Merkonomi tutkinnolla saa hyvän elämän

Paras ja luotettavin reitti nuorilla on päästä huippuvirkoihin on Liiketalouden perustutkinnolla, eli Merkonomi tutkinnon kautta. Tämä onnistuu vaikka peruskoulupohjalta. Merkonomi helpottaa pääsyä niihin talous- , kaup…

Miksi opiskelijat valittavat köyhyyttään?

En ymmärrä, miksi opiskelijat valittavat jatkuvasti olevansa köyhiä ja tukien olevan liian pienet? Ymmärrän, jos joku on esimerkiksi sairauden takia työkyvytön tai esimerkiksi asuu pienellä paikkakunnalla, jossa töitä e…

Lukiosta amikseen

Aloitan lukion toista vuotta syksyllä, mutta olen hakennut ammattikouluun johon pääsystä saan tietää vasta ensikuun puolella. Kyseinen koulu on kaukana, joten muutto olisi edessä jos pääsen siihen kouluun. Mutta ennen m…

Tuleeko karenssia jos valittu koulutukseen

Tervehdys,onko kellään tietoa kun nyt olisi tälläinen tilanne että olen tullut jo valituksi erääseen aikuiskoulutukseen joka ei kuulu te-toimistojen järjestämien koulutuksien alaisuuteen ja ensiviikolla olisi haastattel…

Venäjän kielen opiskelu Suomessa

Olen tulossa Suomeen kesälomaksi ja tahtoisin kerrata Venäjän kielen opintojani sekä opiskella kyseistä kieltä entistä enemmän kesän aikana. Olen opiskellut kieltä noin puolen vuoden ajan Moskovan englanninkielisessä va…

Kysymys TOAS:sta!!!!!! Help!

Sain Toas:lta heti vapaan asunnon tarjouksen tänään sähköpostiini ja vuokrasopimukseni alkaisi 15.7. Soitin toasille ja maksan kuulemma heinäkuun vuokran 21.7, joudunko maksamaan koko kuun vuokran vai vain puolikkaan ku…

Monenko vuoden pohjakoulutus amk:hon?

Monenko vuoden ammattiopisto pohjakoulutuksen tarvitee ammattikorkeakouluun tai yliopistoon pääsemiseksi? Olen opiskellut vuosi sitten puoli vuotta ammattiopistossa, ja nyt haluasin opiskella siellä 1-2 vuotta.Pääseekö …

Psoasin asuntotilanne syksyisin?

Sain Oulusta mieleiseni opiskelupaikan ja hain heti tulosten tultua (30.6.) Psoasilta soluasuntoa. Nyt sitten jännittyneenä odottelen, että mahdankohan ehtiä saamaan asunnon ennen opintojen alkua (10.8)? Eihän tässä ole…

eläinlääkäri koulutus

Mulle tuli mieleen, että kummassa maassa opetus on tehokkaampaa ja parempaa? Suomessa vai Ruotsissa? Vai kannattaako lähteä kauemmaksi? Tarttoa en laske vaihtoehdoksi. Vielä olen ala-koulussa XD. Isompana (silleen 20 vu…

Putkiasentajan pääsykoe

Hei, millainen aikuiskoulutuksen putkiasentakoulutuksen pääsykoe on? Jos oppilaitoksen sivuilla näkyy haastattelu/pääsykoe tarkoittaako se että ne molemmat on?

Turku vs Lappeenranta

Mut on hyväksytty opiskelemaan sekä Turun kauppakorkeean että erillisvalinnalla LUT tuotantotalouteen (teollinen markkinointi ja kv-liiketoiminta pääaineena). Molemmat houkuttelevat, mutta päätös on vaikea. Kumpaan miel…

Oulussa asuvat/opiskelevat!

Sain paikan Oulun yliopistosta (Linnanmaa?), enkä ole ikinä edes käynyt Oulussa. Asuntoa hakiessa kiinnostaisikin tietää, mistä asuntoa olisi järkevin hakea. Keskustassa varmasti mukavin, mutta ilmeisesti yliopiston läh…

Minkä ikäisenä aloitit AMK-opinnot?

Juu hei vaan. Olen nyt syksyllä aloitteleva tradenomiopiskelija. Ikää itselläni on 24 vuotta, joten pohdiskelin vain, minkä ikäisenä aloititte omat opintonne. Jotenkin tuntuu, että päädyn yksin 19-vuotiaiden sekaan. Eik…

Yliopisto yli muiden

Yliopiston ylivertaisuutta opiskelupaikkana kyseenalaistavat vain ne, jotka itsekin tietävät olevansa väärässä, mutta eivät halua katsoa totuutta silmiin. Selkärankaa osoittaa se, että jaksaa ja pystyy opiskelemaan ensi…

Apua opiskelupaikka valintaan

Hain täydennyshaussa useampaan paikkaan opiskelemaan. Tuli siis postissa kirje et mut on valittu yhteen paikkaan mut se oli itselleni viimesin vaihtoehto mihin haluisin. Ei tullu mistään muusta paikasta kirjeitä. Nyt ha…

kokemuksia koulunkäyntiohjaaja opinnoista?

Hei, sain opiskelupaikan koulunkäyntiohjaajaksi päiväopintoihin. Osaisiko kukaan kertoa millaisia koulunkäyntiavustajan päiväopinnot yleensä ovat? Onko paljon työharjoittelua? Ja kuinka pian mahd. työharjoittelu alkaa o…

Koulutko viihdekeskuksia :D

Savon Sanomien mielipidepalstalla joku vaatii koulukurin palautusta 1960-luvun tasolle kun sen jälkeen kouluista on kuulemma tullut viihdytyskeskuksia :D http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/koulu-…

Hämeen kosmetologikoulu 2015

Entisenä opiskelijana en suosittele kyseistä koulua. Yksityinen koulu, joka maksaa n. 6000e niin oletat saavasi tasokasta opetusta ja valmiuden ammattiin. Totuus on se, että istut 2 kk teoria tunneilla ja loput n. 12 kk…

Ammattikouluista tehokkaampia!

Monet pitävät ammattikoululaisia tyhminä ja laiskoina. Asia ei varmastikkaan ole näin eikä kenelläkään saisi olla sellaisia mielipiteitä, sillä ammattikoululaisten työt ovat usein paljon tärkeämpiä kuin akateemisesti ko…