Kuumaa vettä kuppiin ja sekaan yksi lusikallinen raakakaakaota sekä vihreää teetä. Makeutus luonnonhunajalla. Sisältää paljon antioksidantteja ja bioflavonoideja. Oon noin kolme viikkoa juonu 2 kuppia päivässä, Säännöll…
Kuinka alas olette saaneet LDL-kolesterolin pelkällä elintapahoidolla, lähinnä siis ruokavaliolla?
Hei! Mulla on ollut nyt jonkun aikaa rintakipuja. Aluksi ne olivat melko lieviä mutta lähi päivinä ne ovat pahentuneet. Kipuja on erilaisia mm. painava kipu ja pistävä kipu. Olen myös huomannut, että sydämmeni lyö entis…
Olin tänään ihan rauhassa tekemässä ruokaa kevyen jumpan jälkeen kun yhtäkkiä minulle tuli outo tunne rintaan. Tuntui siltä kuin sydän hakkaisi aivan liian kovaa, ja kuin se pokkuroisi edes takas ylös alas kurkkuani koh…
Mistä johtuu, yli 50 v ihmisellä, reisien, säärten turpoaminen työviikon aikana? Kun sitten on se lepopäivistä eka, vielä on reidet selvästi pöheessä. Toisen lepopäivän tullessa pöhe on yleensä silminnähden hävinnyt lik…
Olin kyseisessä kuvailussa 24.05. Itse kuvailussa ei ilmennyt mitään jatkotoimenpiteitä aiheuttavaa mutta muuten minulle jäi ristiriitainen tunnelma. Minulle on vuosia sitten määrätty kolestrolin alentamiseen statiineja…
Miten ohitus- ja läppäleikkauksen jälkeinen toipuminen on sujunut ? Täällä on kulunut nyt noin kk leikkauksesta , jonka seurauksena jäi flimmeri . Toimintakyky ei ole palautunut , ja flimmeri haittaa siinä määrin , että…
Olen 30v nainen ja kärsinyt lisälyönneistä aina 2016 kesästä lähtien ja tilanne on tasaisesti pahentunut. Näiden vuosien aikana on tehty muistaakseni kolme holteria (24h), joissa esiintyi lähinnä yksittäisiä kammio- ja …
Ranteet päivttäin kipeät ja usein todella kipeät. Kipu on selvästikin valtimokipua, minkä tunnistan, koska olen ollut sepelvatimoiden varjoainekuvauksessa, jossa pistetään reikä rannevaltimoon, johon tähystinkatetri ase…
Heips, apua tarvitaan. Etsinnässä Suomen paras kardiologi. Tilanne on se, että avosydänleikkauksessa sain sairaalabakteerin keinoläppiin. Meni siinä koko elämä uusiksi. Tarvittais toista näkökantaa asioihin. Tietääkö jo…
jos sairastaisi sydän - ja verisuonitauteja ? Onko eroa Buranoilla, Ibusaleilla, Panadoleilla jne ? Kun otan vain 200 mg Buranaa, tuntuu kuin norsun jalka painaisi rintakehää ja muutenkin tekee huonon olon. Ibusalia ole…
Joku ehdotti täällä seleeniä sydänvaivoihin. En usko yhden "ihmeaineen" vaikutukseen, mutta ostin kokeeksi purkin seleeniä ja olen ottanut sitä varoen vain 50 mikrogrammaa päivässä, koska ruuastakin sitä saa. Kolme viik…
Ku tiedän että se saattaa tulla milloin tahansa, mutta onko se todennäköisempi kovassa rasituksessa ja jos se kohtaus tulee niin viekö se usein tajun välittömästi vai ehtiikö siihen usein reagoida ja esim omatoimisesti …
Sydän on oireillut vuosia joka päivä. Pieni aorttaläppävuoto on. Luin, että se voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriötä, "surinaa" yms. Sydän ei oikein koskaan "lyö" normaalisti. Nyt tuntuu olevan kylkiluu-rustoliitoksen kip…
Näkyykö kellään selvästi verisuonia esim. jaloissa, käsissä, rintakehässä? Jos googlaa siniset verisuonet niin kuvassa näkyy verisuonet erottuvat ihon läpi sinisinä tieku.fi. Tai sit jos googlaa veiny chest. Onko kellää…
Voiko jokin sydänsairaus aiheuttaa lihasten jatkuvaa kipua?
Sairastan perinnöllistä taipumusta syviin laskimotukoksiin ja sairaus pääosin hoidossa Marevanilla. Siitä huolimatta aika ajoin on jaloissa sellainen tuntuma, että kyse voisi olla taas veritulpasta. Jalan turvotus ja pa…
Olin ekg ssä, ihan tarkistus, niin tulos oli sinustakykardia ja qt aika yli 500. Luin Omakannasta Ajattelin varata ajan yksityiselle Onko Tampereella hyviä kardiologeja ? Olisiko antaa nimeä
Mikä sairaus? Pikkusormet alkoivat vähitellen puutumaan ja pistelemään parisen vuotta sitten. Vähitellen tila pahentunut ja jatkuva puutumisoire nykyään myös molempien käsien nimettömissä. Myös jalkaterät ja varpaat ova…
Hei, onko kellään ollut verisuonet kasvoissa näkyvissä? 2 viikkoa näkynyt huulen yläpuolella sininen verisuoni. Näyttää niin kuin ois viikset (olen nainen), jatkaa myös matkaa toiselta puolen leukaa kohti. Huolestuttaa …