Hän antoi rypytöntä lempeä jota sai myös silittää. Ja ymmärrettäviä asioita joita ei tarvinnut selittää. Pyyntöihini hän vastasi myöntävästi, en jäänyt yksin tarpeineni kuten jokin pölvästi. Viileän etäinen luonnekkaan …
Suurelle syntiselle Jeesus tarjoaa haarniskaa. Pienelle syntiselle roiskeläppä riittää....Nimesi on elämän kirjassa. Se kirja löytyy taivaasta. Uskon että siinä mainitaan minutkin. Vielä jaksan toivoa että meillä on yht…
Piennarta kuljen, kaikki vanha takana ja jos vajoan huomisesi unosiin, pelasta minut.
Ei minulla ole sanoja tähän väärinkäsitykseen. Ei ainuttakaan, mene pois. Katoa sydämestäni Sinua aina
PikkuJeesus seisoi kadunkulmassa ohikulkijoita syyttäen, Kysyin mitä pahaa olen sinulle tehnyt , joten tule mennään ottamaan se toinen ihokas ja lopuksi vedetään nahat. Näin hyvin voi päivä käynnistyä nestemäisellä ohra…
Veteraanin iltakylpy. Vietiin laverilla. Mieli ehti jo puhdistua. Ei ollut tajua kaverilla.
Yksipuolinen rakkaus pakotti juomaan. Vihdoinkin laji missä luovuuteni pääsi kunnolla sammumaan. Kamelilaumassa olin ainoa jonka kyttyrästä ei tykätty. Mutta mieluummin kännissä vihattu sieni kuin selvinpäin vailla rakk…
Kulkukissa seuraa minua kaikkialle heittäen kissankapuloita rattaisiin. Materiaalia on kertynyt miukumauku vuoren verran. Täältä pesee kissanhiekkaa kuivempi kertsi: Turhan moni ottaa elukan sijaiskärsijäkseen ja rankai…
Ennen Jeesusta olin kaksiteräisesti kiroileva henkinen huulihalkio. En sietänyt omia virheitäni, vielä vähemmän muiden....Jeesuksessa minulla on uusi elämä ripauksella puhdistettua vanhaa ja myöhemmin elän vanhan elämää…
Jokainen vuosi kanssasi on ollut hyvä. Jokainen minuutti kanssasi on ollut venyvä. Tietäisitpä miten lähellä onni on. Niin lähellä että se hipaisee sinua. Tämä tieto on tärkeämpi kuin Jeesuksen toinen tulemus. Koska seh…
Vastarakkauden puute on väkevin kaikista. Jo pelkkä henkäys pyyhkäisee minut olemattomiin. Ja vuodet ovat autiomaassa pyöriviä tuulenpesiä. Se maatiaiskissa saa ravinnon kädestäsi ja lämmön varatusta takastasi. Itse ole…
Minulle vielä kävi näin. Sydämeni kadotin
Kun piirsin ääriviivasi iltapäivässä, piirsinkö sinut, vai kuvasi sinusta jota en koskaan tuntenut, koska todellisuus? Kun piirsin ääriviivasi iltapäivissä ääntäsi kuunnellen, piirsinkö haaveesi vai sinut, jota kuunteli…
~~~ Suuri unelma on poissa on pimeä yö lämmin sellainen kuitenkin Hiljaisuus on ystävä ei revi, ei raasta eikä vaadi Rakkaus tulee, jos on tullakseen ~~~ https://www.youtube.com/watch?v=qN4ooNx77u0&list=RDqN4ooNx77u0&st…
Runot on riimitelty, jokainen sana sanottu Kun sinä sanot, uskallatko olla?
Minä rakastan Sinua kuin päivänkakkara rakastaa aurinkoa, pallo pyörimistään, tuuli tuiverrustaan, vene aaltoja, liikenne suojateitään, metsä sieniään, joki kiviään, minä Sinua! Minä ikävöin Sinua kuin tuli sytyttäjääns…
Helle kuin halaus, pieni kaino tunteiden salaus Kostea ja kuuma, sylissä öinen tropiikin huuma. Tunne tää taivaan tuomaa, joka solu janoaa elämän juomaa.
Oi mi ruusunterälehdet leijautan ylle Puumalan salojen, jotta sydämemme taas kohtaavat. Kuin lasagne-levyt uunissa bechamellissä yhteen sulavat taas yhteen parmesan-kuoren alla lihaisaksi ja kosteaksi rakkauden pöperöks…
Olet pehmee puristus rinnoillani. Olet hellä kosketus huulillani. Olet lämmin virtaus.... ajatuksissani ja kevyt tuulahdus polvillani. Olet vanhiljan makuista mansikkatohfffee likööriä, joka päihdyttää reilusti. Olen ni…
Jos olisit mainos, odottaisit vuoroasi. Säästelisit tarinaasi kertoa. Et hyppisi silmilleni rajoituksetta. Jos olisit mainos ja minä tänne ajautunut, sanoisitko rakkain? -hoovee