olin sulkenut itseni
kaikelta yliluonnolliselta
ettei minun koskaan enää
tarvitsisi seisoa surun ravisteltavana
yksinäisellä maantiellä
entä nyt
kun katson silmiin
itse helvettiä
kipuvaunun rymistäessä
pitkin valtaväylää
enkä kyyneliltäni
erota yhtäkään risteystä
sanattomana huomaan
kuinka hiljaa avaat
salpoja minussa
ennen viimeistä lähtöä
kaikelta yliluonnolliselta
ettei minun koskaan enää
tarvitsisi seisoa surun ravisteltavana
yksinäisellä maantiellä
entä nyt
kun katson silmiin
itse helvettiä
kipuvaunun rymistäessä
pitkin valtaväylää
enkä kyyneliltäni
erota yhtäkään risteystä
sanattomana huomaan
kuinka hiljaa avaat
salpoja minussa
ennen viimeistä lähtöä
Vastaukset 14
Vanhimmat
nautin täysin siemauksin, loistavaa ;)
Surusi koskettaa.
Olen aina pitänyt runoistasi ja
taitosi runon kirjoittajana näkyy tässä runossa.
koko kevät ollut v.....tutusta
kaikki hajoo käsiin
p....kele periksi ei passaa antaa
ilo pintaan vaikka väkisin (vaikka kasvoväreillä:)
ihmettelen miten noita epäonnistumisia kasautuu joskus liikaa yhdelle ihmiselle
kaipa niiden pitäisi tehdä vahvemmaksi
ainakin ärhäkämmäksi
yksi vaihtoehto nöyrtyä
mutta sehän on jo luovuttamista
>>>>pidin runostasi "kipu" yhdistää
http://www.youtube.com/watch?v=kUOZmwt_2SU&feature=related
"avanto" kiitos ,,, ei voinut olla hymyilemättä .
...kyynelsilmin....
Repiessä sydäntäni
irti rinnastani, kyyneleiden tulviessa kasvoillani.
Kysyn, miksi en riittänyt hänelle
mikä minussa mitä tein
Kyyneleet pian kuivuvat kun
haihdun ilmaan haihdun
eikä minusta jää jäljelle
kuin
muisto
miksi hänen on
lähdettävä
lopullisesti
miksipä ei
vaikka minua
kuolema korjaa
omaksensa......
jouto akkaa
tässä tämä runo
karussa kokonaisuudessaan
sua vielä tarvitaan, maalaamaan meidän maailmaa kauniimmaksi runoillasi.
Tämä taitaa olla kuitenkin rakkausruno,
hieno sellainen...
ihmiseltä ihmiselle
(lukija on aina oikeassa:)
Rintaa raastaa
tuska repii
kulkija toinenkin
mustan murheen tiellä
kyynelten meri myskyää
laineet lyö, allot pauhaa
salamoi
loppuuko koskaan tuska tää
rikki revitty
haavoitettu
menneisyyden kauhut
silmissään
haukkoo henkeä tuskissaan
vihdoin pääsis lepäämään
uneen ijäiseen
Tässä runossa on hyvä otsikko, muuten en osaa samaistua. Kukaanhan ei syntyessämme - kuvannollisesti tai konkreettisesti - luvannut mutkatonta tietä suoraan ylimaalliseen onneen. Suurin ja vaikein tie on omaan sisimpäämme. Se matka ei lopu tällä puolella todellisuutta - siitä toisesta kukaan ei ole palannut kertomaan.
Kaunis surullunen koskettava runosi, nyt samat mustat murheet, loputon toivottomuuden myrskyt, myllertää myös sisintäni, lohtuna huomaan, toistenkin kulkevan, raskaita polkuja, kohti vapauttavaa ijäistä lepoa , sieluni sympatiat ex noita . Turhake *
Kalla kaunis
on itsessään.
.. Mykistynyt...
Sanoja ei ..lisää tarvita.
Tykkää , tykkää=)