Odotukset eivät kovin korkeat olleet kun tämä leffa alkoi,Johnny Depp on niin monta kertaa ollut samankaltaisisa gootti-kauhuskeluissa,mutta loppujen lopuksi katsoin aivan herkeämättä elokuvan loppuun ja aika kului nope…
Tarmoa täynnä on kotimainen elokuva jota dvd:n kannessa mainostetaan hauskimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi kautta aikojen. Ensinnäkin se on dokumentti ja toiseksi helvetin tylsä. Ei yhtäkään hauskaa tilannetta. Jos halua…
Olin yksi niistä lukuisista Sam Raimin Spider-Man elokuvien ystävistä, (3.osa oli kohtalainen) joille tuli ”miksi rebootti?” reaktio uutisen johdosta ja varsinkin näin pian. Ennakkoon olin hieman varautunut ja en oikeas…
Lueskelin juuri Tom Cruisen erojuttuja kun lööpeissä ovat koko ajan. Samalla valkeni hänen yhteytensä skientologiaan. Siitä kun googlella selvitti niin moni näyttelijä on hurahtanut tuohon påskaan. John Travolta, Will S…
Prometeuksen käsikirjoitus on sekavaa. Logiikka ontuu paikoin pahastikin. Esimerkiksi puhuttiin ihmisen suunnittelijoista, mutta näillä väitettiin olevan sama DNA kuin meillä. Serkuiksi niitä kutsuisin. Juonenkäänteissä…
kerran kertauksiin suomen puolustusvoimat.
vanhoja kauhuelokuvia a hyvin tehty.ja joistain tykkää ei niin mieliellisesti mutta hyvin tehty. hells port
The Watermen, http://www.imdb.com/title/tt1715223/ Ei kovin hyvä mutta katsottava silti tuon tyyppisistä elokuvista pitävälle.
Eipä valittamista,oikeastaan oli parempi mitä odotin mielestäni ja jos olisin katsonut 3d-version olisi ollut vielä komeampi.Eihän tämän tyypin elokuvissa kaikki niin kovin loogista ole mutta oli tässä hieman filosofiaa…
Kävin katsomassa Humisevan harjun ja oli tosiaankin maailman surkein leffa. Aivan kuin joku olisi pienessä sievässä kuvannut sen. Oli pakko lähteä kesken pois. Häpeä, että Finnkino ottaa tuollaisen esitettäväksi.
Hieno filkka ja loppu upea tie fiilis!
Mukava katsoa välillä tälläista vanhanaikaisen tuntuista romantiikka-draamaa kun elokuvissa on nykyään niin paljon actionia ja räiskettä,tuntui rentouttavalta.Mutta on tämäkin hieman ontto sisältä,musiikki pauhaa ja tun…
Eli katsoin tänään Kuudennen aistin. On se jo jonkin aikaa pitänyt katsoa, mutta olen aina unohtanut! Tänään sen katsoin ja olen jälleen yllättynyt siitä mihin ihmisen mielikuvitus kykenee! Peruspiirteissään elokuvan ju…
Kohtalainen leffa, 3.5 tähteä. Roos Netjes niminen näyttelijä on kaunis.
Katselinpas juuri tuollaisen elokuvan --> http://www.imdb.com/title/tt1772240/ Kyse on tällaisesta hieman "B-luokan" -tyylisestä kauhuelokuvasta. Ei mitenkään kovin hyvä, mutta toisaalta ei mikään kovin huonokaan. Eloku…
Haywire: http://www.imdb.com/title/tt1506999/ On aika viihdyttävä, mutta juonessaan hieman sekava. 1-5 asteikolla kuitenkin viihdyttävyys on hyvää että 3 pistettä.
http://www.imdb.com/title/tt1788391/ Raju pätkä, muuta ei voi sanoa ettei juoni paljastu. Loppu ei avautunut, täytynee katsoa uudestaan joskus...
Mitä mieltä olette Sergio Leonen Once Upon a Time in Americasta? Minusta se on yksi maailman parhaimmista elokuvista, joka pääsee ehdottomasti omalle top 10-listalleni. Mielestäni tässä elokuvassa kaikki on moitteetonta…
mitä mieltä olette leffasta? Mielestäni elokuvassa ei ole päätä eikä häntää. kommentteja.
Jos joku ymmärsi jotain tästä uusimmasta Humiseva harju-versiosta niin voisi minulle kertoa mitä ideaa siinä oli,minusta se oli aivan mitätön tekele.Sitä on pidetty taide-elokuvana joten en kai vaan sitten ymmärtänyt