Mikä on tämä ihme aine nimeltään akryylibetoni? Tuttava suositteli lattiamateriaaliksi remontoitavaan ok-talomme kylpyhuoneen lattiaan. Mutta en löydä edes googlaamalla tarpeeksi infoa.
Akryylibetoni?
Tolleroinen
2135241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
akryylibetoni.
Olen teettänyt muutamia lattioita kylpyhuoneisiin ja saunoihin tällä pinnoitteella.
Ihan kohtalaisen hyvä pinnoite, mutta ei onnistu juurikaan omatoimirakentajalta. Vaatii ammattilaisen.
On se ihan kestävä ja siisti. Värivaihtoehtoja on.
Sitä käytetään yleisesti laitoksissa. Keittiöissä ja kylppäreissä.
Kuinka niin, ei sen vaikeempaa kuin betoni tekeminenkää
Akryylibetoni on polymeerimassa kuten hiertoepoksi. Jostain syystä akryylille on vain vakiintunut tuo "betoni" nimitys, vaikkei kyseessä varsinainen betoni olekaan.
Akryylihartsia, kovetinta ja täytehiekkaa käyttäen tehdään massa, joka levitetään yleensä noin 4-5 mm:n paksuisena lattialle ja hierretään tasaiseksi pinnaksi. Yleensä systeemiin kuuluu myös akryylipohjustin, joka levitetään ennen massaa sekä akryylipintalakka, joka levitetään massan pintaan sen kovetuttua. Lattian väri tulee täytehiekan väristä tai joskus myös pintalakkaan on lisätty pigmenttiä.
Akryylin etuina on, että sitä voidaan levittää alhaisemmissa lämpötiloissa kuin epoksi ja että se kovettuu erittäin nopeasti. Haittoina ovat voimakas haju työaikana ja toisaalta myös tuo nopea kovettuminen, joka varsinkin lämpimillä ilmoitta voi aiheuttaa hankaluuksia.
seinät laatoitetaan ensin tietystii aivan ensin vesi eristys, kulma nauha lattian ja seinän rajaan , että se toimii .akryylin jlk, helma laatat , tämä työ järjestys , koska moni teettää sen lattian tajuamatta mitään. silloin se silikoni pelleily alkaa, ehkä parempi että se viisto kulma jää pois koska silloin laatta? ulompana . lattia aina viimeisenä! suojaus! riskinä myöskin työ kalujen tiputtelu!
sertikoitu vesi eristäjä tietää! lattian ja seinän rajaan asettuu ,kumpaankin 10cm matkan vahvike nauha , muuten liitos epävarma!
eri tehtaiden materiaaleja ei suosita seka käyttöön, kaikki pohjusteet ja massa etiketit lukea kanttaa kunnolla , ammatti mies on ammattimias joka hommat ties , sertifi koituja äijiä käyttäkää. niillä on vastuu!!!!!!!!!!
Jos lattiaan tulee akryyli pinnoitus, niin vesi eristys nauhaa ei missään nimessä saa laittaa seinän ja lattian rajaan. kaikken paras tapa on laatoittaa seinät, jättäen noin 10 senttiä lattiasta ylöspäin laatoittamatta. tähän kohtaan tehdään akryylillä jalkalista (ylösnosto). Lattiassa ei muutenkaan saa ennen pinnoitusta löytyä kovin paljon vesieristettä tai dispersioo, koska tämä heikentää akryyli pinnoitteen tarttuvuutta.
väärin. Akryylimassalla (Akryylibetonilla) ei ole mitään tekemistä muiden vesieristys järjestelmien kanssa. Lue aiheesta esim www.salmelainen.eu/pinnoitteet.html tai www.piimat.fi
kellään mitään vastuuta ole! Työ teettäjällä on vastuu!
Detaljit eri akryylimassan liitoksista. www.pinnoitustekniikka.fi
Ei muuten taida löytyä ainakaan tästä maasta sertifikoitua akryylibetoni miestä. (erikoisala)
http://www.pinnoitustekniikka.fi/ohjeet_6.html
lisätietoa suomen Betonilattiayhdistyksen sivuilta www.betonilattiayhdistys.fi
Meille tulee ammattilaiset tekemään lattian torstaina ja sieltä sanoivat, että lattia tehdään ekana, ja sitten vasta laatoitetaan seinät. Näin teemme siis. Lattiathan me osataan toki suojata laatoituksen ajaksi, eikä työkalujakaan ole tarve heitellä.
Haloo... ei tarvi lattioita suojata kun tekee ne viimeiseksi, järki käteen, suojaukset tehdään aina puutteellisesti, se on nähty niiiii..iin monta kertaa
Voihan vittu. Kulla on vastud.
Ainoat ketkä vaativat sertifikaatin on taloyhtiöt. Suomessa ei ole sellaista lakia vielä tehtykään, joka vaatisi vedeneristäjältä sertifkaattia, vaan sen voi tehdä kuka tahansa. Toki vastuu on tekijällä, Jos vuoto tulee, mutta mites todistat sen, että johtuu tekijästä, eikä vaikka vesieristeestä. Tärkeintä on käyttää samanmerkkisiä tuotteita, ei siis sekoiteta merkkejä keskenään! Epoksilattiat on helppo tehdä itsekin, mutta akryylilattiat jättäisin ammattilaiselle
Vanha ketju mutta asiaa.
Tämähän ei siis ole vedeneristys, vaan vesieriste lattiakaivon liitoksineen pitää olla lisäksi? Miten tämä - laitetaan vesieristemassan päälle?
Loppukatselmuksessahanpitää lattiakaivosta näkyä vesieristysmansetin reuna!
Kiinnostaa myös miten liitetään olemassaolevan laatoituksen reunaan siististi. Saako saumasta siistin vai pitääkö myöhemmin pelailla silikoonien kanssa..
Unohtakaa nyt kokonaan tämä omakotityömaille kph ja wc.
Et saa tehtyä hyväksyttyä vesieristystä.
Ongelma! Kerro minulle, miten mittasuhteet pidetään seoksen valmistuksessa Solmaster AC 50: n mukaisesti
Jostain syystä se ei saa homogeenista massaa. Hiekka laskeutuu välittömästi.