hän katosi tuhatkasvoiseen
yöhön
eikä
kukaan
koskaan
enää
kuullut hänen
äänensä rikkinäisiä sävyjä
kun hän keväästä löytyi
hänen sisältään
kasvoi puu
hänen sielunsa oli kietoutunut
rungon ja karhean kaarnan
ympärille
kuu kalpea
ilmeetön
hämmästellen
elämän kiertokulkua
......
yöhön
eikä
kukaan
koskaan
enää
kuullut hänen
äänensä rikkinäisiä sävyjä
kun hän keväästä löytyi
hänen sisältään
kasvoi puu
hänen sielunsa oli kietoutunut
rungon ja karhean kaarnan
ympärille
kuu kalpea
ilmeetön
hämmästellen
elämän kiertokulkua
......
Vastaukset 21
Vanhimmat
kevät
odotettu aika
uusia asioita
visioita
jotka antavat suuntaa
innostua
kasvaa
----------------------------------------
kevättä odotellen
tämä runosi sai miettimään
pysähtymään
Aivan oikein,,,visiota uusista tuulista...siitähän tässä
on kysymys, otsikko tahallaan vain laitettu hämäämään, mutta
huomaan yllättäen kun luen näitä kommentteja että enpäs onnistunut, no hyvä niin (nauraa)
Kevättä odotellessa sinulle kiitokseni:))))))
Kuu on viisas, on nähnyt päivän josko muutaman yönkin vielä...
Sielut on mielenkiintoista porukkaa...niitä voi tavata, vaikka halailemalla puita :]
Liekö kietoutunut sinne kaarnan väliin, kuten kerroit..Halaamalla sitä voimaa saa..
Juuh...Maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa,, ja aina ne jaksaa kummastuttaa.. vai mittee. :)
http://www.vastavalo.fi/albums/userpics/12706/J_tett__vai_biodiversiteetti_.jpg
Olipas ajan patinoima puu linkissäsi, ihana tavallaan, hmm mahtaakohan sieluni
takertua juuri tuohon rankaan kevätuudistuksen koitossa:))
Sinä löysit taas uuden
näkökulman runooni, kun halaa puuta siitä voimaa saa...
Olen samaa mieältä, kummastuttavista tarinoista kasvaa uusia versoja...ainakin keväällä:)))))
Tänxis Muru:)))
"Katosi tuhatkasvoiseen yöhön"
Jäljettömiin kasvoihin.
Kaaralaiva kupeessa.
Valmiiinksi kasvaneena.
Hiukan vain muotoa muutaen.
Merille.
Tuulille.
Laitan sen.
Seilaamaan.
"tuhatkasvoiseen yöhön"
Kulkemaan rannatonta aavaa.
Yksi sana ja niin montaa merkitystä
sille aikaan saa..Mie pidin myös näistä sinun
versioista "tuhatkasvosta" joka vääntyy moneen mukaan...
Mulle tuli mieleen tällainen vastausruno runostasi:
kaarnalaivan kapteenina
setä tuhatkasvo tuima
kiikaroi lähestyvää aaltoa
myrskytuulien riehuessa
ilme pysyy kurissa
ei pelkoa
ainoastaan
päättäväisyyttä mennä
läpi vesien ovesta.....
Kiitos Margitta:))))
Tässä on hienolla tavalla kuin yhdistetty luonto
ja rakkaus yhteen - tai erikseen - tuo kerronta
saa eri mielikuvat liikkeelle ... ajattelemaan todella
että mitä tuohon kätkeytyy ...näkyväksi mutta
sille salatummalle puolelle.
Pidän aina runoistasi,sillä Sinulla - on se jokin - millä
lukijoita kosketat.
Olla kuin puu runossasi - Sinä tulet ja kosketat.
Minä oksillani kosketan sinua, hellästi hipaisemalla...
Mutta joo, tämä runoni kertoo uudistumisesta kevään myötä, tai
ainakin sellaisen kaipuusta ja aivan totta kyllä tähän oli kätketty myös pisara rakkautta
joka liittyy luontoon ja sen eheyttävään voimaan..Voi miten kaipaankaan päästä jo tallustelemaan
keväiseen metsään tekemään herääviä löytöjä....
Mutta yhtälailla tämä on kertomus siitä vahvasta kirjoittamisen tarpeesta joka sisältäni
versoo puun lailla...kun nyt on ollut tunne siitä että sanat ovat hetkeksi ehtyneet..(auttaiskohan biolan?:))))
Dolan sinua kiittää puuhun kiinnittynyt noituus:)))))))
Hyvältä tuntui kosketuksesi että taisi olla
hoitotädin urbaanista kokemusta,jotta tulee
taidolla tehtyä.
Kyllä jo eilen huomasi ilmasta pientä kevään
merkkejä poskipäillä...valkeaa ja keltaista
että punertavaa väriä oli liikenteessä.
Varmaan jo luontoihmisenä tahtoisit sukeltaa
aarteittesi syvimpään onkaloon tutkimaan että
tekemään diagnooseja...toivon mukaan myös
tännekin,meidän lukijoidenkin iloksi.
Olet sie kyllä aika verso sanojen kuin löydöksiesi
kukkuloilla ... juu biolan ... luonnonantimista
versoaa vaikka mitä kun uskoo omaansa mitä tekee.
Lennähtele taas kun pääset otteesi puusta pitkin
äärettömyyden rajoille.
No, pakko lienee tunnustaa ettei tuo lumikaan kauheasti ole
estellyt retkiäni metsän siimekseen, tosin tarttis olla kahluusaappaat
ja lumikengät, ne helpottais etenemistä suunnattomasti:) Kameraan tarttui tässä
yksi ilta aivan mahtava oranssin pinkki auringonlasku, se oli erittäin erikoinen näky
ainakin minun silmääni.En sitten tiedä miltä se koneella näyttää, kamerassa ainakin
poikkeuksellisen hyvältä..Täällä on nytkin aivan mahtava ilma, mieli raapii jo puiden runkoja
kova olis hinku painua bongailemaan vaikka lintuja mutta kun on pullataikinan verran maltettavaa...
Minähän taas lennähtelen, lennähtele sinäkin:))))))))))
Upea runo, taianomainen,arvoituksellinen. Tästä ei voi olla pitämättä !
Tunnen syvää kiitollisuutta siitä
että olen onnistunut oksillani koskettamaan lukijaa:)))
Sinua nöyrästi kiitän:)))))
Tässä oli ytyä! Muodonmuutos... Minä pidin tästä ensilukemalta, ajattelin että onpa positiivinen kuvaus.. tähän on toivoa valettu. Sitten aloin epäillä.. että kun tämä on sinun kirjoittamasi niin jostakin rivien välistä pomppaa joku shamaani ja luut kolisevat noitarummun poronnahalla.. mutta siltikin tästä olisi tykättävä.
Hmm.. ja runo on rakennettu niin, että mahdollistaa molemmat tulkintatavat.. niin ettei tästä ota selkoa, riippuu tosiaankin tulkitsijan mielentilasta mitä tästä irti saa. Tuo puu.. sopii myös molempiin tulkintatapoihin.. samoin otsikko, oikeastaan hmm.. Minä pidän tätä ultrapositiivisena muodonmuutoksen kuvauksena, sanoo muu maailma mitä tahansa.
Aivan oikein..muodonmuutosta kerrakseen..mutta kuten sanoit ei voi olla
aivan varma siitä pomppaako shamaani rekvisiittoineen päivineen jykevän tammen oksalta
pöllyttämään rumpuansa ja tietenkin luut kaivetaan esiin maakuopasta!( heh)Ja on todella hienoa
kun lukijat löytävät tällekkin kirjoitukselleni useampia näkökulmia....
Itseasiassa onpas mukavaa kun tulit poikkeamaan runosessani, nimittäin sain inspiraation
juurikin nyt, päm, kehitellä afrikkalaista ruokalajia runomuotoon, muistui nimittäin mieleeni
eräs taannoinen keskustelumme yhdessä runossa..
Sinua kiittää ilahtunut noita:))))))
kun luin tätä ajattelin ensin hautaa jossa makaavan
ruumiin maanpäällisten jäännösten läpi kasvaa puu,luin tämän
monta kertaa kunnes tajusin minäkin että tässä onkin kyse jostakin aivan muusta!
Runosta tekee hyvän se että lukija joutuu ajattelemaan mitä kirjoittaja teksteillään tarkoittaa,
ystäväiseni sinulla on taito kirjoittaa!
Tuo otsikko oli harhaanjohtajana tässä runossa, siinä lienee syy ajatuksillesi..
Ja kyllähän tämä on oikeastaan luettavissa myös sinun esiintuomallasi tavalla:)
Sinua kiitän mie:)))
Ensin mä järkytyin, koska itse tykkään kulkea yksin pitkin kairoja ja maailman soidenreunoja, suhistella Trangialla itämaisia ja ahmia luontoa.
Paras hetken pysähdys oli pieni soistuva lampi, jonka hetteiselle rantamättäälle heitin kesäauringossa selälleni ja safkan jälkeen uinahdin. Kun heräsin, niin en ollut uskoa silmiäni: mut oli peittänyt kauttaaltaan pienet siniset perhoset.
Funtsi.
Musta ei siis jäänyt pukkaamaan horsmaa, vaan hiippailin siitä sitten hädin tuskin takaisin sinne jonne olin menossa. Että tällasta.
Trangialla saa keitettyä maanmainiot pöperöt metsän siimeksessä tai vaikka
autiotalon katolla:) Penet siniset perhoset kuulostaa mielenkiintoiselta mahtoiko rotu
olla maankuulua varvasperhoslajiketta?? Hyvä ettet jäänyt kasvamaan horsmaa, olen siitä erittäin
helpottunut:)
Funtsin, trust me!
(ilkikurinen kiitoshymyni tähän päivään sinulle Za:)
joskus pitää uudistua että jaksaa
kulkea arjessa ja vallitsevassa hetkessä
Mä tykkäsin tästä!
Ja mie tykkäsin käynnistäsi,
siitä kiitokseni:)))
...Sie sen taas laitoit paperille ...
mitä siihen sitt enää lisäämään , jos pikkasen ,
http://www.youtube.com/watch?v=mqC_Lmg3DTQ&feature=related
Bones kulki onnensa ohi =)
Niiaa niksauttaa ja meee kyljelleen