Mikä teidän kantanne omiin varoihin/rahoihin parisuhteessa on? Jos olette parisuhteessa, niin miten teillä on nuo jaettu? Jos ette ole, niin miten ne mielestänne pitäisi jakaa? Pitäisikö kaiken olla yhteistä? Vai pitäisikö kaikki yhteisten kulujen jälkeen jäljelle jäävä olla tienaajansa/omistajansa yksinoikeus? Jos kaikki on yhteistä niin miten rahojen käytöstä teillä käytännössä päätetään/pitäisi päättää? Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti? Jos molemmilla on yhteisten kulujen jälkeen omat varat, niin miten suhtaudut toisen omilla varoillaan tekemiin hankintoihin? Kaikki käy, omat ovat rahansa? Vai nyppiikö/nyppisikö jonkinlainen rahankäyttö kuitenkin, vaikka ovatkin omat rahansa?
Omat varat parisuhteessa
Anonyymi-ap
2921115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 292
Vanhimmat
Mikä teidän kantanne omiin varoihin/rahoihin parisuhteessa on?
*Aina ollut oma tili, omat rahat mutta joustavasti jeesattu jos tarvetta ja sovittu mitä kukin maksaa. Mulla on ollut elämässäni 2 kpl näitä yhdessä asutaan, yhdessä kulutetaan suhteita. Muissa ei ole tarvinut jakaa mitään.
Jos olette parisuhteessa, niin miten teillä on nuo jaettu?
*Tällä hetkellä tuloja tienaa vain puoliso, joten hän myös päättää miten rahat käytetään ja minuun niitä ei käytetä, mutta asun siivellä ja kustantelen mitä pystyn. Huolehdinkin sitten käytännössä kaiken mitä kotona täytyy huolehtia vastineeksi. Kustannan perheen ainoan auton mikä on siis minun omistuksessa.
Jos ette ole, niin miten ne mielestänne pitäisi jakaa?
*No en jaa tuntemattomien kanssa mitään. 😄
Pitäisikö kaiken olla yhteistä?
*Ei pidä.
Vai pitäisikö kaikki yhteisten kulujen jälkeen jäljelle jäävä olla tienaajansa/omistajansa yksinoikeus?
*Tuntuu olevan.
Jos kaikki on yhteistä niin miten rahojen käytöstä teillä käytännössä päätetään/pitäisi päättää?
*En jaksa enää miettiä. Parempi kun on omat rahat ja omat kämpät. Vähemmän sähläämistä.
Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti?
*Tuntuu olevan. Ei mua haittaa, pärjään.
Jos molemmilla on yhteisten kulujen jälkeen omat varat, niin miten suhtaudut toisen omilla varoillaan tekemiin hankintoihin?
*Tehköön mitä lystää.
Kaikki käy, omat ovat rahansa?
*No kyllä. Ei minua kiinnosta olla neuvomassa.
Vai nyppiikö/nyppisikö jonkinlainen rahankäyttö kuitenkin, vaikka ovatkin omat rahansa?
*Ei nypi yhtään. Evvk.
Mä en ole kontrollifriikki en yleensä enkä parisuhteessakaan. Kunhan yhteiset jutut koitetaan saada hoidettua yhdessä, toinen tehköön kuten haluaa kaiken muun.
Eli sinulla ei ole mitään mielipidettä siitä miten pitäisi olla ja miten olisi hyvä? Tuosta kuitenkin huokuu vähän rivien välistä, ettet ehkä ole täysin tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen.
En ole tyytyväinen meuäidän kommunikaation puutteeseen ja sen aina minua vastaan käöntämiseen. Rahan suhteen olen ikäni toiminut niin, että omani pitää riittää ja siihen tyytyä mihin ne riittää. En mä nytkään olis tässä jamassa, jos oltas jätetty lapset tekemättä.
Meidän siis. Toisen rahoilla ei ole ollut ikinä mitään merkitystä. Muksuihin ne vaikuttaa. Perheenä kuviot menee usein vahvemman ehdoilla halusi tai ei eli sen joka tienaa.
Ok. Ne lapset ovat kuitenkin teidän yhteisiä. Etkö sä todella näe, että koska tilanne on tuo minkä kerrot "En mä nytkään olis tässä jamassa, jos oltas jätetty lapset tekemättä", että toisellakin osapuolella on oma vastuunsa sinun "jamastasi"? Jos ne yhteiset lapset ovat osasyy sinun nykytilanteeseesi, niin eikö silloin "Rahan suhteen olen ikäni toiminut niin, että omani pitää riittää ja siihen tyytyä mihin ne riittää" Ole jo hieman vääristynyttä ylpeyttä?
Ei se ole ylpeyttä, se on vaan se miten se menee. Minähän en päätä toisen rahoista edes vaikka on yhteiset lapset.
Joten edelleen mä pärjään sillä mitä mulla on varaa ja jos nyt toinen haluaa jotain kustantaa mullekin.
Mutta en mä pyydä mitään itselleni. Lapsille kyllä vaadinkin.
Jos meillä ei olis lapsia, asuisin edelleen omassa osakessaani jo maksetussakin. En täällä missä nyt. Ja olisin töissä en kotiorjana.
Selkeyttääkseni mikä osuus tälle kuviolle on siinä, että meillä on lapsia. Ihan suora vaikutus.
Et päätä et, mutta kuten todettua, niin kyllä molemmilla on vastuunsa niiden lasten olemassaolosta. Minun korviini hieman vain särähti tuo, että syys ja seurussuhde ei kovin suoraan näytä välittyvän toisen osapuolen elämään.
No hän kustantaa nyt kodin asumiskuluineen. Minä kustansin 2 edellistä kotia meille asumiskuluineen. Näin se menee meillä.
Mä välillä oon jotain kaupasta halunnut, vaikka pienen rasia lohipastasalaattia, hinta 5€ rasia. Niin ei hän osta tai jos ostaa niin kuulen sitten kunniani, kun on niin kallista. Sama pätee moneen muuhunkin asiaan, niin en minä viitti pyytää mitään. Olen ilman mielummin kun kuuntelen saarnoja.
Jokainen tietenkin toimii tavalla, joka omassa tilanteessa parhaiten toimiin. Tuli vain ensimmäisestä vietistäsi tosiaan tunne, että ihan hirveän tyytyväinen et tilanteeseen ole ja sitten kuitenkin tuossa oli tuo lause, jonka jo edellä lainasin.
Enkähän minä ole kukaan vaatimaan varojen tasaamista, kun maksan hyvin pitkälti kaiken omassa parisuhteessani. Vaan toisaalta miksi en maksaisi, kun toinen oma-aloitteisesti osallistuu ja tekee, sekä on myös tuolla henkisellä tasolla läsnä ja olemassa.
Tuo kuulostaa mun korviini taloudelliselta vallankäytöltä.
Niinhän se onkin. Hän osaa sen vaikka osaa sitten sen hyvis puolenkin. Mikä milloinkin hänelle sopii.
Ei hän sitä myönnä kun perustelee sen sillä, ettei ole järkevää tuhlata tollaiseen 5 euroa.
Tuo on minusta oikeastaan vielä pahempi, jos ei edes ole selkeää linjaa, vaan riippuu mistä kulloinkin tuulee. Mä esim. voin ostaa oikeastaan ihan mitä tahansa muuta kohtuullista (ei tuo kyllä koskaan mitään epäkohtuullista ole pyytänytkään kun on mun kauppavuoroni), mutta röökivehkeitä en osta ja piste, ellei niihin sitten anneta rahaa. Periaatekysymys, josta en jousta.
En mä rahan vuoksi ole onneton. Mä pärjään ihan hyvin vaikken voikkaan mällätä hänen rahoilla. En mä mälläisi omillakaan sen kummemmin.
Mutta lähinnä se tökkii, että mun tahto on aina väärin tai jotain väärää. Pyrkii aina torjumaan mun ajatukset, tahtomiset sillä kun hän ymmärtää paremmin mikä kannattaa tai on järkevää.
No siis nimenomaan sen kuvan mä tosta sainkin, että se on se käytös, ei raha itsessään, se mikä nyppii.
Niinno, en minäkään ikinä kitsastele. Mutta toisille se egonboostaus on tota, kun voi toista kyykyttää. Pahenee vaan suhteen edetessä.
Tuo kyllä silloin tällöin ominpäin jotain, nytkin karkkipussin. Mutta en mä sitä olis tarvinut edes halunnut.
Käytös on joo aliarvioivaa ollut jo kaksi vuotta. En ole saman arvoinen, edes melkeen.
Ja joo tiedän jo nykyään olevani huonossa suhteessa, vaikean ihmisen kanssa. Enkä tästä ihan heti viitti hankeenkaan muuttaa.
Karkkipussiko sitten on järkevä hankinta. 😃
Ilmeisesti ja reikämunkki lidlistä. 😄
Kumpaakaa en pyytänyt, kun en pyydä mitään.
No siis ... kyllähän sä siitä taatusti pääsisit muuallekin kuin hankeen, kun sulla on lapsiakin jne. Se on sitten taas ihan eri asia, että haluatko sen sossun/kelan byrokratian ja kyykytyksen kanssa lähteä painimaan. Ymmärrettävästi luultavasti et, koska aivan pakko ei ole.
Mun on kyllä ihan pakko esittää vastalause logiikkaan, jonka perusteella sokeripommi olis parempi vaihtoehto kuin ruoaksi laskettava elintarvike.
Pakkohan se on siihenkin alistua vielä. Muttei ole asuntoja vapaana, kun hevon vitussa mistä kouluun tänne ei pääse millään.
Sehän se usein on, että ei löydy läheltä. Vaan siis eikö sulla ole auto?
Muksut haluaa käydä samaa koulua kumpikin, missä nyt ovat kun kaverit. Ja tää tönö on alueella mistä sinne kouluun pääsee, ne vuokrakodit ei ole. Joutusin joka vitun päivä ajamaan ainakin 20km suunta jotta pennut pääsee kouluunsa.
On tossa 31 neliöinen kämppä mutta eihän me sinne mahduta eläinten kanssa. 😂
Ja eläimistäni EN luovu.
On mutta milöä mä töihin ja opintoihini ehdin, jos 5 vrk viikossa meen lasten lukkarin mukaan vien ja haen heidtät 20km.suunta ja kumpikin vielä eri kouluissa, yläaste ja ala-aste.
Yym. No hän nyt mässyttää itse niitä niin mullekin voi sellasen tuoda.
Onko teillä ala- ja yläkoulu samassa? Kalliiksihan tollanen ajeleminen tietenkin tulee, mutta niin tulee (mielen)terveyden täydellinen romahtaminenkin.
Ei auta kun oottaa, että vapautuu järkevän matkan päästä kämppä. Sitten iskeä kiinni. Ja tapella kun peto puolison kanssa.
Ei ole. Yläaste on tästä meiltä yli 10km päässä. Alkoulu 2 km päässä. Vapaat kämpät on keskustassa vastakkaisessa suunnassa.
Tää maalla asumisen haittapuoli, välimatkat.
Onko ne ykistyisten vuokraamia, vai kunnan/kaupungin asuntoja. Jos siellä on kunnan/kaupungin asuntoja, niin jonot kannattaa laittaa vetämään vaikka samantien.
Eihän sitä ole lopulta pakko ottaa vastaan, jos sattuskin tilanne paranemaan siihen mennessä.
Kaupungin. Pääsee kuulemma pian kun ilmoittaa asunnottomuus uhkan erotilanne. 1-3vrk.
Juu, ei se parane. Pahenee vaan röyhkeydessään.
No ... nämä etelän välimatkat ovat omiin korviin edelleen niin kovin lyhyitä. En vain jotenkin edelleenkään, parin vuosikymmenenkään jälkeen, hahmota että 10 kilometriä olisi pitkä matka. 😀
Aina kannattaa ainakin kysellä. Joissain kaupungeissa noissa on ihan ihmisiäkin töissä, tarkoittaen että asioista voi oikeasti keskustella ja he jopa ottavat asioista kopin ja hoitavat tarvittessa. Ei se ota, jos ei annakaan.
Kyselin kyllä. Siellä oli vähän pihalla oleva tyyppi luurin päässä. Ensin pitäisi vuokratakuu neuvotella jne jne. Ja 3 päivää aikaa hyväksyä asunto. No siinä ajassa ei Kela ehdi mitää takuita miettiä. 😂
On silloin kun pitää jättää aamulla töihin menemättä, että pääsee viemään lapsen 9 kouluun.
Oiskin helppoa kun molemmat olis yläasyeella. Mutta nuorempi on vasta 5 luokalla.
Porukoilleni pääsen aina, mutta sieltä toisen kouluun tulee 20km ja toisen jopa 30km. Eikä bussilla pääse kun vaihtamalla kaupungilla toiseen bussiin millä sitten kouluun. Jouyuu löhtee 6 aikaan liikkeelle ja mummolasta ei löhe yhtään bussia 6 mihinkään.
Pitäs jäädä isälle asumaan.
Todella kuulostaa, ettei nyt tainnut olla ihan asiansa osaava henkilö luurin päässä. En tiedä sitten pystyykö kela jotain etukäteispäätöstä tekemään. En usko. Silloin kun tuo oli kuntien/kaupunkien omissa käsissä, niin siihen kyllä pystyivät. Eli oli siis olemassa tieto, että tämän ja tämän suuruinen takuuvuokra hoituu ja siis tokikin kun kunta vuokrasi ja kunnan sossu hoiti sen vuokravakuuden, niin homma pelitti.
Ystävämme tekoäly heitti minulle seuraavan vastauksen: "Ota asuntotarjous ensin vastaan, tee hakemus heti OmaKelassa ja pyydä Kelaa kiirehtimään päätöstä. Kaupungin vuokra-asunnoissa 3 päivän määräaika koskee tarjouksen hyväksymistä, kun taas vuokravakuus toimitetaan yleensä vasta myöhemmin ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista tai avainten luovutusta."
Kelan kiirehtiminen .. no jo, mutta periatteessa noin
Sitten onkin ipanat aivopesty mua vastaan.
Juu, luin itsekin tuon ja sitten soitin vasta.
Että älkää ihmetelkö miksi siedän mitä vaan mielummin kun menetän lapseni.
En mä sitä ihmettelekään. Lasten kanssa nämä jutut ovat aina paljon mutkikkaampia.
Soita seuraavaksi kelaan. Ne monesti tietää paremmin miten lakipykälät menee.
On, helvetin paljon mutkikkaampia varsinkin, kun eropäätös ja muuttopuuhat saa toisen vittuuntumaan ja käytös tulee olemaan hankalinta ikinä. Ja hän osaa olla piruista pahin sille päälle ryhtyessään. Jäätävä jätkä.
Väsyttämällä pääsis helpommalla. Vaan sekin tuntuu olevan hälle ihan sama kunhan tässä pyörin.
Siloin kun ei asioista sopiminen yhdessä onnistu, niin kannattaa sitten ottaa heti siihen kolmas osapuoli mukaan. Lastenvalvojan kautta asiat eteenpäin heti alusta saakka, kun/jos sen aika tulee.
Ja siis vaikka toinen on vaikea, niin ei sitä lopullista koskaan etukäteen tiedä. Ihmiset yllättää joskus tilanteissa, joissa heidän onkin yhtäkkiä pakko toimia (sekä positiivisesti, että negatiivisesti). Varaudu pahimpaan, mutta älä automaattisesti oleta. Ei sitä vielä varmaksi tiedä.
Eipä ne ole onnistunut pitkään aikaan mitkään sopimiset, hän määrää. Ei määräisi jollen olisi lasten takia se joka suojelee meitä pahimmalta. Kaksin olisin vetänyt jo turpaan ja häipynyt teilleni.
Niin vituttaa välillä koko touhu. Sillähän se on helppo pitää toinen koukussa, lopettaa kaiken minun ja lasten suhteen, rupee hankalaksi. Mä kyllä tunnen puolisoni kyvyt.
Manipulaattorit osaa olla todella vaikeita. Henkisesti pahoja.
Parasta olis kun itse kyllästyisi ja sanoisi lähe vetämään täältä. Silloin se onnistuu imman mitään kiusaamista.
No ei tietenkään. Hänhän on käytännössä hyvin vahvoilla nykytilanteessanne. Tilnteessa, jossa katsoo käytännössä kaikkien korttien olevan itsellä, on helppo jyrätä.
No se. 👍
Tänään tuli taas heittönerksi taita syy olla ittessäs, kun kun ärähdin sen närppimiseen ja totesin että hyökkäön kun sinäkin vittuilet jaykuvadti. Aa en mä vittuile taitaakin vika olla ittessäs. Oli vastaus.
Älä ota seuraavaa kysymystä pahalla, sillä en tarkoita sitä pahalla.
Eikö tuo taipumus ollut alussa nähtävillä? Siis taipumus manipuloida. Mä kysyn tätä lähinnä vain siksi, että mietin onko kyse ihka oikesta tarkoituksellisesta manipuloimisesta, vai ehkä osin siitä, että koet sen niin. Jos toinen on aidosti manipuloiva, niin sitten on tosiaan turhaa toivoa hänen mitenkään mukautuvan tilanteeseen. Mutta jos kysymys on enemmän dynamiikasta, johon parisuhde on pikkuhiljaa ajautunut, niin silloin voi olla mahdollisuus siihen, että pakkotilanteessa järjenkäyttökin onnistuu.
On ollut aina, muttei näin räikeää kun nyt muutaman vuoden on ollut. Tyly äidilleen, tyly kaikille ja ainoa joka tietää kaiken.
Osaa olla asiallinen mutta jos yhtään kokee, että joku yrittää olla häntä etevämpi tai neuvoa tulee silmille puolustautuen ja manipuloiden.
Selittää ummet lammet sinisen punaiseksi ja se on uskottava tai...
No sitten on selkeästi turhempaa odottaa, että osaisi pakon edessäkään ottaa lusikan kauniiseen käteen. Sun ei siis auta kuin varmistaa selustasi etukäteen.
Eli just sellanen ihminen, joka vihaisi minua kuin ruttoa 🤣
Minusta heikko ja kieroutunut itsetunto. Ei muuta.
Kyllä varmasti ketä vaan joka luulee olevansa älykkäämpi.
Olisit cunt tai tyhmä.
Mähän en kato vain luule 😉
Mulla kun ei ole ollut ikinä ongelma jos joku on mua älykkäämpi tai leikkii olevansa, antaa sen leikkiä. Niin olen sietänyt liikaa.
Kyllä sä luulet meitin isännän silmissä. Häntä viisaampaa ei ole.
Eihän sillä mitään merkitystä pitäisi ollakaan, jos on. Leikkiminenkin voi olla ok, motiivista riippuen.
Joo tiiän. Kaikki elävät ekana ulos täältä. Ettei ne lennä ulos.
Juu ja kun tunnen itteni, tiedän myös tyhmyyteni missä olen tyhmä ja missä en ole. Niin en mä viitti ottaa mitään älykkyys kisaa. Kukin on mitä on. Ja mä olen mitä olen tyhmä tai fiksu.
Sehän nyt on ihan sama mitä toinen luulee. Kyllä se totuus valkenee, kun tarpeeksi kokeillaan. Myöntämistä en odotakaan.
No mutta se siitä. 🤣
Jep. En vaan jaksa kilpailla suhteessani niinkin turhilla asioilla kuka nyt on älykkäin ja tietää kaiken.
Tuntuu niin lapselliselle.
Vallankäyttöä? Vai onko kumppanillasi tiukkaa rahasta? Tiedätkö mitkä teidän perheen tulot ja menot on?
Tuosta tuli mieleen.. ammoisina aikoina ystävälle ja hänen avomiehelleen tuli riita kissan maksalaatikosta. Ainoa ruoka, jota jääkaapissa oli, kissalle. Ystävälläni oli kamala nälkä ja hän söi maksalaatikosta puolet. Vaikka lupasi ostaa seuraavana päivänä uuden maksalaatikon, kumppani räyhäsi.
- Sheena
Rahaan vetoaa, mutta oli varaa ostaa melkein uusi moottoripyöräkin kesällä käteusellä, niin eiköhän kyse ole vaan siitä mikä on arvoissa ekana.
Ainii sen voi muuttaa rahaksi, mun 5€ salaattia ei voi. Se oli syy.
Oli syy mitä tahansa, en jaksa ymmärtää. Mutta nyt meen keittää tarjouskahvia. Kallimpaa juodaan kun on lupa. 😂
Mitenkäs kunnan koulukyyti?
- Sheena
Niinpä. Sillä ei pitäisi olla kertakaikkiaan mitään merkitystä. Omaltakohdaltani voin todeta, että silloin jos ollaan tilanteessa, että edes joutuisin nokittelemaan, niin se parisuhde on sillä taputeltu ja sama pätee kyllä myös esim. ystävyyssuhteessa.
Ei kulje tänne.
En tiedä juuri heidän tilanteestaan, mutta voisin kuvitella, että tuossa tulisi ennemmin eteen koulun vaihtaminen lähikouluun. Vanhemmilla on toki oikeus laittaa lapsi muuhunkin kuin lähikouluun, mutta kunnalla ei käsittääkseni silloin ole samaa velvoitetta hoitaa kuljetuksia.
Vaikka lapset olisivat vanhemmillaan 50/50, niin lapsella on silti vain yksi virallinen osoite. Jos osoite on sen lähempänä asuvan vanhemman luona, niin oikeutta koulukyytiin ei etäisyyden vuoksi luultavasti ole (siitä yläasteesta en tiedä, kun se oli sen 10 km päässä jo nyt) ja jos taas virallinen osoite olisi kauempana asuvanvanhemman luona, niin lähikoulu olisi jokin muu.
Joo se vie kummaksi koko touhun kyllä, kun pitää keulia ja olla aina oikeassa, etevä, valistunut, viisas jne.
Juu, joutusin muuttamaan alueelle missä vain koulunvaihto nuoremmalla tulis eteen. Isompi nyt ehkä selviäisi jotenkin dösällä omaansa. Pienempi ei mitenkään järkevästi.
Mutta eipä näitä nyt jaksa vatvoa.
Ai mitkä lapset?
No lapset.
Ne mitkä istuu isukkinsa kanssa olkkarissa elokuvaa katsomassa. Niin utopistinen leffa, etten toista kertaa katso.
Sun miehen käytös voi olla epäsuora vihan ja pettymyksen ilmaisu siitä että hän joutuu lasten takia elämään seksittömässä liitossa.
Tuolla jo selitin ettei se seksittömyys ole syy. Hänhän se seksitön haluaa olla. Älä kaada mun päälle tätä paskaa.
Eivätkö karkkipussi ja munkkirinkilä ole hieman outoja tapoja ilmaista vihaa?
En ole parisuhteessa, mutta aiemmin kun olin, jaettiin vastuu taloudesta puoliksi. Molemmilla oli omat tilit ja omat rahat, mutta talouden yhteiset kulut maksettiin puoliksi. Asuntolaina, vakuutukset, sähkö jne. Arkimenot (ruoka yms) maksettiin myös suunnilleen puoliksi, mutta siinä ei laskettu euroja sen kummemmin vaan se kävi kaupassa, kuka ehti eikä siinä rahaa alettu siirtämään toiselle, jollei mennyt täysin tasan. Molemmat myös maksoivat omat autonsa ja niiden vakuutukset.
Haluan säilyttää parisuhteessakin taloudellisen itsenäisyyden enkä ikinä suostuisi olemaan kenenkään elätettävänä. Poikkeuksen tähän voisi tehdä esim. tilanteet, joissa ei pysty työskentelemään sairauden vuoksi tai vastaavat tilanteet, mutta noin yleisesti en kaipaa kenenkään rahoja. Haluan myös pitää omaisuuteni omissa nimissäni ja jos joskus menisin naimisiin, niin tekisin avioehdon.
Kuulostan jonkun korvaan ehkä jotenkin tiukalta, mutta mielestäni on tärkeää, että taloudelliset asiat ovat kunnossa, niistä on yhdessä sovittu eikä niistä tarvitse sitten myöskään riidellä. En todellakaan jaksa tuhlata aikaa jostain rahasta riitelyyn.
Tuohon vielä lisäys, että pitäisikö sillä, jolla on enemmän rahaa, olla enemmän sananvaltaa, jos näkemykset poikkeavat paljon toisistaan, niin ei pidä, mutta en menisi suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa näkemykset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ja jos mies yrittäisi käyttää taloudellista valtaansa minuun, niin saisi jäädä yksin rahoineen.
"Tuohon vielä lisäys, että pitäisikö sillä, jolla on enemmän rahaa, olla enemmän sananvaltaa, jos näkemykset poikkeavat paljon toisistaan, niin ei pidä, mutta en menisi suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa näkemykset poikkeavat merkittävästi toisistaan."
Varsinaisesti tuotahan ei kysytty, vaan sitä, että os rhat ovat lähtökohtaisesti täysin yhteiset, niin miten se päätösvalta jaetaan. Jokuhanmaalimassa aina kuitenkin sen lopullisen päätöksen tekee, vaikka kuinka yhdessä neuvoteltaisiin. Enemmistön päätöskään ei tavanomaisessa parisuhteessa, jossa on 2 osapuolta, oikein onnistu.
No mielestäni kysyttiin tai noin minä tämän alla olevan kohdan ymmärsin. En linkittänyt kaikkia kysymyksiä yhteen, vaan ymmärsin tuon erillisenä kysymyksenä.
"Onko toisella (tienaajalla?) ehkä enemmän sanavaltaa vai miten se viimeisen sanan sanoja päätetään, jos näkemykset eroavat kovasti?"
Suhteessa keskustellaan ja pyritään löytämään molempia tyydyttävä ratkaisu. Raha ei mielestäni sitä ratkaise, kumpi päättää, jos kyseeasä on molempiin vaikuttava asia. Jos keskustellaan esim siitä, ostetaanko omakotitalo vai ei, niin vaikka toisella olisi merkittävästi enemmän varallisuutta, ei tuollaista päätöstä voi yksin tehdä.
Äitiys aika?
Jokainen perhe sopii tuon kohdaltaan, miten talouden kulut jaetaan oikeudenmukaisesti. Minä sain sen verran hyvää äitiysrahaa, ettei se vaikuttanut taloudenhoitoon sen kummemmin.
Jos hän voi sen tahtoessaan omillaankin ostaa, niin miksi ei voisi sitä päätöstä itse tehdä? Toista ei toki voi pakottaa muuttamaan, mutta miksi ei voisi ostaa?
Voihan sen talon ostaa ja muuttaa sinne sitten vaikka yksinään, jos niin haluaa. Eihän sitä kukaan estääkään voi.
Itse en tuollaista päätöstä tekisi ilman, että siitä on yhdessä kumppanin kanssa sovittu.
Tietysti jokainen päättää itse. Eihän tässä mitään universaaleja totuuksia pysty kukaan jakamaan. Onko sinulla itselläsi mielipidettä tuohon asiaan?
Ok, sinä et tekisi. Sanoit kuitenkin yllä, että päätöstä ei voi tehdä yksin. Miksi ei voi?
Tarkennan ... missä menee se raja, että "ei voi? Onko se raja jossain tietyssä rahasummassa, vai mikä sen määrittää? Voi päättää ostaa suklaapaatukan, ihan omalla harkinnalla, mutta ei taloa. No voiko ostaa uusen sohvan, ihan vain omallaa harkinnalla? Voiko ostaa uuden auton jne? Missä menee sen raja, mitä ei voi tehdä ja millä perusteella (niin kauan kun ei mene toisen rahoille ostoksia tehdessään)?
Jos vaikka tarkoitus ei itse ole muuttaa siihen taloon tai huoneistoon. Jos se on tarkoitus laittaa vuokralle tai sen ostaa vaikka äidilleen? Tai muksulle ... voiko yhteiselle lapselle ostaa asunnon omista rahoistaan omalla päätöksellä?
Ja tässä ei nyt ole mitenkään tarkoitus jankuttaa, vaan etsiä niitä rajoja ... mitä voi, mitä ei ja miksi ja vaikuttaako tilanne siihen millä tavalla.
Johan kerroin oman mielipiteeni ja kokemukseni aiheesta.
No minä en nyt kyllä nähnyt pohdintaa kysymäni asian ympärillä. Vaan kun et kerta halua avata ajatteluasi enempää, niin se siitä sitten.
Mielestäni se on epäkunnioittavaa kumppania kohtaan.
Tietysti se vaikuttaa, asutaanko yhdessä ja mitä muita järjestelyitä suhteessa on. Eihän kaikkien tarvitse aina yhteen muuttaa ja esim kaukosuhteitakin on. Mutta jos päätös vaikuttaa merkittävästi toisenkin arkeen ja elämään, niin silloin päätös on syytä tehdä yhdessä.
Voihan sen ostaa, jos haluaa ja käyttää siihen omia varojaan. Ei tuollainen minulle mikään ongelma olisi. Jos kumppani haluaa ostaa äidilleen tai lapselleen asunnon ja hänellä siihen on varaa, niin siitä vain.
Mä olen ostanut omakotitaloni yksin, silloinen kumppani oli työtön ja halusi asua maalla omakotitalossa. Ja mä sitten kerroin löytäneeni talon ja tehneeni tarjouksen. Niin se ääni muuttuikin kellossa heti kun kaupat olin tehnyt. Vitut minä enää siinä kohtaa mietin oikuttelijan mielipiteitä.
Asuin yksin sitten eläimieni kanssa. Ja ostin osakkeeni ominpäin, kun en nyksäni kanssa ollut kuin kaveri vielä silloin.
Ostan seuraavankin yksin jos jotain ikinä vielä ostan.
Kysyit äitiysajasta ja siihen sanoin, että jokainen perhe päättää omalta kohdaltaan, mikä on heille paras ja oikeudenmukaisin järjestely. Jos yhdessä sovitaan, että esim isä jää lapsen kanssa kotiin, mutta se tarkoittaa isän tulojen merkittävää tippumista, on mielestäni tuollaisessa tilanteessa reilua, että äiti/toinen vanhempi kustantaa talouden menoista enemmän. En voi kuitenkaan ottaa tuon enempää kantaa asiaan, joka on niin erilainen eri perheiden kohdalta.
Omalla kohdallani äitiysaika ei muuttanut taloudellisia järjestelyitä eikä sen vuoksi myöskään ollut tarvetta sille, että lapsen isä maksaisi jotain enemmän.
Kun ei herralle tullut mieleen sanoa ennen kun tein kaupat ettei haluakkaan sinne, kun se on mun omistama talo, eikä hänen. Niin ajattelin, että sun takia en tee enää mitään. Se oli tässä.
Absoluuttista rajaa on mahdoton määrittää. Yleisenä ohjenuorana itse näkisin, että jos oma hankinta vaikuttaa myös toiseen tavalla tai toisella, niin asiasta pitää keskustella ja sopia yhdessä. Ei esim sohvaa voi vain mennä ostamaan yhteiseen talouteen kysymättä toisen mielipidettä, mutta jos on oma asunto, niin silloin tietenkin voi ostaa millaisen sohvan haluaa.
Itse pitäisin kuitenkin aika erikoisena sitä, jos suhteessa ei puhuta asioista vaan toinen vaikkapa vaan menisi ja ostaisi asunnon. Toki hän saa sen tehdä omilla rahoillaan, mutta samaan aikaan tuntuisi oudolta, että miksei toinen ole halunnut millään tavalla puhua asiasta. Tai vaikkapa haluaa ostaa auton, niin ainakin oman kokemuksen mukaan kumppani on puhunut ajatuksistaan mennä ostamaan uusi auto, vaikka hän sitten lopulta menisikin ja tekisi hankinnan itse omilla rahoillaan.
Ei se mitään. Tietysti on ihan luvallista vastata ympäripyöreästi, että jokainen päättäköön itse. Minulle se on nollatason vastaus, mutta jollei mielipidettä ole, niin minkäs sille siis tekee. Eikä se mitään. Mä ole huomannut kyllä, että täällä monille on tjostin syystä todella vaikeaa lähteä yhtään haastamaan omaa ajaatteluaan ja myös kestää, että sitä haastettaan. Se on tietysti ihan ok, että on omassa pikku laatikossaan, eikä kykene ajattelemaan miten kokisi asioit sen ulkopuolelta. En kysy siis sinulta enenmpää, kun nyt jo nooin vähänkin kerta selvästi alkoi nyppimään. 👍
Lisään ... minä nyt vain satun itse pitämään siitä, että joku esittää minulle kysymyksiä, jotka pakottavat miettimään sen oman pikku karsinani ja kokemusmaailmani ulkopuolelle. Kaikki eivät pidä, joten anteeksi siitä.
Itse ajattelen aikalailla myös noin, että jos taloudellisesti on mahdollisuus, niin ei parisuhde itsessään määritä, etteikö voi ja etteikö myös saa, jos tahtoo. Mä luulen, että tuo, ettei voisi eikä saisi, on todellisuudessa enemmän siitä investoinnin suhteellisesta suuruudesta kiinni, kuin siitä mikä se investointi on. Monesti, jos juuri minulle ei olisi varaa vain ostaa taloa tai asuntoa, niin ei tule miettineeksi, ettei talo tai asunto siltikään ostoksena niin hirveän ihmeellinen ole.
Tekisi mieleni kysyä, että mitä epäkunnioittavaa juuri asunnon tai talon ostamisessa on. Jollei vaikkapa uuden kalliin television ostaminen neuvottelematta ole epäkunnioittavaa, niin miksi talo olisi niin ihmeellinen poikkeus. Ihan yhtälailla kalliin sisäfileen ostamisen "luvatta" voi ajatella epäkunnoittavaksi, jos talonkin kokee epäkunnioittavaksi ostokseksi.
Niin, ei se ole työssä käyvälle, jolla maksukykyä mikään ihmeellinen asia ostaa. Minäkin ollut hoitajan palkalla eli vähän yli 2000€/kk käteen palkalla yksin ostanut niin omakotitalon, kun osakkeenkin. Omakotitaloon kului semmoiset 260 000 markkaa aikoinaan remontteineen. Ja osakkeen ostin 112 000 eurolla.
Yksin mä ne lainat otin ja sain. Eikä se minustakaan mitään ihmeellistä ollut. Joistain muista oli.
Kyllä sen moni kokee ihmeeliseksi asiaksi. Tietysti myös se missä päin maata on, vaikuttaa siihen mitä se lysti kustantaa. Vaan tosiaan juuri tuo asunto tuntuu olevan monelle sellanen jotenkin ihan erillinen hankinta, joka erityisesti pitäisi hyväksyttää (vaikka omillaan ostaiskin).
Moni suhtautuu jotenkin vanhanaikaisesti. Siihenkin kumpi sukupuoli sen kodin ostaa. Ikäön kun se aina pitäisi olla mies ja nainen vaan vähän näpräilee jotain siinä sivussa. Ei oo mun luonteelle menny ikinä noin. Mä pystyn, mä teen. Ihan sama mitä mun jalkojenvälissä on.
Mutta joo miehille se on ollut yllättävän vaikeaa hyväksyä mun kyvykkyyteni. On tullut hyvinkin selväksi.
Raja "ei voi" menee OMISSA tuloissa ja kuukausinettoansioissa.
Kaikilla on varaa ostaa tuo suklaapatukka, itselleen. Se ei horjuta perheen taloutta. Sen sijaan auton ostaminen, itselle voi horjuttaa suurestikin (riippuen niistä tuloista ja tietysti auton hinnastakin).
Ja sohvan ostaminen - se harvemmin koskee vain itseä, vaan siinä istuu todennäköisesti kumppanikin - eli vaatii pitkää keskustelua ennen ostoa.
- Sheena
Eli jos on varaa ostaa asunto, niin voi ja saa ostaa asunnon? Edelleen siis puhutaan henkilön omista rahoista, ei yhteisistä. Ei omien rahojen käyttö, kun yhteiset on hoidettu, horjuta yhteistä taloutta mihinkään suuntaan.
Mitä tarkoitat "on varaa ostaa asunto"? Käteisellä vai velaksi?
- Sheena
Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää eikä minua ole mikään nyppinyt. Tarvitaan aika paljon enemmän siihen, että minua jokin nyppii.
Minulla ei vain ole mitään sen syvällisempää mielipidettä aiheeseen, joka ei ole itseäni koskettanut vuosikausiin. Kyseessä on asia, johon on yhtä monta vastausta kuin on perhettäkin ja mielestäni on vain tärkeää, että perheessä tehdään sellainen päätös rahankäytöstä, joka sopii juuri tuolle perheelle. Meille se oli aikoinaan se, että kulut jaettiin edelleen puoliksi ja mielestäni se toimi hyvin.
Jos talon osto vaikuttaa kumppanin elämään, niin tietysti on epäkunnioittavaa ostaa talo toiselta kysymättä. Tämä siis tilanteessa, jossa asutaan yhdessä. Jos molemmat asuu omissa kodeissaan, niin sittenhän molemmat päättävät itse kodistaan. Toki tällöinkin kodinvaihto saattaa vaikuttaa kumppanin arkeen esim niin, että etäisyys saattaa kasvaa, jolloin tapaamiset saattaa vaikeutua tms.
Välistä..
Jos ostaa "ylimääräisen" asunnon, siitä on kuluja. Jos sen vuokraa, siitä voi tulla kuitenkin hirveästi kuluja (ja vuokralainen olla hankala). Jos asuntoa ei saa myydyksi, kun tekee tiukkaa.. se voi olla talouskatastrofi.
- Sheena
Noinhan se on, mutta jos mies tietoisesti haluaa tuollaisen riskin omilla varoillaan ottaa, niin eihän se minulta pois ole. Olettaen siis, että mies huolehtii omasta osuudestaan yhteisestä taloudesta, jos sellainen on.
Sehän riippuu ihan henkilöstä, että kummasta on kysymys. Jos velan itse saa ja hoitaa, niin sekin käy.
Eihän missään ole kai sanottu, että tarvitsisi vaikuttaa kumppanin elämään sen kummemmin. Nyt puhuttiin vain talon ostamisesta.
Eli et sitten kuitenkaan kannata omia erillisiä rahoja, kuten tuolla alla nnoit ymmärtää? Sinusta pitää olla määräysvalta myös toisen rahoihin?
Molempia ei nimittäin voi saada. Omat ovat omat, yhteiset ovat yhteiset.
Mitä tahansa voi tapahtua, ettei saakaan hoidettua velkaa. Jokainen silti tekee kuten parhaakseen näkevät. Tai on jännempää. Tai jotain.
Yhdellä tuttavalla on miehensä kanssa asunto-osake. Kummankin palkka on alle mediaanin. Alkujaan mies myös osti yksiön (velaksi), koska heillä suvussa se on "tapana". Kunnon vuokralaista oli vaikea löytää, viimein oli pakko ottaa se jonka sai - sossun asiakas. Vuokralainen aiheutti tuhoa älyttömyydellään, tuhosi asunnon vastarempatun kylppärin. Tuli kuluja. Vuokralainen ei maksanut vuokraa. Tuli kuluja. Pariskunnalla oli lapsia, joille isovanhemmat ostivat kaikkea, samoin ruokkivat perhettä ja ostivat telkkarin yms jos hajosi. Tämä korostui, kun asuntoyhtiöön tuli remppa, joka maksoi ja kaiken päälle selvisi lisää vikoja, joista tuli kuluja. Perhe joutui evakkoon (josta tuli kuluja - vaikka vakuutus maksoi osan).
Ilman tuttavan vanhempien apua perhe ei olisi pärjännyt mitenkään. Kumpikin asunto oli ostettu "kun oli varaa". Tuttavani kyllä epäili yksiön ostoa hyvin pitkälle. Ja sanoi tiukan ein kun mies halusi ostaa toisen yksiön (kun sukulaisensakin niin tekevät).
Oivoi.
- Sheena
Ai niin ja mies oli myös työttömänä vuoden. Ja sairaslomalla pitkään tapaturman jälkeen.
- Sheena
Sanoin kannattavani erillisiä rahoja MUTTA isommista ostoksista keskustellaan.
- Sheena
Eli et käytännössä kannata omia rahoja, vaan sinulla itselläsi pitää olla päätäntävalta toisen ylitse, myös hänen itse, omista varoistaan tekemistä hankinnoista.
Kuulostaa todella huonolta lainanannolta pankilta. Ei pitäisi ottaa velkaa, jota ei ole varaa maksaa.
Eli tuossa on ollut täysin ok. Myös parisuhteessa saa ottaa omilla varoilla riskejä. Vaimonsa tosin on ollut idiootti.
Eli vaimo on ollut vieläkin suurempi idiootti.
Mielestäni molemmilla pitäisi olla omat rahat ja vapaus käyttää niitä haluamallaan tavalla. Yhteisistä kuluista voitaisiin sopia, esimerkiksi kumpi maksaa mitkäkin laskut. Jos tulot olisivat kovin erilaiset, kulut voitaisiin jakaa myös tulojen suhteessa, eikä välttämättä tasan puoliksi.
Minua ei kiinnostaisi, mitä kumppani ostaa omilla rahoillaan. Se olisi hänen asiansa, eikä minun tarvitsisi valvoa tai arvostella hänen rahankäyttöään.
Seurustellessa omat rahat, avioliitossa yhteiset, koska kaikki muukin jaetaan. En avioituisi, ellei kumpikin olisi täysillä messissä.
No mitä se täysillä messissä sinulle tarkoittaa?
Avioliittokin voi olla ansa siinä mielessä, että yhteen mennessä kaikki toimii. Mutta vuosien saatossa ei enää toimikkaan, sitten olet nalkissa naimisissa sen kenkkuilevan jäärän kanssa.
Kannattaa muistaa ettei mikään ole ikinä lopussa, kuten se oli alussa.
"avioliitossa yhteiset"
Yleinen harhaluulo avioliitosta. Oikeasti avioliitossa kumpikin puoliso omistaa itse kaiken omaisuutensa sekä ennen avioliittoa että sen aikana.
- Sheena
Tuo on todella yleinen harhakuvitelma, joka monella on, että avioliitossa varat olisivat yhteisiä. Eivät tosiaan lain mukaan ole.
Molemmilla on omat tulot, tilit ja varat.
Sitten on yhteinen käyttötili, jonne molemmat siirtää kuukausittain rahaa, ja josta yhteiset elämisen menot maksetaan.
Kumpikin tekee omilla rahoillaan mitä haluaa, eikä toisella ole siihen sanomista.
Myös autot ja harrastekamppeet on molemmilla omat.
Työkoneissa ja harrastekamppeissa on tietysti niin, että ne ovat sen käytössä/sen projekteihin joka niitä tarvitsee.
Jos rahasta aletaan puhumaan tosissaan, niin minä en edes tiedä kuinka varakas muori minulla on. Eihän se mulle kuulu. Hän tekee rahoillaan mitä lystää. Niin minäkin.
-keinovaginamies-
"Myös autot ja harrastekamppeet on molemmilla omat.
Työkoneissa ja harrastekamppeissa on tietysti niin, että ne ovat sen käytössä/sen projekteihin joka niitä tarvitsee."
Teillä ei sitten parisuhteessakaan eletä varsinaisesti yhteistaloudessa ja kommuunissa, kun työkoneetkin on molemmille omat. Eipä siinä mitään. Itselle hieman vieras ajatus, kun koneita ja työkaluja, joita ei jatkuvasti tarvita on monenkin henkilön yhteiskäytössä.
Haluatko avata mikä tuohon on perusteena? Ettekö luota toistenne osaavan pitää niitä koneita nätisti, vai kuinka.
Juurihan kirjoitin, että se käyttää joka tarvitsee.
Tosin on niin, että minä osaan käyttää (ja huoltaa sekä korjata) suurinta osaa muorinkin kamppeista, mutta hän varmaan n. 10 % minun kamppeista.
Ja jos jotain oikeaa aletaan tekemään, niin muori visioi, ideoi ja päälliköi.
Minä haen koneet ja pistän ne käyntiin :)
-keinovaginamies-
No jo minä vähän mietinkin, että siinä on torppa täynnä tavara, jos kaikkea pitää olla kaksin kappalein.
Mitään kommuunia en ole koskaan ymmärtänyt ja lapsettoman aikuisen parin elämä on simppeleintä niin, että molemmat tietää mikä kenenkin on ja ilman avioliittoa.
Jos ero tulee huomenna, niin omaisuuden erottelu on helppoa.
-keinovaginamies-
Mulle on sama vaikka jättää kaikki irtain jälkeeni, jos toinen niistä oikeasti alkaisi natiseman. Kokisin itse enemmän rasittavaksi, jos kaiken pitää olla jonkun omaisuutta.
Kukin tyylillään.
Minusta riippuu kuitenkin aika paljon lelujen arvosta. Jos ihmisellä on harrastekamppeita, joiden arvo lähentelee vuotuista nettopalkkaa, niin veikkaan että aika monet pitävät kiinni omastaan ja oikeuksistaan.
Joku käsihöylä voi olla eri asia.
-keinovaginamies-
No mä olen jättänyt käytännössä talon jälkeeni, että ei siinä. 😃
Jossain tapauksessa omista oikeuksistaan luovuttaminen voi olla fiksua, jos sillä esim. säilyttää mielenterveytensä. Onhan se arvokkaampi asia.
Oma pää on kyllä tähän asti kestänyt omista oikeuksista kiinni pitämisen ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen pyrkimisen.
-keinovaginamies-
No mutta sehän on hienoa, ettei sinulle ole ainakaan vielä osunut mahdottoman vaikeaa tilannetta kohdalle. Itselleni tuossa riitti, että mulle ei jäänyt velkaa. Loppu oli aivan yhdentekevää, kun sain tilanteen nopeasti ratkaistua.
Ja siis se oli vihonviimeinen kerta, kun suostun ottamaan yhtään ainutta asuntoa tai kiinteistöä yhteisomistukseen. 😛
Ei eroa saa olla jotakin molemmilla.
Niin, ettei ihan tarvitse vaateitakin yhteiskäyttöön laittaa?
Kun lapset ovat pieniä ja heitä yhdessä elätetään, kaikki on yhteistä. Hankinnoista päätetään yhdessä. Kummallakaan ei ole mitään omia rahoja.
Myöhemmin voidaan perustaa yhteinen tili jolle kumpikin siirtää talousmenoihin tarvittavat rahat, kodin hankintoihin ja lapsiin. Muun kumpikin maksaa itse itsestään eli molemmilla on oma tili, tulot ja menot. Säästöt ja jos toinen ottaa vaikka autovelkaa niin itse vastaa.
Tämä siis sillioin kun kumpikin käy töissä.
Ei ole kokemusta kotiruouva/lastenhoitaja/kotityöntekijä-elämästä enkä siihen osaa sanoa mitään. Uumoilisin että kai niitä miehen tienaamia rahoja pitää sille kotirouvalle kompensoida, myös hän on tärkeän työnsä tehnyt.
Mietin tuota aikajana ... jos se yhteinen tili perustetaan myöhemmin, niin miten kumpikaan on edes täysin kartalla toisen rahatilanteesta? Tiliotteet pöytään kerran kuussa ja tarkistus, ettei ole muita tilejä?
Ai niin ja siis miten ne lapset muutoin tuohon vaikuttavat, kuin että heidän kulut maksetaan yhdessä?
"Kun lapset ovat pieniä ja heitä yhdessä elätetään, kaikki on yhteistä."
"Kummallakaan ei ole mitään omia rahoja."
Aika hauska... ei vain toimi.
- Sheena
Tottakai jos ne on yhdessä tehty. Kerroin siis tasa omasta elämästäni, miten me tehtiin. Mutta tuohon edelliseen: Totta on että kaikkien pankkien tilit pitää olla tiedossa. Minä en tiennyt puolison yhdestä tilistä, mutta ei siellä kauheesti ollut rahaa ja sai kyllä rangaistuksensa. Sai vakavan sairauden johon kuoli ja ne rahat meni lapsille, ei siis saanut itse käyttää. Sain lasten apuna tietää kaikki, vaikka olimme jo eronneet. Olisi pitänyt olla tarkempi, mutta en joutunut ahdinkoon tämän piilon takia.
Tietysti. Vaan miten he tuohon asiaan vaikuttavat? Ei niihin lapsiin ja heidän elättämiseensä yleensä joka sentti kulu.
Olipa kova kysymyssetti. Otan kantaa vain lyhyesti. Elikkäs parisuhteessa parisuhteen tavalla. Sehän on aina sopimuskysymys.
Omalla kohdallani en neuvottele omista rahoista, niitä on oltava (molemmilla). Ja "yhteisiä menoja" on aika vähän, ts. asuminen lähinnä. Jos on lapsia, sitten enemmän, mutta se on eri tarina.
Parhaimmaksi katson hybridimallin. Molemmilla omat rahat/tili ja asumiskustannukset sekä osa ruuasta hoidetaan yhteiseltä tililtä, jonne molemmat laittavat x määrää rahaa kuukausittain (tulojensa mukaan). Voidaan myös sopia, ettei mitään tajuttoman kallista osteta "tuosta vaan" , sellainen vaatii kahden keskistä pohdintaa.
- Sheena
Mikäs siinä niin kovaa oli? Sinä siis kannatat mallia, joissa rahat ovat mahdollisimman erillään. Entäs vaikkapa tilanne, jossa olisi yhteinen loma tulossa ja varallisuudessa on suuri ero?
"Voidaan myös sopia, ettei mitään tajuttoman kallista osteta "tuosta vaan" , sellainen vaatii kahden keskistä pohdintaa."
Jos molemmilla on omat rahat, niin miksi ihmeessä noista pitäisi yhdessä pohtia? Ymmärrän, ettei yhteisiä rahoja käytetä noin vaan. Vaan jos molemmilla on omat, niin mitä se asia silloin toiselle kuuluu?
Liian paljon kysymyksiä...
Rahat mahdollisimman erillään -malli on paras, "ei kaikkia munia samaan koriin". Se on turvallisinta, suojaa taloudellisilta ja muiltakin vastoinkäymisiltä.
Omien rahojen käyttö "tuosta vaan" saattaa johtaa poskettomiin vaikeuksiin, niin käyttäjällä kuin kumppanilla. Eli siksi kuuluu. Ihmisillä kun on paitsi erilaisia tapoja käyttää rahaa myös tienata sitä. Kaikki tulot ja menot eivät ole säännöllisiä. Joillain ei ole harmainta hajua alkeellisistakaan taloustaidoista, hallita omia tuloja, menoja, säästöjä ja velkoja. Ja tuo jälkimmäinen on epäsäännöllisten tulojen jälkeen jännin. Voit ostella sitä, tätä ja tuota velaksi.
- Sheena
Ei kai niihin kaikki ole pakko vastata?
Jos rahankäytöllä on tapana johtaa poskettomiin vaikeuksiin, niin silloin on melko turhaa odottaa henkilöltä myöskään sitä, että hän hyväksyttäisi ne hankintansa. Se hyväksyttäminenkin vaatii harkintakykyä ja poskettomiin vaikeuksiin päätyminen taas kielii harkintakyvyn puutteesta. Sinällään siis pelkkä sopimus yhdessä neuvottelemisesta ei auta mitään, jos henkilöllä on kuitenkin yksinään vapaua käyttää ne rahansa, ilman toiselta tulevaa valtuutusta.
Jos toinen velkaantuu (vastuuttomasti tai ei vastuuttomasti) se vaikuttaa hänen kykyynsä suoriutua yhteisistä maksuvelvollisuuksista. Kuten tuosta mainitusta asumisesta. Velkaantuneen vastuut siirtyy kumppanin maksettavaksi ja siinä viimeistään on pakko neuvotella.
- Sheena
Ja sellaiselta on turhaa odottaa vastuullisuutta myöskään siinä, että hankinnoista neuvoteltaisiin. Tuossa toiveessa on alyllinen ristiriita. Odottaa vastuullisuutta henkilöltä, joka on tunnetusti vastuuton. Niin kauan kun tuollaisella henkilöllä on mahdollisuus velkaantua, ilman että hän tarvitsee siihen keneltäkään valtuutusta, niin hän todennäköisesti tulee sen tekemään. Pelkkä sen sopiminen, että ei sitten hankita mitään, on tuossa tilnteessa melko tyhjän kanssa. Sen sijaan esim. yhteinen tili, jossa on käyttörajat, joita ei voi omin lupineen muuttaa, auttaa hieman. Lisäksi kannattaa hankkia vapaaehtoinen luottokielto. Luottokielto ei tosin ole aukoton, mutta toimivampi kuin pelkkä yhteinen sopimus.
Et selvästikään tunne erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämiä.
Velat eivät aina liity vastuuttomuuteen, vaan esimerkiksi yrittäjyyteen, konkurssiin, avioeroon, asuntokauppoihin, mihin vaan.
Yhteinen tili voi olla juurikin asumiskuluja varten, mutta siinä sivussa molemmilla oma tili. Mikäli toinen joutuu tai pääsee velkajärjestelyyn, yhteistä tiliä ei kannata olla, koska puolet siitä lasketaan velkaiselle, vaikka vain kumppani olisi laittanut tilille rahaa.
Yhteinen tili on nimensä mukaisesti yhteinen. Riippumatta siitä kuka sinne laittaa rahaa, molemmilla on käyttöoikeus, mutta pelkästään toinen voi nostaa sen tyhjäksi. Siksi oma tili on kätevämpi.
- Sheena
Itehän sinä tuossa juuri kuvasit ihmisen, jolla ei ole kykyä hallita rahankäyttöään. On turhaa odottaa henkilöltä, jonka rahankäyttö on holtitonta, että pelkkä sopiminen tuottaisi tulosta. Jos taas tarkoitit henkilöä, jolla on kyky hallita talouttaan, niin en tiedä miksi edes lähdit kuvamaan henkilöä, joka ei sitä hallitse.
"Yhteinen tili on nimensä mukaisesti yhteinen. Riippumatta siitä kuka sinne laittaa rahaa, molemmilla on käyttöoikeus, mutta pelkästään toinen voi nostaa sen tyhjäksi. Siksi oma tili on kätevämpi."
Itseasiassa eiautomaattisesti ole. Muunkinlaisia yhteisiä tilejä löytyy. Itselläni on mm. siskoni kanssa yhteinen tili, johon molemmilla on käyttöoikeus, mutta sen käyttäminen ei kummaltakaan onnistu ilman valtuutusta.
Älähän nyt hermostu. Kuvasin vain tapauksen, jonka pääosassa oli kumppanin erilaiset velat.
Pointtini lähtökohta oli "mihin on varaa" (ja mistä pitäisi sopia vaikka olisi varaa). Ts. ulospäin voi näyttää kumppanilla "olevan varaa" ostaa vaikka 30000 euroa maksava auto, vaikka hän on ostanut sen velaksi. Tosiasiassa hänellä voi velkaa 30000 euroa. Velka ei ole "varaa".
Ulkonäöstä tai mistään ei voi tarkalleen tietää kumppanin rahankäyttöä ja etenkään velkoja. Paitsi erityistilanteissa (asuntolaina, vuokra-asunto, kirjeet ulosottovirastosta tms)
- Sheena
Tuollaisen tilin voi hankkia, mutta sen käyttö hankalaa etenkin normaalina käyttötilinä.
Siskon kanssa yhteistä tiliä en myöskään suosittelisi, jos jompikumpi on avioliitossa ilman avioehtoa.
- Sheena
No ... elämä ihmisen kanssa, jonka taloudenhallintakyky on pakkasen puolella, on vaikeaa joka tapauksessa.
En suosittele kenellekään, enkä missään tilanteessa avioliittoa ilman avioehtoa.
Sinähän tuossa edellä vähän tuppasit hermostumaan. Minä puhun tässä nyt vain ihan niillä sinun edellä asettamillasi kriteereillä, eli siitä henkilöstä, josta varoittelit, jonka kyky hallita omaa talouttaa on olematon.
Pointtisi on epävalidi ja epälooginen. Ensiksi puhut henkilöstä, jolla ei ole lainkaan kykyä hallita talouttaan ja sitten alatkin keksiä ihan jotain muuta, kun tajusit höpöttäsi melko pöpöjä.
Minä taas puhuin alunperin ihmisestä joll on varallisuutta, en henkilöstä, joka on pelkkää velkaa täynnä. Sinusta velka voi olla varallisuutta, mutta minulle se on velkaa.
"Ulkonäöstä tai mistään ei voi tarkalleen tietää kumppanin rahankäyttöä ja etenkään velkoja. Paitsi erityistilanteissa (asuntolaina, vuokra-asunto, kirjeet ulosottovirastosta tms)"
Huolestuttavaa, jos ylipäänsä olet valmis minkäänlaiseen yhteistalouteen henkilönn kanssa, josta tiedät vain ulkonäön. Ilmeisesti olisi valmis menemään sellaisen kanssa naimisiinkin ja ilman avioehtoa, kun sotket nämä asiat samaan seokseen.
En ota kantaa muiden puolesta. Sama malli ei varmaankaan sovi kaikkiin tapauksiin ja tilanteisiin.
Omalle kohdalle omat varat on ainoa oikea ratkaisu.
Jos ei omista mielipiteitä, niin ei se mitään. 👍
Jos jostain kumman aivopierun vuoksi menisin asumaan saman katon alle, niin ehdottaisin puolisolle, että kumpikin laittaa x-määrän yhteiselle tilille palkan mukaan. Sieltä makseltaisiin kiinteät kustannukset ja vaikka ruuat, sekä taloustarvikkeet. Kummallakin käyttöoikeus tiliin ja loput tilistä jäisi omaan käyttöön kuten sen haluaa.
Ei luulis isoja riitoja rahasta tulevan.
Siis palkasta loput jäisi omaan käyttöön.
Tilille jos jää rahaa, sitä voi käyttää remonttiin, matkailuun yms. yhteiseen hyvään.
Ei kaikkia ruokia yhteiseltä tililtä ainakaan (ehkä osa).
Ruoka on sellainen juttu mistä ihminen voi helposti säästää tai mihin tuhlaa helposti.
- Sheena
No se itse mielestään säästävämpi voi hakea ne sieltä kaupasta tai ainakin laatia ostoslistan. Eihän tuokaan ole kuin sopimuskysymys.
Sopimuskysymystä enemmän on budjetointikysymys, ruokailutottumuskysymys, ruokailulukumääräkysymys, ruokavaliokysymys, annoskokokysymys, vähintään nuo vaikuttavat, moni ajattelee vain yhtenä.
Aika outoa, että monet olettavat pariskunnan syövän aina samaan aikaa, samaa ruokaa.
No jos takertuu lillukanvarsiin, niin varmaan sitten pitää tehdä niin. Mutta jos mies vaikka on energiantarpeiltaan isompi, niin hygieniatarvikkeissa nainen kirii kiinni, jos ei jo ohi. Tärkeintä kai on se, että kumpikin on tyytyväinen jakoon menoista.
Taloudellisesti kannattaa syödä samoja ruokia. Eri aikaan syöminenhän ei ole ongelma.
Tosin ongelmanhan saa vaikka mistä, jos niin haluaa.
Ongelmia ei saa, vaan ne tulee väistämättä joka suhteessa.
Ruokailu on paljon enemmän kuin syömistä, sitä ei voi miettiä liikaa parisuhteessa.
Tunnesyöminen ja palkitseminen.
Stressin ja unen vaikutus.
Suhde ruokaan ja kehoon.
Sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys
Eivät kaikki koe tarvetta tehdä kaikkia hankintojaan mahdollisimman halvalla.
Samaa olen ihmetellyt. Todellisesaa maailmassahan pariskunnalla voi olla hyvinkin erilaiset ruokailutottumukset ja ruokarytmi.
Ymmärränkö nyt oikein ... mielestäsi määräysvalta toisen rahoihin menee jopa niin pitkälle, että pitää olla oikeus määrätä jopa mitä toinen saa syödä ja paljonko?
Tässä kysyttiin rahasta. Nuo sinun sanomasi mahdolliset ongelmakohdat eivät kuulu rahaan, vaan ihan muihin ongelmiin.
Pitäisikö vaan pysyä aiheessa, tai homma räjähtää käsiin?
Mistä näin päättelit?
Kirjoitin, että kannattaa taloudellisesti syödä samaa ruokaa. Sitähän voi aina keksiä sellaisen ruuan, mistä kumpikin pitää. Ja määristä en ole puhunut mitään. Vain siitä alunperinkin, että hommataan yhdessä tulojen perusteella ne sapuskatkin, yhteisestä kassasta. Ja vielä tuohon ajankohtaan syömisessä, niin mikrossa voi samaa ruokaa lämmittää, vaikka se on jo jäähtynyt ja rasiassa jääkapissa ollut.
En tiedä mihin tätä minun alunperin kirjoittamaa mielipidettäni on oikein lähdetty tässä vääntämään? Voi olla parempiakin vaihtoehtoja järjestää pariskunnan yhteisasuminen taloudellisesti, mutta minusta kertomani järjestelmä olisi reilu.
Ei tietenkään, enkä sitä tarkoittanutkaan. Mutta budjetti on aina rajallinen.
Siksi tarvitsee miettiä mihin kumpikin haluaa rahansa "sijoittaa", kuinka paljon ja minulle ruoka ei ole se juttu. Säästän mieluummin johonkin muuhun.
Ystäväni nelihenkisellä perheellä meni kuukaudessa ruokaan 2000 euroa. Molemmat laittoivat "ruokatilille" 1000 euroa. Siihen päälle tulee vielä ystäväni työpaikkalounaat. Kun lapset muuttivat pois kotoa, ruokaan meni edelleen 2000 euroa. Aina siihen asti kunnes ystävä sairastui ja mies irtisanottiin.
Rahaa menee sinne sen laittaa menemään. Jopa vielä huomaamatta ellei ajattele mitä haluaa priota.
- Sheena
Pidän nykyään asiat yksinkertaisena, mitä tulee talouden jakamiseen. Jos siis asutaan samassa osoitteessa.
1. Löydä sellainen kumppani, jolla on samanlainen tulotaso.
2. Yhteinen tili yhteisiin menoihin.
3. Omat tilit omiin menoihin.
4. Mieluiten samoja mielenkiinnon / säästämisen kohteita (esim. matkustaminen)
Jos taas asutaan erillään, niin oikeastaan tuo kohta 4. on se ratkaiseva tekijä.
Mu5tis
Tuo on sinusta oikeasti yksinkertaista?
Joo, ei tarvitse tapella kuka maksoi mitäkin ja milloin.
Päinvastoin. Tuossahan sellaiselle riidalle juuri on todella otollinen maaperä. Jos siis asuttaisiin yhdessä. Jos erikseen, eikä mitään ikinä yhdessä hankita niin sitten voi ollakin helppoa.
Miten saat tuossa tilanteessa riidan aikaiseksi, kun ruuat, laskut jne. maksetaan tililtä, johon molemmat siirtää samanarvoisen summan rahaa?
No esimerkkinä vaikka tuolta ylempää se, että onko sieltä yhteiseltä tililtä ostettu juuri oikeanlaista ruokaa, vai onko tuhlailtu turhuuksiin.
Kommunikointipula vaivaa tosi monia suomalaisia parisuhteita. Surullista, mutta totta ja pätee parisuhteen muihinkin osa-alueisiin. Jos yhdessä sovitaan asioista, jotka hankitaan yhteiseltä tililtä, niin eihän siinä pitäisi olla mitään monimutkaista tai ongelmaa? Herkut jokainen ostakoon omillaan.
Kiinteät kulut, joihin on vaikea vaikuttaa, on vielä suht helppo maksaa yhdessä. Vaan kun mennään vaikkapa ruokaan, johon kuluvaan rahamäärään voi lopulta suurestikin vaikuttaa valinnoilla siellä kaupassa, ovat potentiaalisesti paljon vaikeampi pala. Tässäkin ketjussa on useampi kohta, jossa ensiksi todetaan, että yhteiseltä tililtä se ja tämä ja tuo kulu ja loput on molemmilla omiaan, mutta sitten jo kohta seuravassa viestissä alkaa näkyä viitteitä siitä, etteivät edes ne toisen omat sitten kuitenkaan täysin hänen omiaan olisi.
"Herkut jokainen ostakoon omillaan."
Eli pistä tavarat kaupassa kahteen eri pinoon ja maksa ne sitten erikseen eri korteilla? Tai käy kahteen eri kertaan kaupassa?
Tuolla ylempänä ei muuten puhuttu herkuista, vaan ihan siitä perusruoasta. Sen nyt vielä ehkä jotenkin ymmärtää, ettei herkkuja, mutta että toinen ja hänen taloudenpitonsa määrittää sen mitä toinen saa syödä ja muutamassa kommentissa jopa paljonko hän saa syödä.
No kyllä, eri pinoihin. Ei se ole vaikeaa, tottumiskysymys.
Eihän se olisi oikeudenmukaista, jos toinen ei vaikka syö karkkia ja toinen syö, että syömätön maksaa sen syöjän karkit.
Toinen vaihtoehto on vaikka sopia, että molemmat voi ostaa x-summalla jotain itselle tärkeää ja maksetaan se yhteisistä menoista.
No kyllä siinä saa elämän meilkoisen vaikeaksi, jos aletaanjo määrittäätoisen puolesta mitä hän saa ostaa ja vaatia erillisiä maksuja. Pitääkö kaupakuititkin tuoda tarkistettaviksi?
Helpommalla pääsee, kun tuollaisia ei edes yritetä maksaa "yhteisistä", eli käytännössä pihimmän kontrolloimista varoista, vaan molemmat käyvät kaupassa omillaan ja vaikka vuorotellen.
Näin molemmat saisivat ainakin toisinaan syödä myös itse haluamaansa ruokaa.
Missä kohtaa määritin mitä toinen saa ostaa?
Asuin kumppanin kanssa 24 vuotta ja valmistin lähes aina ruuat ja kävimme yhdessä kaupassa.
Minulle oli ihan sama ostiko mieheni omalla rahallaan karkkia vai pornolehtiä.
Olen kova suunnittelemaan ja koska suunnittelin valmistamani ateriat, niin peruskuvio oli kunnossa, eli mitä raaka-aineita tarvitsen ruokien tuottamiseen. Porukka söi mukisematta.
Ei käynyt mielessäkään, että olisin myöskään omat karkkini miehellä maksattanut.
Sanoin jo, että ketjussa on monta tuollaista kohtaa ja osassa se sanotaan suoraankin.
Joo. Asia kunnossa. Kiitos erilaisesta näkökulmasta asiaan.
Eipä kestä. Sehän tämän ketjun tarkoitus juuri on, saada näkökulmia. Itselleni tämä on ollut jopa valaisevaa. Olen nimittäin usein ihmetellyt, että miten ilmeisen monet onnistuvat saamaan rahasta riidan aikaiseksi, kun se on niin hirveän yleinen riidanaihe parisuhteissa. Olen ihmetelly, että miten siitä edes pystyy riitelemään, kun molemmilla on omia tuloja. Sen ymmärrän, että riitaa voi tulla, jos toisella ei tuloja ole. Tämä ketju on nyt kyllä ihan vlaissut minulle sitä miten ihmiset näistä saava aikaiseksi riitoja. Itselleni on nyt jäänyt päälimmäiseksi mieleen, että periaatteessa omat, eivät sitten käytännössä näytä olevankaan omia, vaan toinen tunkee näppejään niihinkin, vaikka olisi erikseen eroteltu omat ja yhteiset ja luotu erillinen tilikin niille yhteisille.
Omat rahat kummallakin.
Täysin omat? Myös omat asunnot ja muutkin kulut?
Suhteen alussa yritimme pitää omia rahoja, mutta kun muijalla oli aina rahat vähissä, kyllästyin ja laitettiin rahat samalle tilille.
Itse tienannut aina hyvin, puoliso myös nykyisin paremmin, aikanaan toin 3/4 pöytään, nykyisin 2/3. Kaikki rahaliikenne tulee samalle tilille, mistä maksetaan kaikki menot ja siirretään rahoja jemmatileille.
Ei ole mitään ”omia menoja”, vaan yhteisiä. Talo on yhteinen, toinen talo minun (ennen suhdetta hankittu), autot ja lelut kyllä minun nimissä, teknisesti kuittailen laskut pois, kortit höylää samaa tiliä.
Jos kamat menisivät jakoon, puoliksi kaikki pois lukien tuo aiemmin hankittu talo.
Miten oikein ajattelet osituksen?
Siinä molempien puolisoiden kaikki varat ja velat selvitetään avioerohakemuksen vireilletulopäivän tai kuolinpäivän mukaisina.
Ilman avioehtoa, sinulle kertyisi puolet yhteisestä talosta, oma talosi, autot ja lelut. Puolisolle puolet talosta. Näiden erotuksen maksaisit puolisolle tasinkona.
Olemme avoliitossa, tarvittaessa puoliksi laitetaan, en ala puolisolta tasinkoa vaatimaan (on omaisuuttaan avullani kerryttänyt)
??
Avoliitosta erotessa kumpikin pitää omaisuutensa, ei makseta tasinkoa. Mitä tarkoitat "omaisuuden puolittamisella"?
Tuo on totta, että avoliitosta erotessa ei makseta tasinkoa. Avoliitosta erotessa voi kuitenkin tietyissä tilanteissa vaatia taloudellista hyvitystä. Mm. avoliiton pitkä kesto ja yhteiset lapset voivat oikeuttaa taloudelliseen hyvitykseen.
Tietyissä tilanteissa, joita lähinnä:
Rakentaminen ja remontointi toisen omaisuuteen
Toisen velkojen ja hankintojen maksaminen
Palkaton työ toisen yrityksessä
Epäsuhta perheen kulujen jakamisessa
Eli syitä löytyy ja riittää. Suhteellisen tavallinen tapahtuma itseasiassa pidempien avoliittojen päättyessä. Mielestäni tosin outo ja huonokin käytäntö, joka pahasti vesittää koko avoliiton ideaa.
Lisätään tuohon vielä se tavanomaisin, eli työ yhteistalouden hyväksi. Vaikkapa pitkään jatkunut kodin ja yhteisten lasten hoitaminen, jonka ansiosta toinen puoliso on voinut keskittyä työuraansa ja kartuttaa omaisuuttaan.
Niin kyllä, jos on ollut vuosia kotona hoitamassa lapsia.
Ja toinen kartuttanut omaisuuttaan sillä aikaa. Jos omaisuus ei ole karttunut juurikaan, hyvityksen voi unohtaa.
Yhteinen tili jonne molemmat laittaa tietyn summan joka kuukausi. Sieltä maksetaan laina, vakuutukset, sähkö/vesi yms lasten kulut. Kummallakin vielä omat tilit sen päälle.
Ja jokainen käyttää omat rahansa miten itse tahtoo?
Periaatteessa kyllä. Mut tietenkin perhe menee aina omien tarpeiden edelle.
Periaatteessa? Siis kyllä vai ei? Loppupeleissä kuitenkaan omat eivät ole omia, vaan toisella osapuolella on päätäntävalta niiden ylitse?
Ei meillä kyllä kumpikaan puutu toisen raha-asioihin tarkoitin että jos rahatilanne olisi huono niin kaikki varat menisi perheen yhteiseen käyttöön. Ja kyllä molemmat ostaa omillaan lapsille juttuja ja ruokaa jne. Ei se nyt niin tarkkaa ole. Toki ollaan myös säästetty yhteiselle tilille.
Jos rahatilanne on huono, niin eihän silloin luultavasti mitään ylimääräisiä omia edes jää.
Niin sitähän tuo juurikin meinaa. Mitä oikein jankkaat? Meillä on tällä hetkellä ihan hyvä rahatilanne niin mahdollista toimia noi. Mut jos tilanne muuttuisi olisi toimittava toisin. Vuosiin mahtunut monenlaista tilannetta ja aina ne saatu jotenkin luonnistumaan.
Ensimmäisestä viestistäsi ei käynyt selkeästi ilmi millaista tilannetta tarkoitat. "Mut tietenkin perhe menee aina omien tarpeiden edelle", voi tarkoittaa tiukkaa rahatilannetta tai sitä, että puoliso haluaa yhtäkkiä etelänlomalle, tai mitä tahansa tuolta väliltä. Se, että pyritään tarkentamaan mitä käytännössä tarkoitat, ei ole jankkaamista, vaan keskustelemista.
Miksi pitäisi käydä? Ei se tähän kuuluu yksityisasioita. Eikö tässä kysytty yleisesti asioita.
Olisit sitten jättänyt vastamatta sen tarkemmin, jos asia oli mielestäsi noin kovin yksityinen. Ei kukaan pakota vastamaan. Minusta tuo vastauksesi tosin oli ihan yleisellä tasolla.
Olisi pitänyt joo jättää kun et osaa keskustella hyvässä hengessä ja asiallisesti.
"Ei meillä kyllä kumpikaan puutu toisen raha-asioihin tarkoitin että jos rahatilanne olisi huono niin kaikki varat menisi perheen yhteiseen käyttöön."
Ideaalisesti tapahtuisi noin. Mutta yhteinen tilihän ei siis ole mitenkään hyödyllinen teille, koska oletatte, että niitä omiakin rahoja käytetään "perheen yhteiseen käyttöön". Tämä on siis aihe, josta pari voisi riidellä. Hyvä jos teillä kumppanit toimivat perheen yhteiseksi hyväksi raha-asioissa, mutta samaan lopputuloksene pääsisitte ilman yhteistä tiliäkin.
Tarkoitan kommentillani sitä, että yhteinen tili ei poista pareilta rahaa koskevien riitojen mahdollisuutta.
Kukin tavallaan ja kenellä toimii mitenkin
Avioliitossa ollaan aviosuhteessa, kaikki muut on parittelusuhteita kuten korkeasaaressa.
Nykymoraalittomat ei ymmärrä tästäkään mitään.
Ja mitenkäs tuo suhteutuu tähän varallisuuteen ja varallisuuden jakoon?
Siten mm, että sitoutuneisuus ei kaipaa kuin yhden kukkaron.
Ja kaikki muukin on omaa tasoaan.
Eli vain yhdellä saa olla minkäänlaista varallisuutta ja tuloja?
Naiset nyt on sellasia vampyyreja että kaikki menee jos saavat päättää.
No mites jos menisti parisuhteeseen miehen kanssa?
En tajua ihmisiä, joille tulisi ikinä mieleenkään ajatella, että saisi määräysvallan rahalla...? Siis toinen menettäisi oikeuden ihmisyyteensä vain siksi, että hankkii vähemmän? Sairas ajatusmaailma.
Sairas tai ei, niin kyllähän noita tässä maailmassa riittää.
Se hyvä puoli kuitenkin, että sellaisten kanssa ei ole pakko alkaan olee, eikä varsinkaan perustaa perhettä sellaisen kanssa.
Juurikin noin. Toki ihmisille vaikuttaa aika usein tapahtuvan sellaisia virheitä, että tuollainen vallankäyttö jää suhteen alkuvaiheessa huomaamatta. Ehkä molemmilla on alkuunsa ollut tasapuolisemmin tuloja ja tilanne on sitten myöhemmin, syystä tai toisesta, muuttunut.
Mitä nuorempana parisuhde on alkanut, sitä enemmän tapahtuu muutoksia tuloissa, omaisuudessa, ja kaikissa raha-asioissa. Jos lapsia syntyy, on aina uuden järjestelyn paikka.
Jos toinen ansaitsee 0 euroa ja toinen 6000 euroa kuukaudessa, niin miten rahat pitäisi jakaa? Siten, että 0 euroa saava päättää?
Jos perheessä on lapsia, niin silloin ei ole omia kukkaroita. Lapsiin menee kaikki tavalla tai toisella ja lasten tarpeet menevät aikuisten tarpeiden edelle.
Lapset toki lopulta perivät vanhempansa, mutta silloinkin lakiosa on vain 50%.
Noinhan asia ei suinkaan ole. Juridisesti on vain omia rahoja eikä lasten tarpeet suinkaan aina mene, tai ainakaan pitäisi mennä aikuisten tarpeiden edelle. Hyvä muistaa lentokoneen turvaohje, happinaamari ensin itselle. Uupumus uhkaa, eikä sekään hyvä asia. Kuten myöskään haavoittuvuus erotilanteessa ei ole.
Lapsi perii vanhempansa 100%
Voi periäkin, mutta ei välttämättä. Vanhempi voi halutessaan testamentata sen ei lakiosan suojissa olevan osuuden muille.
Käytännössä lapset perivät aina 100%, elleivät ole ihan hunsvotteja. Tai ellei kyse ole miljoonista, jota normaalisti ei todellakaan ole.
Lapsista on kaikin puolin velvollisuus huolehtia myös juridisesti, itse asiassa laki velvoittaa huolehtimaan myös omasta kumppanista. Ketjussa kysyttiin kuitenkin vain kunkin omaa mielipidettä, ei lakikirjan tai sossun mielipidettä siitä miten perheen tai kumppaneiden rahat pitäisi jakaa. Se on päivänselvää, että en tekisi lapsia oma napa ensin -kumppanin kanssa. Se taas on jonkun muun väärä valinta, jos valitsee sellaisen lastensa vanhemmaksi. Siinäpä lapsi palelee talvella ilman talvitakkia, kun isä on ostanut uuden laitteen kotikuntosaliin tai äiti käynyt kultahippu-suklaahoidossa kylpylässä.
Miksi tämä vanhempi halusikaan tuottaa uuden lapsen tänne kysymättä lapselta kiinnosteleeko?
"Lapsista on kaikin puolin velvollisuus huolehtia myös juridisesti"
Newsflash: juridinen velvollisuus elättää lasta koskee 18 ikävuotta nuorempia lapsia. Joissakin tilanteissa ikäraja menee hieman sen ylitse, esim. opiskelu jolloin vanhemmalla voi olla velvollisuuksia kustantaa opintomenoja noin 21-vuotiaaseen asti.
Tämä on hauska ja varsin valaiseva ketju (siis toki vain minun mielestäni). Tämä havainnollistaa varsin selvästi sen miksi raha on yksi parisuhteiden tavallisimmista kiistanaiheista, jopa tilanteissa, joissa molemmilla on ihan omat tulot ja omat rahat. Tässä näkyy todella monessa kohtaa se, että ensiksi sanotaan vaikka, että yhteisille menoille yhteinen tili ja loput ovat molemmille omaa rahaa. Sitten alkaa heti kuitenkin se mikromanagerointi niistä toisen osapuolen omista rahoista, hänen omalla tilillään. Ettei niitä kuitenkaan saa mennä omin päin käyttämään, eikä niiden käytöstä itse päättämään ja itseasiassa niihinkin on säästövelvoite ja pitää miettiä kaikki taloudellisesti jne. jne.
Kaikki tuo on omiaan nimenomaan luomaan niitä riitoja. Periaatteessa omasi ovat omiasi, mutta käytännössä eivät kuitenkaan. Selkeä rajanveto, jossa pysytään ja joka ei veny ja pauku tilanteen mukaan, olisi tärkeää.
Otatko yhtään huomioon, ettei kaikki erimielisyydet ole "mikromanagerointia"? Sekä sitä, että elämän varrella perheen rahatilanne saattaa muuttua hyvinkin mullistavasti verrattuna suhteen alkuaikoihin?
Ketjussa ei moni näytä ymmärtävän esimerkiksi asuntokauppojen riskeistä. Se on jopa säälittävää. Hyvin varakkaatkin ovat joutuneet vaikeuksiin, saati ei-niin-varakkaat, joiden koko elämä menee uusiksi.
Tietysti kaikki tuollainen on mikromanagerointia. Jos tilanteessa on omasta mielestä jotain ongelmallista, niin sitten suurennetaan sitä yhteisten rahojen osuutta ja kartutetaan vaikkapa yhteisiä säästöjä. Jos jokin osa rahoista on määritelty henkilön omiksi rahoiksi, niin on itsestään selvää, että niiden kuuluisi nimenoman olla hänen omiaan. Jos kummankaan omaan osuuteen on jokin tarve puuttua, niin järjestely on alunperinkin todella huonosti mietitty.
Kyllä, yli varojensa eläminen on minunkin mielestäni säälittävää. Älä osta sellaista, mihin sinulla ei ole varaa tulojesi reilusti laskiessakin.
Tai vaihtoehtoisesti ... ei edes esitetä minkään osuuden kenenkään tuloista olevan tämän omia, vaan kaikki on jo alunperinkin yhteistä. Tästäkin on keskustelussa muutama hyvä esimerkki.
Ongelmia ja turha vääntöä syntyy helposti nimenomaan epämääräisistä, tilanteen ja mielitekojen mukaan venyvistä ja paukkuvista "sopimuksista".
Vähän naurattaa miten pihalla olet perheiden rahatilanteista ja ihmisten erilaisista rahapersoonallisuuksista.
Parisuhteessa on aina kyse molempien omista rahoista. Yhteiset rahat on vain pala molempien omien rahojen kakkua.
Erimielisyyksiä tulee eniten, kun rahaa ei ole, koska sitä ei tule, toiselle tai molemmille tai tulee sairauksia ym. On enemmän kuin selvää, että perheen budjetointia ja rahankäyttöä pitää tarkastaa tilanteiden muuttuessa. Ja se jos mikä on vaikeaa, kun rahaa ei oikeasti ole. Ehkä vielä vaikeampaa, kun toisella olisi säästössä moottoripyörärahat, mutta hänen pitää käyttää ne kumppanin sairaalamaksuihin ja ottaa enemmän vastuuta perheen ruoka- ja asumiskustannuksista.
Kuten sanoin, parisuhteessa on vain omia rahoja. Niiden jakamisesta pitää sopia ja tilannetta välillä tarkistaa.
Jos rakastaa toista niin ajattelee "luojan kiitos on nuo moottoripyöräsäästöt". Ei niin, että voi h..tti, kun pitää säästöt uhrata tuon möllykän hoitoihin.
Paitsi että olet elatusvelvollinen avo- ja avioliitossa samassa osoitteessa asuessa.
Elatusvelvollinen lasten suhteen on, vaikkei asuta samassa osoitteessa. Avioliitossa on puolison elatusvelvollisuus, mutta avoliitossa ei.
Mitä sitten tehdään kun se yksi yhteinen tili on tyhjä?
- Sheena
Ilmeisesti kovinkaan moni ei tunnista rahaan liittyviä tunteita ja tilanteita.
Jos itse olisin säästänyt mihin tahansa ihanaan vaikka moottoripyörään tai matkaan tms, en todellakaan ajattelisi ITSE sairastuessani (tai jäädessäni työttömäksi) "luojan kiitos on nuo xxxx säästöt" vaan "voi vi*un vi*un vi*un vi**u" vaikka en veesanaa suosi milloinkaan.
- Sheena
Lokki havaittu. Tietysti sen varakkaammat rahat kelpaa lokille.
Miksi vain varakkaamman rahat? Kyllä kuule kelpaa köyhemmänkin kumppanin rahat varakkaammalle. Ei mitenkään yksiselitteisiä nämä raha-asiat, muutenkaan saati parisuhteessa.
- Sheena
Meillä on kummallakin omat varat.
Molempien varoja on yli 40 vuotta käytetty elämiseen, koskaan ei ole laskettu kuinka paljon kumpikin on mitäkin maksanut.
Aina on jompikumpi laskun maksanut.
Mulla ei ole mitään tietoa kuinka paljon puolisolla on tilillään rahaa.
Kaikki on yhteistä, niin talo, autot kuin moottoripyörätkin, vaimolla ei tosin ole ajokorttia.:)
Itse en osaa hänen erikoismasiinoitaan isommin käyttää, ne liittyvät vaatteiden ja tekstiilien valmistukseen.
Koira tosin on vaimon, mutta saan sitä minäkin ulkoiluttaa.:)
En ole kyllä koskaan nähnyt hänen käyttävän hitsauskonettammekaan.
Kuulostaa selkeältä. Noin aidon yhteistalouden varmaan pitäisikin toimia. Jos nyt sattuisi käymään niin, että yhtäkkiä eroaisittekin, niin kaikki menisi asiallisesti puoliksi, ilman sen kummempia rutinoita? Toki voit sanoa vain omasta puolestasi, et vaimosi.
Omat on omia ja yhteiset yhteisiä.
Onko sinulla niille selkeämpi määritelmä? Mihin vedät/vedätte rajan? Voiko se raja joskus liikkua ja millaisessa tillanteessa?
Kaikesta näkee että mitään tajua ei ole avioliitosta, paritteluliitto on toinen asia, se perustuu sitoutumiskammoon ja epäuskollisuuteen.
Avioliitossa ei ole omia rahoja, kaikki menee yhteen ja samaan perhepussiin ha myös lähtee sieltä tarpeisiin.
Jos vaimo sairastuu ja sairastaa kymmenen vuotta onko vaimolla silloinkin omat rahat!
Oikeassa liitossa kaikki on yhteistä ja se kestää kuolemaan asti.
Mutta eihän nykyihmisistä sellaiseenbole kuin tosiharvoin.
Noin mun vanhemmatkin elää, eläneet ikänsä kun sinä kuvailet. Ei se nykyään enää onnistu ihmisiltä, ihmiset harvemmin pysyy yhdessäkään enää vuosia. Mun vanhemmat on olleet naimisissa vuodesta 1971. Ja yhdessä vuodesta 1969.
Tilastojen mukaan miehet jättävät sairaan vaimon useammin kuin vimo sairaan miehen...
Onneksi ei kaikki elä tilastojen mukaan. Äitini sairastui mua odottaessaan vakavasti, joutui jäämään töistäkin vuosikymmeniksi kotiin isän elätettöväksi. Että ei kaikki miehet jätä. Äiti on nytkin paljon huonokuntoisempi mutta isä höösää. Tekee voileivät telkkarin eteen jne. Huushollin hoitaa.
Eikä isäkään sen terveempi ole, hän on vaan parempi kuntoinen ja menee ettepäin sisulla. Ja rakkaudella.
Joo nykyihmisiltä tahtoo puuttua kumpikin elämän perusasia.
Millainen on ihminen joka hylkää kumppaninsa esm sairastuessa, ei minkäänlainen, peto ennemminkin.
Minunkin kumppani sairastui kun lapset oli vielä pieniä, kymmenen vuotta se kesti ja sitten hautaan.
Tiedän jotain uskollisuudesta.
Sellainen ihminen joka ei aina ole peto, muttei osaa tai jaksa ottaa kantaakseen toisen huolia ominaan.
" tai jaksa ottaa kantaakseen toisen huolia ominaan."
Erittäin hyvin sanottu (muistutettu). Yleensä kun itse tuppaan kantamaan aivan liikaa toisten huolia ominani ja sitten uuvun.
Ihan tapauskohtaista, kuka sairastaa mitä vai sairastaako edes, on vain muita ongelmia. Jotkut eroavat kokonaan, tai muuttavat erilleen, mutta silti ovat kimpassa, tai tapaavat.
- Sheena
örollotajat--- moom åamlloveölalom pm myly''m varallisuus.. 56 iljardiakin jos on pankkivelkaa on varakas. Kohtuu varakas.
Tuo pelini hollantilaisten tekemäkin taitaa olla pokeri-kasinojuttu-pokerin-kuvernööri... on lapsilta ielletty kun voi painaa nappeleita joilla ostaa jotain nin.. minä en paina niitä ostonappuloita, pelaan joka on hauskaakin sinäsä...
Mun mieheni on huomattavasti varakkaampi, kuin minä. Itse olen kohtuupalkkaisrssa tässä ja säästäjäkin on kertynyt. Mieheni maksaa mm. kodin vakuutukset, korjaukset ja auton huoltokulut. Minä maksan kuukausittaiset lämmitys, sähkö ja vesimaksut. Muita kuluja jaamme, esim. matkustus, ruoka jaamme suurinpiirtein tasan. Taloudellinen tilanne on mainio. Pakollisten kulujen jälkeen jäävät rahat käytämme kumpikin siihen, mitä katsomme itse tarvitsevame. En halua elää mieheni siivellä.
Aina ollut omat tilit, en ymmärrä yhteistä tiliä. Ei ole ollut ongelmia!
Pitäkää tunkkinne👎