Hei haluaisin hakea Glasgowhun opiskelemaan koko tutkinnon. Opiskelen lukiossa nyt kolmatta vuotta. Onko kukaan muu hakemassa Glasgowhun tai ylipäätään Scotlantiin opiskelmaan ensi vuonna? Olisi kiva kuulla. Ja myös jo …
Olen toista vuotta käyvä lukiolainen opiskelija. Harkitsin opiskelua lukion jälkeen joko Englannissa tai Hollantissa, etenkin Hollantissa koska minulla on siellä sukulaisia eikä tarvitsisi pärjätä siellä yksikseen. Engl…
Hei! Vuokraan asuntoni Milanossa elokuusta 2013 alkaen, sopiva esimerkiksi kahdelle opiskelijalle tai työssäkäyvälle. 15 minuutin matkan päässä Milanon keskustasta mukavalla alueella, kalustettu, siisti ja tilava kolmio…
http://www.maatieto.net/viro/opiskelemaan
Haluaisin päästä työharjoitteluun johonkin englanninkieliseen maahan. Koulussa olen ollut kielissä hyvä, mutta tosiasia on, että en ole käyttänyt englantia ollenkaan koulun ulkopuolella. Käytännön kielitaitoa ei ole sii…
Olen 28-vuotias ja käyttänyt jo kaikki saatavilla olevat opintotukikuukauteni Suomessa opiskeluun. Nyt haluaisin kuitenkin lähteä Kanadaan opiskelemaan uutta tutkintoa. Opiskelu olisi rahoitettava lähes kokonaan lainall…
Luukusta tipahti UNED:n kirje joka sisältää Credencialin. Löysin pari yliopistoa jotka eivät veloita järjettömiä summia (Granada ja Seville). Pariin kysymykseen tarvitsisin vastauksen, eli miksi "CALIFICACION PARA EL AC…
Mine ja vaata=mee ja kato: google: pust govorjat 2013 viimane saade= viimeinen ohjelma! Aivan uskomatonta touhua= lausa uskumatu tsirkus. Selliseid *arste* saadetakse Soome, Norra, Rootsi jne....= ja sellaisia lääkäreit…
Osaako joku sanoa onko ulkomailla mahdollista suorittaa maisterintutkintoa psykologiasta, jos Suomessa suoritettu kandidaatin tutkinto on joltain muulta alalta? Kanditutkintooni tulee sisältymään aineopintotasoiset opin…
Tosiaan Saksaan vaaditaan tällainen: "Hakemusta varten ylioppilastodistukset tulee käännättää virallisella kääntäjällä saksaan (ks. kääntäjien yhteystiedot alla)." Onkos tietoa mistä löytyy, ja mitä maksaa? Tuolla aukto…
Kaipaisin apua kaikilla, jotka ovat itse tehneet näin tai tietävät tälläisitä asioista jotain, Olen siis lukion ensimmäistä vuotta käyvä tyttö ja haluaisin vaihtoon Amerikkoihin. Rahatilanne on erittäin heikko, joten en…
Ei tunnu millään löytyvän tätä tietoa eli vastaisiko joku paremmin tietävä. Siis pitääkö motivaatiokirje kirjoittaa englanniksi vai saako olla suomeksi? Olisin hakemassa kauppatieteiden kandiohjelmaan. Yliopiston nettis…
Hei, opiskelen Helsingissä oikeustiedettä ja vuoden päästä pitäis viimeistään olla notaarin tutkinto kasassa. Tilanne on kuitenkin nyt se, että en koe hyötyväni suomalaisesta OTM-tutkinnosta, koska en halua jäädä Suomee…
Tiedoksi heti alkuun etten ole haluamassa ulkomaille asenteella, että päsen "pitämään hauskaa" tai kuvittelen elämäni olevan siellä ruusuilla tanssimista, vaan tiedostan kyllä, että arki on sielläkin samanlaista tai vai…
Hei, Uppsalan yliopistossa opiskelu voisi kiinnostaa kovastikkin :) ! Osaisiko joku hiukan kertoa hakuprosessista, mitä aineita jne katsotaan. Suunnitelmissa kielitieteellinen tai yhteiskuntatieteellinen. Kiitokset :))
Valmistuin viime syksynä ylioppilaaksi ja olen alkanut harkita hakemista lääketieteelliseen Saksaan tai Itävaltaan. Tarkoitukseni olisi hakea vasta vuoden päästä keväällä ja käyttää tuleva vuosi kielitaitoni parantamise…
Mua on alkanut ahdistaa. Oon miettiny että menisin lukion jälkeen oikikseen. Kuitenkin oon alkanut miettimään, että minkälaiset työllistymismahdollisuudet ois vaikka pohjoismaihin jos kävis siis oikiksen. Nyt toivosinki…
Mikä on mielestänne riittävän hyvä kielitaito kun lähtee vaihtoon ja opetuskielenä englanti? Onko jollain kokemusta. Itselläni ei ole mikään erittäin hyvä ja olen miettynyt vaihtoon lähtemistä.
Joo hain nyt Ruotsiin useisiin yliopistoihin ja lähetin todistuksen sinne. Yo-torkka täytyy lähettää vielä kunhan saan sen. Aloin vaan miettiä että täytyykö päästötodistuksen suoritusmerkinnät muuttaa numeroiksi... Muut…
Hei! Olis polttava kysymys jollekkin, joka on ollut vaihdossa Yhdysvalloissa ja tietää viisumi asioista. Eli saako haetun viisumin vain siihen päivään asti kun koulu kestää? Jääkö siihen jotain pelivaraa ja kuinka paljo…