Olen mielestäni epäonnistunut ja huono koska en ole löytänyt kumppania. En ole kenenkään valinta.
Miten hyväksyä sinkkuus?
Anonyymi-ap
129542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 129
Vanhimmat
Ehkä olet niin helmi ettei kukaan ole vielä älynnyt sinua. Ei sinkkuus tarkouta, että olis millään muotoa huono ihminen tai kumppani.
Pariutuminen vaatii ennenkaikkea päätöksiä ja yksi päätös johtaa toiseen mitä ne ikinä onkaan.
Mä en esimerkiksi usko teoriaan parhaat menee ekana. Äänekkäimmät, rohkeimmat ja tyrkyimmät pariutuu ekoina.
Niin se on. Ujona ja hiljaisena on saanu aina katsella vierestä muiden pariutumisia.
Ujona ja hiljaisena saattaisit myös olla se jota jallitetaan ja satutetaan, koska jostain syystä ihmiset vaan luulee, että ujoja ja hiljaisia voi kohdella miten huvittaa.
Oletko ajatellut asiaa niin päin, ettei kaikki välttämättä edes ansaitse sinua? En minäkään aikoinaan osannut niin ajatella. Ujona ja hiljaisena pinnistelin rohkeuteni pintaan ja tutustuin ihmisiin, vaikken oikein edes tiennyt miten pitäisi edetä.
No sitten vaan juttelin mitä ulis sain suustani. Pikkuhiljaa elämä ja työ opetti mut puhumaan, vielä vähän elämää eteenpäin elettyäni opin kantapääni kautta miten ihmiset suhtautuu erilaiseen ihmiseen.
Joka ei ole suuna päänä esillä, kaikessa mukana ja sosiaaliset tilanteet uuvutti ja uuvuttaa edelleen. Ei tullut mentyä oikein mihinkään missä ihmisiin voisi tutustua enemmin.
Piti käyttää vähät tilaisuudet ja tarttua toimeen ja puhua, ottaa kontaktia. Senkin uhalla, että tule ne rukkaset kukkasten sijaan.
Näin jälkeenpäin mietin oliko kaikki se rähmällään rämpiminen vaivan arvoista edes, tuntui tulevan enemmän köniin kun kivaa kohtelua.
No nyt mä olen tämmöinen. Tuun juttuun kun haluan tulla ja paskat nakkaan, kun en halua tulla. Kukaan ei enää pyörittele miten lystää.
Hankala.
Ihmiset ei tykkää jos olet hankala, koska silloin sua ei voi työntää mihinkään suuntaan ja syrjään helposti, toisin kun jos oot hiljainen ja ujo.
Tai ihan vaan tavikset... Oikeasti mitä enemmän poikkeaa massasta, vaikkakin hyvällä tavalla, sitä vaikeampaa on löytää samanhenkinen kumppani. Koska sellaisia ihmisiä on vaan yksinkertaisesti vähemmän.
Samanhenkisyys tulee arvoista, muutenhan ihminen voipi olla monenmonituinen ja oikein piristävälläkin tavalla erilainen ja silti tuntua omalta, ihan sydämen valitulta, ettei se vois olla kukaan muu tuntemuksin.
Joku resonoi kivasti ja joku näyttää kaikinpuolin toi sopis tolle, mutte toi resonoi yhtään.
Silloin se pari jää syntymättä tai elää hyvin lyhyen pätkän yhdessä.
Mulle esim. on usein tyrkytetty mieheksi hupiveikkoja, jotka saa kaikki naiset nauramaan. Mutten mä ole koskaan kokenut sellausta miestä omakseni.
Mä tykkään jäyhemmästä luonteesta, tasaisesta, jämäköstä jalat maassa seisovasta miehestä. Joka voi päällepäin näyttä kivipatsaalta, mutta tunteiltaan on syvä ja rakastava. Mutisti.😅
Ei mikään huithapeli vaan jämy mies, sanojensa mittainen.
Siksihän mä kai viikinkien mytologiasta pidänkin. Siinä tulee esiin usein se mitä on olla vankka luonteeltaan. Päätöksissään pitäytyvä ja läpi myrskyjen vaikka tikarit viiltäisi verille.
Mä olen itsekin nainen joka on aina sanonut, tuli mitä tuli. Se katotaan ja siksi Kalevit on sopivasti erilaisia ehkä joillekin, mutta mulle napakymppi.
https://youtu.be/58XSfp77Gow?is=S4DrPPBTvzNS2Su2
Jos kuvitellet pöydän jonka ympärillä istuu neljä miestä. Yksi heistä on kerännyt tilan useimmat naiset ympärilleen nauramaan ja miehen suu käy samaan tahtiin, kun nauraa omilke jutuilleenkin. Vieressä istuu kaksi muuta seurueen miestä, jotka nauraa mukana hupiunon ja naisten kanssa aina keskenään juttujen väliin.
Sitten istuu siellä pöydän päössä se neljäs, joka vaikuttaa hiljaisimmalta olemuksellaankin. Jutteler kyllä ja hymyilee väliin hauskan jutun, muttei mitenkään rääkkynaura tai villiinny hipiukon ja muitten seurueen jutuista.
Kun kävelet kohdalle hän katsoo suoraan silmiin, ei pälyile ei kiertele, muttei tungettele. Hymyilee hymyyn. Muttei ala mylvimään vaan istuu omassa rauhassaan, vähän jopa omassa sisäisessä maailmassaan. Hän on se mies jonka kohdalla tunnistan itseni ja samanlaisen sielun. Se samanlainen sielu saa sydömen hyppäämäön ja sanomaan, se on siinä. Ja muita ei nää.
Musta tuntuu etä historiallisissa yksityiskohdissa on joustettu enemmän tai vähemmän hahmojen suhteen...uusioviikinkihän tämä, mutta nuo käytössä olevat kengät tehdastikattuine pohjineen häiritsevät kyllä aika lailla :)
Pitäisi kanssa vissiin muuttaa profiilikuvaa pappaviikingistä esihistoriallisen ajan suuntaan, poika nähkääs oli kuvaillut olemustani luolamiesmäiseksi 😂, eikä vain ilmeisesti pelkän ulkomuodon perusteella 😁. Kaikkea se aamuäreys teettää 🤭
Joo mua on nyppiny sama, vaatteet on nykyaikaisia ja naisilla on huulitäytteet. Nykyaikaa kyllä liikaa. 😖
Mutta nykyajassakin mä pyrin näkemään kaiken rekvisiitan seasta vain ihmisen. Häivytän kaiken epäoleellisen nähdäkseni ihmisen.
Siksi en ehkä ymmärräkkään niin ihmisiä, jotka perustaa ihmisen ympäröivästä krääsästä ja imagosta krääsän seassa. Siinä määrin olen kyllä ikimuinainen mettiläinen, enkä trendikäs nykyihminen.
Kyöpelivuoren ihana karvainen peikko? 😝 Seuraava kuva profiiliisi?
No en minäkään oikeasti niin tarkka ole, kokonaisuus ratkaisee.
Peikko? no joo miksei tai sitten neandertalilainen, otsassa on madallusvaraa jonkin verran 😄
Nyt jännitetään mimmoinen jylhäotsainen kuva siihen vielä ilmestyy. 😆👍
Toikin on kiva mikä on ollutkin. Komea pappaviikinki. 😀
Meillä naisilla se on meikkifiltterit, jotka saa rupsumummonkin näyttämään hehkeältä. Miksei sitä voisi miehetkin kokeilla? 😄
40 000 b.c, luolamieheksi meni. Olen kyllä vähän pettynyt, otsalohko ei madaltunut ollenkaan ja nyt sain kyllä tosi pusuhuulet aikaan 😗, tai ohjelma sai. Korostaa turhan paljon, sitäpaitsi kömmin just auton alta ja näytin just tuolta. 40 000 b.c muka höh 😄
Hehehee, sellainen lihanpala reisiluun kanssa tehostaisi profiilia ajanlaskussa taaksepäin. 😅
Toi autonalla oleminen on näemmä vaarallista, se kun palauttaa kivikaudelle. 😂
Naama siinä ainakin mustuu ja vetää ilmeenkin yleensä totiseksi, selvää luolamiehen hommaa kaikin puolin. Talliakaan kun ei nykyään ole niin saa möyriä maassa 😄 ja nauttia pölystä & hiekasta.
Siinä saa sitten suojakertoimet samalla naamalle. Kätevää. 😝
Nojoo, toi vetää varmasti naaman vakavaksi, jos pihalla joutuu möyrimään autonalla. Syksyllä. 🫤
No ei tuota pakoputkea viitsinyt sitten millään kuunnella enää, niinkuin märkä pieru olisi putkessa pörissyt :), juuri uusittu joustokappale oli hitsattu huonosti paikalleen
Pikkubroidina joutu kokemaan toisarvoisuutta, huono faija synnytti ympäristön, jossa oli vähemmän reilu ympäristö. Lähtökohdat reiluun ja oikeudenmukaiseen eloon olivat huonoja. Pelot siitä, et löytäisi hyvän olivat huonot ja jos löytäisi hyvän olisi pelkona, et broidi voisi käyttää asemaansa hyödyksi ja veisi pikkubroidin hyvän parisuhteen karille?
Lisään, luottamuksen puute läheisiä kohtaan voi näkyä näin. Mennyt voi olla tae tulevastakin?
Veljesten välit on jotenkin vinksallaan, jos toisen elämää ja parisuhdetta ei kunnioita tai tulee viemään toisen kumppanin. Ja taas toisaalta, jos joku on sulta vietävissä eli lähtee jonkun muun vaikka veljen matkaan, et menetä hyvää. Päinvastoin hyvä kun lähti esittämästä sulle parempaa kun onkaan. ❤️
Luottamuksen puute ei tule yleensä tyhjästä.
Aikoinaan nnuorena liikuin kaveriporukassa missä omi oma kumppani ja hänen ja minun kavereita, miehiä. Miehillä oli periaate, ettei kaverin naista tai naista josta oli kiinnostunut muut mene kosiskelemaan.
Minusta se oli fiksu ja kunnioituksesta tuleva periaate. Jos ei kaveriin voi luottaa, mikä kaveri se on edes?
Ja itse näin useinkin miten syvästi joku kaveri miehistä oli tykästynyt johkun naiseen, näin sitäkin miten rumasti joku nainenkin hyppäsi jonkun muun kaulaan ja saattoi olla vielä joku miehelle suht läheinen se mieskin jonka perään se tyttöystävä lähti. Se sattui nähdä miten jätettyyn ieheen sattuu. Vaikka kovaa pintaa koitti esittääkin.
Silloin mietin mikä valta meillä naisillakin on murskatessa toisen sydän. Olen tehnyt sen kerran itsekin ja en anna anteeksi sitä itselleni ikinä, vaikka olen jotenkin oppinut elämään tekoni kanssa.
Mietin itsekkäästi silloin itseäni. Olisi pitänyt vetää jäitä hattuun ja ottaa toinenkin paremmin huomioon. Mutta olin tyhmä, tyhmä kuin saapas siinä kohtaa silloin.
Mutta olen mä joskus itkenyt kaveri miehen kanssa saunan lattialla, ihan vaatteet päällä jutellen hänen sydänsurujaan. Molemmat itki, jutteli ja itki lisää. 😅
Ja en naureskele 😅 tuossa toisen tuskalle, en todellakaan. Se sattui minuinkin kuin olis oma sydän tallottu katuun. Mutta nauratti muistikuva meistä lattialla, silmät kun ylikypsät tomaatit.
Mutta mistä mä olen kuitenkin onnellinen, niin siitä että olen saanut nähdä, saanut olla tukena, olen saanut jakaa tunnetta, minuun on luotettu ja olen nähnyt miehen aitoja tunteita, eikä mitään typeriä äijä rooleja.
Olen nähnyt monet kerrat miten kaunis voi olla miehen sielu kaikessa haavoittuvuudessaankin.
Itse kans aika läheltä näin, kun kaverilta katosi pohja paremmasta, kun hänellä oli frendi, joka käytti tilaisuuden hyväksi ja vei toisen tyttöystävän noin parikymppisinä, kaverille tuli vankilareissua ja myöhemmin toinenkin paljon vakavempi. Pohja paremmasta (toivo) katosi silloiselta frendiltä samalla.
Voisi sanoa, että elämä meni vikaraiteelle ja jätti tavallaan itsellekin sen tuntemuksen, että näin voi käydä, jos porukassa on vääränlaisia miehiä ja naisia, jotka eivät kunnioita ja arvosta muita samanarvoisina. Luottamusta koetellaan monella tapaa. Kaikki eivät ole luottamuksen arvoisia.
Huonot kokemat taustalla synnyttää epäilyjä, vaikka todentuminen voisi olla vähemmän todennäköistäkin, mut tunne jää mieleen ja haluaako ottaa riskiä, jos vähänkin syntyy epäilyä toisarvoisuudesta tai ulkopuolisuudesta porukassa.
Kaikilla ei ole kykyä asettua toisen asemaan ja toisilla voi olla liian heppoiset perusteet ylipäätään suhteille. Avioerolapsena sitä tulee miettineeksi kaikenlaisia, mitkä voineet vaikuttaa omaan nyky tilanteeseen?
Liikaa huonoja vaikutteita, niillä voi olla monenlaisia vaikutteita vähän kaikkeen, vaikka ei haluaisi, että vaikuttaa? Silti kaikessa pyrin myönteiseen ajatteluun. Liikunta ollut itselle henkistä terapiaa paremmasta huomisesta.
Elämä on monisyinen ja summa monesta seikasta. Kaikkea ei voi kääntää hyväksi, mutta sopeutua voi yrittää. Hyvä on että mietit niitä, se selkeyttää, jos ei muuta niin lisää ymmärrystä.
Olet nykyaikainen. Nykyään deittaillaan eikä haluta palloa jalkaan. Kaverit some ja elämykset ovat tärkeämpiä. Ei tule sydänsuruja. Hyvin harva parisuhde on pidemmän päälle mitenkään erityisen onnellinen.
Mitä siinä voi muuta ku hyväksyä vaan. Keksii jotain muuta tekemistä kuin sen sinkkuuden märehtimistä. Ehkä se joku päivä sitten kosahtaa omalle kohdalle.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Sinkkuus = Seksi.
Avioliitto = Eunukkus.
On harha käsitys että sinkkuus on automaattisesti Seksi.. Ei se sitä ole varsinkaan keski-ikäisenä. Paljon vaan yksinäisiä koti-iltoja se on.
Mjoo, taidan omistaa eriävän mielipiteen 😆
Sinkkuus = Seksin puute, sahara
Avioliitto = Sonnin hommaa, suonsilmä
Aina välillä naurattaa, kun kuulee miten moni ajattelee sinkkuuden tarkoittavan villiä seksielämää 😅 Ehkä se joillekin toki on sitäkin, mutta harvemmin.
Aletheias
Voisi se sitäkin kai olla, beduiinin eloksi on mennyt. Kameleita ei ole seurana vaan kissa 😄
No sulla menee kissan verran paremmin kuin mulla 😅
Kai tälle asialle jotain pitäisi tehdäkin, jos muutosta kaipaisi mutta helpommin sanottu kuin tehty 🫣
Aletheias
Puuskia iskee toisinaan mutta lujalla luonteella selviää niistä kyllä 😅.
Ruoskii parhaaseen jesuiittatyyliin turhat tuntemukset itsestään ja uhkailee itseään kiirastulella syntiin sortumisesta niin kyllä se siitä 🙃
Sulla on selkeästi vähän rajumpi ja kurinalaisempi lähestymistapa 😅 Pitää ehkä kokeilla, koska tämä nykyinen lempeä ja toiveikas tyyli ei ole tuonut yhtään helpotusta 😁
Aletheias
No se on kyllä selvä että kissan hankinta ei pelkästään riitä jos näin omien kokemusten perustella tuntojaan setvii, sen verran pystyn neuvomaan.
Lievempiin mielenohjailuihin soveltuu sitten venäläinen yhdeksänhäntäinen kissa, ei lyijypainoilla 😂 varustettu malli
Keski-iän ylittäneenä seksi ei ole se tärkein asia.
Ei tähän kyllä pelkkä kissa riitä, niin ihania kuin ne ovatkin. Kai tässä kaksilahkeisen hankintaan joutuu 😅
Onhan se tuokin yksi tapa ohjailla mieltään 😁 Mieli joko pysyy ruodussa tai sitten ei 😄
Aletheias
Tjaa, ehkä se kissa sittenkin riittäis :)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012326520.html
Kissa tekee onnelliseksi, niin minä tuota tutkimusta tulkitsen 😅 Viis jostain parasiiteista 😁
Kissa taitaisi myös tulla halvemmaksi kuin mies 🤔 Jos hankkii molemmat, joutuu säästökuurille 😄
Aletheias
Ole tyytyväinen että olet sinkku siinä on erittäin paljon hyviä puolia.
Kaikessa on puolensa. Sekä parisuhteessa että sinkkuna olemisessa.
Tuskin olet todellakaan ainoa, joka ei ole löytänyt kumppania itselleen!
Minä en varmaankaan ole ainoa, joka ei ole edes halunnut löytää kumppania.
Ehkä ikäkin tekee jotain parisuhdepohdinnoille, ym. Kun ikääntyy, alkaa arvostaa kaikkea muutakin kuin vain kumppanin löytämistä.
Keskityn muuttamaan elämääni. Jos oikea mies tulee vastaan niin tulee. En aio odotella tai jäädä paikoilleni etananvauhdilla suhteessa eteneviä vartomaan. Kiinnostus ehtii syttyä ja sammuakin, kun tarpeeksi kauan pykii.
Mikä on päämääränä siinä suhteessa?
Ei mikään, koska en minä en todellakaan halua enää koskaan minkään ikäistä ihmistä elämääni! PAKIT TULEE SATAVARMASTI!!! Aika naurettavaa kaikkien niiden kamalien vuosien jälkeen enää luulla, että voisin olla missään tekemisissä hänen kanssaan, eikä minua kiinnosta yksikään mies niin, että haluaisin olle tekemisissä!
Jahas. Sinä välistähuutelija taas vaihteeksi.
Opintolinjan vaihdos, liikkuvampi eläntapa,enemmän sosiaalisuutta irl. ja kyllä parisuhdekin, jos on tullakseen. Alan vaihdos.
Ei sinkkuna oleminen nykyään mikään harvinainen poikkeustila. Yksin asuminen ja ilman samassa taloudessa asuvaa puolisoa eläminen on Suomessa lisääntynyt jo pitkään, ja varsinkin työikäisissä miehissä yksin eläminen on naisia yleisempää.
Eli jos olet sinkku, et todellakaan ole yksin siinä veneessä, vene alkaa olla jo melkoinen autolautta.
Parisuhde ei myöskään ole mikään ihmisarvon mittari.
On kyllä erikoista, että kaikkea yritetään lykätäihmisarvoksi ja ihmisarvon mittariksi. Enne.minkin on kyse elämän mielekkyydestä.
Juuri näin. Omasta elämästä on hyvä tehdä itselleen mielekästä.
Ei elämäänsä tarvitse elää muiden ehdoilla, tai jotenkin miten muut muka haluaisivat sinun/minun elävän.
Jotkut haluavatkin elää itsekseen, sinkkuina, tai sanomatta itseään sinkuksi vaikka yksin elääkin.
Tykkään elää itsekseni, en ajattele itseäni sinkkuna. Sinkusta tulee mieleeni ihminen, joka haluaa itselleen kumppanin, eikä jostain syystä ole sellaista saanut/löytänyt.
Tarkoitin sitä, että olipa paririsuhdestatus mikä tahansa niin sillä ei ole vaikutusta ihmisarvoon.
Sinkkuus silloin, kun ei halua parisuhdetta ei ole sen arvokkaampaa kuin sinkkuus, kos haluaa parisuhteen.
Miielekkyydellä tarkoitin sitä, että jos on parisuhdetyyppiä, eikä varsinaisesti nauti sinkkuudesta, on elämä mielekkäämpää parisuhteessa eivätkä siihen liity ajatukset ihmisarvosta. Ei parisuhteeseen tosin kannata ryhtyä kenen tahansa kanssa vaan kyllä tarvitaan rakkaus ja intohimo, jotta sinkkuudesta luopuisi.
Jumituit minuun, vaikka en koskaan osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa sinua, kuten en muitakaan miehiä kohtaan! Päästä irti minusta ja ala etsiä nuorempien naisten ryhmästä uutta naista elämääsi!
Mietihän mistä johtuu jumiutuminen? Ei voi olettaa muuta tapahtuvan jos tälla tavalla kohtelet ihmistä.
Tulen kohta käymään siellä sinun luona ja sitten jutellaan asiat selviksi. Näin tämä ei saa olla.
Lopeta etsiminen ja siirrä ajatukset muihin asioihin.Niin minäkin olen tehnyt aikaa sitten.
Se on totta. Jos etsii ja etsii jatkuvasti, eikä löydä, voi tulla pettymyksen tunteita. Voi alkaa tuntemaan itsensä kelpaamattomaksi, huonoksi, epäonnistuneeksi, jne.
Joskus on ihan hyvä löysätä välillä, ja antaa etsimisten olla.
Ihminen jolla on lapsia on lapsellinen, psylogisessakin mielessä onpi
Meidän jokaisen sisällä on aina myös se pieni lapsi, lapsenmieli. Ihan sama minkä ikäisiä ollaan, niin kyllä se lapsi sieltä löytyy.
mitä enemmän on lapsia sitä lapsellisempi ihmisolio onpi
Puolet minusta haluaa nykyään löytää kumppanin, toinen puoli ei halua, koska siinä pitää avata sydämensä riskeille.
Itsekään en usko, että parhaat pariutuu ekana, vaan ne, jotka eivät osaa olla yksin.
Jos ei osaa olla yksin, niin ei voi työstää omia kipupisteitä, koska ei joudu pysähtymään itsensä äärelle.
Jos olisin sinä, niin rakentaisin elämäni arvojeni mukaiseksi ja nauttisin siitä niin täytenä, kun se yksin voi olla.
Kun aikaa kuluu, niin se on ihan mukavaa olla yksin. Oppii tuntemaan itsensä ja on parempi kumppani sille mahdolliselle tyypille, joka tulee vastaan joskus jossain.
Annat tavallaan itsellesi paremmat mahdollisuudet onnistua mahdollisessa tulevassa suhteessa, kun tunnet itsesi ja tiedät mitä pystyt tarjoamaan toiselle.
🕳️
Sinkkuna on kivaa jos on lapsia. Muuten vois olla yksinäistä. Kaverit on kavereita, ystävät ystäviä, mutta perhe on aina perhe🤷♀️
miksi olla niin lapsellinen että pitääolla lisää ihmisiä kun nutkään yteiskunta ei pustu elätämäänm kaikkia 3 miljoonan lapsiveero jokaiselle synnyttäjelläå
Muutat ajattelutapaasi, siitä se lähtee. Sinkkuus ei ole yhtä kuin epäonnistuminen, vaan kaikkea muuta.
Sun täytyy löytää se juttu. Mäkin luulin ensteks että oon epäonnistunu. Mutta sitten keksin kaikenlaista. Ei enää tuntunu maailmanlopulta se, kun ei tullu niitä vauvoja.
Tähän asjaan liittyen....
Ens viikonloppuna....
Mun kanavalla.....
.....
VANKILA!!!
Kummalta puolen kaltereita olet ajatellut kuvata :)
No se on onneks lopetettu vankila. Tai en tiedä onko onneks, jos rikolliset on vapaana. Se on vähä ongelma tietää, onks vankila hyvä vai huono juttu?
No.. Ihan kiva. Just kuitenkin luin tuosta. Voit saada sakon.
Ei noihin paikkoihin saa mennä.
Sä nyt olet asiallinen. Nuoriso ja asunnottomat ei.
Haluaisitko itse, että joku tunkeutuu sun omistamaan kiinteistöön.
Jäänee katsomatta aiheesta johtuen.
Missä sun kanavalla?
- Sheena
Mikään noista mun kohteista ei oo ykstysen omistamia. En siis käy kenkään talossa.
Sakot ei itsessään pelota. Varsinki jos sen suhteuttaa, kuinka paljon tälläset hylätyt kohteet on aiheuttanu työttömyyttä. Menetystä toimeentuloon, surua perheille ja etenkin ne menetetyt verot.
Mä ehkä laitan linkin sitten, kun julkistuu. Oon niitä välillä laitellu, tosin aika harvoin. Disse aikoinaan pyysi.
Ensin pitäisi olemaan itsr4näinr4n... e3i heti mamman helmoista suhtweisiin.
Itselläni kun on noiya terveysdjuttujs, kuin jotkut treffit aina sairaanhoitysakiernkin ksndds...
Löydä itsesi, äläkä pidä sinkkuutta epäonnistumisena.
- Sheena
Niin lähde intiaan etsimään itseäsi
Intia nyt on sen sortin paskaläpi ettei sinne ainakaan kannata matkustaa.
Lisäksi itseään ei tarvitse löytää. Jos et ole huomannut niin itsessään on jatkuvasti. Sivusta
On hyvä tulla tutuksi itsensä kanssa, tutustua itseensä. Kyllä se oma itsensä on löydettävä, elämä ja eläminen sujuu paremmin.
Jos ei tunne itseään, eikä osaa olla itsensä kanssa, on vaikeaa olla itsessään.
Hyväksyä sinkkuus? Toki ymmärrän mitä tarkoitat, mutta samalla en ymmärrä.
Mielestäni olet antanut käsitteille "sinkku" ja "suhteessa" huomattavan suuren merkityksen sille, kuka ja millainen juuri sinä olet. Ikäänkuin niin, että nuo käsitteet määrittävät sinut, eikä niin päin, että tuo "siviilisääty", jompikumpi niistä olisi "vain" osa sinua, jotain sinun itsesi lisäksi.
Kyllä, kumpikin vaihtoehto muuttaa henkilön mahdollisuuksia elämässä ja jossain määrin myös statusta muiden silmissä, mutta itselläni nousee aina karvat pystyyn, kun joku esittää asian niin, että ikäänkuin nostaa suhteen tai sinkkuuden elämässään päämääräksi, itseisarvoksi, joksikin, jonka saavuttaminen vasta tekee itsestä kokonaisen ja kelvollisen vertaisten silmissä.
Ai niin se otsikon kysymys. Vastaus siihen on se, että kun et enää mieti asiaa, olet "hyväksynyt" sen. Tosin sillä erolla, ettet oikeasti ole hyväksynyt sitä, vaan olet päästänyt irti siitä, että se käsite määrittelee sinua, sin sijaan, että se "vain" määrittelisi osittain sen hetkistä elämäntilannettasi.
Jaa se pentele karkasi sitten kirjautumattomana... Mutta minäpä tuossa edellä ätisen.
Sitä en käsitä miksi sinkkuus nostettaisiin ihmisarvoa määrittäväksi tekijäksi.
Sen taasen sitäkin paremmin, että kaipaa rakastamista, rakastettuna olemista, läheisyyttä, seksiä ja kumppanuutta, jonkalaista yksikään ystävyyssuhde ei pysty korvaamaan
Viisaita sanoja, tätä pystyy komppaamaan täysillä 😊
Aletheias
Ihmiset on erilaisia, toisille sinkkuus on arvokasta, toisille parisuhde. Ja tää ei ole mitään höpöttelyä, tunnen ihmisiä joille tuo sinkkuus on itsearvo. Se on heidän valintansa ja kunnioitan sitä.
Viisaita sanoja... Siis tämä vai:
"Jaa se pentele karkasi sitten kirjautumattomana... Mutta minäpä tuossa edellä ätisen."
No kieltämättä, tuossa on kyllä paljon viisautta, ehkä tulee taas muistettua paremmin varmistaa olevansa kirjautunut kun aikoo mussuttaa tyhjäpäisiä 🤣
Tajusin itsekin viittausvirheeni, mutta saitpa ilmoituksen 😅
Mutta viisaita sanoja kaikki tyynni 😁
Aletheias
Tietoinen "virhe", selvästikin. Lienee paikallaan syyttää puhelintasi? 🤭
Niin siis sinkkuus voi hyvinkin olla itseisarvo, mutta viittasinki siihen, että miksi sinkkuus tai parisuhdestatus muutoinkaan nostettaisiin ihmisarvoa määrittäväksi seikaksi.
Hyvä, että kaipaa. Mutta millä tavalla kaipaa, mitä tarkoitusta hakee itselleen kaikella tuolla ? Mihin tarpeeseen sen toisen ihmisen omaan elämäänsä haluaa ? Vai kelpaako millainen kumppani vain, että jokin puuttuva osa omassa itsessä täydentyisi kumppanin löytymisellä ?
Uskon että en ehkä ikinä löydä ketään. Elämässä mikään ei ole varmaa paitsi kuolema jossain vaiheessa.
Tietenkin syytän puhelintani, ketäpä muutakaan 😇
Aletheias
Olemme yhdestä asiasta samaa mieltä eli siitä, että ainoa varma asia ihmisolennon elämässä on sen päättyminen kuolemaan.
Ihmisellä on semmoinen hauska ominaisuus, että ihminen yrittää ennustaa tulevaa peilaamalla historiaan, vaikka kyseinen toimintamalli on idioottimainen ja myös tutkitusti järjestäen pettymyksiä tuottava malli. Usko, uskonnotkin, pohjaavat nimenomaan menneeseen ja siksi niiden pohjalta voi onnistuneesti ennustaa yhden asian. Sen, että jonain päivänä uskojankin elämä päättyy.
Historiaa ei sovi väheksyä, mutta koska ihminen haluaa helppoja ja nopeita vastauksia, useimmat hyödyntävät mennyttä laiskasti toteamalla että näin on käynyt aina, melkein aina tai useimmiten, joten luultavasti niin tapahtuu tälläkin kertaa. Ja valtava virhe on tapahtunut. Nimittäin se mitä historia voi opettaa, on se, että joskus aiemmin vastaavassa tilanteessa tehtiin näin ja noin ja lopputulos tuo, jolloin ennakkoluulottomasti ajatteleva ihminen miettii, että haluan erilaisen lopputuloksen, joten en tee samoin kuin sillä aiemmalla kerralla, vaan teen jotain eri lailla. Simsalabim, tilanne on aivan uusi ja myös edessä odottava lopputulos voi olla hyvin erilainen aiempaan verrattuna.
Ja myös se, että sanot "uskon" viittaa siihen, että periaatteessa olet itse päättänyt, ettet voi ketään löytää, sen sijaan että ajattelisit vain ettet ole VIELÄ löytänyt ketään ja myös miettisit miten olet aiemmin toiminut eli mitä voisit tehdä eri tavalla nyt.
Harmi että mä läärään täällä läppärillä, niin en voi syyttää puhelintani 😂
Aina voi syyttää silti, ei se niin nuukaa ole 🙃
Aletheias
Sinun (naisen...) logiikalla voin myös syyttää sinun puhelintasi omista tuhmista jutuistani. Mikä tilaisuus 😂
Epätodennäköisyyden myöntäminen ei ole idioottamaista.
Sehän riippuu täysin siitä, kuka on arvioinut minkäkin asian todennäköisyyttä tai epätodennäköisyyttä.
Tuossa on se kommervenkki, että ensin pitää hyväksyä itsensä.
Oletatko jokaisen, joka on parisuhteessa täysin hyväksyvän itsensä? Ei parisuhde ole vain kokonaisia, täydellisiä ja super itsevarmoja varten.
Toisaalta eihän itsensä hyväksyminen ole yhtä kuin se ettei näkisi itsessään kehitettävää tai etteikö haluaisi muutosta.
Itsessä voi aina nähdä kehitettävää, mutta itseään ei ole hyvä ruoskia, ei ole hyvä vaatia itseltään liikaa. Ja se on itsensä hyväksymistä, kun hyväksyy sen, ettei vaikkapa onnistu ihan kaikessa jos vaikka haluaisikin.
Jos ei johonkin pysty, niin ei pysty, ja on hyvä hyväksyä se, se on samalla itsensä hyväksymistä.
Parisuhteet eivät ole kokonaisia, täydellisiä, eikä itsevarmoja, koska ihmisetkään eivät ole sellaisia. Se on hyväksyttävä itsessään, sekä kumppanissaan.
Juu, mutta se on kuitenkin jokaisen itsensä määriteltävissä mihin pystyy ja kykenee tai minkä puolesta haluaa taistella tai mikä on se mitä itsessään haluaa kehittää.
Itseasiassa mitä enemmän olen kohdannut "Hyväksy itsesi ja ole armollinen itsellesi"- painostusta, sen vaativammaksi ja perfektionistisemmaksi olen muuttunut itseäni kohtaan. Toisaalta myös kokenut niitä hetkiä, jolloin olen ajatellut, että miksi hemmetissä te yritätte estää minua ja tallata jotenkin alaspäin niin, kuin luovuttaminen olisi hyväksi?
" se on kuitenkin jokaisen itsensä määriteltävissä mihin pystyy ja kykenee"
Ei pysty etukäteen tuota selvittämään, se onnistuu vain kokeilemalla eli elämällä elämäänsä valitsemallaan tiellä. Aika usein ihmisillä tulee eteen, että on valittava uusi tie.
Jos kumppanin etsinnästä tulee "taistelu" se kääntyy itseä vastaan. Sinulla varmaan jo kääntynyt. "Taistelu", epätoivo, ahdistus, huono itsetunto ne kaikki loistaa sinusta ulospäin.
En ole ketju ap eikä kommenttini liittynyt varsinaisesti parisuhdeaiheeseen vaan yleisesti elämään.
Se ei ole okei, että ulkopuolelta yritetään määritellä mihin kukakin pystyy tai mitä haluaa.
Esimerkkinä se mitä jatkuvasti kuulen esimerkiksi opintojen suhteen. Jatkuvasti kuulen, että opiskelumotivaatiossani on ongelmia ja ethän sinä opiskelusta välitä, joten tee jotakin helppoa ja käytännöllistä ettei olisi niin vaikeaa. Kuitenkin olen pääasiassa valmistunut kaikista opinnoistani suht hyvin/loistavin arvosanoin ja nytkin olen edellä opintojen odotetusta edistymisajasta. Tietenkään jokainen kurssi ei ole yhtä motivoiva, mutta ne "suorittaa" ja keskittyy kiinnostavampiin kursseihin. Kuitenkin toistuvasti yritetään kammeta johonkin suuntaan joka minua itseäni ei kiinnosta. Toisaalta olen jo päättänyt etten kuuntele paskiaisia, jotka yrittävät väkipakolla ajaa tahtonsa läpi päätöksissä, jotka eivät edes liity heihin.
sivusta
Ulkopuolisten "määrittely" harvemmin on mitään määrittelyä, vaan pikemminkin omien pelkojen esiin tuomista. He eivät "ansaitse" paskiaiseksi nimittelyä sen vuoksi, vaan sinun aikuismaisempaa asennetta asiaan. Etenkin jos kyse on vanhemmista tai sukulaisista.
Ei kyse ole vanhemmista tai sukulaisista vaan siitä, että väkipakolla yritetään ajaa läpi, jotakin mistä he pitävät ja olettavat saman sopivan minulle. Toki vanhemmatkin tai lähinnä äitini on esittänyt omia mielipiteitään. Isäni on onneksi huomattavasti kypsempi eikä puutu valintoihini, koska käsittää ettei kyse ole hänen työstään tai valinnoistaan. Lisäksi luulisi jokaisen tajuavan ettei keski-ikäisen ihmisen asioihin puututa sillä tavoin, kuin yritetään puuttua. Siinä kohtaa kyse on jo häirinnästä.
Ja kyllä he ansaitsevat paskiaiseksi nimittelyn sillä he ovat täysin rajattomia heille kuulumattomiin päätöksiin ja asioihin sekaantuvia ventovieraita, joiden mielestä en kelpaisi mihinkään muuhun kuin kaupankassalle (mikä sinänsä on ok, jos pitää kyseisen kaltaisesta työstä) tai yksinkertaiseen fyysiseen työhön tai ainoastaan seuraamaan annettua ohjeistusta. Kysehän on loppujen lopuksi joukkokiusaamisesta ja siksi he todellakin ansaitsevat jokaisen nimityksen joilla heitä kutsun.
Ehkä paras keino on se että keksii itselleen niin paljon tekemistä ettei ehdi miettiä koko asiaa
Mutta tästäki varotuksen sananen. Että jos sitä tekemistä on liikaa, niin sitten ei oo enää aikaa kuunnella itteään. Täytyy kattoo että voi fyysisesti hyvin ja myös psyykkisesti. Tunteitten täydellinen kieltämine ei tee hyvää psyykkeelle. Suruja ja puutteita on ja niihin pitää pysähtyä ja kattoo voiko niille mitää ja jos ei voi, niin jatkaa eteenpäin.
No se on kyllä totta. Pitää osata myös kuunnella itseään. Mutta joskus ne ajatukset on sitä luokkaa raskaita ettei niitä enää kestä vain yksin mielessä pyöritellä.
Raskaita ajatuksia voi muokata, opetella uusi lähestymistapa.
Tuo on niin totta että itseään pitää kuunnella ja pysähtyä. Samalla voi harjoitella itsemyötätuntoa, se on tärkeä tunne ja siitä hyötyä myös tunne-elämään.
Tiedän tunteen. Olen koko ikäni odottanut, että joku nainen tulisi ja rakastaisi minut kuntoon. Vieläkin odotan. Ei taida kiltti ja kunnollinen mies naisille kelvata....
Joo, mutta rakkaus ei korjaa mitään. Siihen tarvitaa vaan kärkipihdit, juotoskolvi ja tinaa. Että siitä vaan kohti klasua ja oot kuin uudesti syntyny!
Hih. Muutes, etkö sä koskaan vanhene.. toi profiilikuva ei joteski vastaa tekstejä.🤭
En, muistat varmaa tintti sarjakuvasarjan. Se päähenkilö ei vanhennu yhtään neljässä kymmenessä vuodessa. Muutenhan aika kylläki muuttu sarjakuvan edetessä. Siitähän yks tutkija teki tutkimuksen ja hän havaitsi tin tin saaneen vuosien mittaan niin monta iskua päähän ja se kuulemna hidastaa vanhenemista.
No mulla hiukan maaläheisempi syy. Eli otan selfietä niin harvoin. Tää on sama kun ekoja kertoja tällä nimimerkillä kirjottelin.
Jos palataan sarjakuviin, niin iteki oon niitä piirrelly. Ja niin ku tin tin piirtäjä remy, niin itekin samaistuin yhteen piirtämääni hahmoon. No se mun hahmo vanheni kyllä kun 20 vuotta sitä piirsin. Mutta remy ratkas asian toisin. Ensteks hän oli tin tin, mutta myöhemmissä kapteeni haddock.
Niin mites tää alotukseen liitty, niin siks just että kun on muuta aateltavaa, niin kaikenlaiset ikävät ajatukset hälvenee.
Piirtelin sarjakuvia joskus itsekkin. Sellasta k 18 🤭
Etkö sä harrasta valokuvaamista tai jotai.. eikös siihen yks selfie joutais noin niinkö sitten lapsuusaikojen jälkeen😄
Kauhistus 😱
Aika rohkee oot. Mä en uskaltas. Tai ehkä piirtää, mutten lukee. Tai miten voisin piirtää kattomatta? Jäis tekemättä.
Juu valokuvaamista, elokuvaamista ja muuta vastaavaa. No siitä sais kuva kaappauksen, mutta tulee liian tunnistettava. Ihmiset pelästyy kun näkee livenä.
Sinä voit tehdä sinkkuudesta onnistuneen elämäntapavalinnan. Tai vähintään jotain parempaa kuin määritellä itsesi "epäonnistuneeksi" sinkkuuden perusteella.
miten hyväksyä lapszsn dswksminwsn swli calrionperruruus häh
Miten suhtaudut heihin jotka tekevät tietoisen valinnan olla valitsematta ketään?
-keinovaginamies-
No täällä nämä hiton vahtikoirat pitävät varmasti huolen ettei vahingossakaan olisi tekemisissä yhdenkään kiinnostavan miehen kanssa. Helvetin Prisman naismulkoilijat.
Kaikkein kamalinta sinkkuudessa on se, että muut naiset suhtautuvat kannustaen, jos on sinkkuna. niin kuin olisi jotenkin saavutus, että on itsellinen nainen, jolla ei ole miestä.
Etenkin, kun parikymppiset naiset katsovat hyväksyvästi ja minulle heidän hyväksyntänsä ei merkitse mitään. Nytkin Prismassa käydessä tuijottivat, kuin lehmät uutta autoa. En ole heidän puolellaan, minua eivät kiinnosta heidän kokemuksensa tai näkemyksensä ja viimeinen asia mitä kaipaan on naisyhteisön hyväksyntä, sillä siinä mielessä karmeasti he ovat minua aiemmin kohdelleet.
Mielelläni löytäisin kyllä parisuhdekumppaniksi ihanan miehen, mutta naisystävyyssuhteita en kaipaa missään mielessä.
Se on just toi, omasta mielestä se lähtee.