Viime kesänä 2011 päätin lopettaa b/p touhuni. Aloin syömään monipuolisesti ja terveellisesti, riittävästi. Tätä jatkui noin puoli vuotta kiinnitin huomiota siihen mitä söin jne. En syönyt roskaruokaa tai makeisia. Niid…
Joo eli otsikko sen jo kertoo. Hieman taustaa, olin bulimian syövereissä kaksi vuotta. Järjetöntä ahmimista (makeaa, suolaista, kaikkea ja paljon), jonka jälkeen oksentamista syyllisyydentuskissa. Tämän jälkeen kolmekin…
Eli, olen kohta 14vuotias, n.166cm pitkä ja 54kg painava tyttö. Ongelmani on se, että olen itseni mielestä lihava ja paastoan aika usein. Yleensä paastoaminen ei kestä kauan, koska saan ahmimiskohtauken, joten syön palj…
Haluaisin tiedustella onko täällä maailmassa samoin tuntevia ihmisiä. Olen parisuhteessa oleva nainen miehen kanssa mutta oklen tuntenut aina vetoa seksuaalisesti naisia kohtaan kiihotun lesbo seksistä netissä.. jne mut…
Tuli äsken syötyä hirveästi karkkia ja suklaata, nyt tuli hirvittävä olo fyysisesti ja etenkin henkisesti. Tekisi niin mieli mennä oksentamaan kaikki ulos, ihan kaikki! En kuitenkaan taida voida mennä oksentamaan, kun k…
Proppujahan voi tulla nieluun ihan muuten vaan, mutta itellä ei oo kyllä koskaan aikasemmin ollut ku nyt keväällä välillä tullut. Eli tonne nielussa (molemmin puolin) oleviin "onkaloihin" tullut sellasia valkosia palloj…
Voiko oksentelua huijata jotenkin niissä laboratio testeissä. Se ääliö lääkäri sanoi että jostain pystyy näkemään jos oksentelee ja mulle tehään se. Kukaan ei siis tiedä että oksentelen, oon vaan pokkana kieltäny kaiken…
Kumarassa lähes kaksinkerroin käveleminen ku maha niin täys. Jee! Ku vanhal mummolla. Hampaat kuluneet ja keltaset. Löysävenynyt kroppa vuosien lihomisen/laihtumisen jäljiltä. Erityisesti maha. Täynnä selluliittia. Raha…
Olisin kinnostunut tietämään bulimiaan sairastuneiden ja parantuneiden oireista (henk. ja fyys.), sekä kuinka nopeasti ahmimisoksentelu ''koukuttaa''. Olen tällä hetkellä 5:ttä viikkoa dieetillä ja liian suuren pasta-an…
itselläni suklaa, varsinkin tumma. oli se suklaa missä tahansa muodossa niin tuntuu ettei sitä saa millään keinolla pois :( jää vellomaan ja närästämään ja aiheuttaa pahaa oloa, niin fyysistä kuin psyykkistä. ja snicker…
Hei, olen 20 vuotias ja syömishäiriön kanssa kohta 3 vuotta kamppaillut tyttö. Haluaisin tietää, että kuinka paljon te bulimiaa sairastavat ahmitte ennen oksentamista? Itselleni iskee tajuton morkkis, jos illalla sorrun…
Ajattelin nyt kertoa oman tarinani, ihan siitä syystä että pakko saada tää ulos oman pään sisästä. Olen tällä hetkellä 26-vuotias ja sairastanut jonkinlaista syömishäiriötä 13- vuotiaasta asti. Olin melko pullea lapsi, …
Ajattelin kirjoittaa tänne, koska oikeasti kaipaisin itselleni ns. vertaistukea, tai niinkuin joku alempana kirjoitti, "bulimiaystävää". Itselläni on takana jo kolmetoista vuotta sekamuotoista syömishäiriötä, ja kerran …
Tämä palsta ei todellakaan vastaa tarkoitustaan jos täälä kysellään ja täältä saa "parhaat vinkit" oksentamiseen! Tämän palstan täytyy olla sellainen, että siitä oksentelusta päästäisi irti tai edes yritetään, hyvänen a…
Kyselisin löytyykö täältä aikuisia epätoivoisía.. Ei teinejä.. Olen ex-anorektikko vuosien takaa. Nykyinen 165cm, 70kg! Ennen olin 30 kiloo laihempi, miltä nyt tuntuu.. Voit kuvitella...Hienoo!! Haluun laihtua, epätoivo…
toivottavasti ei haittaa etta tällätavoin aloitin oman ketjun. Mutta en oikein tiennyt minkä otsikon alle tämän kirjoittaisin. Olen parikymppinen pienen lapsen yh-äiti. Minulla on ollut aina ongelmia oman kehon hyväksim…
xx
Apua! mun pitää mennä ekg:hen ja verikokeisiin lähipäivinä. Mun syömisvammailuista ei tiedä kukaan muu paitsi koululääkäri ja terkkari, joten en voi kysyä oikeen keneltäkään.. Sain lähetteen sydänfilmiin ja verikokeisii…
En itse vielä ota kantaa, haluaisin vain kuulla mielipiteitä. Lisäksi pohdin, että kuinkahan suuren osan ruuasta esim. laxoberon auttaa ulos heti ruokailun jälkeen otettuna? Kuinka suuri osuus pääsee imeytymään kroppaan…
1. Mitä enemmän ahmii, sitä enemmän sitä tekee mieli. 2. Hampaisiin tulee tummentumia. 3. Viina ahmiminen krapula = helvetti 4. Verenpurkaumat silmissä saattaa kestää aika kauan parantua. 5. Irtokarkit on tosi kinkkisiä…