Oon miettiny että miksi näin kun koko perheemme sairastelee henkisesti. Mistä se johtuu? Geeneistäkö?
Minä sairastelen kuten isäni, äitini ja veljeni. Isäni tosin on vähemmän masentunut kuin minä mutta hänellä on enemmän stressiä. Hän ottaa stressiä minusta ja veljestäni kun olemme masentuneita. Hän imee itseensä liikaa asioita .
Äiti taas on aina surullinen ja ei voi henkisesti hyvin. Hän on elättänyt omaa miestään käytännössä yksin ja on kärsinyt äiti henkisesti kuten koko perheemme. Hän ei siedä mun äiti mitään vastoinkäymisiä että on heti henkisesti tosi romuna.
En meinaa aina oikein jaksaa kestää meijän perheen näitä ongelmia koska ihmettelen että mistä tämä johtuu?????? Käytännössä 80-ja 90-luku meni hyvin meidän perhe-elämä että elimme onnellista aikaa .
Selittääkö geenit kaiken vai mikä?
Minä sairastelen kuten isäni, äitini ja veljeni. Isäni tosin on vähemmän masentunut kuin minä mutta hänellä on enemmän stressiä. Hän ottaa stressiä minusta ja veljestäni kun olemme masentuneita. Hän imee itseensä liikaa asioita .
Äiti taas on aina surullinen ja ei voi henkisesti hyvin. Hän on elättänyt omaa miestään käytännössä yksin ja on kärsinyt äiti henkisesti kuten koko perheemme. Hän ei siedä mun äiti mitään vastoinkäymisiä että on heti henkisesti tosi romuna.
En meinaa aina oikein jaksaa kestää meijän perheen näitä ongelmia koska ihmettelen että mistä tämä johtuu?????? Käytännössä 80-ja 90-luku meni hyvin meidän perhe-elämä että elimme onnellista aikaa .
Selittääkö geenit kaiken vai mikä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
On tässä ongelmakin vähän siinä ettei isä oikein ymmärrä sitä etten jaksa tehdä asioita. Hän vaatii ehkä liikaa minulta.
Oma kelloni on se että en pysty mitään tekemään paitsi silloin jos saan edes jottain pientä inspiraatiota.
Veljeni taas (asuu eri pitäjässä) ei saa oikein asioita aikaan hänkään niin paljoa. Lopahtaa hänellä into nopeaa. Saattaa aluksi tehdä paljon mutta sitten lopahtaa. Minä en edes meinaa saada mitään aikaiseksi vaan koko ajan ns masennus-kausi päällä.
Enkä saa niistä kävelylenkeistä mitään positiivista energiaa juuri ikinä.
Enkä jaksanu lähteä kävelylenkkiä jatkamaan tänä aamuna 500 metriä kauemmaksi.
Hei,
Laitan tähän vielä vinkkejä ja linkkejä maksuttomista auttavista tahoista, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.
- Tukinet.fi - Tukipisteesi netissä https://tukinet.fi/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. MIELI Keskusteluapu kirjoittaen palvelusta. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-keskusteluapu-kirjoittaen
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi MIELI Kriisichat, joka on ma-to klo 15–21. https://tukinet.fi/fi/palvelut/mieli-kriisichat
Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.
- MIELI Kriisipuhelin
Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.
- Kriisikeskukset
Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/
Ystävällisin terveisin
MIELI kriisikeskus/Kata
Vaikka geeneissä olisi riski masennukseen, se ei tarkoita automaattista sairastumista. Sairastuminen vaatii usein laukaisevan tekijän, kuten pitkäkestoista stressiä, kriisejä tai elämänmuutoksia.
Oletko keskustellut mikä perheenjäseniä masentaa ja ovatko he tehneet sen eteen mitään että voivat paremmin? Kerrot äistisi olevan surullinen koska äitisi kärsii isäsi takia. Miksi he ovat yhdessä jos parisuhde ei toimi? Mikä heidät pitää yhdessä jos rakkautta ei ole?
vanhempani erosi elokuussa 2001. Hän meni uusiin naimisiin 2007. Koko 2000-luku ja siitä etiäpäin on äidillä ollu lähinnä pelkkää murhetta vain. Tässä oli noin 7 kuukauden jakso kun hän voi henkisesti paremmin mutta taas mennyt huonoon suuntaan.
äitini ei ole enää kaukana 70-vuoden ikärajasta ja isäni on pitkällä yli 70 ikävuoje. Minä oon keski-ikäinen.
Mm alkoholismia äidillä ollut. Oli viedä hengen häneltä. Läheltä liippasi. Pani sitten korkin kiinni. Nyt on taas alkanu häntä masentaan. En ole satavarma mutta aistin näin. En ole vielä kysellyt häneltä syvemmin. Ei oikein halua puhuakaan aina asioistaan.
melkein kuoli alkoholimyrkytykseen jo vuonna 2005 tai 2006. Läheltä piti.
Isällä tragedia nuoruudessa kun velipoika tapettiin eikä tappaja saanut kuin sakot ainoastaan. Sen jälkeen isä kokee usein alemmuustunnetta että häntä ja hänen lähimmäisiä toiset ihmiset täällä päin syrjivät.
Minä jouduin ihan oikeasti urheiluseurassa syrjinnän kohteeksi yhden kerran . Eräs valmentaja soitti minulle puhelun jossa kävi selväksi hänen syrjintä ja kateus.
Minulla kiusaamis-historia monimutkaisen vaikea. Sosiaalisesti erkaannuin jo kauan sitten. Kotona, kotona ja kotona. Kuten isoserkkuni joka myös on vain kotona, kotona ja kotona.
Olen käynyt koko elämäni ajan terapiassa mutta nyt päätin lopettaa &panna tauolle. Ei jaksa samoja asioita aina höpöttää eikä keksi puheenaihetta koska ei psykologikaan keksi puheenaihetta. On turhauttavaa kun psykologikaan ei osaa sanoa mitään.
minä oon 44-vuotias. Veljeni vuotta nuorempi. Hän näki liikaa äidin asioita (ikäviä sellaisia) koko 2000-luvun ajan. Kuormittui ja alkoi voida pahoin. Myöhemmin todettiin hänellä kaksisuuntainen masennus ja ADHD. Minulla keskivaikea masennus, voimakas ahdistus ja oon paranoidi ja traumatisoitunut sekä estynyt ja vaativan persoonallisuuden omaava yksilö. Isällä vaikea masennus. Ei pysty kauan aikaa toimimaan niin hermot menee. Äiti meistä pisimpään oli työelämässä mutta elämä alkoholintäyteistä ollut. Usein nähänyt hänet sammuneena kun käyny kylässä äidin luona.
Nyt ollut pitempi jakso että voinut hyvin mutta epäilen että nyt on alkanu mennä huonompaan että äänen perusteella kuulostaa että kaikki ei ole hyvin.
hänellä äidillä kun ei ole mitään mielenkiintoa taaskaan jutella ja ääni on ns "vittuuntunut" että häntä tympii jokin ja masennus ehkä myös.
isäni meijän perheen ehkä henkisesti parhaitenvoiva. Hänellä on kuitenkin esim yksi harrastus ja aika positiivinen välillä. Sitten tulee hetkiä kun iskee alemmuus-kompleksi ja kielteiset energiat iskee eli stressaamaan alkaa kun tunnepuolella alkaa jauhaa sitä että kokee että häntä syrjitään jne. Ottaa vakavasti asiat välillä.
meillä kaikilla ilmenee eri tavalla. Minulla isoimmat haasteet sosiaalisuudessa, sen puutteessa.
Pitääkö aikuiselle ihmiselle kertoa miten vanhempien alkoholismi vaikuttaa lapsiin ja perheenjäneen puhumattakaa hänestä joka juo?
siis perheejäseniin. Sinua on kiusattu. Onko sinulla kykyä käsitellä asioita ja tunteita ?
Ei ole kykyjä. Mieluummin jätän puhumatta. Eikä psykologikaan osannut puhua mun kanssa. Hiljaisia hetkiä psykologin vastaanotolla noin puolen vuoden ajan. Jätin sitten terapian. Tilanteeni on vakaa ettei ole isoa kriisiä. Jos tulee iso kriisi niin meen kyllä uudelleen terapiaan mutta aina sen voi keskeyttää jos tuntuu ettei homma oikein toimi.
me oomme koko meijän sakki mielensäpahoittajia hieman ja tunteilla puhuvia että paahdetaan ja vellotaan tunteissa. Äiti ja minä emme osaa oikein keskustella ongelmista .
on mulla toki nahkakin kasvanut iän myötä ettei ihan kaikki mene tunteisiin. Jos joku heittää mulle tappouhkauksen netissä niin silloin kyllä suutun.
suoraan sanoen mitä sitä kiertelemään ... kyllä minä oon aina kokenut sen että mulla on ns huonot geenit. Naapurin lapset piti mua jonain epäonnistuneena makaroonina kun laulussa yhdessä lauletaan niin ja joku hylkiö ikäänkuin olin kouluvuodet kun mulle aina naurettiin mun älylliselle kompuroinnille esim jne. Isä sanoo että olen vain hökäle enkä loppupelissä tyhmä mut pikkulapset kouluikäiset herkästi alkaa jotkut kiusaan jos näkee&kokee erikoista käyttäytymistä. Saatoin olla koulussa joko ylivilkas tai täysin omaan kuoreensa vetäytyvä mykkä joka ei puhunut kellekään yhtään mitään.
Nuo jutut nuoruusvuoteni ei kai ihan oikein menneet että koin että minut laitettiin väärään kouluun että mun paikka olis ollu ehdottomasti erityiskoulussa. Sain jatkuvasti kouluumenostakin ikäviä vatsanpuruja eli pelko ja jännitys oli niin kovaa että kärsin siitä koulussa koko ajan = en halunnumennä kouluun ja kun ne kiusasi vielä niin sitten aloin pinnata koulusta. Poissaolotunteja saattoi olla vähän yli 100 yhden lukukauden aikana. On se paljon mutta tiesin kaksi muuta joilla poissaolotunnit oli vähän yli 200 tuntia. Toinen heistä jäi luokalle yläaste-aikoina.
Olen kuitenkin hyväksynyt itteni sellaisena kuin olen mutta kärsin itseluottamuksen puutteesta ja sosiaalisuus on heikolla tasolla.
Moi taas.
Niin tuota minut synnytettiin imukuppi-synnytyksellä. Epäilen että on voinut tapahtua jotakin siksi syntymähetkellä koska imukuppisynnytys ei ole täysin vaaraton synnytysmenetelmä. Voi olla siis että jo ihan silloin "alussa" pääkoppani on voinut vaurioitua. Ei pääkoppaani ole koskaan suuremmin tai tarkemmin tutkittu mutta oon tehny muutaman palikkatestin jossa todettiin ekan osion menneen välttävän huonosti mutta toisella osiolla meni ihan hyvin.
Käsittääkseni pelkällä palikkatestillä ei vielä pysty ratkaisemaan mitään onko esim vammainen että vammaisen diagnoosiin vaaditaan vielä laajempi tutkimus vai onko näin?
Oon epäillyt nimittäin 44 ikävuoteni aikana olevani lievästi älyllisesti kehitysvammainen. Selviydyn arjesta ihan ok mutta tarvin välillä opastusta ja apuakin. Aina voi myös kysyä neuvoa (esim pikkuveljeltä tai isältä kun asun isäni kanssa).
Jossain vaiheessa tulee se hetki kun vanhemmat kuolevat niin sitten viimeistään silloin siirtymä-vaihe yksinään olemisen totutteluun. Mieluummin pysyn yksinään etten elämänkumppania aio hommata. Oon hieman luonteeltani ns yksinäinen sielu/susi&erakko.
Oon mä jo nykyäänkin totutellut yksinään olemista kun isä käynyt tässä 3 vuoden ajan 3-4 kertaa viikossa ystävänsä luona ihan yökylässä.
Yksinään olo ei oo tuottanu ongelmia niin paljoa kuin mitä pelättiin.
Jos tilanteesi on vakaa ja asiat hyvin niin mitään ongelmaa ei ole vaan sinä itse teet elämästäsi hankalaa.
Jos et nyt pärjää itsenäisesti niin miten luulet pärjääväsi kun vanhempasi kuolevat. Mikä estää nyt selviytymästä yksin jos vanhempien kuoleman jälkeen sulla on kykyjä ja taitoja itsenäiseen elämään. Kerrot että tilanteesi on vakaa mutta vellot menneisyydessä. Jos sulle menneisyydessä eläminen tarkottaa vakautta niin hieno homma.
Mitä sun vanhemmat teki silloin? Ei nähtävästi mitään.
Sinulla menee herne nenään kun joku randomi uhkailee sua netissä. Täytyykö sun olla netissä?
ja sun vanhemmat ei ole osanneet hakea itselleen apua omiin ongelmiin.
millanen on sellanen kriis että sitten osaat puhua ja keskustella? ja mikä siinä kriisissä sitten on sellaista että kykenet ja osaat keskustella kun aikasemmat kriisit ei ole saanut sua puhumaan
Älkää tuomitko minua heti.
Minun mielestä ongelma nykyään on se että aioinaan tuli muotiin se vapaa kasvatus.
Vapaan kasvatuksen haittapuoli oli se että ai vaadittu tekemään asioita ja hyväksyttiin että homma ätettiin kesken ja sai tedä mitä huvittaa.
Yhteiksunta ei vain toimi näin vaan yhteikunnassa on sääntöjä ja rajoja ja monesti asioita täytyy tehdä vaikkei huvittaisi ja asiat pitää viedä loppuun saakka.
Ymmärrän että vapaan kasvatuksen saaneilla on isoja haasteita päästä yhteiskunnan vauhtiin mukaan.
No mitä tapahtuu kun vapaan kasvatuksen saanut perustaa perheen ja hänelle tulee lapsia, miten hän kykenee heitä opastamaan ja ohjaamaan siten että he selviävät yhteikunnassa?
Ymmärrän hyvin että masentuu jos yhteikunta menee vauhdilla ohi ja itsellä ei ole työkaluja pysyä perässä, myös yhteikunnan vaatimukset voivat nousta järjettömän isoiksi kun ei ole koskaan joutunut tekemään asioita.
En tiedä onko meillä kyse geeneistä vai kasvatuksesta mutta meidän suvussa ei ole mielenterveysongelmia.
Esim. isäni perhe tuli evakkona paikkakunnalle ja aloittivat luomaan maatilaa.
1. yö kuusen alla ja seuravat kuukaudet maakuopassa, pirunmoinen työ ja jokaisen oli pakko tehdä jaksamisen äärirajoille.
Tämä pakko tehdä heijastui vielä minun nuoruuteenkin.
Omille lapsilleni olen pitänyt rajat ja vaatinut heiltä ehkä normaalia enemmän.
Tästä huolimatta omat suhteeni lapsiini ovat hyvät ja lapsillani on kaikki hyvin.
Tiedän että joku pahoittaa mielensä ja alkaa kejulilemaan että kirjoittelen sankaritarinoita yms., muta pointti, onko se kasvatuksen tulosta että on niitä mielenterveysongelmia?
Onko maailman pahin pettymys jos ei saa uutta iphonea, tai jotain muuta asiaa?
Voin sanoa että kun on opetettu pettymyksiin niin eihän tuollaiset ole pettymyksiä vaan elämään kuuluvia asioita jotka ei heilauta mitenkään.
Esim. armeijassa opetettiin mikä on vitutus ja pettymys, viikon poljettiin munamankelilla (polkupyörällä) ja lomille ei päästetty sen jälkeen kun kapteeni sanoi että ettehän te voi mitään tehdä noilla munilla.
Tuon jälkeen joku ruokatunnin viivästyminen ei ole pettymys.
Joku huomaa varmaan minun kirjoitusvirheeni, lukihäriö ei ollut minulle masennusta aiheuttava pettymys vaan se on osa elämää.
Oot hyvä tyyppi ja oon kanssas samaa mieltä. Olen avauspostaaja. Fakta on silti että on sekä hyvinvoivia kuin myös huonostivoivia ihmisiä. Eikä kaikki huonostivoivat ole huonon kasvatuksen "tuotteita" kun osalla on vain sairaista sairastunut mieli niin pahasti eri asioiden seurauksesta.
kyse ei ole siitä ettemmekö yrittäisi parantua. Oon minäki paljon rampannu terapiassa 25 vuoden aikajaksolla.
Henkisiä sairauksia ei ole olemassa.
Etkö itse osaa yhdistää syy- seuraussuhteita että niin sanotut "psyykkiset sairaudet" ovat tarttuvia, eikä sitä älliä tarvitse paljon käyttää että ymmärtää miksi.
Jos vietät aikaa pahoinvoivan ihmisen kanssa alat itsekin voida pahoin. "Sairas" ei ole syyllinen aiheuttamiinsa ympäristöhaittoihin koska hän on olevinaan sairas ja siksi ei ole vastuullinen. Hän levittää pahaa oloa kuin ruttotautia ympärilleen ja kohta kaikki ovat olevinaan "sairaita".
Tämä on syy myös sille miksi mielisairaalassa kukaan ei parane. Kuka pahoinvoiva ihminen paranee toisten pahoivoivien seurassa?
Eri keskustelu sitten ovatkin tilanteet joissa henkilö x aiheuttaa vain ympärilleen pahoinvointia eli niitä "sairaita" mutta itse näyttää voivan oikein mainiosti. Silloin on kyse siitä että tilanne palvelee jollakin tavalla sitä hyvinvoivaa kun kaikki muut ympärillä voivat huonosti.
Jos taas ongelma on toimeentulon puute tai se että yksi kantaa liikaa vastuuta muiden toimeentulosta, se korjaantuu muiden toimeentulon paranemisella. Köyhyyden, tai toimeentulon ja vastuun epätasaisen jakautumisen aiheuttamat ongelmat eivät ole henkisiä sairauksia. Se vaikuttaa ihmisten väliseen dynamiikkaa. Toiset tuntevat itsensä taakaksi ja toiset uhrautujiksi.
Tällaisten elämän olosuhteisiin liittyvien ongelmien patologisoiminen voisi jo loppua.
Väität, että mielisairaalassa ei parane.
Kyllä siellä voi toipua, jopa parantua. Riippuu toki sairaalasta, ja hoidon tasosta, laadusta.
Lyhyet osastojaksot eivät paranna ketään. Eri asia on pitkäaikaiset hoitojaksot, siellä keretään panostaa potilaaseen, perehtyä hänen ongelmiinsa, laatia hoitosuunnitelma ja hoitaa.
Ongelmana on nykyään se, että osastopaikkoja ei ole, vuosi vuodelta vähenee. Osastoilla saatetaan käydä piipahtamassa joitain päiviä, viikkoja. Se ei riitä, jos on tarvetta enemmälle.
Jotkut tarvitsevat laitoshoitoa, joillekin riittää avohoito ja terapia.
noh heti kun näin ekan lauseesi "henkisiä sairauksia ei ole olemassa" niin laitan tämän alla olevan keskustelun sensuuriin etten aio osallistua koska A) olet 100% väärässä B) en koe viisaana kommentoida sun kanssas
en lukenut muuten viestiäsi kun luin/näin tuon ekan lauseesi niin siihen lopetin heti sun viestin lukemisen "ahaa sää ootkin näitä tyyppejä joo joo ei vois vähempää kiinnostaa mitä ajattelet".