Minulla on sekamuotoinen inkontinenssi. Se tuli pienen kolarin jälkeen. Yleensä se on pientä lirahtelua pitkin päivää, mistä olen joskus aiemminkin kärsinyt. Sitä on kotitöitä tehdessä tai ennen kuin pääsen vessaan. Mut…
Mikä minua vaivaa? Minulla on ollut se käsitys, että kaikki virtsasairaudet ovat naisten sairauksia paitsi tietysti eturauhasen suurentumisen aiheuttamat vaivat eikä näitäkään esiinny nuorilla miehillä. Mutta minä olen …
Sairastuin noin vuosi sitten kystiittiin. Tauti on ollut vaihteleva ja välillä erittäin kivulias, sekä monet epätoivon hetket on eletty. En kuitenkaan antanut missään vaiheessa periksi. Kävin akupunktiot, huuhtelut ja s…
Hei, olen 12v pojan äiti ja pojallani on havaittu vaikeuksia kakan suhteen kaikki ulosteet tulee housuun huomaamatta. Lääkkeitä on kokeiltu enkä tiiä mitä teen. Ehdotelkaa!
Hei. Haluaisin apua ja kysyä mitä mieltä olette. Minulla on ollut tiheä vessan käynti keväästä asti ja mulle on väitetty että on paniikkihäiriö tai niin sanottuen kahvikuppineuroosi. Minä ahdistun paljon ja tulee tunne …
Ongelma on aika tuore eli puolitoista viikkoa on nyt vaivannut jatkuva paine peniksen päässä eli siis toisin sanoen jatkuva kusihätä. Muita vaivoja ei ole oikeastaan ollut. Peniksen pää ehkä hieman normaalia arempi, mut…
Hei. Olen 32v yökastelija mies. Olisi mukava kuulla muilta millaista apua olette vaivaan saaneet. Onko hyviä suosituksia suojaamiseen yms. Itsellä on käytössä teippivaippa öisin ja suorakaidevaippa päivisin.
Minulla on laajentunut eturauhanen johon ei vielä ole lääkitystä tai annettua hoitoa. Öisin eturauhanen aiheuttaa vaivaa, niin että on käytävä vessassa useita kertoja. Sattumalta huomasin, että kun ottaa illalla yömyssy…
Löytyisikö täältä ketään kohtalotoveria kauneimman sukuopuolen edustajaa kirjoittelemaan. Joudun kayttämään suojaa virtsankarkailun takia ja olisi kiva jos löytyisi kohtalotoveri jolle voisi kirjoitella ja käydä välillä…
Olen 19-vuotias tyttö ja syyskuun alussa rakkoni ei toiminut.. Olin töissä ja tuli kamala pissahätä ja ramppasin vessassa koko ajan. Mitään ei tullut.. Menin illalla päivystykseen jossa vain katetroivat ja laittoivat os…
Eli homman nimi on tämä. Olen aloittanut e-pillerit kuukausi sitten ja nyt ensimmäinen liuska syöty ja menkkojen pitäisi tulla ihan tässä lähi päivinä. Kyseessä Diane Novan rinnaste. Harrastin seksiä kaksi yötä sitten. …
Mulle sattui vähän aikaa sitt aivan hirveä ja traumatisoiva onnettomuus.Olin yhdessä liikkeesä ja tiskillä asioimass,sitt tuli aivan hirveä tarve päästä vessaan.Kysyin tiskin asiakaspalvelijalta,mutt ei missää lähellä o…
Hei minulla on ollu virtsankarkailua jo vuosia ja joutunut pitää vaippaa.ikää olisi päälle 30.Ongelma olisi se että öisin unissani olen alkanut repimään vaippaa pois,että olisikos jotain hyvää ideaa vaipan päälle tai jo…
Ongelma on tällainen: olen mies 60v. Virtsausongelmia ollut jo muutama vuosi. Kahdesti joutunut katetrointiin. Psa 6 - 8.5 ja otettu koepalat mutta ei löytynyt syöpää. Kun kävin taas urologilla niin hän ehdotti Duodart …
Nyt on vastassa ekaa kertaa ongelma. Kärsin virtsankarkailusta ja nyt sattuu olemaan kuukautisetkin. Kumman mukaan valita suoja? Jos virstankarkailu on vähäistä ja kuukautiset runsaat kumpaa suojaa käytät? Voiko suureen…
minulla ei varsinaisesti ole pidätysongelmaa, vaikka pidättäminen käynytkin iän myötä hankalammaksi ja virtsattava useinkin. ongelma sitävastoin kummallinen ääni loppuvirtsatessa, kun ponnistaa, niin virtsa tulee eri ää…
Miten teillä on inkontinenssi vaikuttanut ihmissuhteisiin ja seurusteluun? Onko mitään toivoa, siis vaikka muuten on aivan terve ja täysijärkinen? Itse olen parikymppinen mies ja joudun käyttämään vaippoja hermovauriost…
Olen alle kolmekymppinen nainen. Onko kenellekään seuraavanlainen oirekuva tuttu...? Tihentynyttä virtsaamisentarvetta (esiintyy ajoittain), johon liittyy välillä virtsankarkailua (voi olla kuukausiakin oireeton). Jolle…
Hei! Nyt kaivattaisiin "kohtalotovereilta" ja asiasta tietäviltä neuvoja. Mieheni on siis 24v, ja kärsinyt yli vuoden heikosta virtsasuihkusta. Rakko ei myöskään tyhjene kunnolla. Muita eturauhasen liikakasvuun viittaav…
mulla on ylimääräisiä housun suojia miehille 9x40cm . 8 pussia jossa 20kpl. voisin pikku korvausta vastaan luopua niistä. meinaa joudun käyttämään housuvaippoja itse kun kun tulee housuun niin tulee ylitse vuotavasti