jos nyt olisin nuori. Kun pääsin opiskelemaan vuonna 1999 media-alaa, niin opiskelupaikkoja mainostettiin isoilla mainoksilla joka mediassa ja se oli kupla, josta ajattelin nuorena ja tietämättömänä, että media-alalle k…
Hain tässä Ylelle toimittajatyöharjoitteluun muutama vuosi sitten. Homma tyssäsi siihen että minulta puuttuu oikeat korkeakouluopinnot. Ylen päällikkö katsoi että heillä ei ole aikaa perehdyttää ketään syvällisemmin per…
Olen vielä opiskelija, mutta olen seurannut aktiivisesti viestintäalan työpaikkoja, jotta saisin hyvän kuvan alasta ja hahmottaisin sitä, mihin kannattaa panostaa. Olen seurannut tilannetta nyt kolmen opiskeluvuoteni ai…
Eli menkää suoraan yrityksiin kysymään, vaikka kesätöitä/ apurin paikkaa, siitä se saattaa lähteä! Ja kouluja passaa mun mielestä käydä, mutta työn tekeminen opettaa eniten. YLE:n ohjelmissakin on väritarkkaajana arkkit…
Täällä olisi pk-seudulla asuva kolmekymppinen mies joka olisi kiinnostunut mainosten tekemisestä. Amatööripohjalta ja koemainoksia tehtäisiin. Haluaisin alkaa mainosmieheksi. Olisiko innokkaita yhteistyökumppaneita? Kat…
Onko hyvä paikka? Työllistääkö hyvin? Maksaa aika suolaisesti, mutta pakko päästä kun haluan tulevaisuudessa todelliseksi tähtitoimittajaksi! Se, että jotkut luuserit vinkuu täällä työttömyyttään ei minua lannista, sill…
Haluatteko te pölvästit työttömiksi? Töitä kyseisellä alalla EI ole tarjolla ja tulevaisuudessa töitä on vieläkin vähemmän, kun jutut siirtyy yhä enemmän nettiin. Lisäksi opinnot ovat menneestä maailmasta eivätkä vastaa…
Millaisia kokemuksia viestintätoimistoista? Millaista palkkaa maksetaan? Millaiset työajat ja työkaverit? Mahdollisuudet luoda uraa?
Mikä vattu teitä vaivaa? Nettisivuilla mainostatte, "tehkää lomakuvistanne taidetta, julisteita ja kalenteireita" ja kun hölmö ottaa vinkistä vaariin ja lähtee leikkiin se ei olekkaan niin. Mikään ei kelpaa ja lasku on …
Vanhoilta luokkakavereilta joilla saattaa olla yrityksiä nykyisin ja tuntevat sinut jo entuudestaan! Tuttujen kautta saanut suuren osan keikoista kameraoperatöörinä elokuva-alalla! Koikeilkaa ottaa puhelinta käsiin ja k…
Heippa! Kertoisitteko kokeneemmat minulle, aloittelevalle jutun tekijälle, kuinka kauan teiltä on mennyt keskimäärin kun olette tarjonneet juttua lehdelle, ja teettekö tarjouksen aina sähköpostitse kuten itse ajattelin?…
Tämä lehmän alta nykäisty, kouluttamaton, entinen ilmoitusmyyjä tekee juttuja lehtiin käyttäen toimittaja nimikettä, ja siitä sille vielä maksetaan. Tämä onneton paitaressu harhailee journalismin maailmassa luullen ja u…
Itse lähdössä taas 100€/ päivä kuvaamaan ja ties kauan kestää kuvausjakso, 10 -30 päivää. Kesällä ainakin on näitä kuukaudenkin jaksoja. Junat ja kaikki maksaa työnantaja ja saa tehdä leffaa hyvässä porukassa kaiken lis…
Moi, te jotka ootte ollut mainostoimistossa harjoittelijana... millaisia kokemuksia on? Ite saan erittäin huonosti ohjausta - saan asiakastöitä tehtäväksi mutta kukaan ei tule koskaan oma-aloitteisesti katsomaan miten p…
Apuaaaa, hukun kohta töihin.
Mikäköhän on se alin palkka mitä alalla maksetaan? Eli sille juuri valmistuneelle apurille, jolle lykätään kaikki hommat? Kertokaas vaan. Kai se nyt enemmän on kuin 1000€/kk?
miten juuri ammattikoulusta valmistunut media-assari voisi päästä mainostoimistoon töihin? harjoittelijoita ei voi enää palkata, eikä oikeeta palkkaa ole varaa maksaa. Olisiko jotain kikkaa millä päästä työn makuun? Var…
Alan ammattilainen haluaa töitä videokuvaajana, elokuvaajana, kameraoperatöörinä! Hallitsen myös paljon muuta. mm.Leikkaajan työt! AVID ja Premiere! Jos ei lähialueella ole tötiä tai muuta tekemistä juna kulkee kauemmak…
Kun kerta mainostoimistot eivät ota töihin, niin mihin hakea yo kuvallisen ilmaisun perustutknto -pohjakoulutuksella? Hakea toiseen kouluun on hyvä vaihtoehto, mutta jos työpaikoista nyt puhuttais..
Arvon mediakollegat Olen toisen vuoden toimittajaopiskelija (amk) ja minulla on yhden kesän työkokemus palkattomana harjoittelijana takana. Nyt olisi näköpiirissä lupaava työpaikka kesäksi, johon minulla on hyvät mahdol…