Kun Jehovan todistajuudessa kasvanut nuori syystä tai toisesta irtautuu tai ottaa välimatkaa jehovantodistajuuteen, hänellä sattaa olla epärealistinen vapauden tunne, jossa kaikki on sallittua.
Jos nuorelta puuttuu sisäinen säätelykyky tai kypsä itsenäinen arviointikyky riskeistä, hän saattaa sekoittaa vapauden ja rajattomuuden toisiinsa. Myös ympäröivässä yhteiskunnassa on sääntönsä ja rajansa, ne eivät ole vain seuran asettamia. Vääränlainen kuvitelma voi johtaa ylettömään päihteiden käyttöön ja riskialttiiseen seksuaalikäyttäytymiseen, ihmissuhdekriiseihin, talousongelmiin ja henkiseen romahdukseen.
Jos näin käy, se valitettavasti voi vahvistaa Jehovan todistajien uskomuksia ja aiheuttaa väliä ottaneessa syyllisyyttä. Mikä taas voi ajaa takaisin seurakuntaan.
Huomattava osa tästä oireilusta voi kuitenkin olla järjestön itsensä aiheuttamaa johtuen traumasta ja äkillisestä hylkäämisestä.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa omaan vastuuseen ja itsenäiseen ajatteluun. Vanhemmilla on tietenkin tässä erilaiset lähtökohdat itsellään miten onnistua.
Seura ainakin teoriassa tukee tällaista, lapsia kehotetaan kasvattamaan vastuullisiksi, ahkeriksi ja rehellisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Ongelmaksi tässä muodostuu se, että lapsen on noudatettava seuran sääntöjä, kuten vanhempienkin. Heillä ei ole vapautta valita itse omia arvojaan. Toisaalta, liittymällä todistajiin vanhemmat ainakin osin ovat omat arvonsa valinneet?
Seura kuitenkin määrittelee varsin tarkasti ja rangaistusten uhalla monista asioista.
Lisäksi vanhemmilla on varmasti aito huoli lapsen tulevaisuudesta oletetussa harmagedonissa. Ja lisäksi seurakunnan sosiaalinen paine.
Ihminen voi elää siis hyvin ulkoapäin ohjattua elämää, eikä se katoa mihinkään jos todistajuuden jättää. Ohjausta haetaan sitten jostain muualta. Kun nuori tällaisista olosuhteista irtautuu todistajuudesta, hän voi olla hyvin hetteikköisellä pohjalla, josta tukevalle maaperälle pääsy voi viedä vuosia ja vaatia aktiivista oman suhtautumiksen ja ajattelun pohdintaa.
Tämä ei tietenkään koske kaikkia. Monilta irtautuminen onnistuu ihan hyvin, vaikka heilläkin varmasti omat haasteensa on.
Jos nuorelta puuttuu sisäinen säätelykyky tai kypsä itsenäinen arviointikyky riskeistä, hän saattaa sekoittaa vapauden ja rajattomuuden toisiinsa. Myös ympäröivässä yhteiskunnassa on sääntönsä ja rajansa, ne eivät ole vain seuran asettamia. Vääränlainen kuvitelma voi johtaa ylettömään päihteiden käyttöön ja riskialttiiseen seksuaalikäyttäytymiseen, ihmissuhdekriiseihin, talousongelmiin ja henkiseen romahdukseen.
Jos näin käy, se valitettavasti voi vahvistaa Jehovan todistajien uskomuksia ja aiheuttaa väliä ottaneessa syyllisyyttä. Mikä taas voi ajaa takaisin seurakuntaan.
Huomattava osa tästä oireilusta voi kuitenkin olla järjestön itsensä aiheuttamaa johtuen traumasta ja äkillisestä hylkäämisestä.
Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa omaan vastuuseen ja itsenäiseen ajatteluun. Vanhemmilla on tietenkin tässä erilaiset lähtökohdat itsellään miten onnistua.
Seura ainakin teoriassa tukee tällaista, lapsia kehotetaan kasvattamaan vastuullisiksi, ahkeriksi ja rehellisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Ongelmaksi tässä muodostuu se, että lapsen on noudatettava seuran sääntöjä, kuten vanhempienkin. Heillä ei ole vapautta valita itse omia arvojaan. Toisaalta, liittymällä todistajiin vanhemmat ainakin osin ovat omat arvonsa valinneet?
Seura kuitenkin määrittelee varsin tarkasti ja rangaistusten uhalla monista asioista.
Lisäksi vanhemmilla on varmasti aito huoli lapsen tulevaisuudesta oletetussa harmagedonissa. Ja lisäksi seurakunnan sosiaalinen paine.
Ihminen voi elää siis hyvin ulkoapäin ohjattua elämää, eikä se katoa mihinkään jos todistajuuden jättää. Ohjausta haetaan sitten jostain muualta. Kun nuori tällaisista olosuhteista irtautuu todistajuudesta, hän voi olla hyvin hetteikköisellä pohjalla, josta tukevalle maaperälle pääsy voi viedä vuosia ja vaatia aktiivista oman suhtautumiksen ja ajattelun pohdintaa.
Tämä ei tietenkään koske kaikkia. Monilta irtautuminen onnistuu ihan hyvin, vaikka heilläkin varmasti omat haasteensa on.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Useimmilläavaikeinta on erota yohohowah-sedän henkisttytneestä Peräilmapiiristä. Kyllä yksinäänkin voi suhnailla, mutta onhan se siunauksellisempaa se kimppsuhnaaminen esimerkiksi muistonvietossa. jt Peräilmapiirissä saa tukea toisilta, jos on Peräilmaumpea tai muuten vain ryppynaru virttynyt, eikä uskalla päästellä Peräilmaa. Mutta kyllä rekyylikaasun päästelyyn soolona nopeasti tottuu, vielä kun etsii raamatusta tai yhohowah-sedältä opastusta.