MasennusEi vastauksia

Linnnun laulu on vastaus

Aivoissasi on äänipiiri, joka ei tiedä, että asut kaupungissa. Sen ainoa tehtävä on tarkkailla, laulavatko linnut vielä. Tämä äänipiiri on vanhempi kuin kädelliset. Nisäkkäät ovat käyttäneet ympäristön äänimaiseman jatk…
MasennusVastattu 6 kk

Sos-kriisikeskus ja Mieli Ry

Varmasti tietävät tasokeskustelut, mitä sinkut palstalla on ollut. Eli ylimmän, keskitason ja alimman tason miehet.

Hullu nainen hunnuuntuu

Jotkut mielialahäiriöstä kärsivät naiset tahtovat piiloutua. He peittävät itseään täydellisesti. Peittävät hiuksensa ja kasvonsa, jottei kukaan näkisi heitä. Mielenkiintoinen ilmiö joka väliajoin tulee vastaan. Heidän o…

Ssri lääkkeet ja nepsyys

Nyt on paljon puhetta liiaalisesta diagnosoinnista, varsinkin neurokirjolla. Samaan aikaan leviää juttuja jopa vaarallisista SSRI ym. masennuslääkkeistä, jotka monella käytössä vuosikymmeniä ennenkuin varsinainen syy ma…
MasennusEi vastauksia

Kokemuksia Sepramin pitkäaikaiskäytöstä kaivataan

Taas on jo neljäs aloituskerta, eli olen käyttänyt Sepramia aluksi pari vuotta sitten muutaman vuoden ja kolmas kerta oli jo 15 vuotta, lopetin vuosi sitten mutta oireet palasivat ja "pakko" aloitta uudelleen neljännen …

Työkaveri lyttää täysin

En enää voi miettiä muuta. Heti aamulla on työkaveri mielessä ja töihin meno pelottaa välillä. Hän on nuori ja meillä on ikäeroa melko paljon. Hän kehuu aina itseään kuinka tietää alasta kaiken ja haukkuu kaikki muut al…
YksinäisyysVastattu 5 kk

Luuri korvaan

Onko tämä vain Helsingin tapa, vai onko jo tämäkin ruttotauti levinnyt koko suomeen? Helsingissä vaikka soitat tutulle ystävälle luuri kyllä nostetaan mutta samantien puhelu päättyy. Mikä meissä on vialla? Onko välinpit…

Tunnoton ja tyhjyys silti neutraali

Elikkä taas tulin tänne todellla kertomaan miten mul itel on.elikkä mul on ollut viimeaikoina mitättömyyttä.se mitättömyys tulee yhtäkkiä.en salli olla kellekkään positiivinen.toki kokoaikainen tyhjyys niin ei lopu myös…