa siitä kuinka moni yli 70-vuotias asuu kotona, liikkuu, käyttää kotihoitoa jne.
Vertaan itseäni siihen mitä olin 60 ja 70-vuotiaana. Kyllä piirit on pienentyneet, menot vähentyneet.
En ole moksiskaan. En halua mennä "pää kolmantena jalkana" enkä suorittaa tiettyä määrää askareita tai askeleita.
Pyrin liikkumaan, koska siitä tulee hyvä olo niin mieleen ja kehoon.
Telkkari on viihdemylly, suoratoistoista löytyy niin konsertteja, leffoja, sarjoja, komediaa, dokkareita jne.
Käsitöitä teen, neulon. Nyt hommasin ompelukoneeseen langanpujottajan, josko jotain pientä.
Karkasi käsistä, pointtini oli kaiketi, että ollaan persoonallisia itseämme, ei verrata muihin.
Mukavaa mikroelämää muille mikrolaisille.
No, riippuu täysin ihmisen omasta, sisäisestä maailmasta, mitä elämässään arvostaa ja kaipaa ja mitä ei. Mitä sisäisesti omistaa ja mitä ei.
Osaako elää yksin, vai onko totuttanut itsensä laajaan seuraelämään ja sitten kun sitä ei enää ole, voi olo tuntua yksinäiseltä.
Jos eivät omat ihanteet toteudu, voi syntyä kokemus mikroelämästä.
Elän, rahani riittävät eläkepäivästä toiseen, mutta ei elämäni mielestäni silti varsin köyhää ole. Ei ole muuta päivittäistä seuraa ja mahd. muita juttukavereita kuin netissä.
Olo on ehkä hiukan yksinäinen, mutta pärjään näinkin. Pari kertaa kuukaudessa juttelen hetken yhden sukulaiseni kanssa puhelimessa. Soittelemme, jotta tiedämme, että toinen elää. Rapussa ja pihalla saatan tavata jonkun naapurin ja vaihdan pari, kohteliasta sanaa.
Ehkä sitten kerran asunnostani tuleva haju paljastaa naapureille, ettei minua enää ole. Ei tämä itseäni sureta, henkeni on jo toisessa maailmassa.
Mikroelämä sopisi muuten minulle, mutta kaipaan seuraa.
Sitä ei ole helppo löytää. Suomalainen ei yleensä ottaen
ole kovin innokas enää vanhalla iällä tutustumaan
kehenkään eikä ole paikkoja, kun en satu olemaan kiinnostunut
palvelutalojen kahvioista enkä seurakunnan tilaisuuksista.
Arvostan silti niittenkin olemassaoloa. Jotkut viihtyvät niissä.
Hiljaista on. Onneksi on netti ja tv, joita seuraan ehkä liiaksi, mutta puhelin ei enää juuri soi. Serkku soitti viimeksi kaksi vuotta sitten. Olen tuumailut, pitäisi kai vuorostani pirauttaa, kysellä kuulumisia , sekä tehdä katsaus maailman menoon.
On se vähän outoa olla tässä elämän toisessa ääripäässä yksin.
Minä ja elämäni on kutistunut niin paljon,ettei minua näkisikään kuin mikroskoopilla.
t. maan hiljainen
Näkymättömiä "muurahaisia" vaan täällä ollaan, kun vanhuus hiipii
meihin.
Ruohonjuurella ollaan, mutta muurahaisiksi ei voine verrata. Ne ovat ihan hemmetin ahkeria ja liikkuvat koko ajan.
Olet oikeassa, hauska oivallus ja tarkoitinkin lähinnä kokoa.
Tuntee itsensä yhdeksi pieneksi muurahaiseksi vain miljardien muurahaisten joukossa, vaikka sekin vertaus menee pieleen.
Muurahaisia on satoja (tuhansia ?) yhdessä keossa.
Minä olen yksin pesässäni.
Täällä elän "kenkälaatikossani" minäkin yksin.
Avaruudesta katsoen ihmiset elävät nykyään erillään
jokainen omassa kenkälaatikossaan.
Me käytettin sanaa "mikrokosmos" joka tarkoittaa suunnilleen samaa.
Jokainen omasa kuplassaan, aina kasvavissa mittasuhteissa tai pikemmin kutistuvissa: kupla pienenee samalla kun kosmos laajenee ympärillämme.
Internetin antama mahdollisuus elää ja tiedostaa maailmaansa suuremmassa mittakaavassa johtaa taas sosiaaliseen eritäytymiseen, mikroelämään virtuaaliajassa koko maailman kanssa.
Aika oudoksi on mennyt, kun ihmiset seurustelevat toistensa
kanssa niin paljon koneen välityksellä. Ennen oli "pakko" lähteä
tapaamaan/kylään. 60-luvulla alkoi jo olla lankapuhelin lähes joka huushollissa ? Ei paljon soiteltu kuitenkaan. Enimmäkseen
vain jos oli asiaa.
Ongelmana nynfomania. Olen yrittänyt keventää tilannetta ronskin huumorin avulla. Kysyn mieheltä joka päivä, että onko meillä tänään panopäivä. Huumorin takana on kuitenkin kipeä totuus: toivoisin saavani enemmän kuin saan
https://anna.fi/ihmiset/suhteet/kristiina-seksin-kerjalainen