Westerlund pienentäisi joukkueiden koon kolmeen kenttään perustellen sillä, että loukkaantumiset vähenisivät! Mielestäni se olisi juuri päin vastoin joukkueiden pienentyessä. Mitä vähemmän on pelaajia, sitä enemmän joka…
Oikea eri sarjojen tasonmittaus on MM-Kisat kun eri sarjojen pelaajat kohtaavat. NHL'n todellinen taso nähdään MM-Kisoissa. NHL-joukkueet eivät vuodesta toiseen pärjää yhtään sen paremmin MM-Kisoissa kuin Eurooppalaiset…
Jopa erotuomarit ovat sekoilleet ja tulevat edelleen sekoilemaan väittäessään, että MM-kisojen finaalissa kysymyksiä herättänyt Ruotsin maalia edeltänyt tilanne ei olisi ollut paitsio. Asia on ratkaistavissa yksinkertai…
En ota kantaa ns. pakkoruotsiin ja naapurimaasta voidaan olla montaa mieltä, mutta ajatelkaapa te ruotsalaisten kiekkoilijoiden vihaajat, mitä merkitsisi, jos Ruotsissa ei oltaisi kiinnostuneita jääkiekosta. Tämä pieni …
Ammattijääkiekkoilijat ovat onnistuneet vakuutustaisteluissaan erinomaisesti. Kuin myös ammattikeihäänheittäjät. Voisiko tuota oppia saada levitettyä laajemminkin kaikkien lakisääteisesti vakuutettujen hyödyksi. Aurinko…
Kultaa ei voiteta ilman tappiota. Jos tappiota ei ole tullut ennen finaalia niin tappio tulee sitten finaalissa. Onko mikään muu maa kuin Neuvostoliiitto voittanut kisojen kaikki ottelut.
Muutamissa maissa lajin tähden ollaan valmiita mihin vain, mutta kansainvälisesti on aika yhdentekevää, mikä maa korjaa potin joka neljäs vuosi pidettävissä kriketin mm-kisoissa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriketin_ma…
Toivon sydämmestäni, että kaikki ruotsalaiset, varsinkin jääkirkon pelaaajat, murhataan raakasti ja julmasti ja jätetään lojumaan omiin veri lammikkoihinsa ja että joku valloittaa tuon maan, vaikka venäjä sitten.
S-tanan hannuhanhet voitti kotikirouksen ja voitti mestaruuden! :C
Håmåpetterit prkele. Porkkanapäät seniiliveljekset fyyfaan.
Toivon tosiaan että tekevät oikeen hyökkäyksen ja moukaroivat koko maan ihan paskaks. Suomeen voitais liittää pohjosruotsi jonnekkin Sundsvalliin asti ja Ryssälle eteläinen osa. Aika kiva kun ei enää tarviis nähdä Hurre…
Voidaanko puhua mm-kisoista kun oikeastaan vain kahdessa maassa pelataan tosissaan jääpalloa.
Niin jääkiekossa kuin euroviisuissakin. Jes!
Onko asetelma joko-tai? Jos kehtaat arvostella lätkää, olet automaattisesti potkupallofani. Tai päinvastoin. Niinkö se menee? Itse en oikeastaan välitä kovin paljon kummastakaan mainitusta lajista, vaikka joskus tulee o…
Ja suomella 0 kultaa. Suomi ei ole niin hyvä joukkuen kun luulette. mm on amatöörikilpailu, jossa sveitsikin pärjää.
Olisi joukueessa voinut olla joku vahva ja kokenut tuki näille nuoremmille. Edellisilläkin kerroilla kun maailmanmestaruus voitettiin niin oli nuoria kykyjä ja vanhoja kettuja, niin silloin tuli maailmanmestaruus. Granl…
heikko esitys suomelta taas tänäkin vuonna! Ihme, että noinkin pitkälle tuollasella junnutason kiekkoilulla pääsivät. Ruotsi voittaa maailmanmestaruuden, ja niin kuuluukin. Onhan Ruotsi jääkiekkomaa henkeen ja vereen, s…
Sveitsi nöyrrytti USA:n porukan perusteellisesti. Hyvä,hyvä. !!!
Sveitsistä tulee uusi jääkiekon maailmanmestari! Ruotsi tulee kaatumaan komeasti.
Ruotsalaislehti otsikoi pari päivää sitten: "TIEDÄTTE MITEN SIINÄ TAPAA KÄYDÄ". Nyt sinäkin tiedät, jos et aiemmin tiennyt. Suomen joukkue on syntynyt häviämään. Kohta Suomi häviää pronssimitalin ja saa neljännen sijan.…