Youtuben yksi kymmenestä suosituimmasta videosta oli "youngstown montage". Sony entertainment sai sen kiellettyä sillä perusteella että taustamusiikkina oli Bruce Springsteenin esitys. Teoksen oleellinen osa olivat kuva…
Esim. netistä ei saa kopioida tekstiä sellaisenaan toiselta sivulta, paitsi jos ilmoittaa lainauksen yhteydessä lähteen. Entä vitsit, aforismit ym.? Esimerkiksi Pikku-Kalle-vitsit tuntuvat olevan "yhteisiä", samoin jotk…
Jos joku ilmoittaa YouTubelle videostani etten omista sisältöä ja väittää itse omistavansa ja video poistetaan voinko haastaa oikeuteen sen henkilön joka ilmoitti ilman syytä? Ja jos voin niin mitä sille henkilölle vois…
Eräs säätiö tilasi kirjan kirjoittamisen. Kirjoittaja teki sen ja sain palkan työstä. Säätio ei julkaise kirjaa koska katsoo ettei se ole tarpeeksi hyvä. Käsittääkseni sekä kirjoittajalla että tilaajalla on tekijäoikeud…
TTVK ja muut järjestöt ottavat jo satoja suomalaisia vuosittain kiinni P2P-lataamisesta. Siinä jaetaan myös samalla, joka lisää kiinnijäämisriskiä. Ottakaa siis järki käteen ja ladatkaa ulkomaalaisista tiedostonjakopalv…
Otin kuvan eräästä kuvapalvelusta, jossa on hauskoja kuvia. Kuvaa oli muokattu alkuperäisestä. Muokkasin kuvaa vielä lisää, ja tein siitä paidan kotisivuilleni myyntitarkoituksessa. Nyt kuvan alkuperäinen ottaja lähesty…
Mikä ihme siinä mättää. Joskus joku tyyppi sanoi että varmaan kymmenet tai sadat miljoonat ihmiset ympäri maailman lataa piraattikamaa ja Suomessakin tulee vähän semmonen ilmapiiri esim. nuorien keskuudessa että se on i…
Löysin netistä kuvan, jonka haluaisin laittaa omakustannekirjani kanteen. Miten minun tulee toimia? Kuva on nettibloggaajan sivulta, en kuitenkaan usko että se on bloggaajan oma kuva. Mistä ihmeestä bloggaajat saavat oi…
Eli oletteko kuulleet kenenkään jääneen kiinni moisesta toiminnasta? Ilmeisesti kyse on todella rikollisesta teosta josta saa käsitykseni mukaan jopa vankeutta (?). Mutta siis tuostahan on aikalailla mahdoton saada ketä…
Olen vähän ihmetellyt, että miksi Madonnan biiseistä (omasta mielipiteestä) on ollut puhutuin asia tekijänoikeus-ongelmasta siitä, kun ihmiset laittavat hänen musiikkeja YouTubeen. Miten Madonnnan musiikit vaikuttavat e…
... eli asia on näin, otin kevätjuhlani musiikkiesityksestä videon. siinä ensin esiintyi yksin eräs luokkalaiseni ja hän antoi ilomielin luvan kuvata, haluaa nähdä miten suoriutui, mutta itse tärkein asia, jatkoin sitte…
Onkohan laillista laittaa videoita YouTubeen, joka on nauhoitettu The Sims-peleistä? Tarkoitan sitä että kun pistää musiikit tiedostokansioihin pelin stereoihin varten ja sitten pistää haluamamme musiikki päälle videope…
Superäly herää - oletko valmis? http://jpoli.blogspot.com/2011/05/superaly-heraa-oletko-valmis.html
Tuliko vahingossa räpellettyä pelaten toista nappia, ja syyllistyin rikokseen.
oman backupin jos tuhoutuu levyt mitä on :D on joo ostettu kaikki.. joitain on varastossa LP:täkin mitä on tullut osteltua...
Free mp3 downloads. sitten lukee että: All Rights Reserved. Copyright ... ja ihmisten nimet..
Tälläinen kummallinen aivopieru teki itsensä tietoiseksi tajunnassani: Ymmärrän että tekijällä on oikeuksia, ja on ok jos hän pistää jonkun katsomaan niiden perään. Ymmärrän myös sen, että vaikkapa levyn mainostukseen v…
Teostolla ei ole käyttäjäoikeuksia moniinkin juttuihin, jos ovat itse rahalla tuotettuja.. Teosto on varas.
Onko tietoa, mitä laki sanoo korvausvastuusta seuraavassa esimerkkitapauksessa? Oletetaan että joku toinen on käyttänyt toisen henkilön hallussa olevaa nettiliittymää laittomiin hommiin. Teosta vastuussa olevan henkilöl…
Jos tekisin käsityön kirjan ohjeen perusteella ja sen jälkeen laittaisin valmiin käsityön myyntiin nettikauppaan... Onko minun ilmoitettava, mistä ohje on peräisin? Kirjaahan ei tietenkään saa luvatta kopioida ja levitt…