Voiko opettaja olla introvertti?
Teknillisen fysiikan ja matematiikan sekä lääketieteen yo tarjoaa yksityisopetusta matematiikassa ja/tai fysiikassa esimerkiksi tuleviin ylioppilaskirjoituksiin tai pääsykokeisiin. Hinta 15e/h ja paikkana Turku. Jos kii…
Aloitin pari kuukautta sitten vapaaehtoisen espanjan opiskelun. Sain läksyksi kirjoittaa hotellivarauksen espanjan kielellä. Tehtävä on aivan liian vaativa taidoilleni, sillä lauseen rakentaminen ei onnistu vielä. Joten…
Hei, jos tarvitset apua matematiikan opiskeluun (myös kemia ja fysiikka), tarjoan matematiikan tukiopetusta ala-, yläasteen ja lukion oppilaille pääkaupunkiseudulla (myös korkeakoululaisille). Minulla on pitkä kokemus m…
Toimin yläasteella sijaisena tämän lukuvuoden. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin ja pidän työstä todella paljon. Nyt opettamassani aineessa olen ajautunut hankaluuksiin kahden oppilaan kanssa. Olen joutunut antamaan he…
Pitääkö opettajalla olla HALU jakaa tietoa, opettaa ja olla luokan edessä? Ja entä, jos tällaista paloa ei tunne tai sitä ei ole? Suoritan tällä hetkellä pedagogisia opintoja, ja jännitän aina luokan eteen menemistä ja …
Hei Tietääkö kukaan, millainen oppiaine? Kannattaisiko se valita? Tarvitsisin apuanne!!!!!!!!!!! Onko myös lukiossa tällainen oppiaine? Opettaja ei osannut kertoa muuta kuin että on hyödyllinen.
Miten asian voi ilmaista ja mihin, kun opettaja on loppuunpalanut ja ei kerta kaikkiaan jaksa meitä opiskelijoita ja meidän kysymyksiä?
Yläaste alkoi olin ihan täpinöissä ja jännitin uusia juttuja. Alku lukukausi meni suht hyvin,en pelännyt mitään, mutta pikku hiljaa(en muista missä vaiheessa huomasin) että pelkäsin äidinkielen opettajaamme. Joka kerta …
tulevaisuuden tavoitteena on olla enne 50- vuotis päiviä erityisopettaja.... Pohjakoulutus, lasten- ja nuorten erityisohjaaja. Seuraavaksi sosionomi, sitten minne? Avoimeen yliopistoon lukemaan jotain ja töiden ohessa j…
Undervisar man tyska som första språk i norsen (högstadieskolan i Helsingfors)?
Moikka! Olen lukion toista luokkaa käyvä tyttö, joka etsii itselleen edullista ja kannustavaa englannin yksityisopettajaa. Tarve opetukselle olisi 1h-1,5h kerralla, noin kaksi kertaa viikossa. Tunteja olisi tarkoitus ot…
Onko Tampereen seudulla opettajiksi valmistuvia, jotka vois opettaa matikkaa, korkaekoulu ja yo tasoista, mutta pysytä aloittamaan perusteista. Matikan taito retuperällä itsellä ja kukaan ei osaa opettaa... tarkoituksen…
1. Arvioidaanko luokanopettajakoulutuksen suurinosa opinnoista hyväksytty/hylätty periaatteella? Miksi näin? Kun katsoin opetusohjelmaa Jyväskylän yliopiston sivuilta, numeroarvostelu näkyi olevan hyvin vähissä määrin k…
Moikka! Onko kenelläkään kirjaa: Didaktiikan perusteet, Uusikylä Kari & Atjonen Päivi, 3 uudistettu painos, 2005. Olisin kiinnostunut ostamaan... Vuoden 2007 painos EI käy! Kiitos!
tarvitsisin kirjan, jossa selitettäisiin mahdollisimman yksinkertaisesti oppitunnin suunnittelusta ja pitämisestä. en meinaa millään löytää..onkohan sellaista olemassa, mielellään melko uusikin?
Olen siis luokanopettajaopiskelija ja nyt olisi kaksi sivuainevaihtoehtoa: elämänkatsomustieto tai biologia. Kumpikohan olisi kannattavampi työllistymisen kannalta, jos jommasta kummasta aineesta lukee myös aineopinnot …
Osaako kukaan vinkata, miten Turusta löytäisi ruotsin/englannin kielen opiskelijan auttamaan kielitaidon parantamisessa ja ylläpidossa. Lähinnä kaipaisin puheharjoitusta säännöllisesti 1-2 tuntia viikossa. Olen vuosi si…
saako yläasteella tukiopetusta
Millaistakohan yläasteen/lukion opettajan työ on käytännössä? Ala on harkinnassa