Fysioterapeutiksi opiskelu

Hei! Olen vielä peruskoululainen mutta ajattelin tulla kyselemään millainen pohja olisi hyvä jos aikoo fysioterapeutiksi. Tarviiko välttämättä köydä lukio vai riittääkö amis?

Millainen lopputyö?

Ajattelin hakea eläintenhoitajaksi nyt kun peruskoulu loppuu, ja mietin että millainen lopputyö eläintenhoitajilla on? Voisiko olla esim sellainen että kuvaa ja kertoo hiirten kasvattamisesta (siis ihan uroksen ja naara…

Haluaisin opiskella taiteellisia aloja

Olen 16v tyttö, ja olisin kiinnostunut opiskelemaan taiteellisilla aloilla esim.Kirjoitusta, piirtämistä, musiikkia ja elokuva/viihde aloja. Olen tällä hetkellä ammatti startilla, koska en löydä kiinnostavaa opiskelu al…

Ruotsin kirjoitus jos haluaa arkkitehdiksi?

Olen pitkään haaveillut arkkitehdin ammatista. Olen jo selaillut valintaperusteita ja järkytykseni huomasin että ruotsin kirjoittamisesta saa paljon pisteitä. En ole yhtään yvä ruotsissa enkä ole sitä aikonut kirjoittaa…

apteekki merkonomi/farmanomi

Olen kuullut, että myös merkonomi voi työskennellä apteekissa. Esimerkiksi hoitaen laskutusta, tilauksia jne. Onko merkonomi silloin suuntautunut asiakaspalveluun vai taloushallintoon? Onko näitä paikkoja miten tiedossa…

Ylläpitokorvaus

Pitääkö tämä ylläpitokorvaus (9€/pvä) ilmoittaa tai hakea erikseen vai tuleeko se automaattisesti ansiopäivärahan yhteydessä?

Eläinlääkäriksi haaveileva, 22v

Onko fiksumpaa hakea vain lukioon ja suorittaa täysillä tehoilla eläinlääkärin opintoihin tarvittavia aineita paljon (matikkaa, biologiaa, fysiikkaa, kemiaa?), vai olisiko hyvä vaihtoehto kaksoistutkinto eläintenhoitaja…

Halpa huomiotyötakki

moro, tarvitsisin halvan työtakin. onko kenelläkään kokemuksia tästä takista. hinta ei ainakaan ole paha 27,90€ http://duunivaruste.fi/products/product/talvityovaatteet/outlet-hi-vis-bomber-takki/ mutta tekeekö tuolla t…

Poikien liikunta amiksessa

Olisipa nivalassakin pojilla sellainen liikunnanopettaja että hän arvostaisi oppilaiden ominaisuuksia, eikä mollaisi ja nolaisi heitä. Ehkä opettajan olisi aika pohtia onko ammattikoulu hänelle sopiva työympäristö..

merkonomiksi hoitoalalta

Olen hoitoalan ihminen ja täysin kyllästynyt työhöni. Olen ajatellut vaihtaa alaa kaupan alalle, vaikka alalla on pätkätyötä tiedossa. En vain enää jaksa ihmissuhdetyötä ja huonoa ilmapiiriä hoitoalalla. Millaisia työsu…

Amiksen keskeyttäminen

Oon siis 17v ja olen opiskellut puolivuotta metsäalaa. Oon jo monesti miettiny keskeyttämistä koska mua ei enää oikeesti kiinnosta kokoala oikeestaan yhtään ja toisena, matkat on todella pitkät enkä koulun asuntolaankaa…