Viime vuosina Sveitsi on MM-tasolla kahminu voittoja Suomesta. Sveitsistä on muodostunut hankala vastustaja meille leijonille. Kuitenkin nyt uskon että tilastomatematiikka&todennäköisyydet kääntyy leijonille. kommentoij…
Nopeus joka eroittaa muista ja nopeat harhautusliikkeet eli lähes aina luistimella tehdyt nopeat käännökset jotka nopeudessaan eroittavat muista täysin. Samaan pystyy MacDavid ainoastaan. Naurattanut kun katsonu Kanadan…
1.niko Hirchier 2.yhtenäinen joukkue 3.Sveitsin NHL-avut 4.hyvä pelitaktiikka 5.vahva joukkuehenki Sveitsiläisjääkiekko 90-luvulla = ei paljoa hurraamista, eikä oikein kettään änäripellaajia. 2000-luku kehitystä parempa…
Nyt toinen hyvä peli tännään Ruohtia vastaan. Eikä Ruotsi nyt kovin huonosti edes pelaa ja paljon Itävallan hyvyyttä että peli on noin tiukkaa. Takavuosina heikompien ja parhaimpien maiden erot oli tosi isot mut nykylät…
Suomen peli Itävaltaa vastaan oli välillä todella tahmeaa ja väkinäistä. Esimerkiksi SM-liigan finaalipeleissä nähtiin paljon parempaa lätkää.
Siellä on ihan mielenkiintoisia nimiä. NHL:stä saamme lisäapua Teuvo teräväisen ja Matinpalon muodossa! Hyvä että saatiin änäriapua vielä lissää. Eniten huolettaa maalivahtipeli. Se on ollu aiemmin meijä vahvuus mut onk…
Ihanaa että Ruotsi murskasi Suomen U18 MM-kisoissa. Ehkä nyt taas edes hieman vähenee se kauhea jääkiekkovouhkaaminen Suomen medioissa, varsinkin iltapäivälehtien sivuilla.
Vaikka olisikin ns skoota-cuppi niin kyllä kiinnostaa aina MM-kisat. Kyllhään sinne on tulossa NHL-pelaajia suomenkin joukkueeseen ja ehkä aiempia vuosia hieman enempi vai?? Ruotsilla tuttuun tapaan aika paljon tulossa …
pelaajia mutta mä aloin pohtia että toisaalta ne joukkueet jotka ei pärjänneet pudotuspeleissä SM-liigassa niin sieltä voi löytyä tosi nälkäisiä pellaajia. Ne jotka SM-liigassa pellaa pitkään pudotuspelejä ja menestyvät…
Että täytyy olla kai eka kerta kun ainoastaan maksullisilta näkkee. Eihän tämän näin pitänyt mennä koskaan mutta näin kuitenki meni. Raha puhhuu karua kieltä nykyään. En väitä että kapitalismi olis huono asia koska se o…
Ketkä pellaajat itte valkkaisitte omaan MM-ryhymäänne? en mä ees tällä kauvella tota SM-liigaa paljoo seurannut kuin noin alkuosan eli 1/3 katsoin kun sitte tehtiin hieman muutoksia jonka seurauksesta SM-liigaa ei näy m…
Ruotsin Sandin Pellikka teki hattutempun nuorten MM-kisoissa Kanadassa Slovakiaa vastaan.
Hei! Jos etsit palvelua, joka tarjoaa kaikki Viaplayn PPV-tapahtumat ilmaiseksi, tutustu https://iptv-finland.store -sivustoon. Saat myös ilmaisen kokeilujakson ja ympärivuorokautisen asiakastuen, joka on ollut todella …
Sveitsi pelannut hyvin
Vesalaisella jää paljo nälkää jos käy niin että HIFK putoaa jatkosta. Aaltonen on käyttökelpoinen tasakentällisin ja YV:llä. Vesalainen kuten aaltonen on aina vaarallinen kaukalossa ja pystyy aaltosen lailla myös tarvit…
Latvian MM-pronssijoukkueesta tehty rikosilmoitus https://www.iltalehti.fi/jaakiekon-mm-2023/a/8b2881cd-aa0c-4d82-b3b3-04e5112d7874
Usa jäi neljänneksi ilman mitalia. Hyvä Latvia!
... olisi hieman manipuloinut noita lätkän mm-kisoja sponsoroimalla Lidl:llä suomen kiekkojoukkoja !?! (jotain "jarrua" ovat syöttäneet, #¤%kele !?!) Onko niillä ruottinkin kans joku sponsori-sopimus, kun sekin tippu mi…
Näytti jo selvältä jutulta, kun USA teki ensimmäisten kolmen minuutin aikana 2 maalia, mutta Saksapa tasoitti. Toseen erään lähdetään tilanteesta 2-2.
siinä sitä taistellaan... voi voi, en voi katsella, ilman Leijjjjjonia! https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009610874.html Latvialle tämän pelin voiton soisin!!