Eli olen voidellut kyseisellä raudalla suksia jo muutamia vuosia. Nyt olen voidellut noin -140c lämmöillä voiteen ohjeen mukaan ja tänään suksia voidellessa huomasin että siteiden väliin jäi ns. Kaistale joka jäi kuumak…
Onko lähivuosien kokemuksia Suomulta, Kirikeskuksesta tai Taivalvaarasta? Mietimme paikkaa, missä olisi sopivia rinteitä viime talvena laskettelun aloittaneelle lapselle. Rukan välirinteet ja Bistrorinne on sopivia, se …
Nyt kun tuli oikea talvi niin tekisi mieli rinteeseen. Mites Himoksella, onko kokemuksia minkä verran siellä on käynyt väkeä? Meneekö aika hissijonoissa, vai mahtuuko mäkeenkin?
Rukan paha päällelasku näyttää että ruka ei huolehdi turvallisuudesta. Viranomaiset ja oikeuslaitos nyt herätys.
Korona tulee kylläämään siihen malliin että ens talvena on laskut laskettu.
Onkos siellä rinteet hoidettu kunnolla myös arkipäivisin? Ja millanen on murtsikkalatutilanne. Onko latuja vaihtelevasti, ettei tartte samaa baanaa koko ajan mennä. Paljakka taisi mennä nurin vuosi sitten. Jos vaikka hi…
Hei! Mikä on teidän mielestänne paras paikka lapsiperheelle, jolle olisi myös muuta toimintaakin kuin laskettelua! Ilmeisesti Ylläs on kookkain(rinteistä) mutta näistä pienin markkinaosuuksista, vai onko?
Moikka Ensi hiihtolomalla tarkoitus lähteä lautailemaan perheen kanssa Slovakiaan. Paikallinen yhteistyökumppani mainitsi paikat nimeltä jasna nizke tatry ja vysoke tatry(high tatra). Ei ihan selvinnyt onko nämä vain vu…
Juupavaarassa ei ole ollut laskettelua kahteen viime talveen. Miksi se on ollut poissa käytöstä? Aukeaako jo ensi talveksi? Kyseessä on kuitenkin etelä Suomen korkein huippu ja lähes kilometrin mittaiset rinteet.
Vieläkö hissit pyörii vappuna vai pitääkö jatkaa matkaa Lapin tuntureille?
On taas aika kun herrat saapuu vuorelle. Otaksun juoman maistuvan ja lakanoiden kastuvan. Hso:t tulkee holleille, het se voi ryöppästä mujulkahveron huulenki jos niikseen tekkee. Ja niin se tekkee, pojjaat kertoivat. He…
Tullut gondoli hissi, rinteitä ilmeisesti levennetty, joku uusi rinnealue jne. Kuka käynyt? Tarkoitus mennä Rukalle pääsiäislomaksi.
Vieläkös Tahkolla hiihdetään kauan. Nyt kelit ovat aivan surkeet: https://www.xn--s-0faa.tv/forecastlocation.jsp?city=Kuopio
En itse valitettavasti pääsekään ko. tapahtumaan. Majoitus tuli varattua ja osittain maksettuakin. Sijaitsee n. 2 km rinteistä, 2,4 km Piazzasta ym. Vuodepaikkoja on jopa 7:lle, mutta ihanteellisin on ehkä 5:lle. Vuokra…
Halvalla lähtee. Kunpa olisi itsellä aikaa ja taitoa pyörittää hiihtokeskusta niin tuosta saisin halvalla ison, Etelä-Suomen korkeimman, paikan omaksi :) Paikka vaatii toki uusia ideoita, nykyisellään Juupavaara on vähä…
Sappeelle saa kausikortin kaudelle 2018-2019 hintaan 119,99 euroa! Halpa laskettelu jatkuu siis ensi kaudellakin. Tällaisia ideoita tämä ala on kaivannutkin. Hinnat karanneet aivan käsistä ja rinteet ammottaneet tyhjill…
Hei! Onko Tahkolla retkiluistelurataa tänä vuonna? Mietin, että otanko luistimet mukaan lomalle vai jätänkö kotiin, kun mitään luistelukenttää en viitsi kierrellä vaan olis kiva luistella pidempää matkaa.
Kaisa Mäkäräinenkin aloitti uransa noissa maisemissa. https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/saukkovaaran-kohtalo-jalleen-taysin-auki/ Saukkovaaran kohtalo jälleen täysin auki Kainuu Julkaistu 21.2.2018 kl…
Onko ketään kellä olisi sijoitusmökkiä himoksen alueella. Jos, onko kohtuu tuotto, millä sijainnilla paras, onko kehitystä tapahtunut ymym... jos suunnitelmissa ostaa esim 150-200te mökki alueelta. omistan joitakin sijo…
Kovemmat noin -10 pakkaset saattaa jäädä muualta kuin lapista uupumaan tältä talvelta. Etelä ja keskisuomen keskukset on jo kohta ongelmissa, esim. suomen mittapuulla suuri Tahko on saanut vasta 2 täyspitkää auki kun ei…